Teatterissa: Ronja Ryövärintytär

Olin odottavalla kannalla, kun suuntasin kohti Järvenpää-taloa. Vihdoinkin näkisin, millaisen esityksen Järvenpään teatteri oli saanut aikaiseksi Astrid Lindgrenin kirjaan pohjautuvasta Ronja Ryövärintyttärestä. Koska lastenteatteria tulee sen verran harvoin nähtyä, on välillä kiva heittäytyä tarunomaiseen ja lapsekkaaseen olotilaan. Toisaalta Lindgrenin tarina on niin hieno, että siitä soisi monen aikuisenkin ottavan mallia.

Järvenpään teatteri: Ronja Ryövärintytär

Kuva © Olli Tamminen

Matiaksenlinnassa asuva Ronja (Lotta Enroth) on vanhempiensa Matiaksen (Vesa Kotaviita) ja Loviisan (Sanna Erdoğan) ainoa lapsi. Vaikka linnassa asuu myös Matiaksen ryövärijoukko, on tyttö saanut elää melkoisen suojattua elämää siihen asti, kunnes Matias lähettää tyttärensä Matiaksenmetsään. Metsä on täynnä vaaroja. Tähän asti ainoa vaarallinen paikka Ronjan elämässä on ollut Helvetinkuilu, joka on jakanut valtavan linnan kahteen osaan. Metsästä tulee Ronjan toinen elämä. Hän rakastaa metsän ääniä ja tuoksuja, mutta metsässä hän törmää näiden lisäksi outoihin olentoihin, joista pelottavimpia ovat syöjättäret. Metsässä Ronja tapaa myös pojan, Birkin (Severi Joukainen), joka on ryöväripäällikkö Borkan (Markus Peltola) poika. Tapaaminen ei ole ensimmäinen kerta. Lapset ovat tavanneet toisensa ensimmäisen kerran kuilun partaalla. Metsässä heidän suhteensa kuitenkin muuttuu ystävyydeksi, joka ei tunne rajoja. Kuinka käy kahden riitelevän ryövärijoukon kanssa, kun lapset ovat ystävystyneet?

Ihastuin siihen, kuinka Ronja ja Birk oikeasti näyttivät lapsilta. Toki Lotta Enroth ja Severi Joukainen vielä nuoria ovatkin, mutta eivät sentään, niin nuoria, että olisivat lapsia. Pidin myös siitä, kuinka täysillä molemmat olivat rooleissaan kiinni. Ronjasta löytyi sekä vahvuutta että tyttömäistä olemusta. Birk puolestaan näytteli loistavasti varautunutta, kun Karhuluolalle tuli Ronjan läheisiä vierailulle. Kalju-Pietua näyttelevä Leena Laaksonen ilahdutti roolityöllään. Kalju-Pietun rooli on mehevä ja mielestäni Laaksonen oli saanut siihen hyvän otteen.

Järvenpään teatteri: Ronja Ryövärintytär

Kuva © Olli Tamminen

Esityksessä on useita riehakkaita kohtauksia. Yksi mieleenpainuva kohtaus oli Matiaksenlinnassa pidetyt pidot, joissa koko linnan porukka tanssi. Ronjan ja Loviisan viimeinen veto tanssilattialla oli hieno. Mutta se, mikä on ehdottomasti tämän näytelmän helmi, on kakkiaiset. Kyllähän te tiedätte kakkiaiset? Sellaiset pienet tyypit, jotka eivät tee mitään pahaa, mutta toisaalta eivät tunnu saavan muutenkaan mitään muuta aikaiseksi kuin rallatusta ja ihmettelyä. Kakkiaisten vetämä rap-biisi jäi soimaan korvaan koko illaksi. Näytelmän syöjättäret olivat pelottavia, mutta melkoisen säikähdyksen koin itsekin, kun männiäisjoukko lähti liikkeelle lähestulkoon jalkojeni juuresta.

Ohjaaja Essi Kaila on saanut pidettyä hienosti kiinni Lindgrenin sadusta. Näytelmä on uskollinen alkuperäiselle tarinalle, eikä turhia kikkailuja ole lähdetty hakemaan. Tykkäsin myös siitä, kuinka hyvin näyttelijät sopivat rooleihinsa. Näytelmän puvustus ja lavastus sopivat upeasti näytelmään. Skenografiasta lähteekin kiitokset Reija Steniukselle.

Järvenpään teatteri: Ronja Ryövärintytär

Kuva © Olli Tamminen

Ronja Ryövärintytär on tarina ystävyydestä ja itsenäistymisestä. Tässä on jotain hyvin ajankohtaista ja mietteliääksi laittavaa. Pitäisi oppia olemaan avoin ja uskaltautua hyppäämään uuteen ja erilaiseen ystävyyssuhteeseen, jos sellainen tulee tarjolle. Ystävyys voi todellakin tulla odottamattomalta suunnalta. Lasten itsenäistyminen on näytelmässä mukana myös. Joskus vanhempien on löysättävä ohjausnarujaan ja päästettävä lapset maailmalle. Tosin tarinan lapset mielestäni olivat oikeasti liian nuoria itsenäistymään, mutta saduissahan kaikki on sallittua.

Ronja Ryövärintytär on näytelmä, josta saattaa olla helppo aloittaa lapsen opettaminen teatteritaiteen rakastajaksi. Ihana satu, josta löytyy omituisia otuksia ja hieman jännitystä. Suositusikäraja näytelmälle on 6 vuotta. Nuorempia lapsia en näytelmää veisi katsomaan, koska näytelmässä saattaa olla lapselle pelottavia kohtauksia. Pakko muuten mainita sekin, että iltanäytökset alkavat jo klo 18.30, joka on hyvä, ettei ilta mene liian myöhäiseksi.

Järvenpään teatterin esittämä Ronja Ryövärintytär sain ensi-iltansa Järvenpää-talon Kellariteatterissa perjantaina 11.10.2019.

Rooleissa: Lotta Enroth, Severi Joukainen, Vesa Kotaviita, Sanna Erdoğan, Markus Peltola, Auli Aarniokoski, Päivi Käyhkö-Isomäki, Leena Laaksonen ja Satu Prittinen

Alkuperäisteos Ronja, Rövardotter (Ronja Ryövärintytär): Astrid Lindgren

Suomennos: Tuovi Paju

Dramatisointi: Annina Enckel

Ohjaus: Essi Kaila

Lavastus ja puvustus: Reija Stenius

Koreografia: Tuulia Hongisto

Valosuunnittelu: Jukka-Pekka Saastamoinen

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Järvenpään teatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär

Nyt tulee tunnustus. En ole ikinä aikaisemmin lukenut Astrid Lindgrenin Ronja, ryövärintytärtä (WSOY, 1982) kuin vasta nyt. Toki olen kuullut tarinoita Ronja ryövärintyttärestä, mutta kirjan ilmestyessä olin juuri sen ikäinen, että olin ohittanut tämäntyyppisten kirjojen lukemisen. Onneksi ikinä ei ole kuitenkaan liian myöhäistä tarttua kirjaan, jonka tarina on sykähdyttävä. Myönnän, että oli toinenkin syy, jonka vuoksi kirjan kirjastosta lainasin. Järvenpään teatterin syksyn ensi-illassa oli tiedossa samaiseen satuun perustuva näytelmä. Näytelmästä kuulette lisää toisessa postauksessa.

Matiaksenlinnassa asuvat ryöväripäällikkö Matias, hänen vaimonsa Loviisa sekä ryövärijoukko. Eräänä myrskyisenä yönä syntyi Ronja, jolle kaikki menettivät heti sydämensä. Samana yönä Matiaksenlinna repesi kahteen osaan. Väliin jäi vain syvä kuilu, joka sai nimekseen Helvetinkuilu. Ronja kasvaa linnan suojissa, mutta tulee sekin päivä, jolloin Matias lähettää hänet Matiaksenmetsään. Tytön on opittava tuntemaan metsä ja varomaan sen pelottavimpia vaaroja, kuten ajattaroita, männiäisiä ja Borkan ryöväreitä. Viimeksi mainittu on Matiaksen ryövärijoukon pahin kilpailija. Eräänä päivänä Ronja tapaa Helvetinkuilun toisella puolella pojan, joka osoittautuu Borkan pojaksi Birkiksi. Borkan ryövärijoukko on valloittanut linnan toisen puolen, mikä on ennenkuulumatonta. Ronja ja Birk kiinnostusta toisiaan kohtaan, eikä aikaakaan, kun he ystävystyvät. Heidän ystävyytensä kasvaa sellaisiin mittoihin, että he ovat valmiita uhmaamaan koko maailmaa tai ainakin omia perheitään.

Ronja, ryövärintytär on kaunis tarina ystävyydestä, joka vähät välittää perinteistä. Ronja ja Birk näyttävät perheilleen, että he eivät usko vanhoihin tapoihin, joissa riidellään ja aiheutetaan pahaa oloa muille. He uskovat parempaan maailmaan ja ovat valmiita tekemään mitä tahansa toistensa puolesta. Toki Ronja tuntee sisimmässään pahaa olo ja huolta vanhemmistaan, etenkin isästään. Hän ei voi kuitenkaan antaa anteeksi Matiaksen sanoja ennen kuin Matias hyväksyy Birkin. Näillä lapsilla on sydän paikallaan.

Pidin kirjan tunnelmasta. Mahtava linna, jossa lapsi voi seikkailla mielin määrin. Metsä upeine paikkoineen, väreineen ja äänineen. Näiden rinnalla linnan pelottavat vankiholvit sekä metsän kummajaiset. Kirjassa on vanhan kunnon ajan seikkailuhenkisyyttä. Kaikki ei voi olla liian kivaa ja ihanaa, vaan varjoista voi hiipiä pelottavia otuksia. Vaikka otukset ovat osin hyvinkin pelottavia, on niissä jotain tarunhohtoista. Tällaisia otuksiahan voi oikeasti asua metsän siimeksessä.

Yksi asia, joka minua hieman häiritsi, oli kirjassa käytetty kieli tai oikeastaan vai pari sanaa. Paskapää ja paskiainen. En tiedä, millainen kirjan alkuperäisteksti on, mutta jotenkin itseäni kummastutti nämä sanat kertomuksessa. Ajattelin kirjan kuitenkin olevan lapsille suunnattu, niin en olisi halunnut löytää tekstin joukosta tällaisia sanoja. Onko minussa siis herännyt kukkahattutäti? Ehkä tai ehkä ei. Kertoessani havainnostani yhdelle työkaverilleni, hän sanoi, että jospa siihen aikaan kirjat on käännetty tällä tavoin. Saattaa olla, mutta kun muistelen omaa lapsuuttani, niin kaikki kirosanat ja rumat sanat olivat jollain tavoin pannassa. Vain kovikset kiroilivat.

Ruotsinkielinen alkuteos Ronja, Rövardotter on ilmestynyt vuonna 1981. Kun kirja on julkaistu, Astrid Lindgren on ollut yli seitsemänkymppinen. Täytyy nostaa hattua, ihan vaikka sitä kukkahattua. Kirjan on suomentanut Tuula Taanila. Kirjan kuvituksen takana on Ilon Wikland. Kuvitus on pikkutarkkaa ja ehkä hieman synkkääkin, mutta sopii kirjaan loistavasti. Voi olla, että joku lapsi olisi eri mieltä asiasta.

Astrid Lindgrenin Ronja, ryövärintytär on satu, joka elää tänä päivänäkin ja varmasti vielä vuosikymmeniä eteenpäinkin. Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea omalle lapselle tai jos lapsi osaa itse lukea, niin tätä kirjaa kannattaa suositella luettavaksi.

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu astuu laivaan

Viime syksynä Bloggariklubi piti lastenkutsut, joissa oli mukana suomentaja Kristiina Rikman kertomassa uudestaan suomentamista Peppi Pitkätossu -kirjoista. Sain tilaisuudesta mukaani viime kesänä ilmestyneen Rikmanin suomentaman Peppi Pitkätossu astuu laivaan -kirjan (WSOY, 2017). Mukavaa, sillä en oikeastaan lue lastenkirjoja ollenkaan. Nyt tuli tilaisuus palata lapsuuden tunnelmiin. Kirjan luin jo viime vuoden puolella, mutta kiireiden vuoksi postaaminen on jäänyt tekemättä. Kirjan ruotsinkielinen alkuteos Pippi Långstrump går ombord on ilmestynyt vuonna 1946. Ensimmäinen suomennos vuodelta 1947 on nimeltään Peppi aikoo merille. Kyseisen suomennoksen on tehnyt Laila Järvinen.

Peppi Pitkätossu on maailman vahvin tyttö. Hän asuu yksinään Huvikummussa, tai onhan hänellä asuinkumppaneinaan hevonen ja marakatti, jonka nimi on herra Tossavainen. Pepillä ei ole äitiä ja isäkin seilaa pitkin maailman meriä. Onneksi tyttö on toimelias, eikä rahastakaan ole puutetta. Lisäksi Pepin naapurissa asuvat Annika ja Tommi, Pepin parhaat ystävät. Ei Pepin elämä oikeastaan hassumpaa ole. Ei tytön tarvitse käydä kouluakaan. Tästä asiasta Peppi ja opettaja ovat tulleet yhteisymmärrykseen. Pepin seurassa tapahtuu aina. Hän saattaa ostaa koko kylän lapsille niin paljon makeisia kuin he vain ikinä jaksavat syödä, tai jos häntä huvittaa, joutuu hän haaksirikkoon.

Oli aivan ihastuttavaa lukea Peppi Pitkätossua kymmenien vuosien tauon jälkeen. Vaikka Peppi kirjat on kirjoitettu 1940-luvulla ja Kristiina Rikmankin sanoi, että hän halusi säilyttää kirjoissa ajalle tyypillisen tunnelman, Pepin tarinat jaksavat yhä elää ja kiinnostaa. Peppi Pitkätossu on kiinnostava hahmo, koska kukapa ei haluaisi tuntea henkilöä, jolla on uskomattomat voimat, ja jolle sattuu ja tapahtuu yhtenään. Pepillä on myös iso ja lämmin sydän, eikä hän jätä ystäviään pulaan.

Bloggariklubilla Rikman kertoi, että häntä pyydettiin suomentamaan Peppi -kirjat uudestaan, koska kirjojen kieltä haluttiin modernisoida. Lisäksi haluttiin muistaa Astrid Lindgrenin 110-vuotisjuhlaa. Kristiina Rikman kertoi myös, että kun häntä pyydettiin Pitkätossujen suomennostyöhön, hän päätti, että kestää haukut, jos niitä tulee. Täytyy sanoa, että ihmettelen, jos tulee, koska uusi suomennos on varsin hyvä. Jos en ihan väärin muista, Rikman kertoi myös, että alkuperäisissä suomennoksissa Peppi asui Helsingissä. Uusissa suomennoksissa tällaista käännöstä ei ole enää tehty. Peppi asuu ihan siellä, minne Astrid Lindgren on hänet luonut. Uusissa suomennoksissa ei käytetä ollenkaan N-sanaa. Se on ollut Astrid Lindgrenin perikunnan ehdoton ohje.

Peppi Pitkätossu astuu laivaan -kirjassa on kuvitusta, jonka takana on Ingrid Vang Nyman. Nyman oli alkuperäistenkin Peppi Pitkätossujen kuvittaja. Uudessa suomennoksessa on siis pitäydytty vanhassa, hyväksi todetussa kuvitusmaailmassa. Rikman kertoi, että vuonna 2007 Peppi Pitkätossuja ilmestyi uudella kuvituksella, joka ärsytti suurta yleisöä suuresti.

Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu elää ja on voimissaan edelleen. Toivon todella paljon, että Peppi tulee tunnetuksi myös nykylapsille kirjojen kautta.

Kiitos kustantajalle ihanasta kirjasta.