Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

Yksi aukko sivistyksestä täytetty. En ollut aiemmin lukenut yhtään Siri Hustvedtin kirjaa, mutta nyt luin, koska lukupiirissä sellainen valittiin luettavaksi. Kaikki mitä rakastin (Otava, 2007) oli lukupiirin kirjavalinta tai oikeastaan yhden henkilön ehdotus, koska valitsemme luettavat kirjat vuorotellen. Olin innoissani valinnasta, koska Siri Hustvedtia on kehuttu paljon. Mitä sitten pidin kirjasta ja mitä lukupiiri piti?

Taidehistorioitsija ja taiteen tulkitsija Leo törmää New Yorkin SoHossa tauluun, joka tekee häneen lähtemättömän vaikutuksen. Leo ostaa taulun, jonka tekijään Billiin hän myös tutustuu. Miehistä tulee myös ystävät ja naapurukset. Lisäksi molempiin perheisiin syntyy lähes samanaikaisesti poika. Pojat Matt ja Mark ovat erilaiset kuin yö ja päivä, mutta siitä huolimatta he ovat parhaimpia kavereita. Leon ja Erican poika Matt oppii hitaasti puhumaan ja kirjoittamaan, mutta piirtämisessä hän on hämmästyttävän taitava. Leon ja hänen ex-vaimonsa Lucillen poika Mark puolestaan joutuu vanhempiensa heittopussiksi. Välillä biologinen äiti haluaa pitää pojan luonaan, toisinaan se on taas aivan mahdotonta. Mark siirtyy paikasta toiseen sen mukaan, mikä on vanhempien mielestä kulloinkin paras ratkaisu.

Billin uusi vaimo Violet ottaa Markin siipiensä suojaan. Kaikki näyttää olevan päällisin puolin paremmin kuin hyvin. Perheiden onni kukoistaa ja lapset kasvavat. Onni ei voi kuitenkaan olla loputon. Elämässä on draamaa ja niin myös näiden kahden perheen elämässä. Ensin tapahtuu jotain kamalaa, joka syöksee Leon ja Erican asumuseroon. Vuodet kuluvat ja Markista kuoriutuu todella omituinen nuorukainen. Kukaan ei saa hänestä otetta ja hän tuntuu valehtelevan asiasta kuin asiasta. Perheiden elämät tuntuvat olevan täydellisessä syöksykierteessä.

Lukupiiriläisten mielestä kirjan alku oli takkuilevaa, eikä aina ihan alkukaan, mutta toisaalta kirjan vetävä ja rankka tarina piti mielenkiintoa yllä loppuun saakka. Kirjan tarinaa pidettiin hyvin rakennettuna ja kieltä sivistyneenä. Tekstin sanottiin olevan viipyilevää. Yksi lukupiiriläinen oli sitä mieltä, että aluksi kirja tuntui olevan tykitetty täyteen kaikenlaista sivistystä. Oli tullut myös tunne, että yhteen ja samaan kirjaan oli tungettu kaikki mahdollinen. Lukupiirissä keskusteltiinkin, olisiko kirjasta voinut jättää osan naisten ammatikseen tekemistä tutkimustöistä pois, koska aivan kaikella ei tuntunut olevan mitään yhteyttä itse tarinaan.

Kirjan taideilmapiiriä pidettiin viehättävänä. Hustvedtin kyky kuvailla Billin taideteoksia hyvin upeasti ja yksityiskohtaisesti toi lukijalle eteen oikeita taideteoksia, joita olisi voinut ihailla ja hämmästellä pitkään. Ja niille, jotka ovat kirjan lukeneet, niin nyt puhutaan Billin töistä, ei Markin ystävän kammotustöistä.

Kaikkinensa kirjaa varjostaa surumielisyys, vaikka alussa perheillä on omat onnelliset vuotensa. Kaikki mitä rakastin sisältää paljon murheellisuutta, mutta on myös hurjasti pelkoa ja epätietoisuutta. Hustvedt on kursinut kasaan tarinan, joka on synkkä ja jopa pelottava. Lukijana sitä vain toivoi, että kaikki päättyisi hyvin.

Lopuksi on kerrottava muutama oma miete kirjasta. Siri Hustvedtin kieli on kaunista, mutta miksi, oi miksi, kirja on kirjoitettu niin tiiviiksi? Kirjassa on vain kolme lukua, joten lukijan on hankala saada välillä hengähdystaukoa. Minua hieman ahdistaa näin tiiviisti kirjoitettu kirja, vaikka tarina sinänsä olisi mielenkiintoinen ja tarinankerronta upeaa. Itselläni ainakin tuli kirjasta ikuisuusteos, jota luin pitkään. Tuntui, ettei kirja edennyt ollenkaan. Kielen takia voisin lukea enemmänkin Hustvedtia, mutta pelottaa, jos kaikki teokset ovat yhtä tiivisrakenteisia.

Kirjan englanninkielinen alkuteos What I Loved on ilmestynyt vuonna 2003. Kirjan on suomentanut Kristiina Rikman, joka sai lukupiiriltä kiitosta upeasta suomennoksesta.

Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin, kannattaa ehdottomasti lukea, jos nauttii taiteen tulkinnasta, eikä pelkää tiivistä tekstiä.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4- (asteikko 1-5).

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu astuu laivaan

Viime syksynä Bloggariklubi piti lastenkutsut, joissa oli mukana suomentaja Kristiina Rikman kertomassa uudestaan suomentamista Peppi Pitkätossu -kirjoista. Sain tilaisuudesta mukaani viime kesänä ilmestyneen Rikmanin suomentaman Peppi Pitkätossu astuu laivaan -kirjan (WSOY, 2017). Mukavaa, sillä en oikeastaan lue lastenkirjoja ollenkaan. Nyt tuli tilaisuus palata lapsuuden tunnelmiin. Kirjan luin jo viime vuoden puolella, mutta kiireiden vuoksi postaaminen on jäänyt tekemättä. Kirjan ruotsinkielinen alkuteos Pippi Långstrump går ombord on ilmestynyt vuonna 1946. Ensimmäinen suomennos vuodelta 1947 on nimeltään Peppi aikoo merille. Kyseisen suomennoksen on tehnyt Laila Järvinen.

Peppi Pitkätossu on maailman vahvin tyttö. Hän asuu yksinään Huvikummussa, tai onhan hänellä asuinkumppaneinaan hevonen ja marakatti, jonka nimi on herra Tossavainen. Pepillä ei ole äitiä ja isäkin seilaa pitkin maailman meriä. Onneksi tyttö on toimelias, eikä rahastakaan ole puutetta. Lisäksi Pepin naapurissa asuvat Annika ja Tommi, Pepin parhaat ystävät. Ei Pepin elämä oikeastaan hassumpaa ole. Ei tytön tarvitse käydä kouluakaan. Tästä asiasta Peppi ja opettaja ovat tulleet yhteisymmärrykseen. Pepin seurassa tapahtuu aina. Hän saattaa ostaa koko kylän lapsille niin paljon makeisia kuin he vain ikinä jaksavat syödä, tai jos häntä huvittaa, joutuu hän haaksirikkoon.

Oli aivan ihastuttavaa lukea Peppi Pitkätossua kymmenien vuosien tauon jälkeen. Vaikka Peppi kirjat on kirjoitettu 1940-luvulla ja Kristiina Rikmankin sanoi, että hän halusi säilyttää kirjoissa ajalle tyypillisen tunnelman, Pepin tarinat jaksavat yhä elää ja kiinnostaa. Peppi Pitkätossu on kiinnostava hahmo, koska kukapa ei haluaisi tuntea henkilöä, jolla on uskomattomat voimat, ja jolle sattuu ja tapahtuu yhtenään. Pepillä on myös iso ja lämmin sydän, eikä hän jätä ystäviään pulaan.

Bloggariklubilla Rikman kertoi, että häntä pyydettiin suomentamaan Peppi -kirjat uudestaan, koska kirjojen kieltä haluttiin modernisoida. Lisäksi haluttiin muistaa Astrid Lindgrenin 110-vuotisjuhlaa. Kristiina Rikman kertoi myös, että kun häntä pyydettiin Pitkätossujen suomennostyöhön, hän päätti, että kestää haukut, jos niitä tulee. Täytyy sanoa, että ihmettelen, jos tulee, koska uusi suomennos on varsin hyvä. Jos en ihan väärin muista, Rikman kertoi myös, että alkuperäisissä suomennoksissa Peppi asui Helsingissä. Uusissa suomennoksissa tällaista käännöstä ei ole enää tehty. Peppi asuu ihan siellä, minne Astrid Lindgren on hänet luonut. Uusissa suomennoksissa ei käytetä ollenkaan N-sanaa. Se on ollut Astrid Lindgrenin perikunnan ehdoton ohje.

Peppi Pitkätossu astuu laivaan -kirjassa on kuvitusta, jonka takana on Ingrid Vang Nyman. Nyman oli alkuperäistenkin Peppi Pitkätossujen kuvittaja. Uudessa suomennoksessa on siis pitäydytty vanhassa, hyväksi todetussa kuvitusmaailmassa. Rikman kertoi, että vuonna 2007 Peppi Pitkätossuja ilmestyi uudella kuvituksella, joka ärsytti suurta yleisöä suuresti.

Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu elää ja on voimissaan edelleen. Toivon todella paljon, että Peppi tulee tunnetuksi myös nykylapsille kirjojen kautta.

Kiitos kustantajalle ihanasta kirjasta.

Lastenkutsuilla

Kyllä oli kuulkaas hauska maanantai-ilta. Bloggariklubi kokoontui Lavaklubilla. Illan teemana oli Kansallisteatterin tuleva uutuusmusikaali Tippukivitapaus sekä Kristiina Rikmanin uudelleen suomentamat Peppi Pitkätossu -kirjat. Siis lapsekasta menoa aikuisten kesken.

Ilta alkoi lastenkutsumaisesti raneil ja nakeil. Menuna siis oli ranskalaisia perunoita, nakkeja ja lihapullia. Oli siellä kyllä tarjolla myös soijanakkeja ja salaattia. Niin, ja tietysti oli ketsuppia. Ketsuppihan kruunaa kaikki lastenateriat. Täytyy kyllä myöntää, että tarjoilupöydästä löytyi myös mahtavaa majoneesia, johon itse sorruin. Leipääkin olisi ollut tarjolla, mutta sitä en nyt tällä kertaa maistanut. Jälkiruokana oli jäätelöä. Hyvää jäätelöä. Oikein hyvää jäätelöä. Suomen jäätelön Kuusi -makua. Jestas, että olikin nannaa. Limsaakin olisi ollut tarjolla, mutta otin valkoviiniä. Lastenateriani ei siis ollut aivan täydellinen.

Seela Sella vai oliko se Mahtimummeli päätäi Väätäinen?

Ennen kuin ehdimme kuitenkaan syömään ryhtyä, tuli sivuovesta iloinen naiskaksikko täynnä energiaa ja hyvää mieltä. Ketkä sieltä saapuivatkaan? Iki-ihana näyttelijätär Seela Sella sekä Tippukivitapauksen kirjoittaja ja ohjaaja Laura Ruohonen. Tästä alkoi sellainen ilotulitusten tunti, etten voinut muuta kuin hymyillä leveästi. Naiset tulivat tietenkin kertomaan meille bloggariklubilaisille uutuusmusikaalista.

Tippukivitapaus on lapsille suunnattu musikaali, mutta sopii hyvin katsottavaksi ilman lapsiakin. Käsi ylös. Täällä on liput varattuna kyseiseen musikaaliin ja ilman lapsia. Laura Ruohonen kertoi, että Tippukivitapaus (Otava, 2017) on jatkoa hänen kirjoittamille ja Erika Kallasmaan kuvittamille lasten runokuvakirjoille Yökyöpelit ja Allakka Pullakka. Ruohonen kertoi, että runot sopivat hyvin laulettaviksi, koska runo syttyy laulettaessa ja samalla runoa voi maistella. Erilaiset lallatukset jäävät myös helposti lasten, ja miksei myös aikuisten päähän soimaan.

Laura Ruohonen vauhdissa. Ei kuvaa ilman liikettä. Ja se ei ole keskari.

Kansallisteatterin Tippukivitapauksessa Seela Sella näyttelee Mahtimummeli päätäi Väätäistä, joka saa elämänsä ensimmäisen kerran agenttitehtävän. Seela Sella kertoi, että hän rakastaa lapsille näyttelemistä, vaikka lapsiyleisö onkin hyvin vaativaa. Lapset ovat tarkkoja yksityiskohtien suhteen. Lapset saattavat myös kommentoida esitystä kesken kaiken. Sella ja Ruohonen molemmat vakuuttivat, että lasten kommentteihin on reagoitava nopeasti. Ruohonen ohjaa Tippukivitapauksen, ja tästä Sella kertoi, että ohjaaja pilaa kaiken. Seela Sella olisi halunnut esittää musikaalissa yhden tietyn kappaleen, niin ohjaaja kielsi sen ajanpuutteen vuoksi. Bloggariklubilaisilla oli kuitenkin mahtava onni kuulla kyseinen Maani -kappale Sellan esittämänä. Yökyöpelit ja Allakka Pullakka on aiemmin esitetty teatterissa. Tästä Seela Sella kertoi, että pikkulapset tunnistavat hänet kassajonossa Mahtimummeliksi. Siitä syntyy riemu, joka päättyy Sellan ja lasten yhteislauluun.

Tippukivitapaus saa ensi-iltansa 22.11.2017. Ikärajasuositus on 5-vuotiaista ylöspäin. Voisin sanoa, että tässä on yksi joululahjavinkki. Ei aina niitä leluja, vaan joskus jotain kunnon elämystä. Ai niin, Ruohonen ja Sella kertoivat, että joskus oli ollut esitys juuri ennen joulua. Sali oli täynnä isiä lapsineen. Ei naurua, ei riemua, ei huutoa, ei laulua. Ilmeisesti isät olivat kieltäneet lapsilta riekkumisen. Tippukivitapauksen aikana saa nauraa, riemuita, huutaa ja laulaa. Mikään näistä ei ole kiellettyä.

Laura Ruohonen ja Seela Sella kiirehtivät Lavaklubilta ensimmäisiin lavasteharjoituksiin. Bloggariblubin oli aika siirtyä kuuntelemaan illan toista lapsiasiaa. Kääntäjä Kristiina Rikman oli saanut tehtäväkseen suomentaa Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu -kirjat uudelleen. Sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa ilmestyivät jo kesällä. Viimeinen, Peppi Pitkätossu Etelämerellä (WSOY) ilmestyy ensi keväänä. Miksi sitten kirjoja pitää uudelleen suomentaa? Kirjojen kieli voi olla vanhahtavaa, joten halutaan saada kirjan kieliasua modernisoitua. Rikman kuitenkin kertoi, että Pepin tapahtumat sijoittuvat 1940-luvulle, joten oli asioita, joita hän halusi ehdottomasti säilyttää tietynlaisina, ajalle tyypillisinä ilmaisuina. Astrid Lindgrenin perikunnalla ei myöskään ollut mitään uusia käännöksiä vastaan, mutta perikunnan ehdoton ehto uusille käännöksille on, ettei N-sanaa saa enää käyttää. Siksipä Pepin isä onkin jatkossa Etelämeren kuningas.

Kristiina Rikman

Kristiina Rikman kertoi enemmänkin kääntäjän työstä. Hän on tehnyt kääntäjän työtä 45 vuotta ja saanut useita eri palkintoja ja tunnustuksia. Rikmanin käännöstöihin kuuluvat esimerkiksi John Irvingin, Alice Munron ja Siri Hustvedtin teoksia. Oli myös mielenkiintoista kuulla, että kääntäjät saavat käännöstöistä kertakorvauksen. Kirjastolainauksista kääntäjät saava 0,12 euroa lainaukselta. Mielestäni on kyllä ihan kohtuullista, että kääntäjät saavat korvauksia lainauksista, koska he ovat kuitenkin ison työn tehneet. Käännöskirjallisuudessa myös näkyy kääntäjän oma ääni, vaikka Suomessa kääntäjät ovatkin hyvin uskollisia alkuperäiselle tekstille.

Täytyy kyllä todeta, että oli mahtava maanantai. Seela Sella ja Laura Ruohonen sekä kääntäjä Kristiina Rikman. Mahtavaa teatterimeininkiä. Oli myös hienoa saada kirjoista tutulle kääntäjänimelle kasvot. Mitä mieltä muuten olet? Olisiko Peppi -kirjoja saanut uudelleen suomentaa? Entä kiinnostaako Tippukivitapaus?