Keski-Uudenmaan Teatteri: Buster Keaton – elämä ja teot

 

Keski-Uudenmaan teatterin katsomoon astuessani Buster Keaton (Jari Vainionkukka) istuu näyttämön reunalla ja soittaa huuliharppua. Tuota pientä, mitättömän oloista soitinta, mutta mitkä soinnit esineestä lähtevätkään. Siinä se istuu. Buster Keaton. Elävänä ja aitona. Matala lierihattu päässään. Kuinka tämä kaikki on mahdollista?

Jari Vainionkukka ja Sami Hult
Keski-Uudenmaan Teatteri: Buster Keaton - elämä ja teot (2022)
Kuva © Tuomas Scholz/Kapina Oy

Buster Keaton on tietenkin kaikkien tuntema koomikko, jonka kasvojen ilmeet eivät värähdäkään, sattui sitten ihan mitä tahansa. Mutta Keski-Uudenmaan teatterin näyttämöllä on myös Buster Keaton, vantaalainen varaosamyyjä. Mutta ei siinäkään kaikki. Pian näyttämöllä nähdään Buster Keatonin perheenjäseniä, talonmies, Mike Tyson, Charles Chaplin ja Alice Miller. Heillä kaikilla on sanansa sanottavana Buster Keatonista, eivätkä ne kaikki sanat välttämättä ole kauniita. Ei etenkään oman pojan kuvailut isästään.

Tällä tavoin etenee näytelmä, jonka kaikki roolisuoritukset vetää Jari Vainionkukka. Pianoa soittava Sami Hult heittää välispiikkejä ja tarina jatkuu. Katsojat imaistaan Buster Keatonin elämään vaivihkaa ja huomaamatta. Vähän kuin Buster Keaton itse. Ei ryminällä ja kovalla huudolla, vaan vähäeleisesti. Tästä kaikesta huolimatta yleisö purskahtelee tuon tuosta nauruun. Buster Keaton ja hänen elämänsä tuntuu olevan täynnä tahatonta komiikkaa. Pääasia kuitenkin on, että on musta puku ja valkoinen paita. Se tuo turvallisuuden tuntua. Ei erotu millään tavoin porukasta, mutta antaa kuitenkin arvokkuutta tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

Sami Hult ja Jari Vainionkukka
Keski-Uudenmaan Teatteri: Buster Keaton - elämä ja teot (2022)
Kuva © Tuomas Scholz/Kapina Oy

Aivan käsittämättömän upea esitys. Jari Vainionkukan heittäytymistä roolista toiseen oli ilo seurata. Rakastuin henkilöhahmoihin. Daryl Valley-Keaton, Busterin vaimo, antaa itsestään liehakoivan ja hieman ilolintumaisen kuvan. Hän kertoo miehen omituisuuksista, mutta samalla hän ei voi olla rakastamatta miestään. Lapsuuden talonmies ei luottanut Buster Keatoniin yhtään. Hän ei pitänyt hiljaisista lapsista, koska ne suunnittelivat jotain, eikä sellainen voinut tietää hyvää. 

Sami Hultin osuus näyttämöllä on niin ikään valtava. Hän soittaa kohtauksiin sopivia sävelmiä näytelmän edetessä ja on hyvin läsnä. Hän antaa Buster Keatonille ja hänen lähipiirilleen tilaa, mutta jos Jari Vainionkukka alkaa liikaa elämöidä aiheettomuuksia, hän reippaasti ohjaa Vainionkukan takaisin Buster Keatonin elämään. 

Sami Hult ja Jari Vainionkukka
Keski-Uudenmaan Teatteri: Buster Keaton - elämä ja teot (2022)
Kuva © Tuomas Scholz/Kapina Oy

Kari Hotakaisen romaaniin perustuva näytelmä on toimiva. Kalle Tahkolahden ohjauksessa Jari Vainionkukan ja Sami Hultin näyttämötyöskentely on saanut sujuvat sävelet. Kohtauksesta toiseen siirrytään sulavasti, eikä tyhjiä hetkiä pääse syntymään. Erityisesti pidin siitä, millaisia sävelmiä näytelmän edetessä kuultiin. Tietysti mykkäelokuviin sopivaa Scott Joplinia, hieman bluesia sekä tietenkin Sibeliuksen Finlandia muutamia mainitakseni. 

Buster Keaton – elämä ja teot tekee luotauksen yhden miehen elämään vai pitäisikö sanoa kahden? Vantaalaisen Buster Keatonin ja suurelle yleisölle tunnetumman Buster Keatonin (1895-1966). Sillä ei sinänsä ole merkitystä, koska miesten elämät ovat sujuvasti sulautuneet ikään kuin yhteen. Selvää on kuitenkin se, että molemmat miehet ovat eleettömiä, eivätkä pyri nostattamaan hälyä. Sen sijaan näytelmä antaa paljon aihetta miettiä, tietävätkö sukualiset, ystävät, tuttavat, työkaverit ja kaikki muu maailma aina paremmin, millainen joku ihminen on. Siltä aika usein vaikuttaa. 

Keski-Uudenmaan Teatterin Buster Keaton – elämä ja teot on ehdottomasti katsomisen arvoinen näytelmä. Itse sain hienosti nollattua työviikon jälkeisen alavireisen olotilan. Buster Keaton nostattaa mieltä olemalla oma itsensä. 

Buster Keaton – elämä ja teot sai ensi-iltansa Keski-Uudenmaan Teatterissa perjantaina 1.4.2022.

 

Rooleissa: Jari Vainionkukka ja Sami Hult 

Alkuteos: Kari Hotakainen 

Dramatisointi: Miko Jaakkola ja Rauno Ahonen

Ohjaus: Kalle Tahkolahti

Valot ja äänet: Kalle Tahkolahti

Järjestäjä ja tekniikka: Maija Tikka ja Kalle Tahkolahti

 

Lämmin kiitos Keski-Uudenmaan Teatterille kutsuvieraslipusta.

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

Samaan aikaan, kun kirjoitan tätä postausta, on Singaporessa menossa formula 1 aika-ajot. Takana on kiihkeä viikko formulamaailmassa. Ferrari ei enää jatka Kimi Räikkösen sopimusta. Sen sijaan mies tekee sopimuksen Sauberin kanssa. Ymmärrän ympyrän sulkeutuvan, koska olen juuri lukenut Kari Hotakaisen kirjan Tuntematon Kimi Räikkönen (Siltala, 2018).

Kuka on Kimi Räikkönen? Sitä ei taida oikeasti tietää kukaan muu kuin mies itse. Kari Hotakainen on kuitenkin saanut kunnian päästä tutustumaan itselleen vieraaseen mieheen ja miehen työhön. Kyllähän kaikki suomalaiset ja aika moni ulkomaan eläväkin Kimin tuntee tai ainakin sen Kimin, joka on välittynyt ihmismieliin television, internetin ja lehtien palstoilta. Media on muokannut miehestä kuvan jurosta ja hiljaisesta miehestä. Aivan kuin Kimiä ei voisi vähempää kiinnostaa. Eikä Kimiä muuten kiinnostakaan. Räikkönen tykkää ajamisesta, mutta hän vihaa kaikkea mediapyöritystä, jota ajamiseen automaattisesti liitetään.

Hotakainen on päässyt hienosti Räikkösen ihon alle, ja valottaa näkemäänsä ja kuulemaansa kirjan kautta meille lukijoille. Jotenkin kuitenkin koko ajan kirjaa lukiessani silti tiedostin, että tämäkin on vain osatotuus. Eikä siinä mitään. Ei Kimin tarvitse avata koko elämäänsä muulle maailmalle. Tuskin kukaan haluaisi, että koko muu maailma tietäisi ja tuntisi sinut läpikotaisin. Tästä huolimatta pidin kirjasta. Pidin siitä, kuinka kirjassa kerrotaan Kimin lapsuudesta ja koko perheen autoharrastuksesta. Ei silloin ollut mitään valmiita pakkauksia, joissa lapsi vain hyppää mikroauton rattiin ja lähtee kiertämään rataa. Ei. Silloin tehtiin, puunattiin ja tuunattiin itse. Kimin yksi valttikortti onkin ehdottomasti se, että hän tuntee ja tietää paljon myös auton sisälmyksistä, eikä pelkää tarttua ruuvimeisseliin, jos sellaista tarvitaan. Ihastuin kirjassa myös siihen, kuinka Kimi tapasi nykyisen appiukkonsa ensimmäisen kerran. Appiukon piti vaihtaa talvirenkaat Mintun autoon. Kimi halusi tehdä työn yhdessä tulevan appensa kanssa.

Toki kirjassa kerrotaan myös Kimin hurlumhei-jutuista. Mitä sitten? Kukapa sitä olisi niin puhdas pulmunen, ettei olisi joskus päästellyt menemään oikein kunnolla. Jos me kaikki olisimme julkisuuden henkilöitä, niin ei olisi medialla puutetta skandaalinkäryisistä jutuista. Rapatessa roiskuu ja se on ihan normaalia. Sitä paitsi on aika tavallista, että ihmiset juhlivat. Hyvien ystävien kanssa voi meno mennä välillä aika hurjaksikin.

Kirja välittää Kimi Räikkösestä kuvan, joka on jotain ihan muuta kuin julkisuuden antama kuva. Mies on hyväsydäminen ja jeesaa varmasti, jos ystävä on pulassa. Miehellä riittää myös huumorintajua, eikä puhumaton mies olekaan mikään hiljainen mies. Ystävien mukaan Kimi on suulas ja puhuu kuin papupata, kun sille päälle ryhtyy. Kimi on myös lapsirakas ja senkin kirja kertoo. Omat lapset ovat tietysti tärkeintä elämässä, mutta en voi varmasti ikinä unohtaa sitä televisiokuvaa, kun Räikkönen joutui keskeyttämään jonkin kilpailun. Katsomossa oleva pikkupoika puhkesi lohduttomiin kyyneliin. Hieman myöhemmin näytettiin Ferrarin varikkokuvaa, jossa pikkupoika oli päässyt vanhempiensa kanssa tapaamaan Kimiä. Kimi tuntui oikeasti välittävän siitä, että pikkupojalle jäi kilpailusta hyvä mieli. Oliko tässä se hetki, jolloin Kimi näytti todellisen luonteensa formula-auton ulkopuolella?

Kimi on toista kertaa naimisissa. Ensimmäisestä avioliitosta kirjassa ei kerrota sen enempää, eikä tarvitsekaan. Vain pari mainintaa. Kimistä saa sellaisen kuvan, että tässä hetkessä on hyvä olla Mintun ja lasten kanssa. Työnsä takia Kimi joutuu matkustamaan todella paljon, ja siksi onkin ymmärrettävää, että mies viihtyy vapaa-aikanaan kotona. Kyllähän sitä itsekin nauttii kotona olemisesta. Jatkuva liikkeessä oleminen on kuluttavaa ja pidemmän päälle ärsyttävää.

Kiitos Kimi Räikkönen, kun annoit Kari Hotakaisen astua maailmaasi. Hotakainen on taitava kynäilijä ja kirja on hieno kuvaus elämästäsi. Kiitos myös Kimin perheelle ja ystäville. Olette laajentaneet kuvaa Kimi Räikkösestä. Pidin myös siitä, kuinka kirjasta löytyy hotakaismaisia piirteitä, vaikka kirja perustuukin pitkälti henkilöhaastatteluihin.

Sellainen huomautus vielä, että C Morella näytettiin ennen Singaporen formula 1 aika-ajoja haastattelutilanne uusista formulasopimuksista. Kimi Räikkönen esiintyi jäänsinisine silmineen ilman aurinkolaseja. Mies huokui helpottuneisuutta ja huumoria oli helppo heitellä ilmaan. Jotenkin on sellainen tunne, että mies on tehnyt oikean ratkaisun.

Kari Hotakainen: Kantaja

Tänä vuonna Kirjan ja Ruusun päivänä vähintään 15 eurolla kirjoja ostanut sai kaupanpäälliseksi Kari Hotakaisen Kantajan (Kirjakauppaliitto, 2015). Äitini oli jälleen kerran vieraillut kirjakaupassa ostoksilla ja saanut Kantajan omakseen. Minä sain tietenkin lainata kirjan ja innolla siihen tartuinkin. Paikallisten kirjastojen Kantajat ovat lähes kaikki lainassa, joten suosittu tämäkin kirja on.

Kantajan päähenkilönä on Timo Kallio, pätkätyöläinen ja teoreettisen filosofian maisteri. Timo on tavallistakin tavallisempi suomalainen mies. Omissa oloissaan ja omissa ajatuksissaan viihtyvä. Koska Timo ei saa koulutustaan vastaavaa työtä, ajautuu hän seurakuntayhtymän puistotyöntekijäksi hautausmaalle. Työssään Timo joutuu välillä vainajien kantajaksi, jos vainajalla ei ole tarpeeksi omaisia ja ystäviä tai jos vainaja on kuollut aivan yksin. Tällaiset työtehtävät alkavat mietityttää Timoa. Kuinka joku voi kuolla niin yksin, ettei hänen elämästään tiedetä mitään? Timo alkaa sepittää vainajille omia muistopuheitaan. Suntio varoittaa Timoa liiaksi miettimästä asioita, ettei mies vaipuisi totaaliseen synkkyyteen. Timo haikailee myös nuoruudenrakastettunsa Hannelen perään. Timon elämä tuntuu pysähtyneen. Mies elää tyhjää elämää vanhoissa nuoruusmuistoissaan, välillä muistopuheita tuntemattomille vainajille kirjoittaen.

Hotakaisen tyyli jaksaa edelleen naurattaa. Aihe on vakava, mutta hienosti Hotakainen on saanut tekstin kirjoitettua. Mustaa huumoria kirjasta löytyy riittävästi. Kirjan teksti on sujuvaa ja helposti luettavaa. Kirjaa lukiessani en voinut kuitenkaan olla miettimättä, kuinka paljon vaikutteita Kantaja on saanut Hotakaisen kirjoittamasta näytelmätekstistä Palvelija vai onko Hotakainen kirjoittanut tekstejä rinnakkain. Vai onko Kantaja kirjoitettu ennen Palvelijaa? Voi tietysti olla, että olen tässä suhteessa aivan väärässä, mutta joitakin yhteneväisyyksiä olen näistä löytävinäni. Joka tapauksessa hyviä teoksia molemmat tai Palvelijaahan en ole tietenkään saanut lukea, vaan olen nähnyt kyseisen teatterikappaleen.

Kari Hotakaisen Kantajaan kannattaa tarttua, jos kaipaa nopeasti luettavaa välipalakirjaa. Toisaalta kirja kannattaa ehdottomasti lukea myös, jos on aiemmin pitänyt Hotakaisen kirjoista. Tämä on hyvä jatke aiemmille Hotakaisen kirjoille. 

Kirja saa tähtiä 4+ (asteikko 1-5).

Teatterissa: Palvelija

Kevään viimeiset kultaposseilut tuli koettua Palvelijan ensimmäisessä ennakkonäytöksessä tiistaina 14. huhtikuuta Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä. Olin todella iloinen saadessani mahdollisuuden nähdä Kari Hotakaisen Martti Suosalolle kirjoittaman Palvelijan ensimmäisten joukossa, koska tässä näytelmässä, jos jossain, on klassikon aineksia. Palvelijan kantaesitys oli Arena-näyttämöllä torstaina 16. huhtikuuta kuluvaa vuotta.

Ennen esitystä Kari Hotakainen oli pitämässä teatterin lämpiössä teosesittelyä. Menimme ystävättäreni kanssa paikalle kuuntelemaan Hotakaista, mutta valitettavasti saavuimme paikalle liian viime tipassa, vaikka emme olekaan myöhästelevää sorttia. Lämpiö oli aivan täynnä kuuntelijoita, joten meille ei riittänyt istumapaikkoja. Jäimme seisomaan takavasemmalle, jonne ei ikävä kyllä kuullut Hotakaisen selostusta, joten Hotakaisen oma tarinointi teoksesta jäi kuulematta. Harmi sinänsä, mutta toisaalta saimme ystäväni kanssa päivitettyä omat kuulumisemme, kun siirryimme vielä kauemmas, ettemme häirinneet muuta paikalla olevaa yleisöä.

Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Palvelijan on ohjannut Martti Suosalo ja Raila Leppäkoski. Palvelijassa on vain yhden miehen roolitus, jonka vetää Martti Suosalo. Visuaalinen suunnittelu on Max Wikströmin käsialaa. Äänisuunnittelusta ja musiikista on vastannut Jussi Kärkkäinen. Tuula Kuittinen on vastannut naamioinnista.

Martti Suosalo

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri/Arena-näyttämö

Palvelija on tragikoominen monologi, joka on puettu seminaarin muotoon. Rikosylikomisario Arto Jylhämö (Martti Suosalo) on tullut Arena-näyttämölle pitämään luentoa ”Ihmisen luonne rikospoliisin näkökulmasta”. Seminaari käsittelee aihetta palvelijuuden kautta. Onko joku ihminen luonnostaan palvelija vai onko se pelkkä ammatti? Jylhämö eläytyy luentoonsa niin paljon, että rikosylikomisario muuttuu hetkessä kätilöksi, papiksi, parturikampaajaksi. Lista jatkuu monella muulla ja Suosalon rooli samalla hetkellä, kun henkilöhahmo vaihtuu. 

Martti Suosalo

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri/Arena-näyttämö

Martti Suosalo on yksinkertaisesti hyvä, parempi, paras. Hän on ilman muuta Suomen näyttelijäkavalkadin kärkijoukoissa. Mies joka taipuu moneen. Palvelija osoittaa jälleen kerran sen, kuinka mies yksinkertaisen loistavasti vaihtaa roolia hetkessä henkilöstä toiseen. Ei voi muuta kuin ihmetellä, kun katselee miehen työskentelyä lavalla. Suosalo ei yliesitä. Hän vain eläytyy kulloiseenkin rooliinsa täydellisesti. Esimerkiksi vähäinen pään heilautus saattaa tuoda sillä hetkellä olevaan rooliin sen jonkin, joka tekee kyseisestä roolista täydellisen. Martti on mahtava. Ylistyssanoja voisi jatkaa loputtomiin.

Palvelija, joka on puettu seminaarin muotoon, saa välillä koomisia piirteitä, välillä jännittäviä, välillä saattaa jopa hieman itkettää. Palvelija on monipuolinen esitys, vaikka näyttelijöitä on vain yksi. Näytelmässä riittää vauhtia, eikä tylsiä hetkiä taatusti tule. Seminaarissa on punainen lanka, joka vie näytelmän vääjäämättä kohti loppua, joka saattaa olla yllättävä. Palvelijassa on myös mahdollisuus interaktiivisuuteen. Rikosylikomisario Jylhämö heittää yleisölle aina välillä kysymyksiä tai pappi pyytää yhtymään virrenveisuuseen. Harmi, että suomalainen yleisö, minä mukaan luettuna, on kankeaa, eikä helposti tällaiseen taivu. Jos siis olet menossa katsomaan Palvelijaa, ole rohkea ja heittele Jylhämölle vastauksia ja veisaa virttä. 

Martti Suosalo

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri/Arena-näyttämö

Näytelmän visuaalisuus on yksinkertaista, mutta tehokasta. Värien ja musiikin tai äänien yhdistelmillä saadaan näytelmään paljon lisätehoja aikaiseksi. Nämä tukevat Suosalon esitystä loistavasti.

Palvelija herätti paljon ajatuksia. Kuinka pienestä on kiinni, että ihminen saattaa joutua syöksykierteeseen. Kuinka toiset ihmiset jaksavat kuunnella päivästä toiseen toisten ihmisten minäkeskeisiä tarinointeja. Kuinka paljon palvelualan ammattilaisia oikeastaan onkaan, kun asiaa tarkemmin ajattelee.

Teatteri-ilta arkiviikon keskellä on aina mukava ja rentouttava kokemus. Palvelijaa voin suositella kaikille. Martti Suosalon ammattitaito tekee illasta todellisen nautinnon.

Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille kuvalainauksista.

Kari Hotakainen: Luonnon laki

Ilokseni lukupiirissä ehdotettiin luettavaksi Kari Hotakaisen Luonnon laki (Siltala, 2013). Itse en ole aiemmin kyseistä teosta lukenut, joten olen kiitollinen, että nyt tämäkin puute tuli korjattua. Paikallisesta kirjastosta kirjan sai helposti lainattua, mutta jokseenkin suosittu kirja on edelleen, koska suurin osa paikallisen kirjastoverkon kirjoista on koko ajan lainassa.

Luonnon lain taustat löytyvät auto-onnettomuudesta, johon Hotakainen joutui kevättalvella 2012. Kirjailija loukkaantui pahoin, mutta selvisi onnettomuudesta pitkän sairaalassaolon ja kuntoutuksen avulla. Onnettomuus antoi sysäyksen kirjalle, jossa yksityisyrittäjä Rautala joutuu kolariin, joka vie hänet sairaalasänkyyn ja sitä kautta kuntoutukseen. Sairaalassa Rautalalla on aikaa miettiä elämäänsä, suhdetta tyttäreensä ja vanhempiinsa. Ajatusten kohteeksi joutuvat myös hyvinvointivaltio ja siihen kohdistuvat poliittiset leikkaukset sekä verotus.

Rautala on suomalainen mies, joka on kiertänyt veroja aina, kun se on ollut mahdollista. Rautalan tytär Mira on viimeisillään raskaana oleva viherpiipertäjä, jonka keskustelut isänsä kanssa eivät ota sujuakseen. Rautalan isä, Väinö, on vaimonsa Kertun, Rautalan äidin, omaishoitaja. Kertulla on omat hetkensä, mutta suurimman osan ajasta hän omissa maailmoissaan. Väinö puolestaan haaveilee Hamletista ja tulevasta teatteriretkestään. Muita kirjan keskeisiä henkilöitä ovat sairaanhoitaja Laura, sairaalan huonetoveri Niittymäki sekä muut sairaalan vakioasukit. Ei voi myöskään unohtaa Rautalan työtoveria Mikaa ja aikuistunutta Plan-kummilasta Badua.

Rautalan ja Miran suhde aiheutti lukupiirissämme paljon keskustelua. Tytär ei tunnu ymmärtävän isäänsä, eikä isä tytärtään. Osa lukupiiriläisistä oli sitä mieltä, että Mira oli kylmä ihminen, mutta osa puolestaan piti Miraa herkkänä nuorena naisena. Yksi lukupiiriläinen toi myös esiin ajatuksen, kuinka Hotakainen nostaa esiin suomalaisen hyvinvointivaltion hyvät ja huonot puolet. Sairaanhoito toimii ja kaikki hoidetaan, mutta ihmiset jätetään systeemin hoitoon ja inhimillinen läheisyys jää pois. Lähes kaikki kirjan henkilöt katselivat maailmaan lähinnä oman napansa ympäriltä. Rautalan perhesiteet olivat vaivaantuneet kolmessa sukupolvessa. Badu osasi kuitenkin tuoda esiin ajatuksia vanhempien ihmisten kunnioittamisesta ja perhesiteiden tärkeydestä. Mika oli kirjan ehdottomasti pyyteettömin ihminen ja ajatteli muita.

Lukupiiri hehkutti kirjaa yksimielisesti. Kirjan arvioitiin olevan yksi Hotakaisen parhaista. Kirja on lyhyt ja nopeatempoinen ja ehkä hieman hiomaton, mutta joka tapauksessa loistava. Luonnon laki on kaikessa raadollisuudessaan surkuhupaisa teos. Luonnon laissa on onnistuttu yhdistämään huumori vakavaan aiheeseen. Lisäksi kirjaan on saatu mahdutettua uskomattoman paljon yhteiskunnallisia, vaikeita ja ajankohtaisia asioita ja silti kirja on kevyt lukea. Yksi lukupiiriläinen sanoi, kirjan ensimmäisen virkkeen olevan yksi parhaista aluista, mitä on koskaan kirjoitettu. Jos haluat tietää, mikä virke on, ota käteen Luonnon laki ja lue kirja. Uskon, ettet tule pettymään. 

Lukupiiriläisten tähdet kirjalle olivat 5- (asteikko 1-5).

Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie

Jostain syystä Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie (WSOY, 2002) oli jäänyt niiden kirjojen joukkoon, joihin en ollut ikinä tullut tarttuneeksi, vaikka muuta Hotakaisen tuotantoa olenkin lukenut. Asiaan tuli kuitenkin muutos, kun äitini lainasi minulle kirjan. Kyseessä oli kirjan 13. painos vuodelta 2003. Uskomaton määrä kirjasta on otettu painoksia jo toisena vuotena ilmestymisensä jälkeen. Montakohan painosta kirjasta on tähän mennessä otettu?

Juoksuhaudantien päähenkilö on Matti Virtanen. Mies, joka kerran löi vaimoaan. Tämä puolestaan aiheutti sen, että Matin vaimo Helena pakkaa kimpsut ja kampsut ja ottaa mukaansa pariskunnan yhteisen tyttären Sinin. Helena hakee avioeroa ja lähestymiskieltoa, eikä vastaa Matin puheluihin. Tästä alkaa suomalaisen miehen taisto perheensä puolesta.

Matti Virtanen päättää ostaa omakotitalon, koska muistaa Helenan sellaisesta puhuneen. Alkaa perinpohjainen ja maanisuuteen asti menevä selvitys erilaisista talotyypeistä ja omakotitaloasujatyypeistä. Matti vetää itsensä koville. Hän ei halua ottaa lainarahaa, vaan päättää takoa rahaa pimeillä kaupoilla ja hieronnalla. Lisäksi Matti myy nykyisen asuntonsa kaiken irtaimiston. Tämän kaiken ohella Matti juoksee ja tutkii omakotitaloalueita. Matin täytyy myös selvittää kaikki mahdollinen kiinteistönvälittäjistä. Matti käy kuin kone. Täysin ylikierroksilla, mutta tärkeintä on saada oma perhe takaisin. Kaiken tämän keskellä Matin naapurikuviot tuovat kirjaan omaa lisäväriä.

Kirjan meno on hengästyttävää ja uskomatonta. Kirjaa lukiessa ei voi olla miettimättä erilaisia ihmiskarikatyyrejä. Juoksuhaudantie on samalla sekä hauska että surullinen. Matti Virtasesta on tehty ehkä hieman liioiteltu hahmo, mutta lähes kaikki muut henkilöhahmot ovat hyvin uskottavia. Toisaalta kirja ei varmasti olisi niin hyvä kuin se on, jos Matti olisi tavallisempi.

Juoksuhaudantien teksti on verbaalisesti lahjakasta. Kirjaa on helppo lukea ja asiat etenevät koko ajan. Kirja on tragikoominen kuvaus yhden miehen taistelusta oman perheensä puolesta. Täytyy kyllä myöntää, että Kari Hotakaisella on terävä kynä.

Juoksuhaudantie on palkittu Finlandia-palkinnolla vuonna 2002. Pohjoismaiden kirjallisuusneuvoston palkinnon kirja nappasi vuonna 2004. Kirjan perusteella on myös tehty elokuva vuonna 2004. Jos et ole vielä lukenut Juoksuhaudantietä, tartu siihen nyt. Uskon, ettet tule pettymään. 

Tähtiä annan kirjalle 4+ (asteikko 1-5).