Taina Latvala: Välimatka

 

Koska blogi on elänyt hiljaiseloa työstressin takia, päätin että nyt on aika ryhdistäytyä ja nousta pohjamudista. Pian alkaa kesäloma ja sitten pitäisi olla enemmän aikaakin keskittyä omiin mukaviin harrastuksiin. Sitä ennen on kuitenkin naistenviikko. Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogin Tuija emännöi jokavuotiseen tapaan naistenviikon kirjallisuushaastetta. Naistenviikolla luetaan naisten kirjoittamaa kirjallisuutta, havainnoidaan naiskuvia, kirjan on voinut olla kirjoittanut juhlaviikon nimipäiväsankaritar tai ehkä kirjassa seikkailee nimipäiväänsä viettävä juhlittu. Niin tai näin, naisnäkökulma valitaan oman mielen mukaan. Taina Latvalan Välimatka (WSOY, 2012) on sikäli hyvä aloitus viikolle, että tämän tarinan keskiössä ovat naiset.

Eteläpohjalaisessa Synkkylän kylässä asuvat äiti ja tytär, jotka ovat toisistaan riippuvaisia. Toinen tytär asuu kaukana, joten kaikki vastuu äidistä jää kertojaäänen omaavalle tyttärelle. Äidin mies ja tytärten isä on hävinnyt vaimonsa ja lastensa elämästä kymmenisen vuotta sitten. Äiti ja tytär eivät kuitenkaan ole päästäneet otettaan kaipauksesta. 

Tyttäret ostavat äidilleen syntymäpäivälahjaksi Teneriffan matkan. Matkaan lähtee tietenkin mukaan tytär, joka muutenkin huolehtii äidistä. Äiti on vastahankainen, eikä ole valmis tällaiseen isoon asiaan. Entä jos mies palaakin sillä välin kotiin? Matka kuitenkin toteutetaan. Vaikka äiti ja tytär ovat toisissaan kiinni, ei se sitä tarkoita, etteikö heillä olisi omat mielensä ja omat haaveensa. Äiti haluaa pitää tyttärestään kiinni joka käänteessä. Hän huomaa heti, kun hotellin vastaanottovirkailija iskee silmänsä kiinni tyttäreen. Sanomista tulee ja huolehtimista. Tytär sen sijaan haluaa antautua pienen lomaromanssin pyörteisiin. Vahvojen eteläpohjalaisten naisten luonteet ottavat yhteen, kun tytär uhmaa äitiään. 

Välimatkassa äidin ja tyttären välit nousevat itseoikeutetusti kaiken pinnalle. Äidin ja tyttären välillä on kuilu, joka vaikuttaa olevan ylitsepääsemättömän syvä. Äiti ihmettelee tyttären touhuja. Milloin tytär on liian vähissä vaatteissa, milloin muuten vain käyttäytyy oudosti. Äidin muistelmat nuoruudesta nostavat niin ikään esiin kitkoja äidin ja äidin oman äidin välillä. Aivan samantapaisia keskusteluja tai huomautuksia äiti on kuullut oman äitinsä suustaan. Sukupolvien välinen matka on pitkä, mutta kuitenkin hyvin lähellä. Samaa sukuahan sitä loppujen lopuksi ollaan. 

Kadonnut isä ja aviomies kulkee tarinassa mukana. Äiti kuvittelee näkevänsä miehensä joka paikassa. Hän odottaa ja odottaa. Tytärkin kaipaa isäänsä, mutta hän yrittää ymmärtää, ettei isää ehkä enää ole olemassakaan. Kun kirjan tarinassa äidin ja tyttären maailmat tavallaan kääntyvät päälaelleen ja tytär tekee löydön, jollaista ei olisi voinut kuvitellakaan, on tyttären vuoro suuttua äidilleen. Miksi äiti on salannut häneltä jotain niin tärkeää? Eikö tytär ole ollut sen arvoinen, että asiasta olisi voinut kertoa? 

Latvalan teksti on kaunista. Lähes proosamaista. Yksinkertaista ja sykähdyttävää. Ei tarvitse sanoilla leikkiä, jos siihen ei ole tarvetta.

 

Lenkkarini ovat tahriintuneet menneiden syksyjen kuraan. Solmin nauhat niin kuin äiti on minua opettanut, teen yhden hiirenkorvan ja kiepsautan narun sen yli. Tekisi mieli halata äitiä, mutta jos sen teen, en pysty lähtemään koskaan. (s. 90)

 

Pidän Latvalan tyylistä, kuinka hän ottaa kirjoissaan Etelä-Pohjanmaan murteen valttikortikseen. Välimatkassa äidin ajatelmat ovat murteella kerrottuja. Omat sukujuureni ovat Etelä-Pohjanmaalta, joten on hienoa maistella murresanoja suussa. Etenkin, kun tämä on harvinaista herkkua suomalaisessa kirjallisuudessa. Muutenkin eteläpohjanmaan murretta kuulee nykyään harvemmin, ellei lähde katselemaan Pohjanmaan lakeuksia. 

Lukemani kirja kuuluu BON-pokkareiden sarjaan. Pokkareilla on aina oma paikkansa sydämessäni. Ne ovat keveytensä puolesta oivia lukukirjoja kissaulkoiluilla ja matkoilla. Tämäkin kirja valikoitui lukemattomien pinosta ihan vain fyysisen keveyden vuoksi. Sen sijaan kirjan tarina on syvälle tunteisiin menevää kerrontaa. 

Taina Latvalan Välimatka on nimensä mukainen kirja. On maantieteellistä välimatkaa, mutta kirjan ehdoton vahvuus on äidin ja tyttären välimatkassa ja siinä, kuinka välimatkaa voidaan kaventaa. Upea kirja kaikille laatukirjallisuuden rakastajille.

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

Maailmassa on paljon klassikoita, joita en ole lukenut. Toisinaan tulee kuitenkin tilanteita, jolloin jokin klassikko ikään kuin vahingossa tai yllättäen tulee luettavaksi. Näin kävi, kun elokuisella Bloggariklubilla ohjaaja Anne Rautiainen tuli kertomaan Kansallisteatterille ohjaamastaan näytelmästä Mestari ja Margarita, joka pohjautuu Mihail Bulgakovin kirjaan Saatana saapuu Moskovaan. Saimme illan päätteeksi kotiin viemisiksi kirjan pokkariversion (WSOY, 2015), joten olihan kirja luettava. Kiitokset kirjasta lähtevät siis kustantajalle. Kirja piti lukea tietenkin myös sen takia, että olen menossa katsomaan Mestaria ja Margaritaa Kansallisteatteriin.

Moskovassa alkaa tapahtua, kun Wolandiksi esittäytyvä henkilö saapuu paikalle seurueensa kanssa. Seurueeseen kuuluvat Begemot-kissa, Azazel ja Korovjev. Kaikki jollain lailla hyvin erikoisia yksilöitä. Wolandin seurue saa joukkohysteriaa aikaiseksi. Teatteriyleisö riehaantuu ilmaisen rahan ja uusien vaatteiden edessä. Kaiken tämän takana on kuitenkin jotain mystistä. Ilmainen raha ei olekaan välttämättä rahaa ja ovatko vaatteetkaan vaatteita? Ihmisiä joutuu mielisairaalaan, mitä kummallisempien tapahtumien päätteeksi. Mielisairaalassa on myös Mestari, joka on kirjoittanut kirjan Pontius Pilatuksesta, joka tuomitsee Jesua Ha-Notsrin teloitettavaksi. Mestari kaipaa rakastettuaan Margaritaa, mutta nainen ei tiedä, missä Mestari on. Kaikki tapahtumat tuntuvat kuitenkin tavalla tai toisella kytkeytyvän Wolandin joukkioon. Mitä kummaa Moskovassa tapahtuu?

Siis aivan mieletöntä. Tässä on kirja, joka on kaikkien Pottereiden esi-isä. Kirjassa on maagisia piirteitä ja uskomattomia tapahtumia kannesta kanteen. Saatana saapuu Moskovaan on tiukka pakkaus, josta on moneksi. Nauraa hekottelin yksinäni kirjan useille kohtauksille. Kirja on täynnä mustan huumorin kukkasia. Kirja on ilkeä, nerokas, taitava ja absurdi. Kirjassa on useita kerroksia ja oikeastaan useita tarinoitakin. Kirjan henkilögalleria on suhteellisen laaja, mutta hyvin Bulgakov on pitänyt tarinat ja henkilöt kasassa. Pidin myös siitä, kuinka Bulgakov on sitonut tarinat toisiinsa, ja kuinka lopussa kaikelle löytyy jonkinlainen selitys. Täytyy myös myöntää, että mietin lukiessani, kuinka voimakas on ollut suomentajan osuus kirjalle. Ainakin suomennos on tehty mahtavasti. Kirjaa oli helppo lukea, eikä paksu klassikko pelottanut, kun kirjan ensisivuja alkoi lukea.

Mihail Bulgakovin mielikuvitus on ollut vailla vertaa, eikä aina edes mielikuvitus. Bulgakov sivaltelee sanallisesti neuvostoliittolaista koneistoa milloin tuolta ja milloin täältä. En yhtään ihmettele, ettei Neuvostoliitossa oltu aikoinaan kirjalle lainkaan suopeita. Bulgakov käsittelee omaa aikakauttaan tiukalla poliittisella satiirilla, josta on voitu hyvinkin helposti vetää herne nenään.

Mihail Bulgakov kirjoitti kirjaa vuosina 1928-1940. Kirjan viimeistely tapahtui Bulgakovin kuolemaan saakka. Neuvostoliitto ei kuitenkaan ollut suosiollinen Bulgakovin fantasialle. Kirja oli pannassa lähes kolmekymmentä vuotta. Ensimmäisen kerran teosta julkaistiin Neuvostoliitossa jatkokertomuksina vuosina 1966-1967. Koko teos julkaistiin ensimmäisen kerran Neuvostoliitossa vasta vuonna 1973. Venäjänkielisen alkuteoksen nimi on Мастер и Маргарита. Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 1969 ja tarkistettu painos vuonna 2005. Kirjan on suomentanut Ulla-Liisa Heino ja suomennoksen on tarkistanut Vappu Orlov. On muuten aikamoisen mielenkiintoinen tuo kirjan historiakin.

On pakko myöntää, että ihastuin Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -kirjaan niin paljon, että tästä tuli heti yksi suosikkikirjoistani. Nyt tietysti jännittää, mitä Kansallisteatterin esitys tulee olemaan, kun olen näin liekeissäni kirjallisesta teoksesta. 

Saatana saapuu Moskovaan kannattaa lukea, jos pitää pottermaisista tapahtumista ja mustasta huumorista. Yksinkertaisesti hieno kirja, jota ei kannata sivuuttaa. Olen todella iloinen, että sain kirjan luettavaksi. Muuten olisi jäänyt yksi mahtavimmista lukunautinnoista kokematta.