17.7.2022

Järvenpään teatteri: Pekka Töpöhäntä

 

Voitteko kuvitella sellaista, että menin Keravan kirjastoon lainaamaan jonkin ihanan Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä -kirjan, niin hyllyt huusivat tyhjyyttä. Olisin halunnut ihan vain fiilistellä Pekan kanssa ennen kuin menin katsomaan Järvenpään teatterin Pekka Töpöhäntä -kesäteatteriesitystä. Kirjastovirkailija kertoi, että ovat niin vanhoja kirjoja, ettei niitä enää oikein ole hyllyssä. Siis käsittämätöntä! Klassikkoteoksia ei saa ikinä poistaa hyllystä. Onneksi Järvenpään teatteri ei ole kääntänyt klassikolle selkäänsä. 

Järvenpäähän muuttaa uusi kissa. Hännätön kissa. Kissa, jota muut kissat karttavat, koska niin kuuluu tehdä. Oikeasti kaiken takana on Monni (Joona Majurinen). Kaikkien pitää totella ilkeää Monnia ja Monni on päättänyt, ettei hän siedä uutta kissaa, Pekkaa tai oikeammin Pekka Töpöhäntää (Markus Peltola). Monnin mielestä Pekka on sietämättömän leuhka tyyppi, joka kehuskelee kotioloillaan, eikä sellainen voi olla edes kissa, jolla ei ole häntää.


Markus Peltola ja Hanna Koskinen
Järvenpään teatteri: Pekka Töpöhäntä (2022)
Kuva © Kapina Oy


Pekkaa kiusataan ja hänen ulkonäköään arvostellaan rankalla tavalla. Hieman vetää tällaiset tempaukset suloisen Pekan mielialaa matalaksi. Onneksi on kuitenkin epäilijöitä. Esimerkiksi Arkadian Ulla (Nita Laine) ei ihan nielemättä Monnin juttuja niele. Hän haluaa ottaa itse selvää, millainen tapaus Pekka on ja hän tulee yllättymään positiivisesti. Pekka on mukava kaveri, eikä ollenkaan sellainen, millaisen kuvan Monni hänestä on halunnut antaa. Tämä ei kuitenkaan tyydytä Monnia. Ilkeä kissa suuttuu entisestään, kun hän kuulee, että Pekka matkustaa Keravalle. Junalla. Eihän noin polleaa kissaa voi kukaan hyväksyä. 

Ai jai, kuinka upeita kohtauksia näyttämöllä nähtiinkään! Vaikka välillä mielen veti hieman apeaksi, kun Pekkaa kiusattiin, oli näytelmään saatu juuri sopivasti draamaa. Markus Peltola Pekan turkissa vetää hienosti kiltin kissan roolia, joka joutuu tahtomattaan ilkeiden kissojen kiusaamaksi. Joona Majurinen Monnin karvoissa puolestaan on ilkeä ja itsekeskeinen. Juuri sellainen ilkimys kuin Pekka Töpöhäntä -kirjoista kissa muistetaan. Pilli (Artturi Frisk) ja Pulla (Juha Latvala) puolestaan hännystelevät Monnia ja mokailevat minkä ehtii. Hauska parivaljakko. Mukana on tietysti myös viehättävä Maija Maitoparta (Hanna Koskinen), jolle on helppo menettää sydämensä.


Juha Latvala, Joona Majurinen ja Artturi Frisk
Järvenpään teatteri: Pekka Töpöhäntä (2022)
Kuva © Kapina Oy


Samuli Reunanen on sovittanut ja ohjannut näytelmän. Mies onkin osannut tehdä keski-uusimaalaiseen atmosfääriin loistavan tarkkasilmäisen sovituksen. Vaikka näytelmän voi ajatella olevan lapsille suunnattu, on siinä paljon ammennettavaa aikuisillekin. Näytelmässä tuodaan upeasti kulttuuria esille sekä tietenkin myös keravalaiseen historiaan sopivaa fiftarimeininkiä. Keski-Uusimaalaisille on tuttu käsite Sherwood. Nimitys, jota Keravasta usein myös käytetään. Myös tämä on nostettu mukaan näytelmän tuoksinoihin. Pidän tällaisista pienistä yllätyksellisistä detaljeista, joista katsoja voi löytää jotain tuttua ja hauskaa, ehkä jopa hieman eräänlaista sisäpiiritietouttakin. 

Puvustuksen takana ovat olleet Sinikka Zannoni ja Tanja Lundsten. Pekan hopeanvälkkyvä discohilebileasu toi juuri sopivaa lisäpotkua Monnin antamille kuvauksille ylimielisestä uudesta kissasta. Kissojen hännät puolestaan olivat todella upeaa katseltavaa. Tuuheita ja paksuja. Pitkiä ja raidallisia. Kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä, paitsi tietenkin hännättömällä Pekalla, mutta sehän ei kissaa huononna millään tavoin.


Järvenpään teatteri: Pekka Töpöhäntä (2022)
Kuva © Kapina Oy


Pekka Töpöhäntä on näytelmä, joka muistuttaa katsojaa siitä, kuinka erilaisia me ihmiset, ja miksei myös kissat, olemme. Olemme erinäköisiä. Toinen on hoikka. Toinen hieman pulskempi. Toinen säihkyy ulkoisesti. Toinen puolestaan sisäisesti. Meillä on erilaiset luonteenpiirteet. Osa piirteistä on vahvempia, osa heikompia. Pitäisi kuitenkin aina muistaa, että jokaisella meillä on oikeus ihmisarvoiseen tai kissan arvoiseen elämään. Kiusaaminen ei ole ikinä mikään vastaus mihinkään. Tämä kannattaisi muistaa taas piakkoin, kun koulut avaavat ovensa. Ei syrjitä, eikä kiusata toisia erilaisuuden vuoksi. 

Järvenpään teatterin Pekka Töpöhäntä on koko perheen näytelmä, josta löytyy paljon musiikkia ja vauhdikasta menoa. Perheen pienempiä aktivoidaan välillä näyttämöltä käsin, niin jaksaa mielenkiinto pysyä yllä näytelmän loppuun asti. Mainittakoon vielä se, että kesäteatterin katsomo on katettu, joten mahdollinen sadekaan ei haittaa teatterielämystä. 

Järvenpään teatterin Pekka Töpöhäntä sai ensi-iltansa lauantaina 11.6.2022 Järvenpään Vanhankylänniemen kesäteatterin näyttämöllä.

 

Rooleissa: Markus Peltola, Joona Majurinen, Artturi Frisk, Juha Latvala, Nita Laine, Marja Parviala, Vesa Saralehto, Marju Karlsson, Anna Tapper, Tanja Lundsten, Ilpo Halonen ja Hanna Koskinen

 

Alkuteos: Gösta Knutsson 

Sovitus & ohjaus: Samuli Reunanen

Lavastuksen suunnittelu: Samuli Reunanen

Kapellimestari: Johannes Korpijaakko

Puvustus: Sinikka Zannoni, Tanja Lundsten

Järjestäjä: Tiina Seppänen

Tuotanto: Ulla Luuk, Sari Lehtosalo, Järvenpään teatteri

Valokuvat: Kapina Oy

 

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Järvenpään teatterille.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti