29.12.2020

David Baldacci: Jouluksi kotiin

 

Tämä postaus piti ilmestyä ennen joulua, mutta niinhän siinä sitten kävi, etten ehtinyt kirjapostausta tehdä. Mutta koska joulu on ensi vuonnakin, niin nythän minä olen tavallaan hyvinkin ajoissa. Lainasin kirjastosta David Baldaccin Jouluksi kotiin (Gummerus, 2006), koska kirjan takakansi lupaili mukavaa lukukokemusta. Sitä se myös oli. Juuri sopivaa aivokopan nollausta. 

Tom Langdon on mies, joka on joutunut kotimaan lentojen mustalle listalle. Hänellä ei ole mitään asiaa lentokoneisiin, eikä oikeastaan lentokentillekään. Tämä aiheuttaa jonkinlaisen ongelman. Miehen pitäisi matkata jouluksi tyttöystävänsä luokse Washingtonista Los Angelesiin. Oikeastaan ainoaksi vaihtoehdoksi käy juna. Juna, jolla mies ei ikinä matkusta. Toisaalta matkalle voi keksiä peitetarinan. Onhan Tom ammatiltaan toimittaja, joten hän on tekevinään tutkivaa journalismia junamatkailusta. Mies ei voi tietenkään tunnustaa kenellekään, ettei pysty matkustamaan matkaa lentoteitse. 

Aikamoiseen matkaan Tom joutuukin. Matkatovereista löytyy melkoisia tapauksia. Kohtalaisen suurikokoinen Agnes Joe, joka hieman pelottaa Tomia, vaikka junahenkilökunta vakuuttaa naisen olevan vakiomatkustaja, joka ei ole ikinä aiheuttanut hämminkiä. Yksi nuoripari puolestaan on lähtenyt karkumatkalle. Päämääränä on avioliitto. Matkustajien joukossa on myös elokuvamaailman ihmisiä. Rahaa ei puutu ja ideoita pursuaa solkenaan. Näiden ihmisten joukossa on vain yksi järkytys. Tomin entinen suuri rakkaus Eleanor. Kuinka entiset rakastavaiset mahtuvat saman junan kyytiin? Entä mitä tapahtuu, kun kunnon lumimyräkkä iskee päälle? 

Jouluksi kotiin ryöppyää nasevia juttuja, jotka eivät ole millään tavoin ilkeämielisiä, vaan naurattavat ja huvittavat lukijaa. Tällaista kirjaa ihminen kaipaa, kun tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Kirjan tarinaan on tuotu joitakin jännityselementtejä, mutta kaikki tapahtuu kuitenkin hyvällä fiiliksellä. Pidin myös siitä, millaisia henkilöhahmoja Baldacci oli luonut. Todellisia persoonia, joista jokaisella oli oma äänensä ja paikkansa tarinassa. Pystyin näkemään henkilöt silmissäni ja tekemään nopeita luonneanalyysejä. Kirjan tarina toimii aina paremmin, kun henkilöihin on saatu hieman lihaa luiden ympärille. 

Pitkällä junamatkalla voi oikeasti tapahtua ihan mitä vaan. Tuli tunne, että olisi kiva päästä matkaamaan junalla. Nähdä junan ikkunasta maisemien ja ilmojen muuttuvan. Tutustua kanssamatkustajiin tai syventyä vain omaan matkantekoon ilman muita henkilöitä. Kaikki tuntuu olevan mahdollista, kun junalla matkustaa. Baldacci on mielestäni saanut luotua kirjaan hyvän ja lämminhenkisen tunnelman, vaikka välillä viittaukset Mark Twainiin hieman häiritsivät. Kirja olisi ollut varsin mainio ilman Mark Twain -komponenttia. Jollain tavoin ymmärrän, että Mark Twain on otettu kirjan tarinaan mukaan, koska onhan mies Yhdysvaltain kirjailijahistoriassa varsin kova sana, ja Jouluksi kotiin -kirjassa matkataan samoissa maisemissa kuin Twainin kirjoissa. 

Pakko muuten mainita, vaikka tässä tuleekin ehkä hieman juonipaljastusta, että kirjassa juna joutuu suurehkoon pulaan lumimyräkän vuoksi. Kirjaa lukiessani Italiassa, Itävallassa ja Saksassa saatiin mielettömiä lumimääriä maahan. Tämä aiheutti isoja ongelmia esimerkiksi Italiasta tulevalle junarahtiliikenteelle. Kun lunta on pari metriä, niin junat eivät yksinkertaisesti pysty liikkumaan. Täytyy myöntää, että hieman sähköpostit lentelivät töissä asian tiimoilta. Eihän kukaan voi ratkaista tuollaista lumiongelmaa hetkessä. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos The Christmas Train on ilmestynyt vuonna 2002. Kirjan on suomentanut Pekka Marjamäki. 

David Baldaccin Jouluksi kotiin toimii hyvin, vaikkei olisi jouluaikakaan. Kunnon road trip -henkisille kirjoille on aina oma paikkansa. Tällä kertaa vain matkustetaan junan kyydissä. Tätä kirjaa on ilo suositella, jos haluaa kunnon irtiottoa arjen pyörteistä.




 

 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kirjalta, jota lukiessa voi olla sisällä elokuvassa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten ihan totta. Kirjan tapahtumat ovat kuin elokuvasta. :)

      Poista