Vuosi lähestyy loppuaan ja postaamattomien kirjapinoa on vielä melkoisesti jäljellä. Saas nähdä, jääkö jokin postaamatta vai tapahtuuko ihme ruudun tällä puolella. Suvi Vaarlan Westend (WSOY, 2019) oli lukupiirikirjana jo aiemmin syksyllä, mutta kun ihminen on saamaton, niin ei postaukset valmistu.
Elina elää lapsuuden kultaisia vuosia 1980-luvulla. Hänen elämässään kaikki on täydellistä. Päällisin puolin mukavat vanhemmat, uusi mahtava asunto Westendistä ja uusi, maailman paras ystävä Sandra, jonka kanssa voi jakaa kaiken. Eletään nousukautta. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Mistään ei ole puutetta. Isä ostaa muskeliveneen, jonka kyytiin hyppää usein myös Sandran perhe. Sandran isä Kai vaikuttaa olevan tarkkanäköinen, eikä ole aivan niin sinisilmäinen kuin Elinan isä.
Mutta mitä käy, kun maan talous romahtaa 1990-luvun alussa? Elinan perheessä eletään tukalia aikoja. Posti kantaa laskuja, jotka päätyvät Elinan isän työpöydälle avaamattomina. Pankki perää omiaan, mutta mistä maksaa, jos rahaa ei ole. Seuraa muutto vuokra-asuntoon, jossa isä vajoaa entistä syvempään ahdinkoon. Äiti sen sijaan yrittää toimia. Entä mitä käy Elinan ja Sandran ystävyydelle?
Lukupiiri kuvaili kirjaa helppo- ja nopealukuiseksi, ja sitä se todellakin on. Suvi Vaarla kuvaa asioita selkeästi. Lukijan ei tarvitse miettiä lukemaansa, vaan antaa vain sanojen soljua mieleensä. Lukupiirissä keskusteltiin myös siitä, kuinka kirjan tarina oli osittain läkähdyttävää luettelointia parista vuosikymmenestä. Toisaalta oli viihdyttävää ja mielenkiintoista lukea tapojen syntymisestä. Yksi tällainen oli naisten viininjuonti.
Westend tarjoaa loistavasti kuvattua nousukautta ja lamaa. Lukupiirin nuorinta osallistujaa lukuun ottamatta kaikki tunnistivat aikakauden kuvaukset. Nuorimmalle lukupiiriläiselle laman kuvaukset toivat uuttakin tietoa. Nousukauden ja laman kuvaukset synnyttivät melkoista keskustelua. Nousukauden vastuuttomat lainan tarjoamiset ilman takeita. Kirjassa onkin kuvattu hyvin hillitön rahankäyttö. Lainojen takaukset laittoivat monet sukulaisuus- ja ystävyyssuhteet katkolle, kun lainoja ei pystyttykään lyhentämään suunnitelmien mukaisesti. 1980-luvulla työpaikan sai suunnilleen mistä tahansa ilman koulutusta. Työ tekijäänsä opettaa taisi olla vuosikymmenen slogan. Lamavuosina 1990-luvulla sen sijaan ei työtä enää saanut kuin suhteilla.
Westendissä Elinan perhe oli nousukkaita. Varakkuus ei ollut perittyä. Vaikka he nousukaudella Westendissä asuivatkin, olivat he siitä huolimatta hieman alemmassa kastissa kuin niin sanottujen rikkaiden sukujen vesat. Ei sitä suoraan sanottu, mutta asia tuli hyvin esiin monessa paikassa. Laman myötä loppuivat myös suhteet rikkaisiin perheisiin.
Itse aloitin varsinaisen työurani vuonna 1990 lokakuussa. Joulukuussa Suomi oli jo syöksynyt osittain lamaan. Koska olin viimeiseksi palkattu työpaikalleni, oli äitini varma, että saan ensimmäisenä lähtöpassit. En saanut, mutta tämä on luonut sellaisen varjon työuralleni, etten ole ikinä luottanut siihen, että saisin työpaikkani pitää. Hakiessani ammattikorkeakoulun tradenomikoulutukseen, oli pääsykokeiden ennakkomateriaalina artikkeli eri sukupolvien käyttäytymisestä työelämässä. Artikkelin kuvaama X-sukupolven tuntema epävarmuus työpaikan vakituisuudesta oli kuin kuvaus elämästäni. Siitä huolimatta X-sukupolven edustajilla on yleensä hyvin pitkiä työsuhteita. Tämänkin allekirjoitan. Ensimmäinen vakituinen työsuhteeni kesti 17,5 vuotta. Toista vakituista työsuhdetta on tätä kirjoittaessa jatkunut 12,5 vuotta. 1990-luvun lama todellakin jätti jälkensä, joten en yhtään ihmettele, että Elinakin kantoi laman taakkaa mukanaan, vaikka toki hänen elämässään oli paljon muutakin ikävää.
Älä koskaan häpeä
rehellistä työtä. Älä tee työtä työn vuoksi vaan tavoitteiden vuoksi. Aseta
itsellesi jokin tavoite, kirjoita se ylös, katso vuoden kuluttua miten olet
onnistunut siinä. Jokainen tarvitsee elämässään yhden tavoitteen, joka on muita
suurempi. (s. 163)
Suvi Vaarla oli vuosi sitten Bloggariklubilla kertomassa kirjastaan. Hän kertoi, että hänelle on tärkeää kielen rytmi. Kielen täytyy soljua eteenpäin. Vaarla kertoi myös, että hän halusi kirjoittaa 1990-luvun lamasta, koska siitä ei ole paljon kirjoitettu. Kirjailijan mielestä oli myös helpompi kirjoittaa lapsen näkökulmasta. Työelämästä oli vaikea kirjoittaa.
Kirjan kansien suunnittelun takana on Maria Ahonen. Kansikuva on todella osuva. Nostokurkia ja helposti rikkoutuvia saippuakuplia. Kukin voi arvata, mitä tämä symbolisoi.
Suvi Vaarlan Westend tarjoaa mikrohistoriaa pienen ihmisen näkökulmasta. Kirja kannattaa lukea, jos on elänyt 1980-luvun nousukauden ja 1990-luvun laman.
Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3 (asteikko 1-5).
Kiitos kustantajalle ja Bloggariklubille kirjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti