14.3.2020

Maaliskissa -haaste osa 2: virikkeet


Tassulinnan ja Niemennokan nelijalkaisten Maaliskissa -haaste jatkuu. Vuorossa on virikkeet. Hetken mietin, mitä ihmettä tähän voisi keksiä, koska Herra Karvajalka ei ole ikinä ollut kiinnostunut esimerkiksi virikepeleistä. Onneksi Tassulinnan Pepsi antoi vinkin. Ulkoilu.

Herra Karvajalka sai heti pienenä poikana valjaat eli ulkoilupuvun yllensä. Oli sen verran hömelö vielä siinä vaiheessa, ettei edes huomannut, että oli saanut uuden asun. Siitähän se sitten lähti. Aluksi ulkoiltiin terassilla pieniä kymmenen minuutin pätkiä. Jännittävää oli. Kymmenestä minuutista siirryttiin puoleen tuntiin ja hiirikin nähtiin. Tästä oli hyvä lähteä laajentamaan reviiriä viereiselle vesitornin tontille. Ulkoilut alkoivat olla tuntia, puoltatoista, kahta tuntia pitkiä. Kesät talvet, kunnes tuli talvi 2018. Sinä vuonna ulkoilu selvästi väheni. Viime talvena ulkoiltiin vielä vähemmän ja tänä talvena ei juuri ollenkaan. Terassille Herra Karvajalka saattaa mennä, mutta ulkoilemaan ei olla menty kuin pari kertaa eli ei se nyt talviaikana kovin virikkeellistä ole, mutta eiköhän se siitä taas vauhtiin lähde, kun lämpömittari alkaa näyttää riittävästi plusasteita.

Katsotaan kuitenkin kuvin, kuinka mukavaa ulkoilu voi olla.



Eräänä kesänä vesitornin elämä mullistui pitkäksi aikaa, kun remontoijat saapuivat paikalle. Tätä jatkui kuukausia, ja ulkoilla piti puskien ja työmaakoppien varjossa. Kun remonttiporukka häipyi, jättivät he valtavan kaapelikelan tontille. Vau! Siinähän vasta kiva olikin ihmetellä maailman menoa. Harmi vain, että iloa ei kestänyt pitkään, kun joku kävi hakemassa kelan pois.



 Ei mitään muistikuvaa, mitä tässä vaanittiin, mutta mukavaa on taatusti ollut.



Kelit eivät ole aina olleet parhaimmat ja lämpimimmät, mutta jotain mielenkiintoista on tälläkin reissulla ollut tähtäimessä.



Kissatyövoiman käyttöä. Ei voi olla kiellettyä, koska itse halusi lumitöihin osallistua. Tänä talvena ei ole tarvinnut tätäkään riemua kokea.



 Huipulla tuulee. Sitä paitsi korkealta näkee kauas.



Tätä korkeaa kantoa ei enää ole, mikä on suuri harmi. Kanto teki lahoamiskuolemaa ja paikalliset lapset tuhosivat kannon lopullisesti. Tämä harmitti Herra Karvajalkaa ja palvelijatarta suuresti.



 Oho. Tähän tuli vahingossa mangustin kuva.



 Jestas, mikä heinäparatiisi. Niin, ja samalla punkkihelvetti.



 Postin jakelulaatikon päältä on hyvä tiirailla, milloin postinjakaja saapuu.



Toisinaan on hyvä laittaa vipinää tassuihin. Etenkin, jos palvlijatar alkaa kiukutella, että välillä pitäisi mennä kotiin.



 Mihin lintuemo on hävinnyt pesästään?



 Syksyn värikkyys saattaa ihmetyttää.



Tämä on minun reviiriäni.



 Lumen alta kuului ääntä. Sieltä pöllähti lintu lentoon!



Valkoinen on loistava suojaväri talvella.

Tällaisia ulkoiluhetkiä Herra Karvajalka viettää. Välillä kiivetään myös puuhun, mutta sellaista kuvaa ei löytynyt tähän postaukseen. Ulkona riittää aina virikkeitä.




6 kommenttia:

  1. Sinulla on aivan huimaavan hyvä ja mielenkiintoinen virike! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Tämän palveluskunta osaa, vaikka muutan olisi monessa asiassa toivomisen varaa.

      -Herra Karvajalka-

      Poista
  2. Hienot valjaat ja upea Herra Karvajalka. <3

    Täällä mietin, että saatkohan tällä viikolla olla etätöissä ja jatkossakin, toivottavasti mahdollistuu. Kiitos ihan mielettömän paljon, että blogi pääsi blogilistallesi. Sain juuri ohjeet miten blogilista laitetaan Wordpressiin ja tällä viikolla kyhään sen ja laitan heti sun blogin sinne. <3

    Paljon lämpimiä ajatuksia Mannilainen ja toivottavasti pysytte terveenä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän asti on töissä jaettu lähinnä THL:n sivuilta ohkeistuksia koronan suhteen. Perjantaina tuli rajoituksia ja ohjeistuksia neuvotteluihin ja vierailuihin sekä matkoihin. Huomenna on koronan tiimoilta tiedotustilaisuus. Oletan, että etätyöt suodaan, mutta nähtäväksi jää. Jos suodaan, niin jään heti etäkonttorille, koska työni voin tehdä kotoa käsin. Ensi viikolla olenkin talvilomalla, joten saan hieman hengähdystä koko tilanteeseen. Tuntuu, etten saa postauksiakaan aikaiseksi, kun ajatukset pyörivät koronassa. :(

      Sinne myös lämpimiä ajatuksia ja toivottavasti tekin pysytte terveinä. <3

      Poista
  3. Herra Karvajalalla onkin mahtavat ulkoilumaastot, siinä virikettä kerrakseen! Hän on niin komea vitivalkoisessa turkissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Karvajalka ja Palvelijatar kiittävät. Nyt on haasteen kolmas osa myöhässä, mutta tulee tänään, vaikka tänään jo uusikin haaste. :)

      Poista