Teatterissa: Ilmasilta

Ilmasillan esittelytekstit eivät välttämättä herättäneet sellaista kiinnostusta, että olisin halunnut näytelmän nähdä. Onneksi kuitenkin ohjaaja Saana Lavaste kävi kertomassa näytelmästä Bloggariklubilla, jonka jälkeen näimme esityksen ennakkonäytöksessä. Ilmasilta on uskomattoman monikerroksinen näytelmä, jonka jälkeen pää on täynnä kysymyksiä ja ajatuksia.

Pirjo Luoma-aho

Kansallisteatteri: Ilmasilta (2020)

Kuva © Katri Naukkarinen

On äiti, poika ja tytär. Kaikki asuvat omillaan, eikä heillä tunnu olevan aikaa toistensa murheille. Soitellaan, mutta kiirettä ja välinpitämättömyyttä on ilmassa. On heillä kuitenkin paljon yhteistä. He kaikki haluavat konkreettisesti auttaa hädässä olevia ihmispoloja. Äiti (Pirjo Luoma-aho) on selvästi yksinäinen. Hän istuu sohvalla ja vaihtelee televisiokanavia. Kaikilta kanavilta tulee uutisia katastrofeista ja sodista. Nainen tuskailee myös sateistaa ilmaa, ja tulee oivaltaneeksi, että pakolaiskeskuksen katto vuotaa. Hänen on tehtävä asialle jotain, ja ylipäätään hänen on autettava ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotimaansa. Poika (Pyry Nikkilä) on taitava kirurgi. Hän lähtee kriisialueille pelastamaan ihmishenkiä, vaikka oikeasti hänen pitäisi ensisijaisesti saada oma päänuppinsa kuntoon. Tytär (Alina Tomnikov) on entinen jalkapallotähti, joka lähetetään avustusjärjestön toimesta pakolaisleirille. Hänen pitäisi luoda pakolaisleirillä hyvää, mutta kauhukseen hän huomaa, ettei ymmärrä mitään ja virheitä syntyy.

Näytelmässä on luotu hienosti roolit, jotka kuvastavat roolihenkilön henkistä ikää. Pirjo Luoma-ahon perheen äidin roolissa kuvastuu vuosien tuoma viisaus ja varmuus. Hän vaikuttaa hyvin tasapainoiselta, vaikka lapset kohtelevatkin häntä kaltoin. Pyry Nikkilän pojan rooli on puolestaan kiireinen ja ahdistunut. Poika haluaisi auttaa kaikkia, mutta rahkeet eivät riitä. Alina Tomnikovin näyttelemä tytär puolestaan vaikuttaa hyvin haavoittuvalta ja pelokkaalta. Aivan kuin tytär olisi pelkkää suurta kysymysmerkkiä. Upeaa heittäytymistä koko triolta.

Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov

Kansallisteatteri: Ilmasilta (2020)

Kuva © Katri Naukkarinen

Saana Lavaste kertoi, että näytelmä pitää sisällään äidin, pojan ja tyttären muotokuvat, ja näin asia onkin. Jokainen näyttelijä on vuorollaan pääosassa, jolloin muut kaksi näyttelijää näyttelevät näytelmän sivurooleja. Erityismaininta pitää antaa pojan muotokuvassa olevalle rumpupatteristolle, joka toimii leikkaussalina tai toisinaan synnytyssalina. Poika vetelee rumpusooloja ja hoitajat ojentelevat hänelle instrumentteja. Välillä pääsee myös harjoittelija puikkoihin. Riemastuttavaa, mutta silti ahdistavaa.

Lavastuksen ja videosuunnittelun takana on ollut Sampo Pyhälä. Nämä pelaavat hienosti yhteen. Lavastus on melko raju. Näyttämö on puolillaan ryysyjä. Välillä epämääräiset lakanat toimivat verhona ja tuovat ankeaa ja ehkä julmaakin tunnelmaa näytelmään. Videokuvissa nähdään esimerkiksi pakolaisleirin telttameri. Erityisen paljon pidin siitä, kuinka sadekeli oli toteutettu. Tuli sellainen tunnelma, että halusi kääriytyä huovan sisälle teekupin kera.

Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov

Kansallisteatteri: Ilmasilta (2020)

Kuva © Katri Naukkarinen

Jokaisella näytelmän perheenjäsenellä on suuri auttamisenhalu, mutta kuinka ihmisiä oikein voi auttaa. Se ei ole helppo tehtävä. Auttamisen lomassa tulee huomanneeksi, ettei mikään riitä, eikä yhden ihmisen auttaminen pelasta kaikkia. Tällainen ahdistaa. Samalla perheessä on kuitenkin jotain vinksallaan. Läheisimmilleen ei tunnu kellään riittävän aikaa, vaikka huoli voikin olla kova. Lavasteen sanoin voisi kiteyttää, että rakkautta on annettavana, mutta ei tiedetä, kuinka toimitaan.

Ilmasilta on näytelmä, joka herättää paljon ajatuksia. Näytelmä ei ole helppo, enkä suosittele sitä sellaisille, jotka käyvät kerran vuodessa teatterissa, koska kyseessä ei ole kepeä komedia.

Ilmasilta sai kantaesityksensä Kansallisteatterin Willensaunassa torstaina 13.2.2020.

Rooleissa: Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov

Käsikirjoitus: Paula Salminen

Ohjaus: Saana Lavaste

Dramaturgi: Minna Leino

Lavastus: Sampo Pyhälä

Pukusuunnittelu: Saija Siekkinen

Valosuunnittelu: Ville Toikka

Äänisuunnittelu: Saija Raskulla

Videosuunnittelu: Sampo Pyhälä

Naamioinnin suunnittelu: Tuire Kerälä

Ohjaajan assistentti: Maruska Verona

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille ja Bloggariklubille. Kiitos myös kuvalainauksista.