23.5.2019

Juha Kulmala: Pompeijin iloiset päivät #tanssivakarhu25


Tänä vuonna vietetään Yleisradion Tanssiva karhu -runokilpailun 25-vuotisjuhlaa. Ehdokkaat julkaistiin 9.5. Oodissa ja palkinto jaetaan 3.7. Kajaanin runoviikoilla.

Kirjabloggaajat ovat mukana nostamassa Tanssivan karhun aiempien vuosien voittajia esille. Itse esittelen kaksi kirjaa, joista ensimmäinen on tässä postauksessa. Lukemani runokirja valikoitui sattumanvaraisesti sen mukaan, mitä kirjastosta löysin. Ilokseni kirja oli surrealistisen hauska, vaikka tekijä itse on asiasta ehkä täysin eri mieltä. Ja teoshan on Juha Kulmalan Pompeijin iloiset päivät. Kulmala voitti teoksellaan Tanssivan karhun vuonna 2014.



Runoissa on mielenkiintoista ja hauskaa se, että jokainen kokee ne omalla tavallaan. Toiselle jokin runo voi olla sykähdyttävä ja pysäyttävä, toinen puolestaan ohittaa samaisen runon kokematta mitään sen kummallisempaa. Juha Kulmalan Pompeijin iloiset päivät ovat mielestäni täynnä elämää. Niistä löytyy hauskuutta ja elämän koomisia puolia vakavissa asioissa.

elämme rauhan aikaa
elämme akuankan taskukirjaa
vallankumouksen vaihtoehto
ei ole kuolema vaan virkamiestyönä
                  käsikirjoitetut hallusinaatiot, navan ympäri
                                                         pyörivät bassokuviot (s. 42)

Kulmalan runot hersyvät elämää. Runoista löytyy sellaisia havaintoja ympärillä olevista tapahtumista ja asioista, jotka normaalisti ohitetaan ajattelematta asiaa sen enempää. Ihastuin siihen, kuinka runoissa nämä havaitut asiat viedään ikään kuin eteenpäin oman ajatuksen voimalla. Runoissa kaikki on mahdollista.

Runot yhdistetään usein rakkauteen ja romantiikkaan sekä ympärillämme olevaan luontoon. Pompeijin iloiset päivät ovat jotain aivan muuta. Juha Kulmala virnistelee maailmalle ympärillämme. Rakkauden kaipuuta tyydytetään alkoholinhuuruisesti yhden yön suhteilla. Aamulla on petikaveri häipynyt vähin äänin ja krapula on vieraana. Oikeastihan tämä on realistista tekstiä. Naurattaa, vaikka ei ehkä saisi.

                              et herättänyt minua kun lähdit, en herättänyt
häntä jonka luota lähdin, ehkä ei ollut mitään mistä herättää
          tämä on metripizzaa
          kinkunkasvoinen juntti (s. 43)

On pakko mainita tämäkin. Ilahduin, kun aloin lukea Kulmalan runoteosta, koska ensisivuilla oli kiitokset kolmelle eri taholle. Olivat antaneet runoilijalle rahaa. Samaisesta aiheesta löytyi monisivuinen runokin nimeltä antoivat minulle rahaa. Runossa tiivistyy mainiolla tavalla runoilijan luomisen tuska. Rahaa antoivat, mutta tekstiä ei meinaa syntyä. Sehän on kamala yhtälö. Pakko olisi saada jotain paperille, mutta, entä jos juttua ei meinaa tulla. Täytyy kuitenkin myöntää, että on Kulmala rahoillensa vastinetta antanut eli saanut tekstiä aikaiseksi. Hieno teos.

antoivat minulle rahaa

enkä saa kirjoitettua mitään, armenialainen konjakki
imeytyy kuin tumma erinomainen puu kasvaisi
sisuksiin ja tekisi versoja suonia pitkin, sormenpäistä ja
otsasta puhkeaisi hehkuvat lehvät (s. 11)

Käsittämättömän hienoja ja voisin jopa sanoa uskomattomia oivalluksia. Kukin voi kuvitella, miltä tuntuu, kun konjakkia siemaisee. Kulmala on vain vienyt tämänkin astetta pidemmälle. Runoteos pursuaa tällaisia oivalluksia. Täysin absurdeja, mutta niin runoon sopivia, että väkisinkin suupielet nousevat ylöspäin. Pidän tällaisesta sanoilla leikittelystä.

Luettuani Pompeijin iloiset päivät, en yhtään ihmettele, miksi Juha Kulmala on palkittu Tanssivalla karhulla. Kirja on sykähdyttävän erilainen. Kulmala on palkittu aikaisemminkin. Vuonna 2011 hän voitti ensimmäisen jaetun Jarkko Laine -palkinnon teoksellaan Emme ole dodo.

Juha Kulmala: Pompeijin iloiset päivät
Kustannusosakeyhtiö Savukeidas
Sivuja: 64
Kansi: Ville Hytönen



Haasta sinäkin itsesi mukaan lukemaan edellisvuosien Tanssiva karhu -voittajia, jotka löydät täältä. Samalta sivulta löydät lomakkeen, jolla voit antaa oman sanasi kuulua lukemastasi kirjasta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti