4.5.2017

Alice Munro: Jupiterin kuut

Helmikuussa kävi hyvä tuuri, kun voitin Facebookin Kirja.fi -sivustolla kaksi kirjaa. Toinen itselleni ja toinen ystävälleni. Koska olen itsekäs, luin ensin itse molemmat kirjat. Toisen, eli juuri lukemani Alice Munron Jupiterin kuut (Tammi, 2017) annan äidilleni, niin menee ihan prikulleen niin kuin kilpailussa sanottiin. Jupiterin kuut on ilmestynyt englanninkielisenä alkuteoksena The Moons of Jupiter vuonna 1982. Kirjan on suomentanut Kristiina Rikman.

Alice Munro on tunnettu novelleistaan, joten ei ihme, että myös Jupiterin kuut on novellikokoelma. Kesän loppu on kertomus Robertan ja hänen miehensä Georgen ja Robertan tyttärien Angelan ja Evan yhdestä illasta. Illan aikana perhe kyläilee Valerien luona. Ilta sinänsä on melko tavanomainen, mutta jokainen perheenjäsen ehtii miettiä elämäänsä hyvinkin syvällisesti. Roberta miettii hänen ja Georgen välillä olevaa ainaista kitkaa. Hän on valmis vetäytymään suhteesta ja aloittamaan uuden alun. George puolestaan ajattelee sitä, kuinka hän haluaisi tehdä työnsä rauhassa ilman sivullisia silmäpareja. Kotona ei kuitenkaan enää ole hetken rauhaa. Aina on joku paikalla. Angela ihmettelee, kuinka äiti, Roberta, on muuttunut. Hänen mielestään äiti on alistunut Georgen tahtoon. Eva puolestaan pukee sanoiksi sen, kuinka vihaa kesän loppua, koska on palattava takaisin isän luo. Hän kertoo myös ymmärtävänsä Georgea.

Kirjan nimikkonovelli Jupiterin kuut kertoo naisesta, jonka isä saa yllättäen pahoja sydänoireita. Isä on yhtäkkiä hyvin sairas ja haavoittuvainen. Hänelle ehdotetaan sydänleikkausta, mutta hän kieltäytyy menemästä operaatioon, kunnes taas päättääkin toisin. Nainen yrittää olla isänsä tukena. Samalla mielessä pyörivät myös muut asiat. Naisella on huono suhde toiseen tyttäreensä Nicholaan tai oikeastaan suhdetta ei ole, koska Nichola ei juurikaan halua äitiään nähdä.

Onnettomuus on novelli, joka kertoo kielletystä suhteesta. Musiikinopettaja Francesilla on intohimoinen suhde samassa koulussa työskentelevän luonnontieteiden opettaja Tedin kanssa. Tedillä ja hänen vaimollaan on suomalaiset sukujuuret. Vaimo on syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. Frances puolestaan on leimattu vanhaksipiiaksi ja ikäneidoksi. Ted ja Frances tapailevat salaa, kunnes yhden kiihkeän tapaamisen aikana heidät keskeytetään. Tedin poika on loukkaantunut vakavasti. Tämä on sysäys sille, että lumipallot alkavat vieriä. Francesin elämä muuttuu kertaheitolla.

Jupiterin kuut on hieno novellikokoelma. Pidän siitä, kuinka Munro kuvailee kertomuksissa ihmisten elämää ja heidän ajatuksiaan. Novellien henkilöt ovat vailla loistetta ja kimallusta. He ovat aivan tavallisia ihmisiä omine ongelmineen. Novellien pääosassa on yleensä keski-ikäinen nainen, joka miettii suhdettaan elämänsä miehiin ja käyttäytyy ehkä hieman hupsusti. Novelleissa myös mietitään paljon sitä, kuinka elämä on heitellyt, ja olisiko jotain voinut tehdä toisin. Kirjan ilmestymisestä englanniksi on jo 35 vuotta. Siitä huolimatta kirjan novellit elävät hyvin tässäkin päivässä. Novellit ovat ajattomia ja hienoja kuvauksia yksittäisten ihmisten elämästä.

Erityiskiitokset pitää antaa kirjan kauniille kansipaperille, joka on Marko Tainan käsialaa. Kirja, jonka ulkoasu on visuaalisesti kaunis, tarttuu aina helpommin lukijan käsiin kuin tylsän tai ruman näköisen ulkoasun omaava kirja.

Kirjaa suosittelen luettavaksi, jos pidät elämänmakuisista novelleista. Kirja kuuluu myös Tammen Keltaiseen kirjastoon, joka on yleensä merkki laatukirjallisuudesta. 

Alice Munron Jupiterin kuilla osallistun Reader, why did I marry him? -blogin novellihaasteeseen. Kirjassa on 11 novellia, joista yksi on kaksiosainen.






6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on tosi hyvä. Pieniä novelleja, joissa esiintyy koko ihmiselämän kirjo.

      Poista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta opukselta, tekee mieli lukea. Kirjan kansipaperi on myös viehkeä, minäkin tykkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tykkää novelleista, on tämä oiva kirja lukea. Kansipaperi on todella kaunis

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Näin on. Jotenkin niin tavallisen elämän kuvausta, mutta kuitenkin jollain pienellä vivahteella.

      Poista