Teatterissa: Hirttäjät

Olin viime lauantaina Kansallisteatterissa päivänäytöksessä katsomassa Hirttäjiä. Hirttäjät (Hangmen) on englantilais-irlantilaisen Martin McDonaghin näytelmä vuodelta 2015, joten varsin tuoreesta näytelmästä on kyse. Mielenkiintoiseksi ja mukavaksi tämän tekee se, että Kansallisteatteri otti Hirttäjät heti tänä vuonna ohjelmistoonsa. Näytelmä sai Suomen kantaesityksen Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 9. maaliskuuta. Näytelmän on suomentanut Sami Parkkinen.

Hirttäjät on ohjannut Mika Myllyaho. Rooleissa ovat Jani Karvinen, Tero Koponen, Petri Liski, Esa-Matti Long, Petri Manninen, Samuli Niittymäki, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Kristo Salminen, Paula Siimes, Alina Tomnikov ja Timo Tuominen. Kati Lukka on vastannut lavastuksesta ja Tarja Simonen pukusuunnittelusta. Musiikki on Samuli Laihon käsialaa. Valosuunnittelu Ville Toikka ja äänisuunnittelu Veli-Pekka Lahtela. Jari Kettunen puolestaan on vastannut naamioinnin suunnittelusta.

Petri Manninen, Ilja Peltonen, Jani Karvinen, Timo Tuominen ja Petri Liski

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Hirttäjät alkaa kohtauksella, jossa syyttömyyttä vakuutteleva mies hirtetään Englannissa vuonna 1963. Kohtauksesta siirrytään heittämällä kaksi vuotta ajassa eteenpäin, jolloin kuolemantuomio lakkautetaan. Harry Waden (Petri Manninen) isännöimässä pubissa hirttäjäisiä muistellaan lämmöllä ja mietitään, kuka oli paras hirttäjä. Oliko se pubinpitäjä Harry vai Albert Pierrepoint (Kristo Salminen)? Pubiin saapuu outo mies, Mooney (Heikki Pitkänen), jota Harry ja pubikärpäset vieroksuvat, mutta Harryn vaimo Alice (Paula Siimes) sen sijaan flirttailee miehelle avoimesti. Myös Harryn ja Alicen teini-ikäinen, hieman möksöttävä Shirley (Alina Tomnikov) tuntee vetoa miestä kohtaan. Sitten alkaa tapahtua kummia. Shirley häviää ja katoamisen syypääksi valikoituu kuin itsestään Mooney. Mies on saatava vastuuseen teosta, mutta kuinka toimia? Hirttäjäiset ovat kiellettyjä, mutta kuinka tähän suhtautuu pubin kanta-asiakkaat ja entinen hirttäjä Harry? Antaako armon käydä oikeudesta vai vieläkö kerran hirttoköysi kiristyy?

Petri Manninen sopii hyvin Harryn rooliin. Mies on omahyväinen, kaikkitietävä ja oikeastaan aika ärsyttävä. Mies paistattelee pubin kanta-asiakkaiden ihailun kohteena, eikä edes peittele sitä. Hyvin Manninen roolinsa vetää. Alicea näyttelevä Paula Siimes on huippu. Nainen muuttuu hetkessä aviovaimosta flirttailevaksi pubiruusuksi. Siimes heittäytyy myös loistavan koomisesti äidinrakkauden tuskissa kiemurtelevan naisen rooliin. Waden perheen tytärtä näyttelevä Alina Tomnikov on ihastuttava. Nainen säteilee lavalla, vaikka onkin hieman möksö ja ujo. Tomnikovin näytelmärooliin kuuluva hohottava nauru on myös vailla vertaa. Ei voi muuta kuin hymyillä.

Alina Tomnikov

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Mooneyn roolia vetävä Heikki Pitkänen on mahtava. Beatles-hiuksinen mies eroaa pubin muusta porukasta kuin yö päivästä. Mooney on lavalla kummajainen, mutta kiinnostava. Pitkänen näyttelee erittäin ammattitaitoisesti Lontoosta saapunutta miestä, josta kukaan ei tiedä mitään. Pubin kantaporukasta on nostettava esiin pubin vanhin asiakas Arthur eli Timo Tuominen. Mies huutaa repliikkinsä läpi näytelmän, koska on huonokuuloinen. Muut asiakkaat ovat miehen suhteen kärsivällisiä, vaikka mies yleensä aina lopulta sanookin asioiden todellisen laidan viiltävän tarkasti. Mahtavaa vetoa Tuomiselta. Kristo Salminen on salaperäinen toinen hirttäjä Albert Pierrepoint. Hänellä on pieni rooli, mutta mies on näyttämöllä suuri. Salmisen tullessa pubivierailulle, kaikki huomio kohdistuu vain häneen. Mies säteilee lavalla pelkällä olemuksellaan. Hieno mies, vaikka hiuksiaan koomisen ärsyttävästi lavalla heiluttaakin.

Hirttäjissä on onnistuttu yhdistämään lavastus, puvustus ja naamiointi uskomattoman hienolla tavalla. Kiitos kuuluu Kati Lukalle, Tarja Simoselle ja tietenkin Jari Kettuselle. Eniten huomiota kiinnittää tietenkin näyttelijöiden mahtavat peruukit. Näiden lisäksi on yksi pieni seikka, josta haluan mainita erikseen. Paula Siimeksen kukkamekko on todella kaunis. Sellaisella mekolla olisi kiva viilettää menemään lämpiminä kesäpäivinä. Pidin myös pubilavastuksesta, joka on mainio. Kunnon baaritiski ja muutama pöytä. Kyllähän tuollaiseen pubiin voisi mennä muutaman tarinan kuuntelemaan.

Paula Siimes, Petri Manninen, Heikki Pitkänen ja Jani Karvinen

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Hirttäjät on komedia, jossa musta huumori kukkii. Näytelmä on ehkä hieman hidastempoinen, mutta lähes joka kohtauksessa on jokin juttu, joka saa nauruntyrähdyksiä aikaiseksi. Vaikka näytelmästä voi löytää vakavia aiheita, vie näytelmä kuitenkin niin mukanaan, etteivät vakavat aiheet jää pyörimään mieleen. Pidin näytelmän tyhjentävästä vaikutuksesta. Aivot narikkaan reiluksi pariksi tunniksi ja olet jälleen hieman rennompi ihminen. 

Hirttäjiä esitetään Kansallisteatterissa vielä muutamia kertoja. Näytelmä sopii mielestäni etenkin suuremmille porukoille, joissa makuja on monenlaisia. Näytelmä on helppotajuinen ja hauska.

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.