16.11.2016

Rosa Liksom: Tyhjän tien paratiisit

Kirjaston kierrätyshylly on siitä metka, että aina sen tarkastaa, vaikka oikeasti ei tarvitsisi enää yhtään ylimääräistä kirjaa kotiinsa. Taashan minäkin sen olin tarkastanut ja napannut mukaani Rosa Liksomin Tyhjän tien paratiisit (WSOY, 1989). Aina jaksan ihmetellä, kuinka ihmiset laittavat kierrätyshyllyyn näinkin mielenkiintoisia kirjoja. Novellikokoelman luin jo aiemmin syksyllä, mutta nyt vasta sain postauksen aikaiseksi.

Tyhjän tien paratiisit on 44 novellin kokoelma, joka on jaettu kotimaan ja ulkomaiden sekä talouden ja urheilun osuuksiin. Yhteistä novelleille on, että kaikissa novelleissa mennään yli tavalla tai toisella. Novellien päähenkilöt ovat massaväestöstä poikkeavia yksilöitä, jotka elävät kukin omalla tavallaan ja tekevät, kuten haluavat. Aika usein novelleissa on myös kuolema läsnä.

Kotimaan osuudessa matkataan Helsingistä Lappiin. Eräässä novellissa mies lähtee lauantaina kauppamatkalle tyhjien olutpullojen kanssa. Matkalla sattuu ja tapahtuu ja matka venähtää. Kotiin mies palaa viikon kuluttua lauantaina ryytyneenä ja kaikesta väsyneenä. Kotona odottaa kuitenkin vaimo, joka vaatii hoitamaan aviolliset velvollisuudet. Miehen on pakko taipua naisen vaatiessa. Toisessa novellissa on äiti ja tytär, jotka elävät suklaalla. Suklaata aamiaiseksi, välipalaksi, lounaaksi, päivälliseksi, iltapalaksi. Suklaapersot äiti ja tytär ovat siitä ihmeellisiä, ettei suklaa näy heissä lihavuutena. Lääkärin mielestä heitä vaivaa hellyydenkipeys.

Ulkomailla matkatessa pyöritään esimerkiksi kalasatamissa, kirkoissa ja munkkien mukana. Yksi novelli kertoo kahdesta munkista, jotka astelevat tottunein askelin baariin ja tilaavat tuplaviskit. Ja toiset ja kolmannet ja neljännet. Baarin edustalla makaava verinen ja puoliksi sohjon peittämä mies ei saa munkkien huomiota osakseen. Munkeilla on kiire viiden tähden hotelliin avaamaan viskipulloa. On myös novelli, jossa mies tulee kotiin ja suutelee hymytöntä naista. Nainen on kaunis, mutta neuroottinen. Mies syöttää naiselle pillereitä roppakaupalla ja kahlitsee naisen kettingillä pakastearkun kahvaan, kun on aika lähteä liikkeelle. Nainen ihmettelee, kuka on mies, joka tunkeutuu hänen asuntoonsa. Nainen kuitenkin päätyy ajatukseen, että mies on hyvää tahtova, pirun muodon saanut enkeli.

Talous ja urheilu osiossa yksi novelli kertoo miehestä, joka istuu keskiyön jälkeen jännittyneenä nojatuolissa. Makuuhuoneen ovi on suljettuna. Mies avaa television ja hakee pornokanavan. Kuvaruudussa nainen touhuaa tuorekurkun kanssa. Miehen housuissa alkaa tapahtua. Mies katsoo makuuhuoneen ovea pelokkaasti ja vie kätensä housujen sisään ja alkaa vatkata. Saatuaan homman päätökseen mies pidättää hengitystä ja sulkee television. Nyt hän on rentoutunut ja voi siirtyä makuuhuoneeseen.

Pidin Liksomin novellikokoelman kotimaan osuudesta eniten. Kotimaan novelleissa Liksom on näyttänyt taitonsa käyttää suomen kielen murteita sutjakkaasti stadin slangista lapin murteeseen. Tyhjän tien paratiisien novellit ovat kaikessa karmeudessaan huvittavia. Lähes joka novellissa on jokin hätkähdyttävä asia, jonka Liksom on onnistunut kuvaamaan siten, että hätkähdyttävä asia sopii kyseisen novellin päähenkilön luonteeseen vallan mainiosti. Novellikokoelma on mielestäni todiste siitä, että Rosa Liksom on taitava kynän käyttäjä. Novellit ovat lyhyitä. Vain parin sivun mittaisia, mutta jokaisessa novellissa on se jokin juttu, joka tekee siitä omanlaisensa.

Rosa Liksomin Tyhjän tien paratiisit kannattaa lukea, jos kaipaa pilke silmäkulmassa luettavaa nopealukuista tekstiä.

Osallistun Liksomin 44 novellin kokoelmalla Reader, why did I marry him? -blogin novellihaasteeseen.





4 kommenttia:

  1. Tämäpä olikin loistava valinta novellihaastetta ajatellen, kun tuli kerralla 44 novellia!

    Olen tämän joskus lukenut, mutta siitä on niin paljon aikaa, että kun luin tekstiäsi niin huomasin, että aika täydellisesti olen lukemani unohtanut. Nuo "hätkähdyttävät asiat" soittaa jotain kelloja, mutta niitä taitaa olla Liksomin alkutuotannossa muuallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein laskea useampaan otteeseen, oliko novelleja tosiaan noin paljon, mutta kyllä se vain paikkansa piti.

      Liksomin tyylissä on jotain hyvin omintakeista. Aluksi hieman kavahvsin, kun luin ensimmäisen novellin, mutta sitten otin koomisen lukuasenteen ja huvittavuutta alkoi löytyä ja paljon.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvä löytö. Tälläviikolla kierrätyshyllyssä oli Liksomin Unohdettu vartti. Sekin lähti matkaani. :)

      Poista