Rafael Cadenas: Ilman aikomusta osua

Runojen lukeminen on ollut tänä vuonna haastavaa. Siis todella haastavaa. Liekö sitten syynä se, että lainasin kirjastosta aikoja sitten yhden runoteoksen, jonka laina-aikaa olen aina vain pidentänyt ja pidentänyt. Nyt tuli kuitenkin stoppi. Enää ei voi uusia lainaa, koska maksimimäärä uusintoja on tehty. Kirjan palautuspäivä lähestyy, joten nyt on pakko yrittää rutistaa jotain paperillekin, ei kun näytölle.

Vaikeaksi kokemani runokirja on Rafael Cadenasin Ilman aikomusta osua (ntamo, 2016). Rafael Cadenas on arvostettu venezuelalainen runoilija. Kirjan runot on valinnut ja suomentanut runoilija Jukka Koskelainen. Mielenkiintoista asiassa on se, että Koskelainen on henkilökohtaisesti tavannut Cadenasin tai ainakin keskustellut hänen kanssaan. Uskon, että keskustelut Cadenasin kanssa ovat edesauttaneet sitä, millaisia runoja kirjaan on valikoitunut.

Runoja lukiessani ilahdutti se, kuinka Koskelainen oli valinnut kirjaan runoja eri aikakausilta. Runoissa olin aistivinani aikakausien tuomaa tunnelmaa. Epätoivoa, haasteita ja valoa tunnelin päässä. Kuvaukset ovat usein surrealistisia, ja voin kuvitella, kuinka tällaiset kuvaukset luovat monelle silmien eteen taulun, jossa kuvaukset näkyvät. Ainakin itselleni kävi niin.

Käsi joka ojentuu.

Piikkilankaesteitä. Ympärillä Orinoco, turta vampyyri.

Kortti joka lupaa seikkailua.

Kunniaa ja kani sylissä.

Kid

Muita.

Otsani joka sairastuu sokeiden silmissä. (s. 15)

Osa kirjan runoista on enemmänkin proosarunoutta kuin perinteistä säkeisiin jakautuvaa runoutta. Tämä tuo lukemiseen oman haasteensa, koska tekstiin täytyy selkeästi keskittyä enemmän kuin tavallisesti. Tai onhan se niinkin, että runojen lukemiseen on aina keskityttävä. Lisäksi on mietittävä ja maisteltava sanoja. Cadenasin runojen kohdalla koin tämän kaiken entistä haastavampana.

Minun on myönnettävä, että eniten nautin runoista, jotka olivat selkeästi lyhyitä ja ytimekkäitä. Pidin siitä, kuinka Cadenas oli saanut jonkin syvällisen asian kuvattua muutaman sanan voimalla. Cadenasin runoissa onkin paljon jotain sellaista kauneutta ja kaihoutta, jota ei helposti tule edes ajatelleeksi. Saattaa olla jokin arkipäiväinen asia, jossa tunnetta tiivistyy muutamaan sanaan todella paljon.

VIREYS,

lumottu pullo,

läsnäolemisen nektaria. (s. 58)

Kirjan lopussa on merkintöjä Ristin Pyhästä Johanneksesta. Tästä täytyy sanoa, että tämä osuus meni ehkä hieman yli hilseen. Tällainen pohdiskelevuus jumaluudesta ei vain kauheasti kuulu omaan ajatusmaailmaani. Pitäisi olla enemmän kiinnostunut asiasta, jotta jaksaisin innostua aiheesta.

Rafael Cadenasin runovalikoima Ilman aikomusta osua sopii mielestäni luettavaksi henkilöille, jotka haluavat haasteellista runoutta luettavakseen.

Rafael Cadenasin runokokoelmalla Ilman aikomusta osua osallistun Reader, why did I marry him? -blogin tämän vuotiseen runohaasteeseen.

Rita Dahl: Elämää Lagoksessa

Vasta kun olin selättänyt viimevuotisen runohaasteen, heitti Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martin uuden runohaasteen vuodelle 2018. Pakkohan tähänkin on osallistua. Tänä vuonna haasteessa voi lukea mitä tahansa runoja. Lisämaustetta haasteeseen antaa se, että vuoden lopuksi täytyy kirjoittaa oma runo luettujen runokirjojen nimistä. Kuulostaa hauskalta. Siispä suunnistin kirjastoon ja valitsin suunnilleen umpimähkässä jonkin runokirjan. Käsiini osui Rita Dahlin Elämää Lagoksessa (ntamo, 2008).

Elämää Lagoksessa alkaa lupaavasti, vaikkakin kenties hieman brutaalisti, kun kuvataan, kuinka etana litistyy maahan, kun sitä polkaistaan. Tästä runo jatkuu. Tulee toinen runo ja kolmas runo. Ensimmäiset runot vaikuttavat siltä, että luettuaan yhden rivin, seuraava rivi onkin assosiaatio edellisestä rivistä. Siitäkin huolimatta, että seuraavalla rivillä voidaan jo puhua aivan jostain muusta asiasta. Tällaista on oikeastaan aika mukava lukea, koska sitä alkaa miettiä, mitä itselle olisi saattanut jostain asiasta tulla mieleen, ja kuinka runo olisi voinut jatkua. Tai miksei ihan niinkin, kuinka usein omat ajatuksesi kulkevat yhdessä runoilijan ajatusten kanssa.

Yksi osio, joka minua erityisesti ihastutti kirjassa, oli Oodeja arkiesineille. Kenelle tulisi mieleen kirjoittaa oodia näppylähanskoille, kottikärryille tai kenties vaikka matkalaukulle? Etenkin Oodi näppylähansikkaille oli mahtava. Jos ihan oikein ymmärsin ranskankielisen tekstin, niin kyseinen runo oli kunnianosoitus Roger Pol-Droitille. Ihan huikeaa tämäkin. Voisikohan sitä töissä joskus laittaa ajatukset tasaantumaan miettimällä oodia jollekin hyvin arkipäiväiselle asialle. Kokeilen ehkä jo huomenna.

Short Cuts -otsikon alla olevat runot eivät auenneet. Runojen alla viitattiin esimerkiksi Robert Altmanin Short Cutseihin (1993) sekä muutamiin muihin elokuviin. Olivatko runot suomennoksia elokuvien pätkistä vai runoilijan ajatuksia kyseisistä pätkistä? Toisaalta yhdessä runossa viitattiin Jarmo Lampelan Rakastin epätoivoista naista -elokuvaan. Ei voi tietää. Sinänsä näissä ei ollut mitään ihmeellistä. Runoja tai tekstipätkiä oli ihan riemastuttavaa lukea.

Kirjan nimikkoluvun Elämää Lagoksessa runot tai tekstit, koin kirjoittajan päiväkirjamaisina merkintöinä. Lagos on todella erilainen paikka länsimaalaiselle, valkoiselle ihmiselle, ja sen myös nämä tarinat allekirjoittavat. Yhteiskunnalliset eroavaisuudet hyppäävät silmille ja kaikki tuntuu olevan erilaista kuin mihin on tottunut. Toki joukossa on paljon muutakin. Pidin erityisesti runosta Sinkkuelämää ja avioliittoja, joissa verrattiin yksin- ja kaksinolon paremmuuksia. Yksin ei ole ihmisen hyvä olla, mutta kaksin kaaos menee pahemmaksi (suora lainaus kyseisestä runosta).

Runokokoelmasta löytyy myös yllättävän pitkiä runoja. Itse puhuisin ehkä ennemminkin lyhtyproosasta tai lyhyistä novelleista, mutta ilman muuta kirjan runoteokseksi luokittelen, koska runohyllystä sen löysin. Niin, ja onhan kirjassa ihan selkeästi runoja. Täytyy kyllä myöntää, että oli kiva lukea tällainen itselle aivan tuntematon runoteos.

Olemmeko sittenkin

ruumiimme häkin vankeja, eläimen

kumppaneita? Vai omanlainen tuhoojarotu,

jonka tehtävä on tappaa sukupuuttoon

mahdollisimman monta lajia, että

maa olisi autio jäljiltämme?

Ote lainattu Rita Dahlin runokokoelmasta Elämää Lagoksessa, runosta Vaikka käärme olisi kuinka pieni.

Rita Dahlin Elämää Lagoksessa -kirjalla osallistun Reader, why did I marry him? -blogin runohaasteeseen.