Cecilia Samartin: Kirottu kauneus

Olen niin kiitollinen sääherroille sateettomista keleistä. Tiedättekö miksi? Siksi, että kissan ulkoilutuksen ohessa olen voinut lukea ulkona. Pimeys ei haittaa, jos käyttää otsalamppua lukulamppuna. Voi olla, että naapuruston asukkaat hieman tuijottavat, mutta minua se ei haittaa. Ulkona lukemisessa on tyyliä. Viimeisimmän ulkoilulukemisen sain juuri äsken luettua loppuun. Kirja oli Cecilia Samartinin Kirottu kauneus (Bazar, 2018). Kirja, joka järkytti, mutta oli samalla jollain tavoin lohduttava.

Kolme toisilleen tuntematonta tyttöä on joutunut tahtomattaan Las Vegasiin. Inesa on kotoisin Moldovasta. Hänen piti mennä oman kylän pojan, Zaimin, kanssa naimisiin, mutta suunnitelmat muuttuivat yllättäen. Hänet kuljetettiin huumattuna Las Vegasiin ja myytiin upporikkaan miehen ja hänen asiakkaidensa leikkikaluksi. Karlan äidin kuolema ajaa tytön väärään seuraan. Karlasta tulee kukkaistanssija, jonka mies voi halutessaan ostaa itselleen muutamaksi hetkeksi. Tämä on kuitenkin vasta alkua. Karla joutuu Las Vegasiin, jossa hän lopulta löytää itsensä kadulta myymässä itseään. Sammy on alle kymmenvuotias tyttölapsi. Hän on joutunut insestin uhriksi. Nokkela tyttö tekee lopulta teon, joka on lähtölaukaus karkumatkalle. Sammy haluaa muuttaa Kaliforniaan valtameren rannalle. Las Vegas on vain välivaihe matkalla.

Tyttöjen tarinat kietoutuvat toisiinsa, kun Karla tutustuu ensin Inesaan ja myöhemmin Sammyyn. Kaikki haluavat Las Vegasista pois. Se ei tule olemaan helppoa, koska pelkoa on ilmassa liian paljon. Aina on kuitenkin mahdollisuus. Pako voi alkaa, kun muita vaihtoehtoja ei ole. Tyttöjen lähtö aiheuttaa ajojahdin, jossa ihmishengellä ei ole mitään arvoa.

Aivan järkyttävä tarina, mutta toisaalta kirjassa on uskomattoman paljon hyvyyttä. Sellaista hyvyyttä ja rakkautta, jota jokainen ihminen tarvitsisi. Etenkin tytöt, jotka ovat joutuneet ottamaan oman elämänsä haltuunsa aivan liian nuorina. Tytöt, jotka ovat nähneet aivan liian paljon pahaa ja irstasta meininkiä. Tytöt, joiden tulevaisuus on viety. Tytöt, jotka ovat joutuneet ihmiskaupan uhriksi. Cecilia Samartin kuvaa ihmiskauppaa tavalla, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Ihmiskauppa on mielipuolista ja rumaa. Vain rahalla, arvoasemilla ja mielihaluilla on tässä pelissä voimaa. Ihmiskaupan uhreiksi joutuvat tytöt ovat pelkkiä pelinappuloita.

Pidin siitä, kuinka Samartin vie lukijansa tyttöjen maailmaan. Tyttöjen tarinat vuorottelevat ja yhtyvät toisiinsa vähitellen. Kirjan alku tosin alkaa jo siitä hetkestä, kun tytöt lähtevät yhdessä pakomatkalle. Samartin kuvaa jokaisen tytön lähtötilanteen ja nykytilanteen loistavalla tavalla. Aivan kuin olisit itse ollut osa tyttöjen tarinaa. Samartin pitää myös jännitystä ilmassa koko ajan. Ajojahti, jossa lukijalla on vain pelko siitä, kuinka tyttöjen käy.

Kirjan englanninkielinen alkuteos Beauty for Ashes on ilmestynyt vuonna 2017. Kirjan on suomentanut Kristiina Vaara. Mainittakoon myös se, että kirjan rujonkauniit kannet on suunnitellut Eija Kuusela.

Cecilia Samartinin Kirottua kauneus on samalla sekä viihdyttävä että jännittävä, jos nyt viihdyttävästä voidaan ihmiskaupan yhteydessä puhua. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoin ja sopii hyvin joulupukin konttiin.

Cecilia Samartin vieraili syksyllä Helsingin Kirjamessuilla. Olin mukana Bazarin bloggaajatilaisuudessa, jossa Samartin oli kertomassa kirjastaan meille bloggaajille. Samartinista välittyi hyvin lämmin ja läsnä oleva kuva. Olen kiitollinen, että hän oli tarttunut näin räikeään aiheeseen. Kiitos myös kustantajalle kirjasta.

Helsingin Kirjamessuilla osa 1

Helsingin Kirjamessut ovat tältä vuodelta ohi. Kävin messuilla perjantaina ja lauantaina, joten koostepostaus täytynee jakaa kahteen osioon. Tässä ensimmäisessä osiossa kerron perjantaista, jolloin en ehtinyt kirjamessuhallin puolelle ollenkaan. Kävi jotenkin niin, etten päässyt kotoa lähtemään ajoissa. Juna meni. Toinen juna meni. Kolmaskin juna meni. Meneehän niitä junia Keravalta tiuhaan tahtiin, mutta haluan kulkea niillä hieman nopeammilla junilla, eikä niitä mene arkisin kuin kolme kertaa tunnissa. Ruuhka-aikaan menee ehkä useammin.

Pääsin kuitenkin lopulta messukeskukseen ja suuntasin kohti lehdistötiloja jättääkseni takkini naulakkoon. Siellä kuulin kutsuttavan Mannilaista. Siellähän istui Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja. Jäin Arjan kanssa juttelemaan, ja todettiinkin, ettei enää kannata mennä kiertelemään messuhalliin, koska oli alkamassa Bazarin bloggaajatilaisuus. Sinne siis.

Helsingin Kirjamessujen teemamaana oli tänä vuonna Yhdysvallat. Bazar toikin meidän bloggaajiemme kuunneltavaksi amerikkalaiskirjailija Cecilia Samartinin. Haastattelijana toimi Kirsin Book Clubin Kirsi Ranin. Ei pitäisi keskittyä epäolennaisuuksiin, koska Samartinin uutuuskirja Kirottu kauneus (Bazar, 2018) kertoo niinkin kauheasta aiheesta kuin ihmiskaupasta, niin silti on pakko todeta, etten olisi ikinä uskonut Cecilia Samartinin olevan syntynyt vuonna 1961. Nainen on todella kaunis, eikä yhtään rupsahtanut, kuten allekirjoittanut, joka on useita vuosia nuorempi kuin Samartin. Toki Samartinin kypsyys tuli hänen puheissaan hyvin esiin. Samartinia oli olo kuunnella, vaikka kirjan aihe onkin rankka. Kirottu kauneus on kirja ihmiskaupan uhreista, mutta samalla se on kirja ystävyydestä ja toivosta. Samartinin kirjat ovat todella suosittuja Pohjoismaissa, etenkin Norjassa. Samartin ei kuitenkaan osaa sanoa selvää syytä pohjoismaiselle suosiolleen. Itse en ole lukenut yhtään Samartinin teosta, mutta Kirottu kauneus on ehdottomasti luettava. Raninin mukaan Samartinin kirjoissa on taianomaista tunnetta ja toivoa. Se jää nähtäväksi. Kirjan kansi on joka tapauksessa kaunis. Sehän on muuten usein yksi syy tarttua kirjaan.

Cecilia Samartin

Bazarin bloggaajatilaisuuden jälkeen oli vain hetki aikaa seuraavaan koitokseen. Olin mukana Antti Heikkisen Kehvelin (WSOY, 2018) bloggaajalukupiirissä, jonka piti olla varsinaisen lukupiirin keskustelunaloittaja ja -ylläpitäjä, jos keskustelusta ei meinaisi muuten tulla mitään. WSOY:n kirjallinen tuottaja Lari Mäkelä johdatti lukupiiriyleisön Kehvelin hullunhauskaan, mutta vakavaankin maailmaan. En ollut ennen nähnyt Antti Heikkistä livenä. Mies on uskomaton. Ei siinä paljon meitä bloggaajia tarvittu, vaikka sanoimmekin mielipiteitämme ja esitimme kysymyksiä kirjasta. Heikkisellä on selvästi tilannetaju kohdillaan. Tietää, milloin voi heittää vitsin ilmaan, ja milloin täytyy olla vakavampi ilme kasvoilla. Oli muuten mielenkiintoista kuulla, että Kehvelistä on kaksi eri kirjankansiversiota liikkeellä. Tupakkaa poltteleva miesfiguuri sekä heinänkortta pureskeleva miesfiguuri. S-ketju ei ollut halunnut tupakka-aiheista kirjaa valikoimiinsa, joten oli pitänyt painaa toinen, pienempi painos heinänkortta imevästä miehestä S-ketjun tarpeisiin. Heikkinen heitti tästä ilmaan ajatuksen, että jos se toinen versio onkin ruohoa poltteleva juippi. Antti Heikkinen kertoi Kehvelin olevan kunnianosoitus Arto Paasilinnalle. Kirjassa on selvät viittaukset Paasilinnan Jäniksen vuoteen.

Antti Heikkinen

Lukupiirin jälkeen lähdin pikaisesti kiertämään Viini ja Ruoka -messut. Jotain hyvää löysin kotiin viemiseksi lähinnä miehelle, joka täällä asuu, ja joka ei voi aina ymmärtää näitä ihmeellisiä kirja- ja teatterimenoja.