Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa

Nyt on viimeisen rästipostauksen aika. Virpi Hämeen-Anttilan Kuka kuolleista palaa (Otava, 2016) tuli luettua viime syksynä, mutta postaus jäi tekemättä, vaikka kirjassa ei mitään vikaa ollutkaan. Kirjan sain viime kesänä Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kuukaudenkirjapaketista. Kirjan halusin tietysti lukea, koska olen lukenut sarjan kaksi aiemmin ilmestynyttä osaa.

Eletään elokuuta 1921. Helsingissä on ollut tuhopolttoja keväästä alkaen. Poliisi pyytää Karl Axel Björkin apua tuhopolttojen selvityksessä, kun yhden tuhopolton jäljiltä löytyy ruumis. Aika nopeasti Björk oivaltaa, että kyseinen tuhopoltto ei välttämättä liity muihin tuhopolttoihin, vaikka samoja tunnusmerkkejä löytyykin kuin muista tuhopoltoista. Björkin työt sisäasiainministeriössä vievät ikävästi aikaa tutkimuksilta. Tämän takia Björk palkkaakin avukseen nuoren miehenalun, Frans Valkaman, joka on nopeaälyinen ja tuntee Helsingin kadut kuin omat taskunsa. Björk ja Valkama pääsevät sekä pyromaanin että itse murhaajan jäljille. Onko kyseessä sama henkilö vai kaksi eri henkilöä? Ei paljasteta kaikkea.

Salapoliisiharrastuksen ohella Björkillä on ongelmia yksityiselämässä. Björkin kadonneeksi ja kuolleeksikin luultu isä on palannut Siperiasta. Siperia ei ole koulinut Björkin isää. Mies on edelleen yhtä ilkeä ja riitaisa kuin ennenkin. Ei tarvita kahta sanaa, kun isä ja poika ovat niin pahoissa riidoissa, että se vaikuttaa Björkin ja hänen äitinsä sekä Björkin veljen väleihin. Tulehtuneet perhesuhteet eivät ole Björkin ainoa painolasti. Miehen rakastettu on joutunut lähtemään maasta, eikä ole toiveita jälleennäkemisestä. Samaan aikaan Björkin parhaimman ystävän pikkusisko Ida elättelee toiveita rakkaussuhteesta Björkin kanssa. Toisaalta Björkin pikkuserkun Lisbetin kanssa kihlautuminen veisi miehen lähemmäksi varakasta sukuhaaraa. On siinä miehellä ongelmia kerrakseen.

Täytyy sanoa, että pidän Hämeen-Anttilan ajankuvauksista. Kirjan tunnelma on juuri sellainen, mitä voisin kuvitella 1920-luvulla olleen Helsingissä. Salakapakoita ja prostituutiota. Puulämmitteiset kylpyvedet. Talonmiehet. Ulkokäymälät. Gramofonit. Pidin myös siitä, kuinka kirjan henkilöhahmot ovat tulleet sillä tavoin tutuiksi, ettei lukiessa tarvinnut enää kauheasti miettiä heidän tekemisiään, vaan pystyin keskittymään enemmän kirjan tunnelmaan. Lisäksi pidin siitä, kuinka Björkin elämää kirjassa kuvataan. Björk on selkeästi vaurastunut. Hänellä on varaa ostaa parempaa ruokaa kuin aikaisemmin ja hän myös mielellään tarjoaa Valkamalle kunnon välipaloja, koska tietää, että pojan kotona on ruoasta pulaa.

Tässäkin kirjassa on melkoisen paljon henkilöitä, kuten sarjan kahdessa aikaisemmassa. Tällä kertaa luettavuus ei kuitenkaan kärsinyt henkilöpaljoudesta, koska osa henkilöistä oli tuttuja jo aiemmista kirjoista. Se, mikä edelleen hieman ärsyttää, on Björkin itsetietoisuus. Hän kun tuntuu aina olevan oikeassa. 

Kirjan nimi Kuka kuolleista palaa viittaa kahteen asiaan kirjasta löytyvään asiaan. Jos pidät hieman erilaisista dekkareista, niin kannattaa lukea tämä. Samalla saat selville, mistä kirjan nimi kumpuaa.

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä

Postasin aiemmin onnenkantamoisesta, joka sattui kohdalleni parin kirjan muodossa. Nyt olen sitten lukenut myös toisen onnenkantamoisen tuoman kirjan eli Virpi Hämeen-Anttilan Käärmeitten kesä (Otava, 2015). Kirja ilmestyi vastikään, joten ainakin paikallisista kirjastoista kirjaa joutuu jonottamaan, vaikka jono ei olekaan mikään täysin mahdoton.

Dekkarissa Karl Axel Björk jatkaa salapoliisitouhujaan. Hän saa selvitettäväkseen vanhan naisen kuoleman, jonka lääkäri on kuitannut sydänkohtauksena. Naisen testamentti on kirjoitettu hetki sitten uudestaan ja siinä on kummallisuuksia, joita sisarentyttäret ihmettelevät. Lisäksi naisen arvokas kultainen kaulakoru on hävinnyt tietämättömiin. Björkin tutkimukset syvenevät niin pitkälle, että lopulta hänen on turvauduttava poliisiystävä Martin apuun. Outoja kuolemantapauksia on useampikin.

Käärmeitten kesässä Björk henkilönä avautuu lukijalle enemmän ja Björkistä alkaa löytyä syvällisempiäkin puolia. Keikarimaisuutta ei enää korosteta niin paljon kuin Yön sydän on jäätä teoksessa, vaikka toki tästäkin puolesta edelleen kirjassa löytyy viitteitä. Etsivän työhön Björk paneutuu täysin sydämin. Miehellä tuntuu olevan tietämystä ja kokemusta alalta kuin alalta. Björkin naispulmat tuntuvat kirjassa suurenevan entisestään. Kolme kaunista naista, mutta kuka on se oikea.

Myös salapoliisitarina on selkeästi parempi kuin edellisessä teoksessa. Ainakin minut tarina veti mukaansa oikein kunnolla kaikkien myrkkyjen kera. Pidän myös siitä, että Hämeen-Anttila on kirjoittanut perinteisen salapoliisitarinan rinnalle toisen tarinan Suomen ulkopoliittisesta skandaalista, jossa hallitus, armeija ja suojeluskuntajärjestö hakevat omia paikkojaan. Kirjan päähenkilö joutuu toimensa vuoksi osalliseksi tapahtumia. Kirjailijalta taitavaa päähenkilön tarinaan ujuttamista tällainen. 

Henkilöitä kirjassa on todella paljon, mutta jotenkin kaikki henkilöt löysivät paikkansa tarinassa, eikä minulle ainakaan lukijana jäänyt tällä kertaa mietityttämään kuka oli kukin. Toisaalta joidenkin henkilöiden kirjasta pois jättäminen ei olisi ehkä heikentänyt kirjan uskottavuutta. Björkin lähimpien ystävien luonnekuvauksista olisi voinut lukea enemmäkin.

Virpi Hämeen-Anttilan tekstiä on mukava lukea. Kirjailija on paneutunut työhönsä toden teolla. Kuvaukset Helsingistä vuonna 1921 ovat hyvin uskottavia ja ilmapiirin voi aistia. Ihailen myös sitä, että Hämeen-Anttila on selvittänyt kaikkien kirjassa mainittujen kasvien ominaisuudet ja saanut niiden avulla varsin taitavan tarinan luoduksi.

Käärmeitten kesää suosittelen kaikille dekkareiden ystäville sekä henkilöille, jotka haluavat aistia historian henkäyksiä 1920-luvulta.

Kirjalle annan tähtiä 4+ (asteikko 1-5).

Lukulampun kesäkirjahaaste 6/6 tulee myös kuitatuksi tällä kirjalla. Haasteen luokka 4. Kirja, jossa on kesä.

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Tätä kirjaa en olisi luultavasti lukenut, ellei minulla olisi käynyt hyvä tuuri tai oikeastaan kaksinkertainen tuuri. Osallistuin toukokuussa Facebookin Jännitystä elämään –sivustolla kilpailuun, jossa palkintona oli Virpi Hämeen-Anttilan Yön sydän on jäätä –kirjan (Otava, 2014) ennakkokappale. Kirja oli palkintona, koska samalla markkinoitiin dekkarisarjan toista osaa Käärmeitten kesä, joka oli juuri ilmestynyt. Minä olin sitten yksi onnekas, joka kirjan voitti. Kävi sitten vielä toinenkin onnenkantamoinen. Kulttuuri kukoistaa –blogissa oli juttua Käärmeitten kesästä sekä kilpailu, jossa voisi voittaa kyseisen kirjan. Taas osallistumaan ja Onnetar oli suosiollinen, mutta yllätyksekseni sainkin dekkarisarjan molemmat osat. Asia oli blogissa mainittu, mutta olin niin tohkeissani uutukaisesta, etten ajatellut asiaa tarkemmin. Nyt minulla on siis kaksi kirjaa Yön sydän on jäätä, mutta toisen annan ystävälleni. Kirja on paikallisissa kirjastoissa melkoisen lainattu, mutta saattaa sen silti hyllystäkin löytää.

Karl Axel Björk on päivätöissä virkamiehenä sisäasiainministeriössä. Vapaa-aikoina keikarimainen 27-vuotias mies toimii yksityisetsivänä. Björk on erittäin sivistynyt ja työstää parhaillaan väitöskirjaansa Euroopan politiikan historiasta. Mies on hyvin tarkka pukeutumisestaan ja siisteydestään. Miehen asunnosta löytyy sellaisia hajusteita ja kasvovoiteita, joista moni 1920-luvulla elänyt nainen olisi voinut vain haaveilla. Björk ei ole aviossa, mutta naisia hänellä tuntuu riittävän: Ida, Margit, Zubova ja Lisbet. Ongelmana on vain se, että Björk viihtyy parhaiten yksinään, vaikka välillä kaipaakin naisen huomiota ja hellyyttä.

Yön sydän on jäätä -kirjassa Björk pääsee avustamaan ystäväänsä ylikonstaapeli Martti Ekmania henkirikoksen selvittämisessä. Vesilinnanmäen vesisäiliöstä on löytynyt miehen ruumis, joka kuuluu valkoisten puolella taistelleelle upseerille. Johtolankoja tuntuu löytyvän, mutta ovatko kaikki oikeita? Björkin kyky toimia salapoliisina on toimivaa ja tehokasta, mutta mies menee välillä liiallisuuksiin liian itsenäisen toiminnan tähden. Poliisille Björkistä on kuitenkin hyötyä, ja monien juonikuvioiden jälkeen murhamysteerio alkaa selvitä.

Aluksi kirja tuntui olevan todella sekava. Henkilöitä on paljon ja ainakin minulta vei hetken aikaa, että kaikki henkilöt löysivät kirjassa oman paikkansa. Osaa juonenkäänteistä en aivan ymmärtänyt, mutta se, mikä kirjasta tekee todella hyvän, on Virpi Hämeen-Anttilan kyky kuvata 1920-luvun Helsinkiä sekä sen ihmisiä ja tapoja pieniä yksityiskohtia myöten. Lisäksi kirjassa kuvataan poliittista ilmapiiriä ja sen vaikutusta ihmisten elämään. Nautin myös kirjan kielestä. Hämeen-Anttila on tuonut 1920-luvun kirjaan tekstiä myöten.

Lukemassani ennakkokappaleessa ei ollut karttaa, mutta kirjan lopussa oli kerrottu, mikä kirjassa mainittu katu tai paikka vastaa nykyistä paikkaa Helsingissä. Mietin lukiessani, että kartta olisi ollut mukava lisä, ja näin oli myös ajatellut joku muukin. Kovakantisesta kirjasta Helsingin kartta löytyy. Vaikka Helsinkiä tunnenkin, oli osalla paikoista sellainen nimitys, jota ei enää käytetä. Kovakantisessa kirjassa on myös kirjanmerkkinauha. Vaikka minulta kirjanmerkkejä löytyy, on tällainen kirjanmerkkinauha aina mukava lisä kirjassa.

Virpi Hämeen-Anttilan Yön sydän on jäätä –kirjaan kannattaa tarttua, jos pitää perinteisistä salapoliisitarinoista. Kirja on mielestäni nostalginen ja hieno.

Kirjalle annan tähtiä 4- (asteikko 1-5).

Osallistun tällä kirjalla Lukulampun kesäkirjahaasteeseen 5/6. Tämä kirja menee kategoriaan 6. Kirja, jonka nimessä on oma nimeni tai jonka kirjoittaja on etunimikaimani. Virpi Hämeen-Anttila on etunimikaimani.