20.3.2022

Rachel Wells: Alfie – samettitassuinen ystävä

 

Viime syksynä ihastuin Rachel Wellsin Alfie – kissa kynnyksellä -kirjaan. Ihana kirja kissasta, joka joutui kodittomaksi, mutta nokkeluutensa ansiosta selvisi. Tiesin odottaa kirjalle jatkoa, koska Wells on kirjoittanut Alfie-sarjaan useampia teoksia. Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun huomasin uuden suomennoksen ilmestyneen. Alfie – samettitassuinen ystävä (Otava, 2022) on vuorossa tällä kertaa ja kuten arvata saattaa, olen jälleen kerran haltioitunut. Ihastuttava kirja. 

Alfie on kotiutunut Edgar Roadille. Hän asuu pääasiallisesti Clairen ja Jonathanin kanssa, mutta hänellä on myös kaksi muuta kotia. Toinen aivan lähistöllä Mattin ja Pollyn perheen luona ja kolmas pidemmän matkan päässä Franceskan ja Tomaszin perheen parissa. Alfie on onnekas kissa. Hänen paras kaverinsa on Tiikeri. Elämä näyttää olevan kaikin puolin mallillaan, kunnes pienen ja sympaattisen asuinalueen sekoittaa täysin uusi perhe. 

Perheessä on jotain vallan omituista. He vaikuttavat siltä, että pakoilisivat jotain. Verhot ovat aina vedettynä ikkunoiden eteen. He eivät avaa ovea, jos ovikelloa soittaa. Lisää vettä myllyyn antaa naapurissa asuva pariskunta Lohi-kissansa kanssa. Goodwinit ovat päättäneet, että uusi perhe puuhailee rikollisia toimia ja heidät on heti häädettävä Edgar Roadilta, jotteivat asuntojen hinnat ala laskea. Alfien perheet eivät oikein tiedä, kuinka suhtautua asiaan. Perhe on omituinen, mutta heillä saattaa olla siihen jokin tietty syy. Alfie haluaa tietysti laittaa tassunsa soppaan myös, mutta mikä Alfieta odottaa. Jumalattoman kaunis valkoinen kissa, joka sähisee, pörhistelee ja on äkäinen kuin ampiainen. Alfie on mennyttä kissaa. Ensimmäistä kertaa elämässään hän on järjettömästi rakastunut, eikä rakkautta pysty estämään mikään vai pystyykö? Entä mitä tästä kaikesta tykkää Tiikeri? Ja mikä on perheen tarkoin varjeltu salaisuus?

Aivan uskomatonta, millaisia tarinakäänteitä Rachel Wells on saanut aikaiseksi. Nautin siitä, kuinka Alfie ja hänen kissaystävänsä ovat kirjan pääosassa. Toki ihmisilläkin on kirjassa omat paikkansa, mutta Alfie-kirjoissa maailmaa katsotaan kissan näkökulmasta. Jokaisella kissalla on omanlaisensa tapansa ja luonteensa. Siinä missä Tiikeri on sulavaliikkeinen saalistajaneito, Alfie on puolestaan kömpelö, eikä selvästikään saalistustaidot ole sitä luokkaa, mitä parhaimmalla ystävällä. Alfie tietää rajallisuutensa ja on valmis myöntämään ne. Siitä huolimatta Alfie tekee tekoja, jotka vaikuttavat täysin järjettömiltä. Hän haluaa ympärilleen onnellisia perheitä ja kissoja, ja jos jotain on tehtävä, Alfie hoitaa homman jääräpäisesti kuntoon. Tosin välillä voi olla omat ongelmansa siinä, etteivät ihmiset puhu kissojen kanssa samaa kieltä. 

Pidän kirjan lyhyistä luvuista. Tosin itse ahmin kirjaa melkoisella vauhdilla, joten ei olisi haitannut pidemmätkään luvut. Lyhyissä luvuissa on se hieno puoli, että nuoremmatkin lukijat jaksavat varmasti yhden luvun verran keskittyä kirjan tarinaan. Alfie-kirjat nimittäin mielestäni sopivat kaikenikäisille. Toki näissä kirjoissa on jännitettä, mutta mielestäni ei liian pelottavaa. Alfien omat ihmiset ovat rakastettavia ja antavat rakkauden näkyä jokapäiväisessä arjessa. Tällaiset seikat tuovat lohtua etenkin näinä aikoina, kun ympärillä kuohuaa täysin järjetön pahuus. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos A Cat Called Alfie on ilmestynyt vuonna 2015. Kirjan on suomentanut Elina Lustig. Toivon, että Alfie-sarjan suomennokset jatkuvat tai muuten täytyy siirtyä lukemaan kirjasarja englanniksi. 

Rachel Wellsin Alfie – samettitassuinen ystävä on kirja kaikille, jotka rakastavat kissoja. Tämä kirja tuo hyvän mielen ja antaa uskoa siihen, että maailmassa on paljon hyviä ihmisiä ja tietenkin myös kissoja, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa, jotta kaikkien elämä olisi onnellisempaa. Alfie on lohtukirja juuri tähän hetkeen.




Lämmin kiitos kustantajalle ihanasta kirjasta.

 

10 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi sympaattiselta kirjalta! :) Kissat ovat ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alfie on suloinen. Tämä on kunnon hyvän mielen kirja. :)

      Poista
  2. Mitäh, uusi osa!! Pakko saada!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Tuli täysin yllätyksenä minullekin. Kuvittelin, että joskus alkukesästä ilmestyisi. Ihana kirja. <3

      Poista
  3. Nämä ovat varmasti ihania kirjoja. Minäkin rakastan kissoja, joten pitää kyllä tutustua näihin jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua. Tämä kirja tuo hyvää mieltä ja laittaa maailman pahuudet hetkeksi taka-alalle. Kissat ovat häkellyttävän suloisia. <3

      Poista
  4. Minäkin kuuntelin tämän vastikään. Ihanaa Alfie-terapiaa flunssaiselle ihmiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alfie on hyvää terapiaa, jos mieli on apea tai jos on sairauden kourissa. <3

      Poista
  5. Oih, tämä on ehdottomasti saatava luettavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alfie on ehdoton lukukokemus kaikille kissaihmisille. :)

      Poista