Kulttuuria ja blinejä

 

Pidimme kahden ystäväni kanssa viikko sitten kulttuuripäivän. Kuukausi sitten kävimme Björn Weckströmin näyttelyssä. Helmikuussa oli vuorossa Amos Rex ja Bill Violan näyttely Inner Journey. Näyttely oli sunnuntaina auki viimeistä päivää eli sitä on enää turha haikailla, jos ei ehtinyt aiemmin käydä katsomassa. 

Bill Viola on video- ja installaatiotaiteilija ja sanon nyt heti alkuun, että en yleensä kauheasti jaksa innostua videoinstallaatioista. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ihmisen täytyy välillä ravistaa itseään myös sellaisella kulttuurisella alalla, joka ei ehkä kauheasti kiinnosta. Aina voi löytää jonkin asian tai yhteyden, joka näyttelyssä kiinnostaa. Näin kävi myös minulle. Näytelmän teoksissa tuli ja vesi oli nostettu tärkeiksi elementeiksi. Vesi. Elämän eliksiiri. Tuli. Alkuräjähdys. Lämmön lähde. Voiko tuli olla myös elämän loppu? Ikään kuin helvetin tuli. Tällaisia ajatuksia mielessäni liikkui, vaikka taiteilija on ilman muuta ajatellut asioita paljon syvällisemmin ja laajemmin. Jäin myös pohtimaan, että näyttelyssä olivat elementit tuli ja vesi. Voisiko vastaavan näyttelyn tehdä maasta ja ilmasta? 

Pidemmittä puheitta laitetaan muutamia kuvia esille.

Bill Viola: Tulinainen/Fire Woman (2005)

Bill Viola: Tristanin ylösnousemus (Vuoren jyly vesiputouksen alla)/Tristan’s Ascension (The Sound of a Mountain Under a Waterfall) (2005)

Bill Viola: Neljät kädet/Four Hands (2001)

Alla oleva teos oli mielestäni näyttelyn paras. Tuli nukkekoti mieleen.

Bill Viola: Catherinen huone/Catherine’s Room (2001)

Bill Viola: Osa teoksesta Uneksijat/The Dreamers (2013)

Amos Rexistä löytyy myös Sigurd Frosterusin taidekokoelma, josta alla pari teosta. Näiden kanssa mennään aivan eri maailmaan kuin Bill Violan teosten kanssa.

Magnus Enckell (1870–1925): Poikia rannalla (1910)

Alfred William Finch (1854–1930): Suuri puu, Twickenham/Large Tree, Twickenham (1910)

Amos Rexissä kävi muuten sillä tavoin, että kurkkuani alkoi kutittaa aivan hillittömästi maskin takana. Maski ei todellakaan ole mukava suoja astmaatikolle. Vesipullo oli jäänyt kangaskassiin narikkaan, joten sain hillittömän yskänpuuskan. Toisella ystävälläni oli makuvettä, joka hieman helpotti tilannetta. Toinen ystäväni sanoi, että ota maski pois, koska sinulla on todella vaikea hengittää. Hieman epäröin, mutta tein työtä käskettyä. Ei mennyt varmaan kahta minuuttiakaan, kun henkilökunnasta tultiin huomauttamaan minulle, että maski kasvoille. Sanoin, että minulla on astma ja kurkkua kuivaa. Voivat kuulemma lainata visiirin. No, laitoin maskin takaisin naamalle ja kärsin. Ihan sellaisena juttuna vain, että kaikki yskiminen ei oikeasti tarkoita koronaa. Sitä paitsi, kun lähdimme, toinen ystävistäni huomasi kyltin, jossa luki, että maskisuositus. Jäi hieman paha maku suuhun tuosta huomauttamisesta. Lisäksi ihan vain vinkkinä Amos Rexiin meneville näkörajoitteisille. Käyttäkää hissiä, kun menette näyttelytilaan. Amos Rexin valkoiset ja leveät kierreportaat ovat vaaralliset näkövammaisille, eikä maskihöyryt silmälaseilla helpota tilannetta yhtään. 

Näyttelykierroksen jälkeen siirryimme Ravintola Lasipalatsiin herkuttelemaan blineillä. Ai jestas, mitä herkkuja. Täyttäviä, rasvaisia, mutta syntisen hyviä. Nam. Niin, ja ruokakuvat unohtui taas ottaa, koska oli niin hirvittävä himo iskeä hampaansa kiinni blineihin. Jälkiruoat tuli kuvattua. Arvaatteko, kumpi oli minun annokseni? Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Lasipalatsin tarjoilu oli ensiluokkaista. Arvostan.

Ystävieni kanssa päätimme, että yritämme jatkossakin pitää kerran kuukaudessa arkivapaapäivän. Tarkoituksena on nauttia kulttuurin antimista ja herkullisista ruoista. Kuulostaako hyvältä?