4.10.2020

Teatterissa: Bouvard ja Pécuchet

Miltä kuulostaisi, jos ottaisit haltuun kaiken tiedon, mitä maailmassa ja maailmankaikkeudessa on? Melkoiselta ja uskomattomaltakin, mutta niin vain Teatteri Takomossa tehdään. Katja Küttner ja Samuli Niittymäki olivat sattumalta törmänneet toisiinsa ja huomanneet, että molemmat lukevat samaa Gustave Flaubertin viimeiseksi jäänyttä teosta Bouvard ja Pécuchet. Tästä kehkeytyi yömyöhään asti kestävä keskustelu, jonka lopputulema oli, että molemmat olivat kyllästyneitä ja väsyneitä oman elämänsä hallitsemattomaan kaaokseen tai ylenpalttiseen järjestelmällisyyteen. Jotain olisi tehtävä.


Samuli Niittymäki ja Katja Küttner
Teatteri Takomo: Bouvard ja Pécuchet (2020)
Kuva © Mitro Härkonen


Löytyisikö tiede- ja taidekirjallisuudesta vastaus kaikkiin maailman kysymyksiin? Ideaa on kokeiltava. Kaksikko vuokraa Teatteri Takomon puoleksi vuodeksi ja palkkaavat assistentin (Rebekka Palanne). He tilaavat niin paljon tiede- ja taidekirjoja, ettei kukaan voi käsittää sitä. Assistentti yrittää löytää ratkaisua kirjarunsauden lajittelemiseen. Mikään ei tunnut olevan hyvä kaksikolle. Sitä paitsi, miksi he lukisivat kaikki maailman tiedekirjat läpi, kun on olemassa helpompikin vaihtoehto vai onko? 

Katja Küttner ja Samuli Niittymäki pelaavat hyvin yhteen. Näytelmää katsoessa aloin miettiä, tapasivatko he oikeasti Flaubertin kirjan äärellä, vai mistä kaikki sai alkunsa. Oli miten oli, pidin tavasta, jossa näyttelijät ovat oikeasti saman päämäärän edessä. Otetaan kaikki tieto haltuun. Ei mitään seksististä, eikä edes pikkiriikkisen romanttista, vaan pelkkää raakaa lukutyötä ja uusien asioiden omaksumista. Nautin dialogista, jota näyttelijäkaksikko kävi keskenään. Asioita pompotellaan kuin pingispalloa ja haetaan vastauksia.


Rebekka Palanne, Samuli Niittymäki, Aleksi Kinnunen ja Katja Küttner
Teatteri Takomo: Bouvard ja Pécuchet (2020)
Kuva © Mitro Härkonen


Assistentti Rebekka Palanne, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun taiteellisen opinnäytetyön tekijä, jätetään yksin selviytymään näyttämölle. Hänenhän on vain tarkoitus avustaa Küttnerin ja Niittymäen suuruudenhullua päämäärää. Kun konkarinäyttelijät Küttner ja Niittymäki keskittyvät tiedon maailmaan, alkaa Palanne lukea Flaubertin kirjaa. Samaan aikaan taustalla rumpali Aleksi Kinnunen harjoittelee musisointia. Teatteri Takomon valot ja äänet alkavat elää omaa elämäänsä rumpujen ja Palanteen lukemisen taustalla. Syke kiihtyy ja syntyy kakofonia, jossa Palanne kiihdyttää lukuvauhtiaan samassa tahdissa kaiken melskeen ja valomeren rinnalla. Vauhti kiihtyy lopulta aivan käsittämättömiin sfääreihin. Aivan kuin lukuvauhti olisi rinnastettavissa siihen kaikkeen tiedon määrään, joka ympärillämme on. Uskomaton nainen! Itse olisin saanut astma- tai yskäkohtauksen ja olisin seonnut sanoissani, mikäli edes olisin nähnyt mitään lukea valojen loisteessa ja hurjuudessa. Nuori näyttelijänalku sen sijaan hoitaa hommansa taidolla kotiin. Palanne, sinä todellakin hallitset mahtavan hengitystekniikan. Upea suoritus.


Rebekka Palanne, Samuli Niittymäki ja Katja Küttner
Teatteri Takomo: Bouvard ja Pécuchet (2020)
Kuva © Mitro Härkonen


Tuomas Rinta-Panttilan ohjaus ja dramatisointi on huikea. Näytelmä etenee alun rauhallisesta ja leppoisasta olohuonemaisesta keskustelusta kohti megalomaanista hässäkkää, jossa missään ei tunnu olevan mitään järkeä, mutta siitä huolimatta järkeä on enemmän kuin koskaan. Tiedon määrä on rajaton. Sitä tämä näytelmä kuvaa tyrmäävällä tavalla. 

Bouvard ja Pécuchet on näytelmä henkilöille, jotka ymmärtävät satiirin purevuuden ja farssin ylilyönnit. Samalla näytelmä on loistava muistutus kaikille besserwissereille siitä, kuinka pieni ja mitätön ihminen onkaan tiedon maailmassa. 


Bouvard ja Pécuchet sai ensi-iltansa Teatteri Takomossa torstaina 24.9.2020. 

Rooleissa: Katja Küttner, Samuli Niittymäki ja Rebekka Palanne (TeaK) 

Ohjaus ja dramaturgia: Tuomas Rinta-Panttila

Muusikko: Aleksi Kinnunen

Valosuunnittelu: Heikki Paasonen

Tilasuunnittelu: Salla Salin

Pukusuunnittelu: Maria Sirén

Äänisuunnittelu: Ilkka Tolonen

Äänisuunnittelun assistentti: Eliel Tammiharju (TeaK)

 

Pakko vielä loppuun mainita muutama sana koronasta. Teatteri Takomon lämpiö on pieni, joten suositus on, että yleisö odottaisi näytelmän alkua ulkona. Teatterissa on tarjolla käsidesiä ja kasvomaskeja. Katsomon istuinpaikkoja on vähennetty. Lisäksi istuinpaikat on hajautettu, jotta turvavälit säilyisivät. Kummasti muuten ei tulisi tällä hetkellä mieleenkään lähteä teatteriin ilman maskia. Onneksi näytäntöjä sentään on vielä saatu pidettyä, koska teatteri kohentaa henkistä jaksamista todella paljon.

Kiitos Teatteri Takomolle kutsuvieraslipusta.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti