1.10.2020

Rachel Cusk: Ääriviivat

Lukupiirin syyskuun valinta oli Rachel Cuskin Ääriviivat (S & S, 2018). Oikeasti kirjasta piti keskustella jo paljon aikaisemmin, mutta tätä kirjaa ei niin vain lainata kirjastosta. Lähes kaikilla lukupiiriläisillä oli vaikeuksia saada kirja käsiinsä. Lopuksi joku huomasi, että kirja oli saatavilla jonkin suoratoistopalvelun kautta e-kirjana. Tosin näytöltä lukeminen ei ole kaikille mukavaa. Itse sain onneksi kirjan käsiini kirjastosta. Tosin jouduin muistaakseni hieman jonottelemaan, että kirja vapautuisi lainasta. 

Englantilainen kirjailija Faye matkustaa Ateenaan pitämään luovan kirjoittamisen kurssia. Matkalla nainen kohtaa ihmisiä. Tuttuja ja tuntemattomia. Jo lentomatkalla Faye tapaa miehen, joka istuu hänen vieressään. Mies alkaa kertoa elämästään. Hän on kasvanut rikkaiden laivanvarustajien poikana, joka on käynyt sisäoppilaitoksen. Miehen elämää on siivittänyt useampi avioliitto, joista mies Fayelle kertoo. Satunnainen kohtaaminen johtaa tapaamisiin Ateenassakin. Mies pyytää Fayeä veneilemään. 

Faye pyytää kurssilaisia kertomaan jostain asiasta, jonka olivat kohdanneet matkalla kurssille. Yksi osallistuja kertoo koirasta, joka oli omistajansa olkapäällä ja katseli ympärilleen. Toinen kurssilainen puolestaan kertoi käsilaukusta vailla omistajaa. Kolmas puolestaan avautuu aviomiehestään, joka on laittanut toimistonsa uuteen uskoon. Kaikkialla on valkoista. Mukava sihteeri Martha on siirretty toimiston perukoille, ettei sotkisi olemuksellaan toimiston yleisilmettä. 

Koko kirjan ajan Faye on kuuntelijan roolissa. Hän tarkkailee ihmisiä ja tekee heistä yksityiskohtaisia havaintoja heidän omien kertomustensa avulla. Tällä tavoin hän luo ääriviivoja ihmisille. Pelkkien ääriviivojen kautta ihmisestä ei kuitenkaan saa kaikkea selville, mutta pääsee kuitenkin jollain tavoin osaksi heidän elämäänsä. Faye on hyvin eleetön osa kirjaa, vaikka hän kirjan kertomusta kannattelee. Fayen nimi taidetaan mainita kirjassa vain yhden kerran. 

Kirjan rikkaukdeksi on mainittava se, että kirjan kertomukset koostuvat eri-ikäisten ihmisten tarinoista. Jokainen kertomus kertoo ihmisen arvomaailmasta. Nuorella se voi olla täysin erilainen kuin vanhemmalla. Ääriviivojen suhteellisen lyhyet kertomukset tekivät lukemisesta mukavaa. Niihin oli helppo siirtyä lyhyeksikin aikaa. Kertojien filosofiset kommentit toivat syvyyttä tarinoihin. Useissa kertomuksissa ihmiset olivat muutoksen kynnyksellä. Lukupiirissä kirjasta sanottiin myös, että kirja ehkä avautuisi paremmin, jos kirjan lukisi uudestaan. Pääsisi jollain tavoin syvemmin yksittäisten ihmisten tarinoiden sisälle. 

Rachel Cusk kuvailee ihmisiä häikäilemättä. Eräs lukupiiriläinen muisteli lukeneensa jostain, että englantilaiset ovat sanoneet kirjailijan olevan ilkeä kuvauksissaan, vaikka ovat kirjasta muuten pitäneetkin. Tästä syntyi keskustelua, onko käännös aiheuttanut vivahde-eroja vai eivätkö suomalaiset ota kaikkea kirjoitettua niin kovin ilkeästi. Käännös oli lukupiirin mielestä joka tapauksessa onnistunut. Kirjan henkilökuvaukset ovat eittämättä mielenkiintoisia. Kirjoittajakurssilla raivokohtauksen saanut nainen on hyvä esimerkki tästä tai nainen, joka levitteli eväänsä ja söi niitä tyynesti kurssitunnilla. 

Lukupiirissä keskustelua aiheutti myös se, aiheuttiko Faye itse sen, että lentokoneen vierustoveri olisi halunnut tehdä naiseen lähempää tuttavuutta, kun olivat veneilemässä. Antoiko Faye vääriä signaaleja miehelle, vaikka itse ei ollut ajatellut miehestä sen enempää, koska heillä oli suuri ikäero. Tästä saisi loistavan Me Too -keskustelun aikaiseksi, jos haluaisi. Lukupiirissä ei päästy oikeastaan mihinkään loppupäätökseen. Nainen olisi saattanut olla häviäjä tässä ottelussa. Hieman mietitytti se, miksi nainen lähti yksinään vieraan miehen kanssa veneilemään. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos Outline on ilmestynyt vuonna 2014. Kirjan on suomentanut Kaisa Kattelus. Rachel Cuskin Ääriviivat on trilogian avausteos. Sarjan kaksi muuta suomennosta ovat Siirtymä (2019) ja Kunnia (2020). 

Rachel Cuskin Ääriviivat on kirja kaikille, jotka haluavat rauhallista luettavaa. Kirjan tarinat vievät mukanaan erilaisten ihmisten elämään. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3½ (asteikko 1-5).






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti