1.11.2019

Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Ihme ilmat!


Lastenkirjoja tulee luettua vähän, mutta silloin tällöin tulee tartuttua sellaiseenkin. Tällä kertaa Into muisti bloggaajia Helsingin kirjamessuilla bloggaajatilaisuudessa alakoululaisille suunnatulla tietokirjalla Ihme ilmat! (2019). Kyllähän tällainen kirja täytyi myös lukea, koska arvelin, että saatan itsekin kirjasta jotain oppia. Väärässä en ollut senkään suhteen.

Lotta ja Kasper ovat parhaimmat kaverit. Heitä alkaa huolestuttaa ilmastonmuutos tai oikeastaan se, mitä koko juttu tarkoittaa. Lapset alkavat selvittää asiaa, joka johtaa todella monimutkaisiin asioihin. Lapset eivät voi muuta kuin ihmetellä, mitä asialle voisi tehdä. Keinoja on oltava ja he aikovat toimia. Lotan ja Kasperin rinnalla kirjassa seikkailevat Ilmastokeiju sekä Fossiilimenninkäinen. Ilmastokeiju on nykyaikainen ja on huolissaan ilmastonmuutoksesta. Hän haluaa, että maailma olisi parempi paikka elää kaikille. Fossiilimenninkäinen puolestaan ilkeilee ja on sitä mieltä, että mennään vanhaan malliin. Vielä parempi, jos sivussa voi hieman kohentaa omaa talouttaan.

Tosiasiahan on, että ilmastonmuutos on tässä ja nyt. Kirja kertoo rehellisesti, missä tilassa maapallo ja sitä ympäröivä ilmakehä on. Eihän se todellakaan hyvältä näytä. Pidän kuitenkin tyylistä, jolla kirja on tehty. Laura Ertimon teksti kertoo tosiasiat sellaisina kuin ne ovat. Kirjassa ei millään tavoin käskytetä, vaan ohjataan pehmeästi oikeaan suuntaan hienon tarinan tavoin. Mari Ahokoivun kuvitus on värikästä ja huikeaa. Osin sarjakuvamainen meininki takaa taatusti sen, että lapsi jaksaa lukea kirjan. Kirjassa ovat vastakkain myös hyvä ja paha. Paha Fossiilimenninkäinen on juuri niin hurja, että se alkaa väkisinkin naurattaa.

Helsingin kirjamessuilla Laura Ertimo oli paikan päällä kertomassa kirjastaan. Mari Ahokoivu puolestaan kertoi kirjasta Skypen välityksellä Tanskasta. Ahokoivu ei siis kuormittanut ilmakehää edestakaisella lennolla Kööpenhaminasta Helsinkiin. Hieno ilmastoteko ja pienillä askelilla jokainen voi tehdä jotain ilmastonmuutoksen eteen. Ertimo kertoi kirjaidean syntyneen lentomatkalla Roomasta Helsinkiin, mikä kuulostaa melko absurdilta kirjan aihetta ajatellen. Ertimo tosin myönsi, että kirjan tekemisen jälkeen hän on tietoisesti vähentänyt lentämistä. Ertimo ja Ahokoivu eivät tunteneet toisiaan ennen kirjan tekoa. Ahokoivua pyydettiin kirjan kuvittajaksi, johon hän ilomielin suostui, kunnes alkoi miettiä, kuinka vaikeaa on kuvittaa ilmastonmuutoksesta kertova tietokirja. Naiset kuitenkin alkoivat yhteistyöhön. Välillä oli melkoista, kun piti saada sarjakuvan puhekuplaan mahtumaan tärkeää tietoa ilmastonmuutoksesta. Kuvitus vaati tekstiltä melkoista hiomista ja lyhentämistä, mutta lopputulos on joka tapauksessa todella onnistunut. Mari Ahokoivu mainitsi myös sen, että Ertimon teksti ei vähättele lukijaa, vaan se on täsmätietoa.

Ihme ilmat! on hieno kirja. Vaikka kirja on suunnattu alakouluikäisille lapsille, niin itse ainakin sain paljon ajateltavaa kirjan luettuani. Jotenkin sitä heti alkaa paremmin tiedostaa asioita, kun joku hieman töytäisee oikeaan suuntaan. Rehellisesti voin sanoa, että en mielestäni ole pahin ilmaston saastuttaja. Olen tehnyt aiemminkin hiilijalanjälkitestin, mutta tein sen uudestaan, koska Minäkö keski-ikäinen? -blogin Tiia oli juuri postannut samasta aiheesta ja tehnyt oman testinsä. Sitran sivuilla tekemäni testin mukaan hiilijalanjälkeni on 5.200 kg CO2e. Keskimääräinen testin tehneen hiilijalanjälki on ollut 7.200 kg CO2e. Itse tiedostan, missä oma kulmakiveni on. Ruoka. Olen herkuttelija. Voisin jopa lihat jättää syömättä, mutta maitotuotteita en. Juustot, jäätelöt, rahkat. Nam.

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun Ihme ilmat! on kirja, joka kannattaisi jokaisen peruskoulun ottaa valikoimiinsa. Kirja menee mielestäni hienosti oppikirjana ja vieläpä sellaisena, joka jaksaa kiinnostaa lasta. Mahtavia kuvia ja paljon asiaa mukavassa muodossa. Tosin suosittelen kirjaa myös kaikille muillekin, jotka haluavat hieman ravistella itseään ilmastonmuutoksen suhteen.




Kiitos Into hienosta bloggaajatilaisuudesta ja upeasta kirjasta.

2 kommenttia:

  1. Kiva kirja ja todella hyvä, että ihan lapset saavat oppia kirjan kautta. Heistä kasvaakin uusi uljaampi sukupolvi. Me olimme tietämättömiä. Tosin isovanhemmat aina sanoivat kyllä, ettei luontoa saa roskata ja tulee kohdella hyvin. Tuntuu, että jossain kohden tämä kunnioitus on päässyt ihmisillä unohtumaan.

    Muuten 10 300 on keskiverto suomalaisen hiilijalanjälki ja vissiin sitten tuon testin tehneiden tuo 7000 ja rapiat. Ehkä jos on kova kuluttuja, ei halua tehdä tuota testiä, tuli tästä mieleen.

    Oikein sydämellistä viikonloppua Mannilainen ja kiitos kun linkkasit tekstini. Toivottavasti viikonlopusta tulee rentouttava. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin muuten samaa, että mielestäni keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on noin puolet suurempi kuin omani. Sinä ja minä voimme kyllä olla tämän suhteen hyvillä mielin.

      Itsekin arvostan sitä, että nuoret ymmärtävät, mitä on tulossa, jos asioille ei tehdä mitään. Onneksi etenkin suomalaisissa löytyy paljon innovatiivisuutta. Uskon, että innovaatioilla ilmastonmuutokseen voidaan vaikuttaa paljon.

      Ihanaa viikonloppua sinullekin <3 Tänään olen ottanut aika rennosti. :)

      Poista