24.3.2019

Emmi Jäkkö & Aleksis Salusjärvi (toim.): Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille)


Viime vuonna yleisö-Finlandian lasten- ja nuortenkirjallisuudessa nappasi Taru Anttosen ja Milla Karppisen toimittama Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) (Into, 2018). Olin innoissani, kun minulta kysyttiin, haluaisinko lukea Emmi Jäkön ja Aleksis Salusjärven toimittaman jatko-osan Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) (Into, 2019). Ilman muuta kirja kiinnosti, vaikka en poika olekaan, enkä mies, mutta kuulun ryhmään muut.


Kirjan alaotsikko Kertomuksia huikeista miehistä Arvo Ylpöstä Kimi Räikköseen nosti odotuksia entisestään. Keitä kaikkia kirjan kansien väliin mahtuisi, koska Arvo Ylppöä olen tietysti ihaillut aina ja Kimi Räikkönen on vain niin uskomaton tapaus. Yhteistä kirjan miehille on joka tapauksessa se, että he ovat suomalaisia miehiä. Jokainen heistä on omilla avuillaan saavuttanut jotain sellaista, johon he ovat pyrkineet tai eivät välttämättä edes pyrkineet, vaan sattumien kautta ovat päätyneet siihen, missä nyt ovat tai ovat olleet. Jokainen kirjan tarina on ehdottomasti kertomisen ja ennen kaikkea lukemisen arvoinen.

Jari Litmanen nostatti hymyn huulilleni, vaikka en ole ikinä ollut jalkapallosta kiinnostunut. Oli hauska lukea, että Alankomaissa on nykyään yli kaksituhatta Jari-nimistä poikaa. Nimi on tullut tietenkin Jari Litmaselta. Zakarie Alin eräänlainen tuhkimotarina oli myös mielenkiintoista luettavaa. Nuori mies bongattiin työharjoittelusta Alepasta suoraan mallimaailman huipulle. Aleksis Kivi on niin ikään mainittava. Köyhyydessä elänyt Kivi leimattiin tyhmäksi, mutta jostain syystä hän oppi esimerkiksi puhumaan ruotsia paremmin kuin monet muut koulutoverinsa. Surullista kuitenkin on, että eläessään Kivi ei suosiota saanut, vaan Kiven nerokkuus ymmärrettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen.


Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) on kirjoitettu joukkorahoituksen avulla. Kirjoittajia on ollut kolmekymmentä ja kuvittajia lähes saman verran. Kirja on erittäin selkeä ja siihen on helppo tarttua. Jokaisesta kirjassa esitellystä miehestä löytyy kuva, kahden sivun mittainen tarina sekä yhden sivun kooste. Aluksi mietin, missä järjestyksessä sankarit on esitelty, mutta vastaus olikin päivänselvä. Henkilöt ovat etunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Tällä tavoin ketään ei olla asetettu kenenkään yläpuolelle, vaan kaikki ovat omilla alueillaan sankareita.

On ilahduttavaa, että tällaisia kirjoja kirjoitetaan. Kirjan tarinat ovat tosielämästä ja ne ovat oikeasti tapahtuneet. Tarinoiden avulla lukija ymmärtää, ettei mikään, mitä tavoittelee, ole täysin mahdotonta. Sankaritarinat ovat myös osoitus siitä, että myös Suomesta voi ponkaista maailman kärkeen, jos sitä haluaa. Kirja sopii mielestäni luettavaksi kaikenikäisille ihmisille, vaikka se lasten- ja nuortenkirjoihin luokitellaankin. Kirjan tarinoiden joukossa on myös sellaisia henkilöitä, joista itse en ollut kuullut aikaisemmin mitään. Tällaisetkin tarinat ovat tärkeitä, koska jokaisen ihmisen tarina on tärkeä. Jokainen meistä on oman elämänsä sankari.



Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) -kirjan julkaisutilaisuus on Helsingissä Aleksanterinkadun Suomalaisessa Kirjakaupassa lauantaina 30.3.2019 klo 13.00-14.00. Aluksi Emmi Jäkkö ja Aleksis Salusjärvi kertovat kirjaprojektista. Tämän jälkeen rauhanvälittäjä Hussein al-Taee pitää puheenvuoron kirjan teemoista, jonka jälkeen Sampo Marjamaa lukee kirjan sankaritarinoita. Lopuksi kirjan sankarit noutavat oman kappaleensa kirjasta. Tänne kannattaa ehdottomasti suunnata, jos vaikka oma sankarisi olisi paikalla.

19 kommenttia:

  1. Onpas tässä kirjassa upea kuvitus! Kirja kiinnostaa muutenkin tosi paljon - oma lukukappaleeni lienee hukkunut postissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, tylsää, jos Posti on taas mokaillut. :( Toivotaan kuitenkin, että kirja löytää luoksesi.

      Kirjassa on tosi hienoja kuvia. Pidän siitä, kuinka kuvittajia ja kirjoittajia on useita. Silti kokonaisuus pysyy kasassa.

      Poista
  2. Onpa monipuolinen kattaus sankareita. Mainitsemistasi henkilöistä eniten alkoi kiinnostaa tuo malliksi päässyt Alepan kassa. Tämä varmasti innostaa myös sellaisia lapsia, joilla on vaikeuksia päästä sisään kirjojen maailmaan. Ehdottoman hieno projekti, jolla on myös kirjojen ulkopuolista, sosiaalista merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa on todella hieno kattaus sankarimiehiä. Tällaista kirjaa on ilo lukea. Olen myös varma, että tottumaton lukijakin osaa nauttia kirjan tarinosta, koska tarinat ovat selkeitä ja helposti ymmärettävissä olevia.

      Poista
  3. Kuvitus näyttää hauskalta. Muuten olen jo vähän kyllästynyt tähän sankaritarinoiden tulvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä uskoa, että näihinkin kyllästyy jossain vaiheessa. Itse en lukenut Sankaritarinoita tytöille, enkä niitä paria muutakaan teosta, vaikka juttuja luinkin, joten tämä oli kiva lukea. Kirjan kuvitus on todella upeaa.

      Poista
  4. Minäkin kiinnitin huomiota värikkääseen ja kiinnostavaan kuvitukseen. Täytyypä käydä joskus Suomessa kirjastossa selaamassa ainakin kuvat läpi :D Tuosta Zakarie Alista olen lukenut jonkun lehtijutun joskus: kiva, että hänet on otettu kirjaan!

    Hienoa, että tällaisia tehdään, vaikka en usko että itse jaksaisin tällaista kokonaisuudessaan lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkäsin tuosta Zakarie Alin osuudesta. Mahtava tarina.

      Mielestäni tätä kirjaa voi lukea hieman selailemalla. Jutun sieltä, toisen täältä. Vähitellen kirja tulee varmasti tutuksi.

      Poista
  5. Bloggasin tämän itsekin. Myös tyttökirjan lukeneena huomioni kiinnittyi naisten ja miesten sankaruuden eroihin. Tytöstä, joka bongataan Alepan kassalta malliksi, tulee ehkä idoli ja ihailtu mutta harvoin sankari.

    Pientä väsymystä minäkin huomasin itsessäni tämän kertauksen kohdalla, varsinkin kun sankarinaiset toi minulle enemmän uutta tietoa. No niin tai näin, sankaruuden laajentaminen uusille alueille on aina hyväksi.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa bloggauksesi ja Keke Rosberg olisi ehdottomasti voinut olla osa tätä kirjaa.

      Sankaruus on aiheena melkoinen. Vaikka elämme yhteiskunnassa, jossa on tasa-arvo, niin edelleen tyttöjen ja poikien välillä on eroja. Tyttöjen sankaruus on ehkä koskettavampaa, vaikka toki tämänkin kirjan tarinoista pidin.

      Poista
  6. Enpä ole edes huomannut näitä poikien sankaritarinoita, aiheen tyttökirjat ovat kyllä tuttuja. Lienee aika avata silmiäni tännekin päin.i

    Anjakaarina
    www.etlehti.fi/blogit/anjakaarina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan julkkarit olivat tänään eli varmasti kohta aiheesta on enemmän eri medioissa. Kirja kannattaa ehdottomasti avata. Itselleni tulivat tutuksi useampi aivan uusi nimi.

      Poista
  7. Luemme tätä parhaillaan lasten kanssa. Kirja on kirvoittanut meillä mielenkiintoista keskustelua siitä, onko tällainen kirja tarpeellinen. Tytöistä ja naisista kertovissa kirjoissa tällaista kyseenalaistamista ei ole tullut. Nykyajan alakoululaiset ovat niin fiksuja ja ajattelevia. Sinänsä idea on kiva, ja olen tykännyt siitä, miten erilaisia esikuvia kirja sisältää. Ilmiselvien Räikkösten, Litmasten ja Kivien lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun luette kirjaa yhdessä lasten kanssa. Itse mietin, olisko kirjasta hyötyä etenkin erityislapsille, jotka ovat vaarassa syrjäytyä.

      Kirjassa on myös hyvää se, että historiallisesti tärkeistä merkkihenkilöistä saa tietoonsa ainakin jotain faktaa.

      Poista
  8. Olen nämä sankarikirjat bongannut blogeista ja lehtijutuista mutta en ole vielä ennättänyt tutustua niihin itse. Koska kotona on 9vee niin olisikin mielenkiintoista lukea ne lapsen kanssa. Ja koska lapsi on ulkosuomalainen niin tässä olisi mahdollisuus myös valistaa häntä suomalaisesta kulttuurista :) /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet. Kirja olisi mainio teos ulkosuomalaiselle lapselle. Suosittelen lämpimästi. Olisi myös kiva tietää, onko Ruotsissa tehty vastaavia sankaritarinakirjoja.

      Poista
  9. Pitänee hankkia tämä meidän poikien luettavaksi. Ovat tainneet saada jo kyllästykseen saakka kuulla vahvoista naisista, ehkä nyt olisi aika nostaa esille myös miehisiä esikuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurattaa kommenttisi. Kannattaa ehkä tosiaan välillä esitellä pojille kirja suomalaisista miessankareista. :)

      Poista
  10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista