15.12.2017

Joulu lähestyy, paniikki iskee ja arvonta

Joulu lähestyy hirvittävää vauhtia. Myönnän, en ole laittanut tikkua ristiin joulun eteen. Tai yksi lahja on hankittuna, mutta ei muuta. Paniikki tässä vielä iskee ennen pitkää. Onneksi mies, joka täällä asuu, on innostunut valaisemaan pimeyttä erilaisilla jouluvaloilla ja lyhdyillä. On edes hieman jouluisempi tunnelma.


Joulu on hyvin perinteinen juhla. Yleensä kaikki menee vanhojen hyviksi todettujen kaavojen mukaan, mutta joululahjojen kanssa tulee usein ongelmia. Mitä ostaa ihmiselle, jolla on kaikkea? Olemmekin päätyneet siihen, ettemme periaatteessa ostele aikuisten kesken lahjoja, mutta joskus on kiva muistaa jotakuta ihanaa jollain pienellä jutulla. Siitä syystä haluankin muistaa myös jotakin mahtavaa blogini lukijaa arpomalla Sinä olet… Alias -lautapelin, josta toivon olevan iloa koko perheelle.

Lautapelit ovat hauskoja porukan kokoajia, ja niiden äärellä viihtyvät yleensä sekä lapset että aikuiset. Sinä olet… Alias -pelin ikäsuositus on 12 vuotta. Pelaajat laittavat päähänsä otsanauhan ja siihen kortin. Vuorossa oleva pelaaja selittää toisille pelaajille, mikä hahmo heidän otsanauhassaan on. Pelilaudalla sovitussa ajassa pisimmälle päässyt pelaaja voittaa pelin. Uskoisin, että tiedossa on ratkiriemukkaita hetkiä, toivottavasti ei kuitenkaan kiukunpurkauksia.



Arvonnan säännöt:

1. Yksi arpa jokaiselle osallistujalle.
2. Kaksi arpaa Bloggerin tai Facebookin kautta blogia seuraaville.
3. Kerro kommenttikentässä, kumpi voittaa: lautapeli vai palapeli.
4. Laita kommenttisi yhteyteen, monellako arvalla osallistut sekä sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden voiton osuessa kohdallesi.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 17.12.2017 klo 18.00. Tämän jälkeen suoritan arvonnan ja otan yhteyttä voittajaan.

Arpaonnea kaikille!



44 kommenttia:

  1. Molempi parempi; palapeli silloin kun haluaa olla omissa oloissaan ja lautapeli isolla porukalla.
    Ehkä minulla on kaksi arpaa. Sähköpostini on suvi.k.vetelainen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Osallistun yhdellä arvalla ja lautapeli voittaa. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kiva arvonta. Meillä teinit ovat innostuneet lautapeleistä!
    Kahdella arvalla mukana, lukija bloggerin kautta.
    tahrataide@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana yhdellä arvalla! Tykkään enemmän lautapeleistä!:)
    Susku646@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukaan yhdellä arvalla, lautapeli voittaa minun mielestäni palapelin.

    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mukaan uutena Blogger-lukijana! Lautapeleistä pidän eniten. Tunnelmallista joulunalusaikaa! Nuo teidän hienot tunnelmavalot tekevätkin tosiaan paljon, rauhoittavat varmasti joulustressiäkin. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea! Sinä voitit lautapelin. Laitoin sinulle sähköpostia asian tiimoilta. :)

      Poista
  7. lautapeli :) kahdella mukana.
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla mukana, seuraan Bloggerin kautta. Lautapelit ovat meillä suosiossa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kahdella ja lautapelit aina :)

    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Riippuu porukan määrästä, mutta yleensä kyllä lautapelit vievät voiton.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kaksi arpaa, mutta palapeli voittaa kyllä täällä 😁 tassulinna(miumaut) gmail.com

    VastaaPoista
  12. Yksi arpa ja lautapeli:) pija@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Lautapelit voittaa...meillä on yksi dysfis-lapsi jotenka yhessä pelaaminen on opettavaistakin :) 2 mukana
    bikkenpilttuu at hotmail.com
    minullakin menossa arvontaa tervetuloa poikkeemaan :)

    VastaaPoista
  14. Lautapeli. Yhdellä mukana.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Lautapelit ehdottomasti :) Mukana yhdellä arvalla.

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  16. Yhdellä arvalla mukana. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Yhdellä mukaan. Lautapelin ottaisin. markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukana :) Lautapelit voittavat
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Lautapelit :)
    Kahdella arvalla mukana.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  20. Lautapeli :)
    Kaksi arpaa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Kahdella mukana ja ehdottomasti lautapeli vie voiton.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Nyt heitit pahan, rakastan molempia! No valitaan nyt vaikka lautapeli, ainakin jos on kivat pelaajat mukana pelaamassa ;)
    1 arpa, talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Minäkin tykkään molemmista, mutta lautapelit tällä kertaa.
    Yhdellä mukana.
    maimalaak@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukana blogger-lukijana :) Ehdottomasti lautapelit!
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Hirvittävän vaikea kysymys, mutta pakko valita palapeli :)
    Yhdellä arvalla mukana.
    miruchup(at)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Lautapeli on ehdoton ykkönen ja kuuluu jouluillan puuhiin :) Olen yhdellä mukana.

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Molemmat ovat meillä suosittuja. Ehkä lautapeli kuitenkin vie voiton, kun sitä voi pelata isommalakin porukalla.
    Mukana yhdellä arvalla.
    tpptuuli724(at) hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Kivassa arvonnassa mukana kahdella arvalla🎄kauniimpaakuinkoskaan@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Yhdellä Mukana. Kyllä lautapeli voittaa 😊 hanskun87@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana 2 arvalla
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ehdottomasti lautapeli voittaa :)

    2 arvalla mukana, Bloggerin kautta lukijana :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Lautapeli! 1 arpa.:)
    emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Lautapelit voittaa kyllä tällä kertaa!
    Yhdellä arvalla mukana

    aino.m.honkamaki@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Apua, tämähän olisi mahtava lautapeli jouluksi. Tyttären poikaystävä tulee joulupäivänä meille, niin olisi hauska päästä koko porukalla taas pelailemaan <3

    Kahdella arvalla mukana jännittämässä.

    heli(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  35. Yksi arpa.
    Lautapeli voittaa.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukana :)
    Lautapeli voittaa!
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kiva arvonta :) Kahdella arvalla mukana. Pistit kyllä pahan kysymyksen, koska rakastan palapelien tekemistä, mutta toisaalta lautapelit ovat yhdessä super kivaa puuhaa. Mukavaa joulun odotusta Sinulle :)

    VastaaPoista
  38. Kahdella mukana :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Lautapeli voittaa, koska sitä pelataan yhdessä. Monipoli oli yksi suosikki jo omassa nuoruudessa. Sitten ostin sen pojalleni joululahjaksi ja perinne jatkui. Kahdella arvalla mukaan. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Lautapelit ovat suosikkejani :) Mukana yhdellä arvalla.
    emilisko@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukana 2 arvalla. Lautapeli voittaa :D minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Täälläpä oli kiva arvonta ja sama homma muuten, emme vaihda lahjoja No joillekin sukulaisille kyllä, siis aikuisille, mutta mieheni kanssa emme. Mutta lahja voi tosiaan olla vaikka herkkukahvia, leivottu kakku ym.

    Pala kerrallaan, muuten loppuu happi tuossa joulun laitossa. Huoneiden vaihtojen myötä ollaan ainakin ihan törkeästi siivottu, se on ainakin hyvä pohja kaikelle.

    Mukavaa tiistaita Mannilainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin ajatellut, että teillä tulee todella perusteelliset joulusiivot, kun olette huoneita vaihdelleet. Minulla taas keskeytyi jouluhommat, kun koitti työviikko. Ei vain jaksa. :) Kyllä se joulu tulee vähemmälläkin.

      Ihanaa viikon jatkoa <3

      Poista