4.12.2016

Anne Holt: Kuollut kulma

Löysin lukemattomien kirjojen pinosta pokkarin, jonka päätin ottaa työmatkalukemiseksi pienen ja kevyen kokonsa vuoksi. Anne Holtin Kuollut kulma (Gummerus, 2014) ei kuitenkaan ollut kevyttä luettavaa, vaan piinaavaa jännitystä. Norjankielinen alkuteos Skyggedød ilmestyi vuonna 2012. Kirjan on suomentanut Outi Menna ja kirjan kovakantinen suomennos ilmestyi vuonna 2013.

Ellen ja Jon Mohr ovat järjestämässä kesäjuhlia, mutta kaikki menee pieleen. Heidän kahdeksanvuotias poikansa Sander joutuu muutamaa tuntia ennen juhlia vakavaan onnettomuuteen ja kuolee. Ellenin ystävä kriminologi Inger Johanne Vik tulee paikalle juuri, kun onnettomuus on tapahtunut. Hätäkeskus ei vastaa, koska Utøyalla on samanaikaisesti tapahtunut jotain todella kamalaa. Tilanne on sekasortoinen. Lopulta Ellenin ja Jonin luokse saadaan kokematon poliisi Henrik Holme. Sanderin kuolema näyttää selkeältä tapaturmalta, mutta Holme haistaa palaneen käryä. Hän alkaa tutkia tapausta ja saa vähitellen mukaansa Vikin, joka on saanut muutaman vinkin, ettei Ellenin ja Jonin elämä ollutkaan aivan sitä, mitä he antoivat ymmärtää.

Kuollut kulma on piinaava dekkari. Takakannessa kirjan kerrotaan olevan monitahoinen sosiaalinen trilleri. Jäin miettimään, mitä tämä tarkoittaa. Trilleri kirja eittämättä on ja monitahoinenkin. Sosiaalinen. Kyllä. Kirja on sitäkin. Sanderin tapaturmaista kuolemaa selvitetään sosiaalisten tilanteiden keskeltä. Ei edes yritetä perinteistä poliisi kuulustelee -tekniikkaa, vaan lähestymistapa on pehmeämpi ja antaa lukijalle mahdollisuuden punnita perheen, sukulaisten ja tuttavien luotettavuutta ja tapaa käsitellä asiaa. Kuka henkilöistä kestää parhaiten paineet ja kuka avautuu ensimmäisenä?

Täytyy myöntää, etten muista, olenko aiemmin lukenut Anne Holtin kirjoja. En ainakaan Inger Johanne Vik -dekkareita. Kuollut kulma oli hämmästyttävän hyvä lukunautinto kaikessa karmeudessaan. Kirjan loppu on todella yllättävä ja olinkin jonkin aikaa täysin lamaannuksissa lukiessani kirjan viimeiset rivit. En aio kertoa, mitä kirjassa tapahtuu, mutta loppu on jotain sellaista, mitä en olisi ikinä kuvitellutkaan.

Samaan aikaan, kun luin Kuollutta kulmaa, luin Samuel Bjørkin Minä matkustan yksin. Molemmat kirjat lähtöisin Norjasta ja molemmissa lapsi tai lapsia uhreina. Hieman, eikä edes niin hieman, etovaa lapsiin kohdistuvat väkivallanteot, mutta toisaalta taiten kirjoitettua. Kuollut kulma ottaakin vahvasti kantaa lasten pahoinpitelyihin. Kirja laittaa miettimään asioita, kuinka hienot kulissit saattavat kätkeä taakseen vaiettuja salaisuuksia. Salaisuuksia, joista ei puhuta ääneen edes aviopuolisoiden kesken, vaan asioita peitellään.

Anne Holtin Kuollutta kulmaa suosittelen henkilöille, jotka pitävät perinteisistä dekkareista. Kirja on ehdottomasti yksi helmi dekkarimaailmassa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti