Teatterissa: Sumu

Keskiviikkona 14.9.2016 sai Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä kantaesityksensä Juha Jokelan käsikirjoittama ja ohjaama Sumu. Näytelmä, jota kuvataan itsesensuurikomediana. Näytelmä, josta alettiin heti kohista, kun ensi-ilta oli ohi. Itse kävin katsomassa kohutun uutuusnäytelmän lauantaina 17. syyskuuta eli vain muutama päivä ensi-illan jälkeen. Esitys kiinnosti minua, koska Juha Jokela kävi kevään viimeisessä Bloggariklubissa kertomassa uudesta näytelmästään, joten olihan se nähtävä.

Somnimag-yhtiöllä on käsissään huippuinnovaatio MGD. Laite, jonka avulla voidaan kartoittaa ihmisen aivotoimintaa tarkemmalla tasolla kuin koskaan ennen. Laite on kallis ja ongelmaksi muodostuu laitteen myyminen. Avuksi pyydetään työ- ja elinkeinoministeriötä, jonka tuella laitetta yritetään viedä Venäjälle. Venäjälle vieminen ei ole ongelmatonta. Ongelmia alkaa tulla joka nurkan takaa.

Kari Ketonen, Timo Tuominen, Jani Karvinen ja Elena Spirina

Kuva © Timo Teräväinen, Kansallisteatteri

Sominimagin toimitusjohtajalla Ollilla (Timo Tuominen) tulee kiperät ja hikiset paikat eteen, kun hän yrittää luovia yrityksen innovaatiota eteenpäin. MGD:n pääinnovaattori Taisto (Jani Karvinen) ei lämpene Venäjä-ajatuksille. Hän heittää ilmaan eettisiä ja moraalisia kysymyksiä saaden ministeri Hannelen (Katariina Kaitue) loukkaantumaan verisesti. Markkinointipäällikkö Jone (Kari Ketonen) puolestaan on valmis mihin tahansa saadakseen laitteen myytyä Venäjän markkinoille. Kun Venäjän toiminta alkaa näyttää yhä sekavammalta, palkkaa Olli avustajaksi Larissan (Elena Spirina), jonka tausta ja taidot saavat etenkin Jonen epäilevälle kannalle.

Sumu on tasapainoinen esitys, vaikka Timo Tuominen toimitusjohtajan housuissa saakin katsojan päähuomion. Tuomisella on kuitenkin esityksessä valtava rooli, jonka mies vetää todella taitavalla tavalla. Mies on kuin ilmetty liikemies. Jani Karvinen on aina hienoa nähdä näyttämöllä. Mies näyttelee mahtavasti hieman rentunoloista miestä, joka haluaa vain keskittää ajatuksensa keksintöönsä ja moraalisiin kysymyksiin. Entä sitten Kari Ketonen? Voi jestas, että osaa olla juuri niin ärsyttävä ja kaikkitietävä, että tulee väkisinkin jonkinlainen työpaikan stereotyyppi mieleen. Huh huh. Onneksi en joudu työskentelemään Ketosen tai siis Jonen kanssa samalla työpaikalla. Elena Spirina Larissan mekossa osasi näytellä sopivan salaperäistä ja etäistä. Onko nainen vakooja vai ei?

Timo Tuominen ja Jani Karvinen

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Juha Jokelan Sumussa ruoditaan Venäjän poliittista tilannetta ja mietitään Venäjän ja Suomen välisiä kauppasuhteita. Aiheita, jotka ovat olleet aina Suomelle jotain elämää suurempia kysymyksiä. Venäjä on suuri kysymysmerkki ja sitä se on myös Sumussa. Juha Jokela itse kertoi kevään viimeisessä Bloggariklubissa, että Suomi ei osaa suhtautua Venäjään kunniallisesti. Sumu tuo hyvin esiin tämän perisuomalaisen piirteen pienoisella parodialla sävytettynä. Jokela kertoi keväällä myös, että pelko tarvitsee pienen hybridin muuttuakseen komiikaksi. Tämän katsoja aistii näytelmästä todella hyvin.

Itse näin Sumun myös hyvin tyypillisenä työpaikkakuvauksena. Toimitusjohtaja on hankalassa tilanteessa, kun yrittää luovia kaikkien parhaaksi ja saada yrityksen menestymään. Työpaikoilla on myös Taistoja, jotka haluavat vain tehdä oman työnsä ja mennä sen jälkeen kotiin somettamaan. Näistä Taistoista löytyy myös sitä moralistista puolta. Taistot eivät voi hyväksyä kaikkea mahdollista, jos se on vastoin heidän periaatteitaan. Työpaikoilla on myös Jone. Henkilö, joka tunkee itsensä joka paikkaan ja tietää ja osaa kaiken. Jone ei tunne eettisiä tunnontuskia. Yksi näytelmän parhaimpia kohtauksia oli toimitusjohtajan ja Larissa välinen kehityskeskustelu. Tilanne, joka oli kuin suoraan omasta kehityskeskustelustani, kun katselen seinille ja tunnen itseni kiusaantuneeksi, vaikka ei pitäisi.

Sumussa on paljon dialogia. Taitavaa ja hienoa dialogia. Katsojan täytyy olla koko ajan tarkkana, ettei menetä puoltakaan sanaa, koska näytelmän dialogissa piilee myös sen komediallinen puoli. Taitavat näyttelijät onneksi osaavat hommansa ja dialogia on ilo kuunnella ja tietenkin myös katsella.

Katariina Kaitue,  Kari Ketonen, Timo Tuominen ja Jani Karvinen

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Pidin näytelmän liikkuvasta lavasta. Kohtauksen alkaessa pisteestä A, huomaatkin yhtäkkiä kohtauksen edetessä, että näyttelijät ovat tulleet lavalla lähemmäksi tai kauemmaksi riippuen siitä, missä päin salia istut. Lavan pyöriminen hyvin hitaalla nopeudella ei tehnyt kohtauksista häiritsevän liikkuvia, vaan kohtauksen liikkuminen elävöitti näytelmää kivalla tavalla. Kiitokset täytyy antaa myös naamioinnille. Anna-Maijaa esittävä Karin Pacius oli kuin ilmetty ministeri, mutta jätettäköön kertomatta kuka ministeri. Repesin, kun nainen ensikertaa näyttämölle asteli.

Sumu on näytelmä, jossa innovatiivinen suomalainen yritys yrittää lyödä itsensä kansainvälisille markkinoille. Vakava aihe, josta löytyy hauskuutta. Sumua suosittelen etenkin päivänpolitiikasta pitäville henkilöille.

Rooleissa: Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kari Ketonen, Karin Pacius, Jukka-Pekka Palo, Elena Spirina ja Timo Tuominen. Videolla Ria Kataja.

Ohjaus: Juha Jokela

Lavastus: Teppo Järvinen

Pukusuunnittelu: Tarja Simonen

Valosuunnittelu: Max Wikström

Äänisuunnittelu: Tommi Koskinen

Videosuunnittelu: Timo Teräväinen

Naamioinnin suunnittelu: Pauliina Manninen

Dramaturgi: Minna Leino

Ohjaajan assistentti: Martina Marti

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.