4.11.2015

Livbox marraskuu 2015

Livboxin saapuminen on aina kuukauden tähtihetki ja sitä odottaa kuin kuuta nousevaa. Marraskuun alku meni kuitenkin jotenkin niin nopeasti, että oikeastaan vasta eilen tajusin, että Livbox on matkalla kotiinsa. Tänään sitten tulikin tekstiviesti, että paketti olisi noudettavissa. Ajoissa siis töistä kotiin ja tietysti pakettiautomaatin kautta. Oli muuten joku toinenkin automaatilla noutamassa Livboxiaan juuri ennen minua. Ja sitten itse asiaan, ja pahoittelen kuvien todella surkeaa laatua. Kamera ja pimeät ajat eivät ole minua varten.




Täyden näköinen paketti vai mitä?





Nivea Daily Essentials Double Effect Eye Make-Up Remover. Besteselleriksi kehuttu silmämeikinpoistoaine, joka sisältää ruiskaunokkiuutetta. Tuotteen pitäisi poistaa vedenkestävimmätkin ripsivärit ja silmämeikit tehokkaasti, mutta hellävaraisesti. Iho ei jää käytön jälkeen öljyisen tuntuiseksi. Tuote soveltuu myös piilolinssien käyttäjille. Tämä on ihan kiva kokeiltava. Kenties ihastunkin. Se tulee nähtäväksi. Boksissa oli täysikokoinen tuote. Tuotteen hinta kaupassa on 5,25 €/125 ml.

Lumene Bright Now Vitamin C Heleyttävä BB-voide SK 20. Livboxin marraskuun Lumene-tuote. Tämä tuote on SN Makeup –bloggaajan Sanna-Emilian luottotuote. BB-voide, joka kosteuttaa ja hoitaa sekä on koostumukseltaan kevyt. Tasoittaa ihon luonnollista sävyä ja peittää pieniä virheitä. Voi käyttää kasvoilla yksinään tai meikkivoiteen alla. Yhdysvaltalainen Good Housekeeping –lehti palkitsi tuotteen vuoden 2014 parhaana BB-voiteena. Osaa ihmisistä ärsyttää, että joka boksissa tulee Lumenea, mutta minä tykkään. Sen sijaan nyt täytyy sanoa, että olisin ehkä ottanut mieluummin jotain muuta kuin kasvovoidetta. No, mutta käyttöön tämä joka tapauksessa tulee. Livboxin tuote oli normaalikokoinen ja sävyksi minulle tuli 01 Light, joka on luultavasti ihan ok. Kaupasta tuotetta saa hintaan 14,90 €/50 ml.

RFSU Sense Me Caring Massage Glide. Tämäkin on bestseller. Liukuvoide intiimialueille ja koko vartalon hierontaan. Kosteuttavina ainesosina on puuvillauutetta ja aaloeta. Ei sisällä parabeeneja. Mitäköhän tästä nyt sanoisi? Ei ole minun juttu ja tuote lähteekin kiertoon. En edes viitsi avata tuubia ja nuuhkaista, miltä tuote tuoksuu. Plussaa kuitenkin se, että boksin kolmas tuote ja kolmas täysikokoinen. Tuotteen hinta on 7,95 €/150 ml.





Labello Care & Colour. Huulirasva, joka on uutuustuote. Tuotteen kaksi kerrosta tuovat huulille uudenlaista hoivaa. Ydinkerros sisältää tehokkaasti hoitavaa pantenolia. Ulkokerros on hennosti huulia sävyttävää. Livboxissa oleva sävy oli Red. Saatavilla on myös vaaleampi Rosé. Tällä hetkellä en tarvitse uutta huulirasvaa, joten en viitsi avata pakkausta, mutta tälle tulee olemaan käyttöä. Huulirasvoja kuluu aina. Ja boksin neljäs täysikokoinen tuote. Kaupasta tätä ihanuutta saa maksamalla 2,75 €/ 4,8 g.

Head & Shoulders Classic Clean Shampoo. Hilseshampoo, joka on kehitetty hiusten tehokkaaseen puhdistamiseen ja hoitoon. Hiuksista pitäisi tulla jopa 100 prosenttisen hilseettömät. Hiuksiin jää pitkään kestävä raikas tuoksu. En nyt oikein tiedä, mitä tästä sanoisi. Minulla ei ole hilsettä, joten en ole kauhean innostunut tuotetta testaamaan. Täytyy miettiä, jos laittaisin tuotteen kiertoon. Tämä tuote olikin vuorostaan näytekokoinen. Shampoon hinta kaupassa on 4,29 €/250 ml.

Rich Pure Luxury Argan Oil Rejuvenating Elixir. Tämä bestseller on ollut Livboxin tilaajien toivetuote. Argan-öljy, jonka kevyt koostumus ei tunnu rasvaiselta. tuote imeytyy nopeasti hiuksiin tehden hiuksista pehmeät ja kiiltävät. Useasti palkittu tuote sopii kaikille hiustyypeille ja sitä voi käyttää sekä kuiviin että kosteisiin hiuksin. Ajattelin ensin, että ei kiinnosta, mutta jos tuote ei jätä hiuksia rasvaisen tuntuiseksi, niin sitten oikeastaan kiinnostaakin. Toisaalta nyt on kasautunut kaappiin niin paljon hoitavia hiustuotteita, että tämäkin taitaa lähteä kaikesta huolimatta kiertoon. Plussaa on kuitenkin tuotteen mahtava tuoksu. Boksin tuote oli näytekokoinen. Täysikokoisia tuotteita saa ostaa kampaamoista sekä salon24.eu hintaan 16,90 €/70 ml.





Jordan Easy Reach Flosser. Boksin yllätystuote numero 1: hammaslankainpussi. Jordanin tuotteella hammasvälien puhdistamisen pitäisi olla helppoa. Tuote on suunniteltu erityisesti hammasvälien puhdistukseen suun takaosasta. Hammaslanka on rispaantumatonta ja vahvaa. Plussana raikas mintun maku. Nämä tulevat ehdottomasti käyttöön. Kotona käytän hammaslankainta, jossa on vaihdettava hammaslankaimen pää. Olipa vaikea selitys, mutta ehkä tiedätte tämän perustuotteen. Livboxista tulleen pussin vien kuitenkin töihin. Lounaan jälkeen usein tarvitsisi hammastikkua, jota ei tietenkään ole saatavilla, joten mikä parempaa kuin oma hammaslankainpussi työpöydän laatikossa. Tykkään kovasti. Täysikokoinen tuote, jota saa kaupasta hintaan 3,79 €/25 kpl.

Calvin Klein Eternity Now EdP. Boksin yllätystuote numero 2: romanttinen tuoksu naiselle. Alkutuoksussa leijuu litsi, nektariini ja kvittenisorbetti. Sydäntuoksussa voi aistia pionin, persikankukan, nerolin terälehdet. Lopputuoksussa huumaa kashmirhuntu, ambrosia ja myski. Tuoksut eivät ole minun juttu, joten tämä lähtee varmasti kiertoon. En edes ala koetuoksutella tätä. Täysikokoista tuotetta myyvät Stockmann, Sokos, Emotion ja Kick hintaan 45,- €/30 ml. 

Täysi laatikko tuotteita, mutta jotenkin jäi hieman valju olo. Odotin enemmän tai tällä kertaa tuotteet eivät olleet minulle tarkoitettuja. Löytyikö sinun paketista samat tuotteet? Mitä pidit? Mies, joka täällä asuu, jaksaa marmattaa näistä paketeista, mutta muistaa joka kerta kysyä, eikö tullut jalkavoidetta. Äh, minä odotan edelleen sitä maailman parasta käsivoidetta.


2 kommenttia:

  1. Omasta boksistani löytyi ton liukuvoiteen/hierontageelin sijasta herbinan kasvonaamio. Vähän pettymys oli itselle tuo boksi, ei yhtäkään VAU-tuotetta eikä oikeastaan tarvetta millekään noille muillekaan... Joulukuun boksia odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Olisin ottanut paljon mieluummin kasvonaamion, mutta mennään nyt tällä, minkä sain. Oli kyllä tosiaan hieman pettymys koko paketti, mutta ehkä joulukuussa iloitaan sitä enemmänkin.

      Poista