21.3.2015

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Sain äidiltäni lainaksi Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein (Otava, 2014). Tartuin kirjaan innolla, koska olen yleensä pitänyt Härkösen teksteistä ja ilmeisesti moni muukin pitää. Pikakatsaus paikallisten kirjastojen tilanteeseen kertoi, että Kaikki oikein on lainaajien suosiossa. Lähes kaikki kirjat olivat lainassa ja kirjoja oli kuitenkin hankittu kirjastoille suhteellisen komeat kasat.

Kaikki oikein kirjassa Puttosen pariskunta, Eevi ja Kari, voittavat lotossa seitsemän miljoonaa euroa tai oikeastaan Eevi voittaa, koska Kari ei tiennyt lottoamisesta. Kirjan kertojaäänenä on Eevi, nainen, joka on aina joutunut miettimään rahojensa käyttöä. Eevi on kuitenkin tullut toimeen ja on ollut ilmeisen tyytyväinen elämäänsä, aviomieheensä ja parhaaseen ystäväänsä Hannaan. Eevin aviomies Kari, harrastaa musisointia, mutta ansiot tulevat normaalista päivätyöstä. Karin ongelmana on kuitenkin alkoholi. Sitä kuluu liikaa.

Lottovoitto mullistaa pariskunnan elämän. Heti kun rahat ovat tilillä, Kari ostaa uuden hienon auton. Eevi puolestaan törsäilee rahoja sinne ja tänne. Ostaa kalliita lahjoja, palkitsee itsensä unelmamatkalla, jossa hotellihuoneen terassilla on oma, yksityinen uima-allas. Puttoset ostavat myös uuden, upean asunnon. Kaikki näyttää olevan päällisin puolin hyvin, mutta pinnan alla Eevi tuntee tyhjyyttä. Kari juo enemmän ja enemmän, ja menettää lopulta työpaikkansa. Eevi ottaa samaan aikaan lopputilin, koska ei enää kestä työyhteisönsä keljuilua. Eikö raha tuonutkaan onnea? Eevin parhaassa ystävässäkin alkaa näkyä outoja piirteitä. Ainut, johon Eevi voi täysin luottaa, on hänen veljensä Jusa, jonka kanssa voi keskustella mistä tahansa.

Kirja on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Itse olen ajatellut, että jos voittaisin lotossa, odottaisin, että rahat olisivat tililläni ja sitten sanoisin itseni irti töistä. Jäisinkö kuitenkin kaipaamaan työyhteisöä, jatkuvaa puurtamista ja välillä älykkäitäkin ja haastavia palavereja? Luultavasti jäisin, ja jäisin pois monesta muusta, sekä mukavasta että vähemmän mukavasta. Lottovoitto olisi ilman muuta tulevaisuudelle taloudellinen turva, mutta taatusti monet asiat muuttuisivat ja varmasti muuttuisin itsekin. Kaikki oikein kertoo mielestäni realistisesti siitä, kuinka ihminen alkaa miettiä kaikkea sellaista, mikä on ollut ennen itsestään selvää. Ystävät ja sukulaiset saisivat kummallisia, uusia piirteitä, joita en olisi aiemmin huomannut. Kirjan kertomuksesta huolimatta lotto on vetämässä tänäkin lauantaina. Jos lottovoitto osuu kohdalleni, olen ainakin lukenut eräänlaisen oppikirjan aiheesta.

Härkösen teksti on nopeasti luettavaa ja helposti ymmärrettävää. Pidän myös Härkösen tavasta kirjoittaa. Teksti on suoraa ja selkeää. Kirjaan ei ole tungettu mielestäni mitään ylimääräistä, vaan raamien sisäpuolella on pysytty loistavasti.

Jos olet pitänyt Härkösen aiemmista kirjoista, tartu tähänkin. Kirja antaa ajattelemisen aihetta ja on kuitenkin samanaikaisesti viihdyttävä. Uskon, ettet tule pettymään.

Kirjalle annan pisteitä 4 (asteikko 1-5).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti