Juuret

Olipa tänään mukava päivä. Perinteisen lauantaisen kauppareissun päätteeksi sanoin miehelle, joka täällä asuu, että täytyy käydä kirjastossa. Minun piti palauttaa pikalainassa ollut Tommi Kinnusen Neljäntienristeys, josta lukupiiri keskustelee huhtikuussa. Kirja oli luettava heti, kun sen kirjastosta pikalainaksi sai. Samalla reissulla noudin toisen varauksessa olleen lukupiirikirjan Sirpa Kähkösen Graniittimiehen.

Graniittimiestä lainatessani kirjastovirkailija sanoi, että kirjan kirjoittaja Sirpa Kähkönen on tänään kirjastolla kertomassa teoksestaan. Vastasin, että näinkin valotaululla ilmoituksen, mutta en ehtinyt huomata päivämäärää. Samassa toinen kirjastovirkailija toi eteeni esitteen kirjaston Juuret-kirjallisuustapahtumasta, jonka aiheena oli köyhyys. Kiitin esitteestä ja kirjailijavinkkauksesta ja sanoin, että taidankin tulla kuuntelemaan esitystä.

Kotiuduttuani luin esitettä tarkemmin. Kirjastolla oli järjestetty ohjelmaa koko päiväksi. Ohjelmaa lapsille, kirjallisuusterapialuento, runoilua, yhteislaulua ja peräti kolme kirjailijavierasta. Wau. Kirjailijavierailut alkoivat iltapäivällä puoli kahden aikaan. Ensimmäisenä vieraana olisi ollut Mathias Rosenlund ja ilmeisesti tarinointia olisi ollut Vaskivuorentie 20 –teoksesta, mutta tähän esitykseen en vielä ennättänyt tai olisin ehtinyt, mutta avasin Graniittimiehen, joka piti otteissaan siihen saakka, kunnes piti oikeasti lähteä kirjastolle.

Saavuin kirjastolle kuitenkin hyvissä ajoin. Rosenlundin esitys oli juuri päättynyt ja yleisö valui luentosalista ulos. Menin ovelle kärkkymään ja katsomaan, oliko salissa vapaita paikkoja. Kyllä. Koko sali oli lähes tyhjänä. Tuumailin ääneen, voisikohan saliin jo mennä, niin vieressäni ollut nainen vastasi, että kyllä sinne varmaan voi mennä. Astuimme saliin ja tiedättekö sen tunteen, kun jonkun kanssa juttu vaan alkaa heti luistaa? Jostain syystä tässä kävi juuri näin. Kohta olimme naisen kanssa päässeet jo keskustelussa teatteriesitys Troikkaan saakka. Kerroin naiselle, että Graniittimiehen tapahtumat alkavat vuodesta 1922 ja Jari Tervon Troikan tapahtumat sijoittuvat hieman aikaisempiin vuosiin, joten on mukava verrata, kuinka kirjailijat ovat kuvailleet Pietaria.

Sirpa Kähkösen esitys Graniittimiehestä kesti tunnin verran. Kirjailijaa oli ilo kuunnella. Oli myös mielenkiintoista kuulla, kuinka kirja on syntynyt. Kähköselle oli tuottanut hieman tuskaa kirjoittaa kirjaa Pietariin sijoittuvista tapahtumista, koska monet maailmankirjailijat ovat Pietaria kirjoissaan kuvanneet ja hän oli miettinyt, voisiko hänellä vielä olla jotain annettavaa aiheeseen. Kirjassa otetaan kantaa mm. pakolaisuuteen ja katulapsiongelmaan. On myös kiva lukea kirja, kun on kuunnellut kirjailijan esityksen siitä. Luultavasti jotkin asiat avautuvat aivan eri tavalla kuin olisivat avautuneet ilman kirjailijan kuuntelua. Luulen, että joudun ahmimaan Graniittimiehen, koska Kähkösen esitys vakuutti minut entisestään, että kirja on hyvä. Kähkösen esityksen lopussa sai kirjailijalle esittää kysymyksiä. Edessäni istunut vanha rouvashenkilö kysyi useammankin kysymyksen. Antoi itsestään sen vaikutelman, että oli Kähkösen kirjoja lukenut ja seurannut muutenkin Kähkösen mediaelämää.

Sirpa Kähkösen esityksen jälkeen oli viimeinen kirjailijavieras. Esikoiskirjailija Päivi Virtasen Maria-perkele –teoksen julkistamistilaisuus. Yritimme arvailla kirjastotuttavuuden kanssa, kuka kirjailija on. Arvelimme, että kyseessä on nuori, lavalla oleva nainen, koska sali täyttyi nuorista ihmisistä. Jostain syystä aiemmin mainitsemani vanhempi rouvashenkilö oli myös villatakissaan lavalla. Ajattelin, että hän oli käynyt lavalla hakemassa Sirpa Kähkösen nimikirjoituksen. Tilaisuus kuitenkin jatkui ja vanha rouva seisoi edelleen lavalla. Ja mikä yllätys lopulta olikaan. Vanha rouvashenkilö oli kyseinen esikoiskirjailija. 87-vuotias nainen oli julkaissut 50 vuotta sitten kirjoittamansa tekstin. Aivan mahtava tarina. Kirjan tarina sen sijaan kertoo pakolaisuudesta ja siitä, kuinka ihmistä on kohdeltu toisen luokan kansalaisena. Kirja on ajankohtaisempi kuin se ehkä olisi 1960-luvulla ollutkaan. Päivi Virtanen oli kutsunut tilaisuuteen tietokirjailija Tapio Tammisen, joka kävi myös lavalla kertomassa muutamalla sanalla kirjastaan Kansankodin pimeämpi puoli. Kuulosti sen verran pahalta, että kirjaan täytynee tutustua. Päivi Virtasen esitys päättyi koviin "Hyvä Mummo!" -tsemppaushuutoihin. Tilaisuudesta jäi ihana tunnelma.

Mielestäni paikalliskirjasto oli luonut loistavan tilaisuuden. Tavallisesta lauantaipäivästä tulikin kulttuuripitoinen pläjäys ja mikä parasta, vieläpä mukavan kissaihmisen seurassa. Kuvia en tilaisuudessa ottanut, koska en älynnyt ottaa kameraa mukaan, mutta julkaistaan tähän loppuun nyt vaikka kuva herra Karvajalasta luvattomassa paikassa – pesuainehyllyllä. Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille!