9.7.2018

Leena Lehtolainen: Turmanluoti


Äitini tapaa ostaa Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. jonkin kirjan saadakseen samalla Kirjakauppaliiton jäsenten antaman erikoisteoksen kaupan päälle. Minä saan tietysti lainata näitä erikoiskirjoja, kuten tänäkin vuonna, kun Leena Lehtolaisen Turmanluoti (2018) tuli jakoon. Täytyy häpeäkseni myöntää, että jostain syystä en ole tainnut lukea Lehtolaiselta kuin yhden kirjan aikaisemmin. Tälle ei taida olla mitään muuta järkevää selitystä kuin ajanpuute.

Rikoskomisario Maria Kallion aviomies Antti Sarkela on tutkijana yliopistolla. Työnsä vastapainoksi mies on perheeltään salaa aloittanut uuden harrastuksen, ampumisen. Uudesta harrastuksesta kuultuaan perhe on yllättynyt. Rauhaa rakastava ja siviilipalveluksen läpikäynyt mies aseen kanssa. Outoa. Antti pääsee kuitenkin mukaan jahtiporukkaan, jossa hänellä on entuudestaan yksi tuttu. Asiat eivät mene aina niin kuin pitäisi. Yhdellä metsästysreissulla yksi hirvestäjä kuolee vahingonlaukauksen seurauksena. Antti on yksi miehistä, joka joutuu epäiltyjen listalle.

Maria Kallio on tuttu tv:stä. Tai en nyt tiedä. En ole tainnut edes televisiosta kauheasti katsella Maria Kalliota, koska olen huono katsomaan televisiota. Tiedän kyllä tapauksen ja ehkä sen vuoksi Maria Kallio saikin Minna Haapkylän kasvot. Turmanluoti esittelee loistavalla tavalla Maria Kallion ja hänen perheensä. Pidin siitä, kuinka kirjassa käytiin läpi perheenjäsenten ajatuksia. Lehtolainen oli osannut hyvin kirjoittaa nuorten lastensa ajatukset siten, että lukija tiesi heti, ettei kyseessä ollut aikuinen ihminen. Pidin myös siitä, kuinka jahtiporukan vahingonlaukausta pohdittiin perheen sisällä. Ei menty kauheasti perheen ulkopuolelle, vaikka lopussa toki tapahtuikin hieman enemmän jännittäviä asioita.

Lehtolaisen tyyli kirjoittaa on selkeää suomen kieltä. Tarina etenee loogisesti. Mielestäni kirjassa ei ole turhia juonikuvioita, eikä harhapolkuja, jotka vain helposti sekoittavat lukijan ajatuksen. Pidin myös siitä, kuinka kirjassa oli selkeänä punaisena lankana lähimmäisten kantava voima. Rakastava perhe tukee, vaikka välillä voi hieman kipinöidä.

Turmanluoti on ohut kirja, jonka lukee välipalaksi. Lehtolaisen vankkumattomien kannattajien kannattaa kirja tietysti myös lukea. En tiedä, tuleeko kirjan kautta uusia asioita Maria Kallion perheestä ja elämästä, mutta tarina on joka tapauksessa nerokas.






8.7.2018

Bruce Dickinson: Omaelämäkerta – What Does This Button Do?


Siis aivan mahtavaa. Ensinnäkin kiitos ihanalle HarperCollins Nordicille, kun yllätitte minut Bruce Dickinsonin pokkarilla Omaelämäkerta – What Does This Button Do? (2018). Olen nuoruudessani fanittanut Iron Maidenia ja edelleen pidän yhtyeestä. Tosin vuosien kertyessä, on fanitus vähentynyt. Tästä huolimatta olin innoissani, kun otin kirjan ulkoilu- ja työmatkalukemiseksi. Ei tarvinnut pettyä. Bruce Dickinsonissa on kirjailijan vikaa.

Hieman jännitti, kun avasin Dickinsonin omaelämäkerran. Olisiko kirja täynnä kuvauksia siitä, kuinka mikäkin albumi on syntynyt. Vai vuorottelua albumeiden ja kiertueiden välillä. Ei ja joo. Toki kirjassa kerrotaan albumien teosta ja hieman kiertueistakin, mutta kirja on paljon muutakin. Bruce Dickinson vaikuttaa mieheltä, joka ryhtyy toimeen ja sukeltaa asioiden alkulähteille, jos hän jostain innostuu. Pidin myös siitä, kuinka Dickinson kuvasi lapsuuttaan, nuoruuttaan ja opiskeluaikoja.

Bruce Dickinson on todellinen moniosaaja. Bänditouhut alkoivat kiinnostaa opiskeluaikana ja muutaman mutkan kautta miehestä kouliintui Iron Maidenin laulaja 1980-luvun alkupuolella. Tämän jälkeen yhtye ponkaisi musiikkimaailman listojen kärkeen. Dickinson on kuitenkin mies, jota kiinnostaa moni muukin asia, joten aikansa kutakin ja Iron Maiden sai jäädä vuosikausiksi. Soolouraa, lentokoneita ja lentokapteenina oloa, radiojuontoja ja ties mitä muuta. Miekkailu on kuulunut niin ikään miehen menneisyyteen jo 1980-luvulta lähtien vastapainottamaan bändielämää.

Kirjaa on helppo lukea. Tarina etenee, eikä kertaakaan tullut tunnetta, että joopa joo, voitaisiinko jo katsastaa muitakin juttuja. Pidin siitä, kuinka avoimesti Dickinson kertoi sairastamastaan papilloomasuusyövästä. Kamppailusta sairautta vastaan, hoidoista ja kivuista. Vaarana myös se, ettei mies enää ikinä olisi laulanut. Onneksi miestä hoidettiin todella ammattimaisesti ja mies itsekin edesauttoi toipumistaivaltaan hirvittävästi pakottamalla itseään eteenpäin. Syöpäosuus oli kuitenkin vain pieni tarina eli se ei missään tapauksessa saanut pääosaa kirjassa.

Dickinsonin omaelämäkerta antaa miehestä ilkikurisen, mutta päämäärätietoisen ja jollakin tavoin hyvin tavallisen ihmisen oloisen kuvan. Ei mitään nousukasmaista olemusta, vaikka miehellä onkin varaa lentokoneita ostella. Erityisesti pidin tietysti siitä kohdasta, jossa Bruce Dickinson kertoo Iron Maiden fanien olevan älykkäitä ihmisiä. Tämän minä tietysti heti uskoin ja allekirjoitin. Hih. Niin, ja tulihan kirjasta sekin selväksi, ettei miehellä ole kehossaan kuin yksi pienenpieni tatuointi, mutta se on aivan oma tarinansa se.

Kirjassa on mukana sopivasti myös matkakuvauksia paikoista, joiden historiallinen tausta ei ole kaunis. Esimerkiksi bändin lähettäminen Sarajevoon keskelle sodan melskettä ei varmasti ole ollut helppo pala kenellekään, vaikka oltiin vakuuteltu, että kaikki on ihan turvallista. Sitä matka ei todellakaan ollut. Kun ajattelen asiaa laajemmin, on hienoa, että Dickinson on tuonut tällaisia mielettömyyksiä lukijan silmille. Koskaan ei voi liikaa muistuttaa ihmisiä historiallisista julmuuksista.

Bruce Dickinsonin omaelämäkerta ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 2017. Kirjan suomennoksesta ovat vastanneet Meri Ala-Tauriala, Virpi Kuusela ja Anja Lindqvist. Englanninkielinen alkuteos What Does This Button Do? on ilmestynyt niin ikään vuonna 2017.

Hieno kirja, joka avaa sopivasti Dickinsonin elämää. Jälkikirjoituksessa mies kertoo jättäneensä tarkoituksella kirjasta pois tarinat vaimoista, eroista ja lapsista. Ihan hyvä niin, koska tämä kirja kertoo nimenomaan Bruce Dickinsonista.





5.7.2018

Tämä vai tuo -haaste


Tuula’s Life -blogissa oli kiva haaste, johon päätin ottaa osaa. On ollut sen verran kiirettä yksityiselämän ja töiden kanssa, että blogi on ollut hieman hunningolla. Toivottavasti tilanne korjaantuu, kun loma alkaa. Enää kuusi päivää töitä, ellei joku kaada maailmaa ennen sitä. Sitten alkaa kauan kaivattu loma.

Suihku aamulla vai illalla?
Illalla. Haluan pestä päivän tomut pois kehostani ennen sänkyyn menoa.

Kaupungin ydin vai maalaisympäristö?
Tämä on vaikea. Vastaan maalaisympäristö kaupungissa.


Kirkkaat vai neutraalit värit?
Kirkkaat. Rakastan värejä.

Kevät vai syksy?
Kevät, vaikka syksyllä olenkin syntynyt. Kevät on kaiken uuden alku pitkän ja kylmän talven jälkeen.

Outo vai typerä?
Taatusti outo.

Minttu vai kaneli?
Kaneli. Riisipuuro kanelilla ja sokerilla, korvapuusti, omenapiirakka…


Suunnittelu vai ex tempore?
Suunnittelu. Ex tempore olisi välillä paikallaan, mutta en välttämättä pidä suunnittelemattomista jutuista.

Leffa kotona vai teatterissa?
Tämä on helppo. Leffateatterissa. Harvoin jaksan katsoa elokuvia kotona.

Espresso vai latte?
En kauheasti juo kahvia, mutta näistä vaihtoehdoista valitsisin latten.

Kysymysten esittäjän vai vastaajan rooli?
Vastaajan rooli. Olen huono kysymyksissä.


Halit vai pusut?
Halit on aina paikallaan. Myös tänään töissä, kun juhlittiin 10-vuotista uraani saman työnantajan palveluksessa.

Tulinen vai mieto ruoka?
Mieto. En pidä tunteesta, että makuaistini turtuu liian vahvoista makuelämyksistä.

Nahka vai pitsi?
Pitsi. Nuorempana olisin vastannut nahka.


Ylipukeutuminen vai alipukeutuminen?
Alipukeutuminen, vaikka välillä olisi hyvä, jos olisi vähän ylipukeutunut.

Kokemus vai mukavuus?
Rakastan mukavuutta, mutta rakastan myös kokemuksia. Ehkä ihan pikkiriikkisen kallistun kuitenkin mukavuuteen.

Tv-sarjat vai elokuvat?
Jos nyt puhutaan pelkästään televisiosta, niin valitsen ehdottomasti tv-sarjat. Dr. Martin ja Emmerdale. ❤️


Rock- vai country-musiikki?
Rock on helppo valita.

Yksin vai yhdessä työskentely?
Pääsääntöisesti työskentelen yksin ja pidän siitä. Yhdessä työskentely saman asian äärellä saattaa aiheuttaa hermojen kiristymistä.

Uiminen vai rannalla makoilu?
Uiminen. Vesi on ihana elementti.


Pikaruoka vai kunnollinen ravintolaruoka?
Kunnollinen ravintolaruoka, kiitos.

Perunasalaatti vai pastasalaatti?
Molempi parempi, mutta nyt tekisi mieli pastasalaattia, joten valitsen sen.

Parilliset vai eriparisukat?
Parilliset. Teen lajittelun siinä vaiheessa, kun otan sukat pois narulta pesun jälkeen. Minua ei häiritse toisten eriparisukat, mutta itselleni se olisi kauhistus.


Tanssiminen vai laulaminen?
Ei kumpikaan, mutta valitsen tanssin.

Puhelin vai netti?
Netti. Sitä ilman en tulisi toimeen. Puhelimetta voisin olla jonkin aikaa, kunnes havaitsisin jotain kivaa kuvattavaa.

Ota sinäkin kiva kesähaaste vastaan. Tällaisia on aina hauska tehdä.

Aurinkoisia kesäpäiviä, vaikka sääherrat välillä muuta ilmoittelevatkin.



1.7.2018

Kesäarvonnan voittaja


Kesäarvonta on suoritettu. Itse toimin Onnettaren ominaisuudessa, koska mies, joka täällä asuu, ei ole tällä hetkellä kotona. Herra Karvajalka toimi virallisena valvojana tassujansa pesten. Onnetar suosi tällä kertaa Marikkia. Onnea Marikille! Laitan arvontavoitosta sähköpostia voittajalle.

Kaikille muille ihanaa kesän jatkoa!



Blogi toivottavasti virkistyy ensi viikolla. Tämä viikko on ollut juoksemista paikasta toiseen, joten blogia ei ole ehtinyt päivitellä.

24.6.2018

Kesäarvonta

Nyt käynnistyy lupaamani arvonta, joka nimettäköön kesäarvonnaksi, koska blogin synttärit olivat ja menivät. Mitä sitten voittaja saa? Kesäluettavaksi Tommi Kinnusen Lopotin sekä kasan kosmetiikkaa. Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä ja suurilta osin tilaamastani Bette Boxista tulleita tuotteita, joita en syystä tai toisesta ole tullut korkanneeksi. 



Arvonnan säännöt ovat yksinkertaiset:

1. Yksi arpa jokaiselle osallistujalle.
2. Kaksi arpaa Bloggerin kautta blogia seuraaville.
3. Kolme arpaa, jos seuraat blogia lisäksi Facebookin tai Instagramin kautta.
4. Kerro kommentissa, monellako arvalla osallistut arvontaan sekä mikä on mielipuuhaasi kesällä.

Koska sähköpostiosoitetta ei saa enää pyytää kommentin yhteyteen, käy tarkastamassa heinäkuun alussa, onko voitto osunut kohdallesi. Jos voittajasta ei kuulu mitään kolmeen päivään, niin arvonta suoritetaan uudestaan.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 1.7.2018 klo 18.00. Tämän jälkeen ilmoitan erillisessä blogipostauksessa voittajan.

Arpaonnea kaikille!



Tänä juhannuksena


Olen seurannut siilin yöllistä menoa.
Olen nauttinut grillinuotion tuoksusta.
Olen löytänyt kissan kanssa tyhjän linnunpesän.


 Olen lukenut paria kirjaa, joista toinen on oikein mielenkiintoinen omaelämäkerta.
Olen yrittänyt olla pitkämielinen keuhkokuumeista miestä, joka täällä asuu, kohtaan.
Olen tehnyt pitkäkestoisia ulkoiluja Herra Karvajalan kanssa.


 Olen kuunnellut sateen ropinaa.
Olen ihaillut kukkien kauneutta.
Olen seurannut myrskytuulen etenemistä.


 Olen nähnyt käpytikan hakkaavan puunrunkoa ruokaa etsien.
Olen haistellut kesäyön huumaavaa tuoksua.
Olen ostanut kauniit housut alennusmyynnistä.


Olen nauttinut ikivanhan hupparin pehmeydestä.
Olen nauttinut auringonpaisteesta.
Olen ostanut keltaisen sadetakin.


Olen maistellut mansikoita ja herneitä sekä uusia perunoita ja savukalaa.
Olen käyttänyt kumisaappaita.
Olen ihaillut hienoa graffititaidetta rakennustyömaan aidassa.


 Olen ollut onnellinen pienistä ja yksinkertaisista asioista.



19.6.2018

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet


Kesäkuun lukupiirikirjana oli Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet (Otava, 1998). Voin tunnustaa, etten ole pahemmin lukenut Kähkösen tuotantoa. Ainoastaan Graniittimies on tullut luettua Kähköseltä aikaisemmin, ja sekin lukupiirikirjana. Sen vuoksi olinkin ihan positiivisella mielellä, kun Mustat morsiamet valikoitui lukupiirikirjaksi.

Eletään 1930-lukua. Nuori maalaistyttö Anna lähtee Kuopioon palvelustytöksi tohtorin talouteen. Talouteen, johon kuuluvat vain tohtori ja tohtorinna. Kauniissa kodissa ja puutarhassa riittää kuitenkin työsarkaa ja Anna viihtyy työssään. Nuorelle maalaistytölle Kuopio on jännittävä ja ehkä hieman pelottavakin paikka. Markkinoilla Anna tapaa mustasilmäisen pojan tai oikeastaan nuoren miehen. Ajatukset alkavat pyöriä miehen ympärillä ja suru valtaa mielen, kun Anna uskoo miehen hukkuneen merillä. Toisin kuitenkin kävi. Mies, Lassi, on hengissä ja nopeasti Annasta ja Lassista kuoriutuu nuoripari. Ei mene myöskään pitkään, kun vauva tekee tuloaan. Avioliitto ja lapsi. Annan elämä on mallillaan, mutta ei kuitenkaan. Tapahtuu ikäviä. Vauva menehtyy ja Lassi saa seitsemän vuoden vankeusrangaistuksen. Kuinka Anna selviytyy tulevista vuosista?

Mustat morsiamet avaa Kähkösen Kuopio-sarjan. Lukupiiriläiset olivat kirjasta lievästi sanottuina liekeissään. Osa oli ehtinyt jo aiemmin lukea koko sarjan, mutta tämä ei silti haitannut lukemisen iloa. Mustista morsiamista lukupiirissä sanottiin, että kirja on rehti, vanhan ja hyvän kirjallisuuden ajan kertomus, mielenkiintoinen ja uskottava. Kirjan kieli on rikasta, kaunista ja revittelemätöntä. Lukupiirissä ihailtiin kirjasta löytyvää aitoa savon murretta, joka oli mukautettu 1930-luvulle. Kähkösen kerronta on väkevää ja kirja on loistava alkupamaus upealle sarjalle.

Kirja kuvaa 1930-lukua hienolla tavalla. Työväen asumukset, sahat, rannat ja pyykkitupa. Tarina ei peittele köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, vaan kertoo siitä suoraan. Sekä punaiset että valkoiset saavat kirjassa oman osansa. Kirjassa on myös mahtavaa eteenpäin menemisen meininkiä. Ei valiteta turhista, vaan tehdään parhaamme ja yritetään pärjätä. Mustat morsiamet kertoo myös luokkaeroista. Pidin myös siitä, kuinka kirja antoi kuvan, että pienilläkin tuloilla saattoi ostaa itselleen uuden leningin tai leninkikankaan. Nykyisin kaikilla ei taida olla varaa edes siihen. Tuli hieman tunne, että luokkaerot ovat taas nykypäivää.

Kirjan henkilögalleria on mahtava. Kähkösen naiskuvaukset antavat kuvan vahvoista naisista. Miehet sodissa tai vankiloissa. Naiset käyvät ansiotyössä ja hoitavat lapset siinä sivussa. Kun mies palaa vihdoin kotiin, on vaimolla yksi uusi huollettava lisää. Toisaalta tarina kertoo myös surullisen mieskuvan. Miehet, joilta on viety kaikki itsetunto ja kunnioitus terveyden ohella.

Lukupiirissä keskusteltiin myös siitä, että Kuopio-sarjasta saisi loistavan tv-sarjan tai näytelmän. Voisin kyllä uskoa, että tällaiselle sarjalle olisi katsojia, jos sarja olisi hyvin tehty. Tällainen keskusteluavaus herätti myös lisäkeskustelun siitä, kuka saisi minkäkin roolin. Mielenkiintoisia heittoja, joita en nyt sen enempää tähän availe, mutta jos joskus Kuopio-sarja kuvataan, niin sitten kaivelen veikkaukset esille ja katson, menimmekö metsään.

Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet kannattaa lukea, jos haluaa saada otteen mikrohistoriasta. Tarina on pienen ihmisen historiakertomus.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4½ (asteikko 1-5).


Kirjalla osallistun myös Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Tämän kirjan kansi menee ruutuun ”nostalgia”, koska kirjan kannessa on sitä jotain.