Sissi Katz: Maxwell Sternin tutkimukset

Olin toukokuussa Bloggariklubin kirjallisuusillassa, jossa oli kolme kirjailijaa kertomassa uunituoreista kirjoistaan. Yksi kirjailijavieraista oli Sissi Katz, jolta on vastikään ilmestynyt kirja Maxwell Sternin tutkimukset (Tammi, 2019). Kuulostaa dekkarilta, mutta ei se aivan sitä ollut.

Olen yleensä muutamilla virkkeillä kuvannut kirjan tarinaa, mutta nyt se tuntuu olevan todella haastavaa. Kirjan tarinassa vai pitäisikö sanoa tarinoissa liikutaan useissa paikoissa ja useilla eri tasoilla. Toisaalta kaikki liittyvät toisiinsa, mutta sitten taas kaikki tuntuu pirstaloituvan ympäriinsä. On kirjailija, jota syytetään murhasta. On punatukkainen Maxwell Stern, joka saanut murhatulta henkilöltä tehtävän selvittää, missä Liz London seikkailee. Nainen on viimeksi nähty Intian valtameressä sijaitsevalla La Libertyn saarella. Hammaslääkärin vastaanotolla ovat punatukkaiset kaksoset, jotka ovat Maxwell Sternin kopioita. Entä sitten runoilija Jesus Statterton ja väriään vaihtava kameleontti? Selvää on kuitenkin se, että liikutaan Tähtitorninmäellä, Pariisissa ja kuvitteellisella La Libertyn saarella. Siirrot paikasta toiseen voivat tapahtua hetkessä ja ehkä jopa ajasta toiseen.

Olen aina pitänyt Salvador Dalin surrealistisista tauluista. Niissä on jotain vangitsevaa. Nyt luin kirjan, joka on surrealistinen. En aivan osaa sanoa, pidinkö vai en. Sinänsä Maxwell Sternin tutkimukset on kiehtovaa luettavaa. Ikinä et tiedä, mitä seuraavan sivun takaa paljastuu. Henkilöhahmoista toiseen poukkoileminen teki lukemisesta jollain lailla vaikeaa. Ehkä vireystilani ei ollut aivan huipussaan, jotta olisin aina pysynyt täysin mukana. Tai mukanakin saatoin pysyä, mutta välillä oli hieman vaikea hahmottaa, kenestä milloinkin oli kyse. Mietin jopa sitä, pitäisikö kirja lukea uudestaan, jotta huomaisin kaikki merkitsevät pienet vivahteet ja pääsisin kirjaan paremmin sisälle.

Sissi Katzia on joka tapauksessa kiitettävä mahtavasta kuvailusta. Useimmissa kohtauksissa tunsin olevani itse läsnä. Ympäristön kuvailu oli upeaa luettavaa. Pidin etenkin puutarhan kuvailusta. Tuli tunne, että pystyin hengittämään puutarhan ilmaa ja haistelemaan erilaisia tuoksuja. Kirjassa on myös hienoja ja välillä erikoisiakin yksityiskohtia, joita oli mukava nähdä silmissään. Mielikuvituksen puutteesta Katzia ei tarvitse syyttää. Pidin myös viittauksista, jotka pompsahtivat myöhemmin esiin mitä merkillisimmissä kohtauksissa. Tarina ikään kuin vähitellen punoutui yhdeksi säikeeksi, vaikka toisaalta jotain jäi kuitenkin avoimeksi.

Bloggariklubilla Sissi Katz kertoi, ettei kirja ole suoranaisesti dekkari. Kirjasta löytyy Katzin omaa elämää uneksittuna ja kaikki kumpuaa todellisuudesta. Katz kertoi myös viihtyvänsä oman tekstin ympärillä ja pitävänsä kirjan huumoria todella tärkeänä. Kirjan teemoiksi Katz mainitsi vapauden ja rakkauden. Täytyy myöntää, että rakkausteemaa kirjasta kyllä löytyy, niin ja myös vapautta.

Kannen kuvitus ja suunnittelu on Ilja Karsikkaan käsialaa. Pidän siitä, kuinka hyvin etukannen surrealistisuus kuvaa itse kirjaa. Muutenkin kirjan kannet ovat varsin erikoiset, mutta mielenkiintoiset. Yksityiskohtia löytyy melkoisesti.

Sissi Katzin Maxwell Sternin tutkimuksia suosittelen luettavaksi, jos haluaa haastaa itseään. Kirja ei ole mielestäni helpoimpia luettavia, mutta pakko on myöntää, että Katzin kuvailut ovat yksinkertaisesti hienoja.

Kirjalla osallistun myös Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Tämän kirjan kansi menee ruutuun ”kirja”, koska kannen keskellä komeilee kirja.

Kiitos kustantajalle kirjasta.

Vapaalla alppiruusupuistossa

Pidin viime viikolla vapaapäivän, koska halusimme käydä miehen, joka täällä asuu, kanssa Helsingissä Pohjois-Haagan alppiruusupuistossa. Ihastuimme puistoon kaksi vuotta sitten, kun siellä ensimmäistä kertaa kävimme. Tunnelma oli satumainen ja retkestä jäi tosi hyvä fiilis. Viime vuonna retki jäi väliin kiireiden vuoksi, mutta nyt olin päättänyt ottaa ajan, mistä tahansa ja se kannatti. Retken jälkeen olo oli kevyt ja oli helppo hengittää. Tule sinäkin nauttimaan retkestämme. Kuvia ei säästellä.

Suopursujakin löytyi. Tuoksu oli huumaavan voimakas.

Oravien ja lintujen ruokkiminen oli kielletty, mutta niin se vain on, että parissakin paikassa tuli todistettua oravien ja lintujen ruokkimista. Ilmankos tämäkin kaveri oli lähes kesy.

Tänä vuonna retki olisi ehkä pitänyt sijoittaa viikkoa myöhäisemmäksi, mutta kaunista puistossa oli nytkin. Alppiruusut kukkivat vähemmän kuin kaksi vuotta sitten, mutta atsaleat puolestaan olivat yhtä kukkamerta.

Oletko sinä käynyt alppiruusupuistossa ihailemassa alppiruusujen kukintaa?

Elias Canetti: Marrakešin ääniä

Lukupiirissä kaivattiin pikaluettavaa tai ainakin jotain ohuempaa kirjaa luettavaksi ennen seuraavan lukupiirin jättiteosta. Kaivoin lukemattomien pinoja ja esiin tuli Elias Canettin Marrakešin ääniä (Tammi, 1987). Kirjaehdotukseni hyväksyttiin, joten olihan kirja luettava. Itseasiassa kirjan alkusivuilla ymmärsin lukeneeni kirjan jo joskus aikaisemmin. Luultavasti silloin, kun tein turistimatkan Marokkoon.

Marrakešin ääniä koostuu pienistä, novellimaisista tarinoista, joilla on kuitenkin todellisuuspohjaa. Elias Canetti vietti yli 50 vuotta sitten jonkin aikaa Marokossa, kun hänen ystävänsä oli filmaamassa siellä. Canetti vietti päivänsä tutkien, tarkastellen ja aistien ympäristöä. Marrakešissa sitä riittääkin. Tuoksut, hälinä, basaarit, torit, kauppiaat ja kerjäläiset. Kaikki samassa paikassa. Canetti kuvaa paikallista elämää sellaisena kuin se on. Kaunistelematta ja sievistelemättä millään tavoin. Kamelit saavat omanlaisensa kohtelun. Katujen tuoksut muuttuvat myytävien artikkeleiden mukaan. Oikeastihan kaikki on kaupan, kunhan hinnasta päästään yksimielisyyteen. Saman tavaran hinta on tietysti eri ihmiselle erilainen.

Marrakeš tuntuu olevan paikka, jossa koko maailman kirjo on löytänyt paikkansa. Canetti tekee tuttavuutta paikallisten kanssa. Hän onnistuu saamaan itselleen myös ystävän, joka osoittautuu toisinaan aikamoiseksi riesaksi. On myös opettaja, joka ei ole Canettia tunnistavinaan, vaikka mies on vasta edellisenä päivänä Canettin tavannut. Canetti haluaa oppia maan kulttuurista mahdollisimman paljon, eikä aina ymmärrä sitä, että on saattanut itsensä naurun alaiseksi tai kaikkien tuijotuksen kohteeksi.

Lukupiirissä syntyi heti keskustelua siitä, kuinka kirjan tapahtumat voisivat olla nykypäivästä, mutta ovatkin oikeasti tapahtuneet yli 50 vuotta sitten. Itselleni tämä aikajänne oli suuri hämmästys. En muista, minä vuonna Marokossa olin, mutta on siitä ainakin yli viisitoista vuotta. Luultavasti enemmänkin. Kirjan tapahtumat olivat aivan kuin olisivat tapahtuneet silloin, kun itse olin siellä. Niin realistisia, että hämmästyttää.

Marrakešin torilla joskus vuonna yksi ja kaksi. Lammasjuhlien vuoksi tori oli lähes tyhjä.

Mitä sitten pidimme kirjasta? Osa oli ihastuneita, osa vähemmän. Itse pidin kirjasta. Jollain tavoin nautin pienten tarinoiden tuomista matkakuvista. Kirjaa myös arvosteltiin siitä, että tarinoiden olisi kuviteltu olevan värikkäämpiä. Matkaesitteet ovat Marrakešista tällaisen kuvan luoneet. Onhan se elämä siellä aikamoista. Canettin tarinoissa oli ehkä hieman surumielistä tunnelmaa. Itse ajattelen asian niin, että eihän siellä ainakaan silloin, kun minä siellä matkailin, tuntunut olevan mitään sympatioita esimerkiksi köyhiä tai vammaisia kohtaan. Naisia ei puolestaan näkynyt missään. Luohan sekin surullista tunnelmaa. Toisaalta kirjan tarinat ovat hyvin aidon tuntuisia. Canetti on varmasti kirjoittanut ne sillä sydämellä, mitä hän on aidosti nähnyt ja kokenut.

Elias Canetti voitti vuonna 1981 kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Vaikka lukupiiriläisille Canetti oli ensikosketus, paitsi minulle uusintakosketus, tuli todettua, että Canettin tuotantoon kannattaisi tutustua enemmänkin. Hänen teoksiaan löytyy esimerkiksi Tammen keltaisesta kirjastosta, joka yleensä luetaan laatukirjojen sarjaksi. Etenkin Kyllikki Villan suomennokset kiinnostaisivat.

Kirjan saksankielinen alkuteos Die Stimmen von Marrakesch - Aufzeichnungen nach einer Reise on ilmestynyt vuonna 1967. Kirja on julkaistu suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1981 ja sen on suomentanut Esa Adrian.

Elias Canettin Marrakešin ääniä sopii luettavaksi henkilöille, jotka rakastavat matkakirjoja. Kirja on myös oiva kuvaus sellaiselle, joka on matkaamassa Marokkoon.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3+.

Kirjalla osallistun myös Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Tämän kirjan kansi menee ruutuun ”eksotiikka”. Tämä ei tarvinne sen suurempia selittelyjä.

Kesäteatterissa: Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat

Sain ihanan kutsun Keski-Uudenmaan Teatterilta (KUT) ja Krapihovilta tulla katsomaan Krapin kesäteatteriin ennakkoesitystä Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat sekä nauttimaan kesäisiä herkkuja Krapin Pajalle. Onhan tuollaiseen kutsuun vastattava myöntävästi, koska mikäs sen parempaa kuin hyvä ruoka ja teatteri. Ilta olikin varsin onnistunut, koska myös sääherrat suosivat lämpöisillä keleillä.

Kaikki 1970- ja 1980-luvulla televisioruudun ääressä viihtyneet muistavat superhauskan Tankki täyteen -tv-sarjan. Kaksi vuotta sitten epäilin, voisiko sarja toimia teatterissa, jolloin KUT esitti sarjan ensimmäiseen kauteen sovitetun kesäteatteriversionsa. Onneksi olin väärässä. Kuullessani, että tänä kesänä esitettäisiin sarjan toinen kausi, jännitys oli entistä suurempi, mutta ihan turhaan. Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat on varsin mainio kesäillan hauskuuttaja.

Kalle Tahkolahti ja Seppo Halttunen

Keski-Uudenmaan Teatteri: Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat (2019)

Kuva © Kapina Oy

Vilénien perheessä eletään muutosten aikaa. TVH on pakkolunastanut huoltamon tontin, koska siihen on rakenteilla tie. Emmi (Sanna Saarijärvi) haaveilee kaupunkiin muuttamisesta, mutta Sulo (Jarkko Pajunen) kääntää taas kaiken toisin päin. Sulo Vilén saa halvalla maatilan, jonne perhe muuttaa, koska jonnekinhan se on muutettava. Tosin Juhana (Kalle Tahkolahti) suuttuu vanhempiinsa ja päättää muuttaa Tampereelle. Ullan (Inka Kallén) tie vie mutkan kautta myös maatilalle, ja mitäpä olisi, jos Reinikaista (Seppo Halttunen) ei nähtäisi maalla ollenkaan. Paletti on valmis, eikä kommelluksilta varmasti vältytä.

Näytelmän pääviisikkona näyttelevät samat henkilöt kuin kahden vuoden takaisessa Tankki täyteen -ensiosiossa. Vaikka ei pitäisi vertailla, täytyy kuitenkin sanoa, että näyttelijäviisikko on selkeästi kasvanut rooleihinsa entisestään. Kaksi vuotta sitten pidin näkemästäni, mutta nyt voisin sanoa pitäneeni vielä enemmän. Juhanan roolia näyttelevä Kalle Tahkolahti on suloinen suuttuessaan ja hätääntyessään. Legendaarinen puhelinkoppikohtaus oli jotain uskomatonta. Kuinka jollekin voi käydä niin kuin Juhanalle? Nauratti. Sanna Saarijärvi on topakka Emmi. Hän on tottunut sanomaan viimeisen sanan, ja sen saa tuntea myös Sulo nahoissaan. Kutkuttavia olivat myös ompelimokohtaukset. Aika pinkeää sanoisin. Jarkko Pajunen Sulon rooliin on oiva valinta. Mies porskuttaa eteenpäin, vaikka vaimo tekisi kuolemaa. Tärkeintä on saada ekologiset viljelmät kasvamaan.

Seppo Halttunen, Sanna Saarijärvi, Inka Kallén ja Anna-Leena Sipilä

Keski-Uudenmaan Teatteri: Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat (2019)

Kuva © Kapina Oy

Pakko on tietysti myös hehkuttaa Halttusta. Halttunen on Reinikainen on Halttunen. Ihan oikeasti! Halttunen osaa olla todella hauska Reinikaisena. Ohjeita on joka asiaan, eikä se niin vakavaa ole, jos lainvartija menee sieltä, mistä aita on matalin. Entä sitten Ulla? Ihastun aina, kun näen Inka Kallénin näyttämöllä. Nainen saa tuntea näyttämöllä ties minkälaisia lähestymisiä. Me Too -kampanjalaiset olisivat kauhuissaan, mutta kyllä Ullassakin löytyy sisua ja etenkin omaa tahtoa. Täytyy myös myöntää, että Ulla tuntuu olevan näytelmän järjen ääni.

Näytelmässä on moniroolituksilla mukana Anna-Leena Sipilä, Jari Vainionkukka ja Elina Varjomäki. Trio nähdään määkivinä lampaina, mutta myös monena muuna. Uskomattomia roolisuorituksia kaikilla, mutta pakko on nostaa esiin yksi. Jari Vainionkukka Horst-koirana. Meinasin kuolla nauruun. Horstin ilmestyminen näyttämölle niittipannoissaan ja kulmahampaissaan kuola valuen oli jotain käsittämätöntä. Sellaista, jota en todellakaan olisi odottanut. Aivan huikea veto. Huh!

Milko Lehto on näytelmän ohjauksen ja sovituksen takana. Pidin siitä, kuinka jo ennen ensi-iltaa kaikki tuntui olevan todella valmista. Jotenkin näyttelijöistä huokui hyväntuulisuus ja yhteen hiileen puhaltamisen meininki. Näytelmän lavastus oli saatu toimimaan hyvin. Krapin Kesäteatteri antaa myös mahdollisuuden tehdä esiintuloja useista paikoista. Ei siis pidä hämmästyä, jos jostain muualta kuin näyttämön takaa pullahdetaan näyttämölle.

Jarkko Pajunen ja Elina Varjomäki

Keski-Uudenmaan Teatteri: Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat (2019)

Kuva © Kapina Oy

Näytelmän jälkeen oli tosi hyvä fiilis. Olin saanut kunnon nauruterapia-annoksen. Tällaisella kesäteatteriesityksellä on hyvä aloittaa kesä. Suurena plussana on mainittava, että tällä kertaa ei tarvinnut lisätä lämmintä vaatetta päällensä. Riitti pelkkä tuoksuton hyttysmyrkky, niin en tullut edes aiheuttaneeksi tuoksuallergikoille hengenahdistuskohtauksia.

On muuten pakko mainita Krapin herkut. Ne ovat aivan käsittämättömän upeita makuelämyksiä. Ruokailla voi joko Krapihovissa, Ravintola Mankelissa tai Golf kahvila Ateljeerissa. Löytyy myös Ohjelmakeittiö Hella, jossa pääsee itse valmistamaan kokin kanssa ruokaa. Vieläkin voin tuntea ihanat maut suussani, joita herkuttelin ennen teatteriesitystä.

Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat sopii kaikille sellaisille, jotka haluavat hauskuuttaa itseään. Näytelmä sopii ehdottomasti myös niille, jotka sarjaa aikoinaan televisiosta seurasivat. Tämä on oikea hyvän mielen näytelmä.

Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat sai ensi-iltansa Krapin kesäteatterissa torstaina 6.6.2019.

Rooleissa: Seppo Halttunen, Inka Kallén, Jarkko Pajunen, Sanna Saarijärvi, Anna-Leena Sipilä, Kalle Tahkolahti, Jari Vainionkukka ja Elina Varjomäki

Käsikirjoitus: Neil Hardwick ja Jussi Tuominen

Ohjaus ja sovitus: Milko Lehto

Musiikki: Altti Uhlenius

Lavastus: Mikko Rantanen

Puvustus: Sinikka Zannoni

Tekniikka: Saku Tamminen

Maskeerausten ja kampausten suunnittelu: Maiju Tuovila

Kiitos Keski-Uudenmaan Teatterille ja Krapihoville huikean hienosta illasta.

Merja Virolainen: Olen tyttö, ihanaa! #tanssivakarhu25

Tänä vuonna vietetään Yleisradion Tanssiva karhu -runokilpailun 25-vuotisjuhlaa, kuten jo aiemmin ehdin kertoa. Ehdokkaat julkaistiin 9.5. Oodissa ja palkinto jaetaan 3.7. Kajaanin runoviikoilla. On siis enää vajaa kuukausi h-hetkeen.

Tanssivan karhun aiempien vuosien voittajia nostetaan esiin kirjabloggaajien voimin. Toukokuussa esittelin yhden kirjan ja nyt on toinen vuorossa. Runokirjan valitsin mukavalta kuulostavan nimen perusteella. Vai mitä sanotte nimestä Olen tyttö, ihanaa!? Kirjan on kirjoittanut Merja Virolainen. Hän voitti teoksellaan Tanssivan karhun vuonna 2004.

Runokokoelma on jaettu kahteen kokonaisuuteen, joissa molemmissa on selvä oma juttunsa. Ensimmäinen keskittyy lapsuuteen. Pidinkin siitä, kuinka heti ensisivuilla aukeaa kuva ihanasta ja leppoisasta lapsuuden hetkestä isovanhempien luona. Tulee juuri sellainen onnen tunne, joka itselläni on lapsuuden kesistä. On kauniita tyttömäisiä sanoja ja asioita, mutta koska elämä ei ole pelkkää siirappia, on tytön lapsuudessa myös varjoja. Pihapiirissä riehuva housut kintuissa oleva humalainen tai runo uppoamisesta ovat pelottavia kokemuksia.

Ukin kanssa pidettävä löylykisa avaa runosikermän, jossa tyttö muistelee ukkia. Niin eläväistä, mutta kiistatta vanhenevaa. Tytöllä on myös salaisuus, joka liittyy ukkiin, ja josta hän on hyvin pahoillaan. Eivät tytöt ole aina kilttejä, mutta on hienoa, jos virheensä ymmärtävät.

Höyry hälvenee, huuru on haihtunut

vanhan raakkauspeilin pinnalta, hopea rakoillut:

kun vedän paidan pään yli, se tuoksuu mummilta,

ruusulta, puuterilta, vaaleanpunaiselta yöpuvulta,

ukki sovittaa karvareuhkaa päähän,

ronkkii vesilasista hymyään. (s. 33)

Teoksen toinen osuus alkaa pelottavilla yökuvauksilla. Mitä, kun heräät keskellä yötä, eikä uni ota enää tullakseen? Pimeänpelko on monelle lapselle tosiasia, mutta voi se vaivata aikuistakin ihmistä. Yön varjot ja äänet pelottavat. Kaikki tuttu näyttää omituiselta ja yön oudot otukset ovat heränneet henkiin. Murhaajat, noidat, vampyyrit, ryövärit. Niitä on paljon ja vain mielikuvitus on rajana. Tällaisetkin asiat voivat toden totta kuulua tytön elämään.

kun pelkäät yön ääniä, tuulen voihkinaa,

noitaa joka nauraa kirskuu

riekaleisissa viitoissaan,

viskoo kasvoillesi toukkia, seittejä,

repii verenpisarasormin yltäsi pyjamaa. (s. 55)

Viimeisimmät runot kertovat tytöstä, joka on jo aikuinen tai aikuisuuden kynnyksellä. Yhä edelleen sisimmässään nainen on kuitenkin tyttö. Lapsuuden leikit ovat vaihtuneet rakkauteen. Vaikeaan rakkauteen, jossa rakastaja on toisen oma. On vain varastettuja hetkiä, kyyneleitä, suudelmia ja painolastia. Runoissa on intiimiä latautuneisuutta ja herkkiä hetkiä.

vaikka olet toisen oma ja oma,

vaikka meitä ei ollutkaan,

vaikka sinä vain parkkipaikalla

vaikka sinä vain piirsit sormella

auton tomuiseen takalasiin

puhtaan sydämen kuvan (s. 63)

Merja Virolaisen runokokoelmasta välittyy erinomaisesti ajateltu kokonaisuus, jossa tytön elämä siirtyy askelluksia eteenpäin kirjan edetessä. Minua viehätti runoissa se, kuinka runsassanaisesti ja ihanasti Virolainen on saanut kuvitettua tytön lapsuuden muistoja. Tytön vanhetessa runoihin tulee selkeästi aikuismaisempi ote. Sanat symbolisoivat rakkauden kauneutta.

Merja Virolaisen Olen tyttö, ihanaa! on ehdottomasti ansainnut Tanssiva karhu -palkinnon. Tähän runoteokseen kannattaa ainakin kaikkien tyttöjen eli naisten tarttua. Uskon, että tämä kirja tuo monelle muistoja mieleen.

Merja Virolainen: Olen tyttö, ihanaa!

Kustantaja: Tammi

Sivuja 76

Kansi: Markko Taina

Vielä muuten ehtii lukea aikaisempia Tanssiva karhu -voittajia ja antaa äänensä kuulua, mitä piti lukemastansa.

Kävelyruno -haaste

Hidasta matkailua -blogin Päivi oli kirjoittanut viehättävän kävelyrunon, johon hän oli saanut idean ympäristötaiteilija Richard Longin tuotannosta. A moved line in Japan (1983) -teos on syntynyt siten, että taiteilija on Japanin rannikolla kulkiessaan nostanut esineen maasta ja vaihtanut sen aika ajoin toiseen. Näistä vaihdoista oli syntynyt paikkasidonnainen runo ja rannasta oli tullut osa taideteosta.

Minä puolestani varastin heti Päivin idean ja halusin laittaa haasteen pystyyn, koska tämä on niin kiva juttu. Päivi tietysti antoi luvan, joten haaste tulee tässä.

Kävelyruno -haasteen säännöt

Lähde kävelylle ja poimi matkasi alussa jokin esine tai asia maasta käteesi.

Kävele tovi eteenpäin.

Kun näet uuden mielenkiintoisen esineen tai asian, vaihda kädessäsi ollut esine uuteen ja jatka matkaa.

Etene tällä tavoin vaihtaen esinettä aina uuteen.

Kävelyretkesi lopuksi kirjoita runo vaihdoksista.

Postaa runosi ja kerro haasteesta eteenpäin.

Muista tägätä minut ja Päivi postaukseesi, niin voimme käydä lukemassa runosi.

Voit jättää myös kommentin tämän postauksen loppuun, niin löydän runosi.

Oma kävelyrunoni syntyi tämän päivän työmatkalla. Ensin aamukävely asemalle. Junalla määräpaikkaan, josta kävely työpaikalle. Iltapäivällä sama toisin päin. Matkalla voi sattua myös yllätyksiä, kuten tulet huomaamaan, kun luet runoni.

Työmatkan kävelyruno

Sattuipa tielleni kaarnanpala mäntyinen

Kaarnanpalasta mäntyisestä tulitikuksi iski

Tulitikku vaihdossa kuusenkävyksi

Kuusenkäpy muotoaan muutti käytetyksi junalipuksi

Käytetystä junalipusta pullonkorkiksi

Pullonkorkista vehreäksi pihlajanlehdeksi

Vehreä pihlajanlehti vaihdettiin voikukan höytyväpalloksi

Voikukan höytyväpallo muuttui kepakoksi

Kepakko kuivuneeksi kukkaseksi

Kuivunut kukkanen vaati vaihtoa vaahteran siemenkodaksi

Vaahteran siemenkota puolestaan koivunlehdeksi

Koivunlehti kivenmurikaksi

Kivenmurikka nahkaiseksi lompakoksi

Nyt tuli runossa nyrjähdys

Ei nahkaista lompakkoa voi vaihtaa

Nahkainen lompakko toimitettiin lähikauppaan

Lähikaupan kassa hymyillen lompakon otti

Lupasi etsiä hävittäjän

Matka jatkui kivenmurikan kanssa

Kivenmurikka hinkui vaihtopaikkaa kuivamustekynän kanssa

Kuivamustekynän tilalle haavanlehti

Haavanlehti kotipihaltani paikan löysi

Mitä piditte? Aloin heti sooloilla runon kanssa, enkä pysyttäytynyt Longin ja Päivin selkeässä kerronnassa. Toisaalta tässä piilee juuri se viehätys, että jokainen voi rakentaa omanlaisensa runon.

Ota haaste vastaan. Samalla tulee ulkoiltua ja etsittyä esineitä ja asioita, jotka haluaa ottaa mukaansa.

Kesän 2019 kirjankansibingo

Oksan hyllyltä -blogin Marika haastaa tänäkin kesänä kaikki kirjoja lukevat pelaamaan kirjankansibingoa. Itse otan kesän hauskimman haasteen vastaan, koska ehdin jo hieman kyselläkin asian tiimoilta. Viime vuonnakin olin mukana, vaikka lopputulos ei ollutkaan mikään huippu. En saanut yhtään riviä täyteen. Mutta en lannistunut tästä, koska kyseessä on ilman muuta leikkimielinen haaste. En aio metsästää kirjoja kansien perusteella, vaan luen sitä, mitä olen ajatellutkin lukea.

Kirjankansibingon säännöt ovat yksinkertaiset:

Kirjankansibingossa voi lukea kirjoja laidasta laitaan. Kaikki käyvät. Ideana on, että ruudukkoon voit laittaa ruksin, kun luetun kirjan kansi mielestäsi sopii ruudun sanaan tai aiheeseen. Bingo muodostuu viidestä peräkkäisestä pysty-, vaaka- tai vinoruudusta.

Kesän kirjankansibingo alkaa tänään 2,6.2019 ja päättyy sunnuntaina 25.8.2018.

Kuulostaako kivalta? Tämä haaste kannattaa ottaa vastaan, vaikka et kirjoittaisikaan blogia tai olisi Instagramissa. Haaste nimittäin löytyy sieltäkin.