Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teatteri Vantaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teatteri Vantaa. Näytä kaikki tekstit

10.11.2020

Kuka tuulia puhaltaa

 

Marraskuun syöksyessä kasvoilleni kuin likainen ja märkä tiskirätti, tarvitsin enemmän kuin paljon henkistä hellintää. Sitä minulle oli tarjolla Teatteri Vantaan Silkkisalissa, jossa oli Anne Nielsenin ja Merja Ikkelän 30-vuotisjuhlakonsertti Kuka tuulia puhaltaa. Nielsen hoiti pääasiassa laulamisen ja Ikkelä musisoinnin haitarin ja pianon kanssa. 

Näyttelijä ja laulaja Anne Nielsen sekä muusikko ja säveltäjä Merja Ikkelä ovat tehneet yhteistyötä kolmenkymmenen vuoden ajan. Pitkä taival on kuljettu, joten on aika juhlistaa kuluneita vuosia. Konsertissa kuultiin muistoissa olevia lauluja sekä ikivihreitä, mutta myös ihan uusia lauluja. Laulujen kautta matkattiin maailmalla sekä koto-Suomessa. Jokaisella kappaleella oli konsertissa oma tärkeä paikkansa, eikä sen kaiken tarvinnut olla aina edes kovin vakavaa. 

Anne Nielsen kuljettaa konsertin kappaleita eteenpäin välispiikein. Olin aivan myyty, kun Nielsen kertoi, että oli pyytänyt teatterikorkeakouluaikoina Kaj Chydeniukselta sävellyksiä joihinkin runoihin. Illan aikana yleisö kuuli muutaman tällaisen kappaleen. Anne Nielsenin tulkitessa ranskaksi Les Feuilles Mortes (Kuolleet lehdet) oli pakko pyyhkiä kostuneita silmäkulmia. Yksinkertaisesti kaunista ja koskettavaa. Sydämessä sykähdytti myös se, että Vexi Salmi oli huomioitu kappalevalikoimassa. Yksin on uskomattoman hieno kappale. Myös Jukka Kuoppamäen Vanhaa viiniä on pakko mainita. Entä sitten Matti Jurvan Nakkimakkara-laulu, johon koko yleisö sai yhtyä. Hieman huumoria pitää olla. 

Väliajan jälkeen alkoi ilakointi Ruskie neitsyt, valgie neitsyt kappaleen tahdissa. Ihanat kostyymit Nielsen ja Ikkelä olivat laittaneet päällensä tai eihän siihen oikeasti paljon tarvittu. Huivit päähän ja mummomaista poljentaa. Tästä oli hyvä siirtyä Heli Laaksosen runoon Mummoks tahtomine, johon Ikkelä oli tehnyt sävellyksen. Konsertissa kuultiin muitakin Ikkelän sävellyksiä. On aivan käsittämätöntä, kuinka joku voi osata tehdä tuollaista. Mistä uudet sävelet oikein syntyvät? Tosin ihmettelin sitäkin, kuinka Nielsenin laulu kumpusi palleasta lähtien. Sen siis näki. Mahtavaa hengitystekniikkaa tuollainenkin vaatii. Naiskaksikko Nielsen-Ikkelä ovat todellisia ammattilaisia. 

Konsertissa oli vielä yksi mukava yllätysmomentti. Yleisön joukossa istui Sirkka-Liisa Sass, jonka kappaleen Toive kaikilla sama konserttiyleisö kuuli. Sass on loistava sparraaja. Hän sai yleisön osallistumaan kappaleen laulamiseen. Maskit eivät haitanneet. Oli vain se hetki ja tunnelma ihmeellinen. 

Valmistautuessani illan konserttiin, minulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Ajattelin, että antaa illan viedä mennessään, jos se on viedäkseen, ja niinhän siinä kävi. Konsertti oli mielettömän lämminhenkinen ja tunnelma saatiin varsin intiimiksi, vaikka joka toinen tuoli oli tyhjänä koronarajoitusten vuoksi vai johtuiko se juuri siitä? Vähemmän porukkaa, jolloin tunnelma tiivistyy. Illan loputtua olin todella onnellinen. Alkuviikon murheet olivat poispyyhkäisty. Konsertti oli juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsin.


Merja Ikkelä ja Anne Nielsen
Teatteri Vantaan Silkkisali: Kuka tuulia puhaltaa (2020)
Kuva © Paula Virta


Anne Nielsenin ja Merja Ikkelän 30-vuotisjuhlakonsertin ensi-ilta oli Teatteri Vantaan Silkkisalissa torstaina 5.11.2020. 

Lämmin kiitos Teatteri Vantaalle kutsuvieraslipusta.

 

21.2.2020

Teatterissa: Mielipuolen päiväkirja


Jos joku vielä väittää, että monologit ovat vaikeita katsottavia, niin suosittelen menemään Teatteri Vantaan Silkkisaliin katsomaan Mielipuolen päiväkirjaa. Tiedossa on huikea teatteriesitys, joka ei taatusti jätä kylmäksi. Eikä kannata edes miettiä, että kyseinen näytelmä olisi kaivettu jostain naftaliinista. Kyseessä on Nikolai Gogolin ajaton klassikko, joka elää tänäkin päivänä, vaikka novellin kirjoittamisesta on lähes kaksi sataa vuotta aikaa.

Antti Peltola
Teatteri Vantaa: Mielipuolen päiväkirja (2020)
Kuva © Mika Salmi


Aksenti Ivanovitš Poprištšin (Antti Peltola) on virkamies tai tarkemmin sanottuna nimineuvos. Hän halveksii kaikkia niitä, joiden katsoo olevan oman aatelissäätynsä alapuolella ja niitähän on paljon. Työpaikalla hän vihaa osastopäällikköä, mutta pokkuroi johtajaa, jolle voi teroittaa kyniä vaikka päiväkaudet. Rakastaahan johtaja kyniä. Niin, ja Poprištšin itse rakastaa johtajan tytärtä. Eräänä päivänä kadulla kulkiessaan Poprištšin havahtuu. Hän kuulee koirien keskustelevan keskenään, eikä siinä kaikki. Koirat käyvät jopa kirjeenvaihtoa keskenään. Toinen koira on johtajan tyttären, joten Poprištšin päättää selvittää, mitä saa selville koirien kirjeenvaihdosta. Alkaa varsinainen syöksykierre, jonka tiimellyksessä Poprištšin toteaa olevansa jotain aivan muuta kuin nimineuvos. Enää ei tarvitse pokkuroida muille.

Antti Peltola
Teatteri Vantaa: Mielipuolen päiväkirja (2020)
Kuva © Mika Salmi


Antti Peltola on uskomaton tulkitsija! Äänenkäyttö, elekieli ja vartalon hallinta on taitavaa. Mies muuttuu hetkessä pohtivasta epätoivoiseksi, rakastuneesta vihaavaksi ja itsetietoisesta surkuttelevaksi. Peltolan näyttelijänkyvyt viedään äärimmilleen. Niin paljon eri tunnetiloja mahtuu reilun puolentoista tunnin esitykseen, ettei katsoja voi välillä muuta kuin pidättää hengitystä. Peltola luo intensiivisen yhteyden katsomoon. Tässä tulee tunne, että näyttelijä on läsnä, eikä arvailuille jätetä sijaa. Aivan mieletön esitys.

Mielipuolen päiväkirjan on ohjannut Ilkka Heiskanen. Hän on varmasti myös kiitoksensa ansainnut, koska näytelmä on yksinkertaisesti loistava. Siitä löytyy paljon eri nyansseja ja monikerroksisuutta. Pidin myös esityksen rakenteesta. Kun yhden päivän päiväkirjamerkinnät on käyty läpi ja pohdittu kauttaaltaan, sali pimenee, kunnes on seuraavan päiväkirjamerkinnän vuoro. Yksinkertaista, mutta toimivaa. Seuraavassa hetkessä kaikki voi aina olla toisin.

Antti Peltola
Teatteri Vantaa: Mielipuolen päiväkirja (2020)
Kuva © Mika Salmi




Näytelmä herätti paljon ajatuksia siitä, kuinka helposti ihmismieli voi murentua. Pidin kuitenkin siitä ajatuksesta, kuinka Gogol on kirjoittanut novellin suuruusharhasta kärsivästä ihmisestä. Tällaisia ihmisiähän on oikeasti ollut ja on edelleen. Yksi suomalainen suuruusharhasta kärsinyt on ollut tietenkin Kellokosken Prinsessa. Myös Napoleon Bonaparten on kerrottu kärsineen suuruusharhasta. Näytelmän nähtyäni mietin myös sitä, kuinka yksinäisen ihmisen mieli saattaa tehtailla ajatuksia. Toisaalta Poprištšinin kuvaillessa osastopäällikköä, tuli mieleen työpaikkakiusaajat. Gogolin tarina on todellakin kiinni tässä ajassa.

Mielipuolen päiväkirjaa on helppo suositella kaikille, jotka pitävät teatterista. Kyseessä on klassikko, joka on toteutettu taidokkaasti. Tämä monologi ei todellakaan ole tylsä yksinpuhelu.

Mielipuolen päiväkirja sai ensi-iltansa Teatteri Vantaan Silkkisalissa torstaina 20.2.2020.

Näyttelijä: Antti Peltola

Teksti: Nikolai Gogol
Suomennos: Anton Nikkilä

Ohjaus: Ilkka Heiskanen
Puvustus: Elina Vättö
Lavastus: Työryhmä
Valot ja äänet: Esko Paavola

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Teatteri Vantaalle, kuten kiitos myös kuvalainauksista.