Teatterissa: Lady Chatterleyn rakastaja

Kesällä luin D. H. Lawrencen klassikkoromaanin Lady Chatterleyn rakastaja, koska syyskuussa oli tiedossa Teatteri Jurkassa kirjaan perustuva näytelmä. Hieman pelonsekaisin tunnelmin lähdin katsomaan näytelmää, koska näyttämöllä oli vain kaksi näyttelijää: Matleena Kuusniemi ja Jari Virman. Kuinka kaksikko hoitaisi homman, koska kirjassa henkilöitä on kuitenkin melkoisen monta. Pitkään ei tarvinnut murehtia. Pasi Lampelan taitava sovitus ja ohjaus kunnioitti teosta hienolla tavalla.

Matleena Kuusniemi ja Jari Virman
Teatteri Jurkka: Lady Chatterleyn rakastaja (2020)
Kuva © Marko Mäkinen

Lady Chatterleyn ja riistanvartija Mellorsin ensimmäinen kohtaaminen on hämmentävä. Kohtauksesta voi aistia molemminpuolisen hätkähdyttävän tilanteen, mutta samalla ilmassa on pienoista jännitettä. Jännitettä riittää myös myöhemmin. Se on itseasiassa koko näytelmää ohjaava voima, joka tiivistyy melkoiseksi tunteiden vuoristoradaksi. Matleena Kuusniemi Lady Chatterleyn upeissa vaatteissa osoittautuu melkoiseksi naiseksi. Aluksi hieman ujostelua. Hetken kuluttua hieman enemmän ja seuraavassa käänteessä kaikki tai ei mitään. Riistanvartija Mellorsin kuoseissa Jari Virman huokuu miehisyyttä ja voimaa, mutta hän osaa tarvittaessa myös kaunopuheisuuden taidon. 

Olen hämmästynyt, kuinka hyvin näytelmä toimii. Pasi Lampela on pystynyt pitämään kirjan tarinan kasassa, vaikka näyttämöllä eivät ole kuin rakastavaiset. Näyttelijöiden dialogi tuo raameja kirjan tarinalle ja tapahtumille. Dialogi on luontevaa. Juuri sellaista, jollaista kahden henkilön keskustelu on, kun kerrotaan, mitä joku toinen on tehnyt tai sanonut. Jutustelua tai juoruilua, vaikka tässä kaiken takana onkin Lady Chatterleyn ja Mellorsin kiihkeä rakkaussuhde.

Matleena Kuusniemi ja Jari Virman
Teatteri Jurkka: Lady Chatterleyn rakastaja (2020)
Kuva © Marko Mäkinen

D. H. Lawrencen romaani oli aikansa kohuteos, jonka julkaiseminen kiellettiin Englannissa vuosikymmeniksi, koska kirjan tarina on siveetöntä ja luokkayhteiskuntaa halveksivaa julkilausumaa. Kaiken lisäksi kirjasta löytyy homoseksuaalisia suhteita. Ei, ei ja ei! Eihän sellainen ole ollut hyväksyttävää. Näytelmässä on onnistuttu hyvin luomaa vastakohtien asetelma, jossa rikkaan miehen vaimo rakastuu köyhään riistanvartijaan. Suhde on salattava kaikilta mahdollisilta osapuolilta. Tällainen suhde on ollut aikoinaan skandaalinkäryinen, eikä moisia suhteita edelleenkään suopein silmin katsota tietyissä piireissä. Jokainen varmasti muistaa, millainen kohina kävi, kun Ruotsin kruununprinsessa Victoria meni rakastumaan tuiki tavalliseen mieheen. Tosin tavallinen kansa taisi olla tyytyväinen kruununprinsessan valintaan.

Teatteri Jurkan Lady Chatterleyn rakastajan loppu on mielestäni loistava. Kuinka rakastavaisille käy? Saavatko he toisensa? Vastaus on täysin avoin. Katsoja voi itse tehdä johtopäätöksiä nähtyään näytelmän.

 Jari Virman ja Matleena Kuusniemi
Teatteri Jurkka: Lady Chatterleyn rakastaja (2020)
Kuva © Marko Mäkinen

Jos empii, uskaltaako teatteriin mennä korona-aikana, vastaisin, että se on jokaisen omassa harkinnassa. Itse olin todella tyytyväinen Teatteri Jurkan turvajärjestelyihin. Teatteri Jurkan olohuonekatsomoon otettiin vain parikymmentä katsojaa. Turvavälit pidettiin vieraisiin henkilöihin. Lisäksi Teatteri Jurkka huolehtii siitä, että heillä on tiedot, ketkä näytännöissä ovat käyneet. Jos ilmenee koronatapaus, saadaan tieto samassa näytännössä olleille helposti. Itse käytin tietysti myös maskia koko teatterikäynnin ajan. 

Teatteri Jurkan Lady Chatterleyn rakastaja on näytelmä kaikille niille, jotka nauttivat klassikoista. Ei sovi tietenkään unohtaa sitäkään, että tässä näytelmässä intohimoa ja rakkautta riittää. 

Rooleissa: Matleena Kuusniemi ja Jari Virman 

Alkuperäisteos: D. H. Lawrence: Lady Chatterley’s Lover

Suomennos, sovitus ja ohjaus: Pasi Lampela

Lavastus: Markus Tsokkinen

Puvut: Heidi Tsokkinen

Ompelija: Suvi Kajas

Musiikin sävellys, valo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen

 

Kiitos Teatteri Jurkalle kutsuvieraslipusta sekä kuvalainauksista.

Teatterissa: Puhdistus

Teatteri Jurkan olohuoneeseen eli katsomoon astuessani minut valtasi lämmin tunnelma. Näky oli kuin mummolasta. Keinutuoli, johon voisi koska tahansa istahtaa mummo tai vaari. Seinustalla oleva sänky, jonka päällä oli virkattu päiväpeitto. Jääkaappi, joka saattaisi olla täynnä mummon tekemiä herkkuja. Kaikkea sellaista, jonka liitän vahvasti mummolaan. Näky sinänsä ei ollut mitenkään väärä, mutta se vääristi tunnelman, koska tulossa oli kaikkea muuta kuin lämmintä ja leppoisaa menoa. Näyttämöllä oli alkamassa Sofi Oksasen romaaniin perustuva Puhdistus.

Wanda Dubiel

Teatteri Jurkka: Puhdistus (2019)

Kuva © Marko Mäkinen

Aliide Truu (Wanda Dubiel) on ikääntynyt nainen. Hän asuu yksinään Viron maaseudulla. Aliide löytää kotipihaltaan nuoren naisen Zaran, joka on pakomatkalla. Zaraa on pahoinpidelty. Kaikki tämä tuo Aliiden mieleen nuoruuden ja eletyn elämän 1930-luvun loppupuolella neuvostovallan aikaisessa Virossa. Aliiden sisko Ingel on jättänyt Aliiden aina varjoonsa. Ingel on osannut kaiken ja on ollut taitava siinä, mitä on tehnyt, toisin kuin Aliide. Ingel on mennyt jopa naimisiin Hansin kanssa, jota Aliide rakastaa enemmän kuin mitään. Sodan syttyessä Hansia aletaan vainota. Sisarukset päättävät piilottaa Hansin ja näin pelastaa hänen henkensä. Tästä koituu sisaruksille todella ikäviä seurauksia, koska heidän tarinaansa Hansin häviämisestä ei uskota. Asiat vyöryvät lumipallon tavoin. Lopulta ollaan siinä pisteessä, että Aliide on valmis ilmiantamaan sisarensa ja hänen tyttärensä, jotta saisi Hansin omakseen.

Voitteko uskoa, että Jurkan Puhdistus on monologi? Olin hieman epäuskoinen, kuinka tämä onnistuisi, mutta lopputulos on huikea. Wanda Dubielin olemus on alusta lähtien täynnä latautunutta energiaa, joka puhkeaa milloin mistäkin syystä täysiin mittoihinsa. Eturivissä istuneena tuli välillä hieman pelokas olo, mitä tulisi tapahtumaan. Kerran ojensin jopa käteni ottaakseni keinutuolin vastaan, koska tilanne näytti sen verran hurjalta. Dubiel vaihtaa heittämällä tunnetiloja vihaisesta epätoivoiseen. Hänen kasvonilmeensä muuttuvat alati. Hullunkiilto silmissä luo omaa hurjuutta esitykseen. Dubiel on syöksynyt Aliide Truun nahkoihin sataprosenttisesti. Vaikuttavaa.

Wanda Dubiel

Teatteri Jurkka: Puhdistus (2019)

Kuva © Marko Mäkinen

Kutkuttavana yksityiskohtana on mainittava Aliiden syömiset. Näytelmän edetessä katsojat näkevät, kuinka Aliide nauttii appelsiinia, suolatikkuja ja suolakurkkuja. Suolatikkujen syöminen tai oikeastaan vähä vähältä niiden murskaaminen sormissa puolestaan assosioi hyvin Aliiden epätoivoa. Aliiden elämässä ei ole enää mitään jäljellä. Säilötyt kurkut puolestaan olivat oiva lisä hienoon kattaukseen. Aliide pääsi hieman kuittaamaan, että on hänkin oppinut kurkkuja säilömään. Sitä paitsi niitä kurkkupurkkeja oli jääkaapissa.

Ennen näytelmän näkemistä kuvittelin, etten ollut lukenut kirjaa ja siitä hieman syyllistinkin itseäni. Mutta kun näytelmä eteni, niin minut valtasi vahva tunne siitä, että olen kirjan kuitenkin lukenut. En vain muista milloin, eikä siitä ole olemassa blogipostausta. Sen muistan, että vuonna 2012 ilmestyneen elokuvaversion näin ennen kuin kirjan luin. Luultavasti olen kirjan lukenut heti elokuvan nähtyäni. Näytelmän kohtaukset ja se, mitä tulee tapahtumaan, olivat niin vahvasti mielessäni, ettei pelkkä elokuvan katsominen olisi sellaista tietoisuutta saanut aikaiseksi. Täytyy myös myöntää, että näytelmän voimakkaat kohtaukset tekivät kunniaa kirjalle. Ei voi muuta sanoa kuin loistavaa työtä koko työryhmältä. On muuten pakko mainita sekin, että itseasiassa Puhdistus nähtiin aikoinaan näyttämöllä ennen varsinaisen kirjan julkaisua.

Wanda Dubiel

Teatteri Jurkka: Puhdistus (2019)

Kuva © Marko Mäkinen

Sofi Oksanen on voittanut Puhdistuksella monia palkintoja. Finlandia-voitto vuonna 2008 on jo yksinään hieno saavutus ja kertoo teoksen ainutlaatuisuudesta. On todella mahtavaa, että Teatteri Jurkka on ottanut Puhdistuksen ohjelmistoonsa. Näytelmässä on raivokkuutta ja epätoivoa, mutta ehkä myös pikkuriikkisen rakkautta. Teatteri Jurkan esittämä Puhdistus kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, jos on pitänyt kirjasta.

Puhdistus sai ensi-iltansa Teatteri Jurkassa lauantaina 7.9.2019.

Roolissa: Wanda Dubiel

Alkuperäisromaani: Sofi Oksanen

Sovitus ja ohjaus: Hilkka-Liisa Iivanainen

Lavastus: Jenni Kääriäinen (Tuska Art & Design) sekä Hilkka-Liisa Iivanainen

Sävellys: Samuli Laiho

Äänisuunnittelu: Samuli Laiho ja Hilkka-Liisa Iivanainen

Valosuunnittelu: Saku Kaukiainen

Puvut: Minni Klasila

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Teatteri Jurkalle, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Teatterissa: Minä maalaan teidät kaikki

Odotukset ovat aina korkealla, kun tietää näkevänsä Kati Outisen näyttämöllä. Niin ne olivat nytkin, kun menin katsomaan Teatteri Jurkassa esitettävää Helene Schjerfbeckistä kertovaa näytelmää Minä maalaan teidät kaikki. Historiallinen nainen, taide ja teatteri. Mitä muuta nainen voi odottaa tavalliselta torstai-illalta?

Annatuuli Saine ja Kati Outinen

Kuva © Marko Mäkinen, Teatteri Jurkka: Minä maalaan teidät kaikki (2019)

Minä maalaan teidät kaikki on Iida Hämeen-Anttilan kirjoittama monologi, joka on taipunut dialogiksi. Kati Outinen ja tanssija Annatuuli Saine alkavat hämmästyttävällä tavalla maalata kuvaa Helene Schjerfbeckistä. On liikettä, on ahdistusta, on unettomuutta, on odotusta. Näyttämöllä kuvat vaihtuvat hetkessä toiseksi. Väliajan alkaessa olen hieman hämmentynyt. Helene Schjerfbeckhän tuli jo tavallaan esitellyksi, koska ennen väliaikaa esiteltiin viimeistä tai viimeisimpiin kuuluvaa Schjerfbeckin teosta. Kuinka näytelmä voi tästä jatkua? Yllätys on suuri, kun väliajan jälkeen esitys jatkuu. Esitys kurotaan umpeen hienolla tavalla.

Kati Outinen on uskomaton. Kuinka nainen voi näyttää niin paljon Helene Schjerfbeckiltä? Ei sen puoleen, myös Annatuuli Saine on Helene Schjerfbeckin näköinen. Siis ovatko Outinen ja Saine toistensa näköisiä? Kyllä vain. En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta naiset ovat toistensa kaltaisia. On hienoa seurata, kuinka Outinen ja Saine heittäytyvät Schjerfbeckin tauluihin tai ihan vain Heleneksi. Näyttämöllä tapahtuu koko ajan. Väliajan jälkeen kaikki kuitenkin muuttuu aivan toiseksi. Kuulen ja näen asioita, jotka hälventävät väliajalla myllertäneen hämmennykseni. Näytelmähän on nerokas.

Kati Outinen

Kuva © Marko Mäkinen, Teatteri Jurkka: Minä maalaan teidät kaikki (2019)

Näytelmän lavastus on hyvin pelkistetty. Rottinkituoli, muutama tyyny, eikä paljon muuta. Muuta ei oikeastaan tarvitakaan. Teatteri Jurkan esitystila tekee näytelmästä hyvin intiimin ja iholle tulevan. Välillä tuntuu, että Sainen liikehdintä päätyy eturivissä istuvan syliin, mutta hyvin Saine tuntee tilan. Hän väistää juuri oikealla hetkellä. Näytelmän intiimiyttä lisää se, että Outinen ja Saine ottavat suoria katsekontakteja katsojiin. Väistääkö katsetta vai katsoako suoraan takaisin? Intiimiys voidaan liittää myös Schjerfbeckin myöhäisempään tuotantoon, joten se sopii hyvin näytelmän tunnelmaan.

Itse en tunne mitenkään erityisen laajasti Helene Schjerfbeckin tuotanto. Kuvittelen tietäväni teoksista saman verran kuin tuiki tavallinen suomalainen keskimäärin. Näytelmästä opin kuitenkin lisää Helene Schjerfbeckistä ihmisenä. Naista on vaivannut ujous, mutta toisaalta hän on ollut hyvin rohkea, kun on uskaltautunut lähtemään maailmalle saamaan taideoppia. Näytelmä antaa myös kuvan unettomuudesta kärsivästä Helenestä. Outisen ja Sainen kuvaukset ovat juuri niin realistisia, että voisin kuvitella itseni sänkyyn pyörimään, jos unettomuudesta kärsisin.

Annatuuli Saine

Kuva © Marko Mäkinen, Teatteri Jurkka: Minä maalaan teidät kaikki (2019)

Minä maalaan teidät kaikki ei ole helppo näytelmä. Se on kuitenkin näytelmä, joka yllättää. Näytelmä myös kiinnostaa yleisöä, koska Teatteri Jurkan kevään esitykset ovat loppuunmyytyjä.

Minä maalaan teidät kaikki -näytelmän ensi-ilta oli Teatteri Jurkassa lauantaina 23.2.2019.

Rooleissa: Kati Outinen ja Annatuuli Saine

Käsikirjoitus: Iida Hämeen-Anttila

Esitysdramaturgia: Iida Hämeen-Anttila

Ohjaus: Kati Outinen

Koreografia: Annatuuli Saine

Valo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen

Lavastus, rekvisiitta ja puvut: työryhmä

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Teatteri Jurkalle, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Ylpeys käy miehen edellä

Kasvottomat kasvot tuijottavat

Mitä ne katsovat?

Minuako? Veikko Antero Lajusenniemeä?

Vankikundia

Vanheneva miehenroisko minä olen

Kasvottomat kasvot kysyvät

Miksi ylpeys kävi miehen edellä?

Miksi päädyit vankilaan?

Eikö olisi kannattanut nöyrtyä?

Pojasta mieheksi

On elämän kulku

Kirjoittanut elämäntarinani olen

Helppoa tietä valinnut en

Ylpeys on minua eteenpäin vienyt

Ei nöyryys

Kasvottomat kasvot kysyvät taas

Miksi?

Eikö olisi ollut helpompi elää nöyryyden kanssa?

Syytön en ole

Viha kun miehen mielen valtaa

Väkevä ja armoton se on

Näkemättä mitään

Raivopäisenä kimppuun käyn

Hakkaan, hakkaan ja hakkaan

Taas kasvottomat kasvot avaavat suunsa

Onko viha ratkaisun avain?

Eikö ikinä tullut mieleen niellä kiukkua ja vihaa?

Olen minä rakastanutkin

Tai ainakin kuvitellut rakastavani

Mieleni on vallannut outo tyhjyys

En osaa rakastaa

En surra

Ne eivät jätä minua rauhaan

Kasvottomat kasvot ja kysymykset

Voiko elämän elää ilman rakkautta ja surua?

Eikö olisi ollut hienoa rakastaa ja surra?

Kitaran kielillä

Mustarastaan kaunista ja salaperäistä

sointia tavoitellut olen

Silloin olen ollut salaa onnellinen

Kasvottomat kasvot valaistuvat

Kysymyksiä tulossa

Olet siis osannut tuntea jotain?

Miksi et halunnut jatkaa samalla linjalla?

Etkö ollut liian ylpeä mustarastaan rinnalla?

Ylpeys ja Seitsemän kuolemansyntiä

Nytkö kaiken ymmärrän?

Ei

En ymmärrä

Nöyryys minulta on löytämättä

Viisaat kasvottomat kasvot katsovat

Ylpeys ei ole kaunista

Nöyryys on kaunista

Se sinun olisi pitänyt oppia

Pekka Laiho

Teatteri Jurkka: Ylpeys (2018), kuva © Marko Mäkinen

Runo on kirjoitettu osana Teatteri Jurkan Kotikriitikoiden paluu -kurssia.

Kiitos Teatteri Jurkalle kuvalainauksesta.

Putkinotko taipuu monologiksi

Teatteri Jurkka yllättää tuomalla Joel Lehtosen klassikkoteoksen Putkinotko yhden miehen esitykseksi näyttämölle. Mies roolien takana on Tommi Eronen, joka onnistuu välittämään katsojille voimakkaan fyysisen ja henkisen tunnelatauksen.

Eronen tuo näyttämöllä vahvasti esiin jokaisen roolihenkilön luonteenpiirteet. Putkinotkon henkilöhahmoista on helppo löytää perisuomalaisten peilikuvia. Juutas Käkriäisen vainoharhaisuus, Rosinan huoli perheensä tulevaisuudesta ja Aapeli Muttisen ylemmyydentunto. Näytelmä välittää myös hyvin ikuisuusongelman joidenkin ihmisten saamattomuudesta sekä toisten ihmisten kaikkitietävyydestä ja osaamisesta.

Tommi Eronen

Teatteri Jurkka: Putkinotoko (2018), kuva © Marko Mäkinen

Jurkan Putkinotkossa on yllättävän voimakkaita kohtauksia, jotka hätkähdyttävät katsojaa, vaikka tarina olisi entuudestaan tuttu. Näyttelijän ammattitaitoa on, että pystyy monologissa luomaan dramaattisia käänteitä silmänräpäyksessä. Ei pelkällä hatun tai huivin vaihtamisella rooli vaihdu, vaikka Eronen näin näytelmässä tekeekin. Eronen myös heittäytyy kuhunkin rooliinsa tunteella.

Näytelmän lavastus koostuu lähinnä halkopinosta ja yksittäisistä, katosta köyden varassa roikkuvista haloista. Halkojen avulla näytelmään tuodaan yllättäviä elementtejä. Eronen kävelee paljain jaloin halkojen päällä. Tämä ensin ihmetyttää, mutta myöhemmin selkenee selkeäksi kuvaksi. Halot edustavat esimerkiksi peltomaisemaa, jonka päällä Käkriäinen astelee ja pelkää Muttisen kohtaamista.

Tommi Eronen

Teatteri Jurkka: Putkinotoko (2018), kuva © Marko Mäkinen

Valaistuksen tehokeinoksi näytelmän kattoon on ripustettu jouluiset ledivalot. Kun näytelmä alkaa ja sali pimenee, ledivalot luovat katsojalle tähtitaivasefektin. Vaikuttavaa ja kaunista. Kohtaus jää mieleen pitkäksi aikaa. Mietin myös sitä, kuinka pienillä efekteillä saadaan näytelmään lisätehoa.

Putkinotko on lähes sata vuotta vanha tarina, mutta se elää edelleen. Köyhien ihmisten kurjuus kuvastuu vasten rikkaiden loistoa. Putkinotko on tarina kahdesta erilaisesta perheestä. Köyhän monilapsisen perheen ongelmat kohtaavat äveriään pariskunnan hehkun. Elämä ei ole tasa-arvoista.

Teatteri Jurkan Putkinotko sai ensi-iltansa lauantaina 17.3.2018.

Rooleissa: Tommi Eronen

Alkuteos: Joel Lehtonen

Dramatisointi ja ohjaus: Tuomo Rämö

Äänisuunnittelu ja musiikki: Jani Orbinski

Valosuunnittelu: Saku Kaukiainen

Pukusuunnittelu: Sanna Levo

Lavastus: Mika Haaranen ja Tuomo Rämö

Kuoro: Anni Tani, Eero Tiilikainen, Veera Wahlroos, Meri Luukkanen, Jalmari Pajunen, Otso Aunola ja Jani Orbinski

Näin esityksen ennakkonäytöksessä osana Teatteri Jurkan Kotikriitikoiden paluu -kurssia.

Kiitos Teatteri Jurkalle kuvalainauksista.