Mikä on parasta korona-aikana? Hyvät kirjat ainakin. Tuomas
Marjamäen Myöhäistä katua (Docendo, 2020) on sellainen kirja, joka on
juuri sopivaa luettavaa nyt. Viihdyttävää, ilkikurista ja tunnelmallista. Vinkkinä kerrottakoon, että löytyy myös E-kirjana
Kauno Brandt on lähes satavuotias. Mies oli aikoinaan yksi
Suomen merkittävimpiä elokuvatähtiä, kunnes päätti jättää elokuvauran taakseen
ja keskittyä tavanomaisempiin töihin. Eikä kukaan enää edes muista koko miestä,
koska kaikki luulevat miehen kuolleen. Ei tarvita kuitenkaan kuin pieni poikkeama
miehen arkirutiineihin, niin ratas pyörähtää liikkeelle ja Kauno Brandt on
jälleen uutisotsikoissa. Miten tällainen sopii iäkkäälle miehelle, joka on yrittänyt
kaikin tavoin pysyä pois julkisuudesta ja varjella salaisuuksista suurinta?
Kauno Brandt on juuri sellainen harmaahapsinen kohtelias
herrasmies, josta luulisi kaikkien naisten pitävän. Asia ei kuitenkaan
välttämättä aina ole niin, koska maailmahan on vaaroja täynnä, ja tällainen voi
olla jonkun mielestä hyvinkin epäilyttävää. Kaiken lisäksi Kaunon päätyminen uutisotsikoihin
aiheuttaa iltapäivälehden toimituksessa eripuraa. Esko Kärkkäinen on Suomen tunnetuin
ja hävyttömin juorutoimittaja, joka haluaa osansa Kaunosta tai ainakin Kaunon
salaisuudesta. Ella Pöyhönen on puolestaan aloitteleva toimittajakokelas, joka haluaa
pelastaa Kaunon suuremmilta vaikeuksilta. Onhan Ellan syytä se, että Kauno otsikoihin
päätyi.
Kirjan tarina on kerrassaan mainio. Eletään vuotta 2020, mutta
Kaunon mietteissä päädytään usein 1950-luvulle ja Liisankadun elokuvastudiolle.
Kirjassa vilahtelevat myös esimerkiksi ohjaaja T. J. Särkkä, Siiri Angerkoski
ja Mika Waltari, joiden luonteenpiirteet tulevat lukijalle nopeasti hyvinkin
tutuiksi. Tuomas Marjamäki kuvaa 1950-lukua siten, että lukija voi aistia
menneen ajan joka solullaan. Kotimaiset, mustavalkoiset elokuvat alkavat elää omaa
elämäänsä lukijan ajatuksissa. Välillä voi poiketa Eliteen tapaamaan tuttuja ja
kuuntelemaan jazzia.
Herkullisten henkilöhahmojen ja hienon tarinan lisäksi
kirjaan on hienosti saatu ujutettua ajatusta wanna be -julkkiksista. Siis sellaisista,
joista kukaan ei halua tietää mitään, mutta kaikki kuitenkin lukevat juorut, jotka
heistä on kirjoitettu. Siis jos lukevat. Ainakin wanna be -julkkikset itse lukevat.
Toisena ääripäänä kirjassa on julkisuuden henkilö, josta ei kukaan saa mitään
irti. Jokainen voi itse miettiä, kumpi on kiehtovampaa. Ollako salaperäisyyksien
sumussa vai jakaako itsestään aivan kaikki koko maailmalle tai ainakin koko
Suomelle?
Kirjan nimi Myöhäistä katua on oiva. Sellaista sanoilla
leikittelyä, jolle itse lämpenen hyvin nopeasti. Kirjasta löytyy enemmänkin
tällaisia nokkeluuksia, jotka nostavat hymyn huulille. Pidän muutenkin tavasta,
jolla Marjamäki vie tarinaa eteenpäin. Lukeminen on helppoa, eikä lukijan
tarvitse miettiä jokaisen sanan painoa tai tarkoitusta syvällisesti. Tämä kirja on helppo luokitella mukaviin lukukokemuksiin.
Kirjan kannet ansaitsevat erityiskiitoksen. Jyri Alanne on kirjan
graafisen suunnittelun takana. Kirjan paperikannet luovat salaperäisen
tunnelman, mutta vielä hienompi yllätys tulee esiin, kun poistaa kansipaperit.
Kirjan kannessa on hopeanhohtoisen herrasmiehen figuuri.
Myöhäistä katua on veijaritarina, joka on hyvin
kirjoitettu, ja jonka tarina jaksaa kantaa alusta loppuun saakka. Tätä kirjaa
on helppo suositella kaikille huumorin ja sanaleikittelyjen ystäville. Niin, ja
löytyy kirjasta rakkauttakin. Monenlaista.
Kiitos kustantajalle mukavasta lukuelämyksestä.
