Leena Lehtolainen: Turmanluoti

Äitini tapaa ostaa Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. jonkin kirjan saadakseen samalla Kirjakauppaliiton jäsenten antaman erikoisteoksen kaupan päälle. Minä saan tietysti lainata näitä erikoiskirjoja, kuten tänäkin vuonna, kun Leena Lehtolaisen Turmanluoti (2018) tuli jakoon. Täytyy häpeäkseni myöntää, että jostain syystä en ole tainnut lukea Lehtolaiselta kuin yhden kirjan aikaisemmin. Tälle ei taida olla mitään muuta järkevää selitystä kuin ajanpuute.

Rikoskomisario Maria Kallion aviomies Antti Sarkela on tutkijana yliopistolla. Työnsä vastapainoksi mies on perheeltään salaa aloittanut uuden harrastuksen, ampumisen. Uudesta harrastuksesta kuultuaan perhe on yllättynyt. Rauhaa rakastava ja siviilipalveluksen läpikäynyt mies aseen kanssa. Outoa. Antti pääsee kuitenkin mukaan jahtiporukkaan, jossa hänellä on entuudestaan yksi tuttu. Asiat eivät mene aina niin kuin pitäisi. Yhdellä metsästysreissulla yksi hirvestäjä kuolee vahingonlaukauksen seurauksena. Antti on yksi miehistä, joka joutuu epäiltyjen listalle.

Maria Kallio on tuttu tv:stä. Tai en nyt tiedä. En ole tainnut edes televisiosta kauheasti katsella Maria Kalliota, koska olen huono katsomaan televisiota. Tiedän kyllä tapauksen ja ehkä sen vuoksi Maria Kallio saikin Minna Haapkylän kasvot. Turmanluoti esittelee loistavalla tavalla Maria Kallion ja hänen perheensä. Pidin siitä, kuinka kirjassa käytiin läpi perheenjäsenten ajatuksia. Lehtolainen oli osannut hyvin kirjoittaa nuorten lastensa ajatukset siten, että lukija tiesi heti, ettei kyseessä ollut aikuinen ihminen. Pidin myös siitä, kuinka jahtiporukan vahingonlaukausta pohdittiin perheen sisällä. Ei menty kauheasti perheen ulkopuolelle, vaikka lopussa toki tapahtuikin hieman enemmän jännittäviä asioita.

Lehtolaisen tyyli kirjoittaa on selkeää suomen kieltä. Tarina etenee loogisesti. Mielestäni kirjassa ei ole turhia juonikuvioita, eikä harhapolkuja, jotka vain helposti sekoittavat lukijan ajatuksen. Pidin myös siitä, kuinka kirjassa oli selkeänä punaisena lankana lähimmäisten kantava voima. Rakastava perhe tukee, vaikka välillä voi hieman kipinöidä.

Turmanluoti on ohut kirja, jonka lukee välipalaksi. Lehtolaisen vankkumattomien kannattajien kannattaa kirja tietysti myös lukea. En tiedä, tuleeko kirjan kautta uusia asioita Maria Kallion perheestä ja elämästä, mutta tarina on joka tapauksessa nerokas.

Leena Lehtolainen: Henkivartija

Täytyy tunnustaa, etten ole aiemmin lukenut Leena Lehtolaisen tuotantoa, vaikka nainen onkin hyvin kattavan kokoelman kirjoja kirjoittanut. Nyt asiaan tuli muutos, koska äidiltä lainaksi saamassani kirjakassissa oli Leena Lehtolaisen Henkivartija (Tammi, 2009). Hyvällä onnella kirjan saa ainakin paikallisista kirjastoista lainattua suoraan kirjaston hyllyltä, vaikka kirja onkin suhteellisen lainattu.

Henkivartijan päähenkilönä seikkailee 34-vuotias Hilja Ilveskero. Nainen, joka on kasvanut Jari-enonsa huomassa Hevonpersiinsaaressa ja nainen, joka on opiskellut New Yorkissa Queensin turvallisuusakatemiassa. Hilja on suomalaisen liikenaisen Anita Nuutisen henkivartija, kunnes suutuspäissään irtisanoutuu työstään. Heti irtisanoutumisen jälkeen Anita Nuutinen surmataan Moskovassa. Hilja joutuu epäilyksenalaiseksi. Hilja myös huomaa, että häntä varjostetaan. Mies on komea David Stahl, jonka kanssa Hiljalle muodostuu vähitellen romanttinen suhde. Hilja saa myös uuden pestin kansanedustajan turvahenkilönä. Turvahenkilön työn ohessa Hilja yrittää ratkoa Anita Nuutisen surmaa.

Henkivartijassa henkilöitä vilisee vaikka millä mitalla. Osa henkilöhahmoista on kuitenkin niin stereotypioita, että jo pelkästään se naurattaa. Hilja Ilveskero on henkilöhahmona toisaalta mielenkiintoinen, mutta toisaalta hyvinkin ärsyttävä. Luonteeltaan Hilja on luultavasti maailman epäluuloisin ihminen. Jätkämäinen nainen, josta kuoriutuu hetkessä täydellinen vamppi. David Stahl puolestaan on kuin epätodellinen prinssi Uljas. Onko Lehtolainen tehnyt Hiljasta ja Davidista tarkoituksella täydellisen parin? Otin tämän kuitenkin huumorilla. Ei tällaista oikeasti tapahdu oikeassa elämässä.

Kirjan aiheet sen sijaan olivat hyvin realistisia. Lehtolainen on ottanut kirjaansa monta eri aihetta, kuten esimerkiksi ilvesten suojelu, Itämeri, venäläisten maa- ja kiinteistökaupat. Tästä olin yllättynyt, koska en tiennyt, että Lehtolaisen kirjat koskettavat yhteiskunnallisia asioita ja politiikkaa. 

Lehtolaisen tekstiä oli miellyttävä lukea. Kerronta on selkeää ja tarina etenee. Tarinaan mahdutettu rakkaustarina oli myös kiva lisä, vaikkakin rakkaustarinan päähenkilöt olivat epäuskottavia kaikessa täydellisyydessään. Välillä myös ärsytti päähenkilö Hiljan mielikuvat muuntautumisesta ilvekseksi. Näissä mentiin mielestäni yli aika pahasti. En ole täysin vakuuttunut, pidinkö lukemastani vai en. Toisaalta kirja oli hyvä, mutta toisaalta hieman ärsyttävä. Parasta tietysti on, ettei kirja jättänyt lukijaa kylmäksi.

Leena Lehtolaisen Henkivartija aloittaa Henkivartija-trilogian. Nähtäväksi jää, luenko trilogian kaksi muuta osaa.

Henkivartijaa suosittelen kesädekkariksi. Rikosromaani, jota on höystetty sopivalla määrällä huumoria. 

Kirjalle annan pisteitä 3½ (asteikko 1-5).