Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä

 

Lukupiirissä ehdotettiin luettavaksi Helmi Kekkosen Tämän naisen elämä (Siltala, 2021), koska yhdelle lukupiiriläiselle oli toinen asiakas vinkannut kirjastossa, että kirja on ihana. No, lukupiiriläisten mielestä kirja oli kaikkea muuta kuin ihana, mutta mielipiteitähän on monia. Kirja on rankka ja surullinen, mutta paljon ajatuksia herättävä ja ennen kaikkea hyvin kirjoitettu. 

15-vuotiaan Helenan äiti on kuollut. Hautajaispäivänä hän ajattelee kaikkea muuta kuin äitiä. Hän ei halua kohdata surua. Helena on joutunut seuraamaan koko lapsuutensa ajan äidin omituista käytöstä. Välillä äiti on rakastava ja hellä, mutta aivan liian usein äiti jää makaamaan päiväkausiksi sänkyyn. Pahinta on, kun ei voi kertoa isälle, kuinka äiti ja Helena ovat istuneet suljetussa pimeässä komerossa piilossa maailmalta. Helena on yrittänyt aina kysyä, mikä äidillä on, saamatta vastausta. Tämä kaikki jättää Helenaan syvät jäljet, joita häntä kantaa mukanaan aina. 

Helenan aikuistuessa hän muuttaa omaan asuntoon ja opiskelee yliopistossa vailla mitään sen kummempia kontakteja. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Helena tapaa Lilin. Lili on kaikkea sitä, mitä Helena ei ole. Lilin kautta aukeaa täysin uusi maailma, vaikka surumielisyys on edelleen läsnä Helenan elämässä. Helenan elämään astuu myös Eero, joka tuntuu alusta lähtien tutulta ja turvalliselta. Kaikesta huolimatta Helenan lapsuuden traumat kummittelevat taustalla. Voiko Eero auttaa, kun Helena vaipuu syvään masennukseen? Kertautuuko Helenassa hänen äitinsä elämä? 

Kuten mainitsin heti alussa, kyseessä ei todellakaan ole ihana kirja. Tämän naisen elämä on kauttaaltaan surumielinen ja ahdistava kirja. Helmi Kekkosen kieli on kuitenkin rikasta ja kirjaa oli helppo lukea. Ei tarvinnut takellella virkkeiden kanssa ja miettiä niiden tarkoitusta. Osin voisi jopa sanoa, että Kekkosen teksti on runollista.

 

Maa jalkojemme alla on jo tummenneista omenoista täysi, lehdet haravoimatta ja talon edustalla pitkä puinen pöytä hieman kallellaan. (s. 157)

 

Psykiatriset sairaudet vaikuttavat kaikkiin lähimmäisiin. Kirjan tarinassa Helena tuntee olevansa pienestä lapsesta alkaen syyllinen ja vastuunkantaja, joka kasvattaa hänen ympärilleen muurin, jota on vaikea murtaa. Isä on hyvin samankaltainen. Helenan äidin sairaus oli vaiettu salaisuus, josta ei puhuttu ääneen. Tämä kaikki aiheutti sen, että Helena katkeroitui, eikä osannut vanhempanakaan avautua ja kertoa omista tunnoistaan. Onko syyllistäminen perisuomalainen ominaisuus kulttuurissamme? 

Kirjan tarinassa kerrotaan myös toisesta sairaudesta, josta ei yleensä kauheasti puhuta. Endometrioosista. Tästä vaivasta Helenakin kärsi nuoresta tytöstä lähtien. Helenan isä yritti auttaa tyttöä, mutta hoito ei ollut toivotunlaista. Kovat kivut tekivät Helenan olon sietämättömäksi, eikä pahimpina päivinä voinut muuta kuin maata sängyssä tai lattialla. Onneksi tähän asiaan Helena sai myöhemmin helpotusta. On kuitenkin totta, että tähänkään ongelmaan ei aina osata hakea apua, koska asiasta ei haluta puhua ääneen. 

Osa lukupiiriläisistä löysi Helenan tarinassa paljon tarttumapintaa omasta elämästään. Kirja onkin ilman muuta sellainen, joka nostattaa tuntoja ja muistoja esiin. Pakosti myös ajattelee, kuinka paljon helpompaa olisi, jos asioista puhuttaisiin avoimesti. 

Yksi lukupiiriläinen oli kuunnellut kirjan äänikirjana ja antoi täydet pisteet Pihla Viitalalle, äänikirjan lukijalle. Viitalan ääni oli eleetöntä ja todella hyvin sopivaa kirjan tarinalle. 

Helmi Kekkosen Tämän naisen elämä on alakuloinen tarina, mutta kirjan aihepiirit ovat sellaisia, jotka pakottavat jatkamaan lukemista. Kirja ei missään tapauksessa ole huono, eikä sitä kannata sivuuttaa, jos vastaan tulee. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3½ (asteikko 1-5).