2.4.2022

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto


Täytyykö Finlandia-voittajasta tykätä? Oma vastaukseni on, ettei tarvitse, enkä kauhean innostunut ollutkaan, kun lukupiirissä haluttiin lukea Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto (Otava, 2021). Minulla on asenneongelma. Olin sieltä täältä lukenut kommentteja kirjasta, enkä ollut kirjalle yhtään vastaanottavainen, vaikka Taivaallinen vastaanotto olikin kyseessä. Tosin täytyy myöntää, että pääosin kaikki lukupiiriläiset olivat hämmentyneitä lukemastaan. 

Taivaallinen vastaanotto on kokeilevaa kirjallisuutta. Lähes neljäsataa sivua käsittelevä teos koostuu pienistä tarinoista, ajatuksista, kommenteista. Näiden takana on joukko erilaisia henkilöitä, jotka miettivät kirjailija Jan Holmin romaania. Romaani on omakohtainen ja käsittelee Holmin sydänleikkausta ja siitä toipumista. Jokaisella on oma vankkumaton mielipide asiasta tai jos ei ole, niin ajatukset kiertävät asioissa, joilla on jokin viitekehys Holmiin. On Rauno, joka on vastikään menettänyt Satu-vaimonsa. Rauno ajelee Uber-taksia kyydissään matkustaja, joka haluaa vain nukkua ja nukkua. Minttu haaveilee kirjailijanurasta. Samalla hän on kateellinen ystävälleen Linnealle, jonka kirja julkaistiin, ja jota kaikki kirjallisuuspiirit ylistävät ja hehkuttavat. Mintulla on hurja määrä irtosuhteita, joiden päämääränä on saada edes hetken tyydytys. 

Hämmentynyt oli tosiaan se tunne, jota lukupiiriläiset tunsivat luettuaan kirjan. Toisaalta eräs lukupiiriläinen kertoi ajatelleensa, että kirja pitäisi lukea uudestaan, jos vaikka sitä kautta avautuisi uusia ulottuvuuksia. Luultavasti näin voi olla. Eräs lukupiiriläinen kertoi myös kiusaantuneensa lukemastaan ja oli miettinyt, tällaisiako ne hyvät kirjat ovat. Kirja ei ole yksinkertaisesti helposti lähestyttävä. Voidaanko edes puhua romaanista? 

Henkilöhahmoista Rauno oli lukupiiriläisille jollain tavoin parhaiten mieleen jäänyt. Lukupiirissä keskusteltiinkin, oliko taksin takapenkillä nukkuva matkustaja hänen vaimonsa. Ajatuksena sillä tasolla, että Rauno ajeli päämäärättömästi ympäri kaupunkia ja teki surutyötä. Lopulta saavuttiin kultaiselle portille, jonne vaimo jäi, avasi portin ja lähti kulkemaan loputonta polkua. Tämä kenties helpotti Raunon surua ja tuskaa. Jäähyväiset vaimolle oli kenties lopulta annettu. 

Lukupiiriläisiä kiusasi kirjassa myös mahdottomien sivistyssanojen käyttö. Itse en muista, googlasinko jonkin sanan, jota en tunnistanut, mutta osa lukupiiriläisistä kertoi näin tehneensä. Pitääkö hienoilla sivistyssanoilla kikkailla niin paljon, ettei lukija ymmärrä lukemaansa? Itselleni ainakin teksti oli osittain liian korkealentoista. 

Kirjaa lukiessani tunsin sivistymättömyyteni, koska en ymmärrä tämän kaltaista kirjallisuutta. Siitä huolimatta ihailen Viikilän kerrontaa. Kirjasta löytyy upeita ajatuksia. Aforismeja, joita on vain luettava uudelleen ja uudelleen, todetakseen, että tässä kaikki kiteytyy.

 

(tikunraapaisu)

Kuolemassa ymmärrämme, mitkä elämämme pienistä yksityiskohdista olivatkin suuria, mikä väliaikainen tai yhdentekevä pysyvää. Mikä pieni ihastus olikin suuri rakkaus.

Teivas (s.28)

 

Häpeä ja epävarmuus somistavat ihmisen kasvoja paremmin kuin varmat ajatukset.

Minttu (s. 287)

 

Kuitenkin se täytyy myöntää, että Taivaallisessa vastaanotossa kiehtoo erilaisuus. Kuinka erilaisia kommentoijien ja kertojien äänet ja taustat olivat. Ihmiskirjoa parhaimmillaan. Sellainenhan maailma on. Jokainen on oma persoonallisuutensa. Toisilla eri luonteenpiirteet korostuvat vahvemmin kuin toisilla. Ihmisten lähtökohdat ja kulttuuritausta ovat niin erilaisia, ettei ihmistä voida ikinä ajatella vakiomassana, vaan omina yksilöinään. 

Nyt, kun maailma on sekasortoisessa tilassa, tällainen kirja ei välttämättä ole ajalle kauhean suopea. Lukupiirissä useampi myönsi, että tällä hetkellä kaipaa luettavaksi kunnon romaaneja ja lohtuluettavaa. Ei liian vaikeaselkoisia kirjoja. 

Jukka Viikilä itse on sanonut Taivaallisen vastaanoton olevan himmeli. Jokaisella on oma mielikuvansa himmelistä. Yksi lukupiiriläinen oli pohtinut, löytyykö himmelin rakennelmasta tukilangat. Itse mietin, kuinka himmeli koostuu oktaedreista, joiden läpi voi katsella. Kuviot toistuvat ja himmelin läpinäkyvyys on paljastava. Kaikilla on jonkinlainen yhteys toisiinsa. Tarkoittaako tämä sitä, että Taivaallisen vastaanoton tarinoilla on yhteys toisiinsa? Kevyt ja hennosti ilmavirrassa liikkuva. Läpinäkyvä. Aina uusia ulottuvuuksia saavuttava.

Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto on erilainen kirja. Jos haluaa ravistella ja kokeilla itseään, tähän kirjaan kannattaa tarttua.

Lukupiiri antoi kirjalle tähti 3- (asteikko 1-5).




11 kommenttia:

  1. Olen kamalan epäluuloinen tästä kirjasta. Ei taida sopia minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli ihan sama tunne, eikä ennakkokäsitys muuttunut kirjaa lukiessani. Ei ollut minun juttuni, vaikka hienoja ajatuksia kirjasta löytyykin.

      Poista
  2. En ole lukenut tätä kirjaa enkä edes muita bloggauksia tästä. Mutta on se kyllä ikävää lukea kirjaa, jonka äärellä joutuu tuntemaan itsensä juntiksi eikä edes ymmärrä käytettyjä sanoja - joten jätän tällaiset suosiolla korkeammissa sfääreissä pyöriville lukijoille! Onneksi ei ole pakko pitää mistään sellaisesta kirjasta, josta ei pidä, oli se sitten vaikka Finlandia- voittaja. Nuo jakamasi otteet ovat kyllä hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo otteet ovat kyllä hyviä ja kirjassa oli paljon niitä lisääkin. Kaikesta huolimatta kirja ei ollut yhtään minun juttuni.

      Poista
  3. Minä taas olen innostunut ja haluan ehdottomasti lukea tämän! Tykkään kaikesta kokeellisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että löytyy ihmisiä, jotka pitävät kokeellisesta tekstistä. Minulle tämä oli kyllä hieman liikaa.

      Poista
  4. Kävin Turun kirjamessuilla kuuntelemassa Viikilää ja silloin jo päätin, että tämä ei taida olla minun juttuni. En ole tarpeeksi fiksu tällaisiin haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni kirjan itsetarkoitus ei saisi olla se, että lukija tuntee itsensä tyhmäksi. Tätä kirjaa tuntiessa tunsin kyllä olevani varsinainen idiootti, kun en lukemaani sisäistänyt.

      Poista
  5. Kirjoituksesi myötä tuli fiilis, että tämän haluan lukea, vaikka näin ennalta myös ajattelen että ei ole yhtään minun tyyliseni kirja, enkä siitä mitään ymmärrä. Mutta ihan itseni haastamisen kannalta, jos antaa mahdollisuuden ja vaikka yllättyy=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos haluat haastaa itsesi. Aina välillä on hyvä hieman ravistella itseään. :)

      Poista
  6. Onko Viikilän teos oikeastaan "romaani"? Vanha sanonta tunnetusti määrittelee, että romaani on kuin sika - sille kelpaa mikä hyvänsä, kaikki käy. Itse ihmettelin valintaa, kun olisi ollut oikea huippuhieno romaanikin mahdollista vuonna 2021 valita palkittavaksi: Pirkko Saision Passio. Siinä teoksen rakenne palvelee teemaa ja vilkuttaa silmää romaanin traditiolle. Passion arvo lukukokemuksena säilyy, sen tarina on ajaton.

    VastaaPoista