12.9.2021

Karin Fossum: Mustat sekunnit

 

Kirjan kannella on väliä. Se tuli taas todistetuksi, kun etsin kissaulkoilulle luettavaa. Lukemattomien pinossa on pyörinyt vuosikausia Karin Fossumin Mustat sekunnit (Like, 2006). En ole kirjaan koskenut, koska kansikuva ei ole ollut yhtään kiehtova. Nyt halusin kuitenkin mukaani jonkin kevyen ja pienen pokkarin, joten valitsin Fossumin kirjan. Mikä mahtava yllätys olikaan, kun kirjan tarina imaisi mukaansa. 

Yhdeksänvuotias Ida lähtee kioskille ostamaan uusinta hevoslehteä ja purukumia. Yksinhuoltajaäiti Helga osaa arvioida, milloin tyttären pitäisi palata kotiin. Ida ei kuitenkaan palaa. Äiti alkaa hermoilla. Ida on aina pitänyt lupauksensa. Jotain on täytynyt sattua. Äidin huoli kasvaa kasvamistaan. Omatoiminen etsintä ei tuota tulosta. On aika ottaa yhteyttä poliisiin. 

Ylikomisario Konrad Sejer saa kollegansa Jacob Skarren kanssa tehtäväkseen tutkia Idan katoamista. Tyttö vaikuttaa hävinneen kuin tuhkana tuuleen. Päivät kuluvat, eikä poliisi voi enää luottaa siihen, että tyttö olisi elossa. Miehet kuulustelevat Idan lähipiiriä, mutta kukaan ei tunnu tietävän mitään, vaikka Idan serkku Tomme vaikuttaakin hieman levottomalta. Syynä on kuitenkin se, että Tomme on kolaroinut autonsa kanssa ja pelkää, että siitä tulee seuraamuksia. 

Kirjan miljöössä ollaan pienessä norjalaiskylässä. Hieman uinuvaa ja rauhallista menoa, mutta kun jotain tapahtuu, kylä herää eloon. Idan tapaus on uutinen, joka herättää keskustelua. Kukaan ei ole nähnyt Idaa pyöräilemässä kioskille, mutta mielipiteitä ihmisillä on. Ihmiset myös osallistuvat sankoin joukoin etsimään Idaa. Olisihan se hienoa, jos löytäisi tytön ja pääsisi itsekin patsastelemaan parrasvaloihin. 

En olisi uskonut, millaisen dekkarin pariin jouduin, kun aloin kirjaa lukea. Kirjaa voisi luonnehtia hidastempoiseksi, mutta silti se menee koko ajan eteenpäin. Ilmassa väreilee jännitystä ja ahdistusta. Fossum piinaa lukijaansa loppuun saakka. Saattaa olla, että jos olisin lukenut kirjaa iltalukemisena sängyssä, olisivat kirjan tapahtumat tulleet uniini. 

Kirjan henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia. Niitä on sopiva määrä, ei liikaa, eikä liian vähän. Kirjan tarinassa paneudutaan usein jonkun henkilöhahmon pään sisäisiin ajatuksiin. Joku voisi ajatella, että kuulostaa tylsältä, mutta tässä kirjassa tämä toimii. Henkilöiden ajatusmaailman avaaminen lukijalle tuo erilaista perspektiiviä lukukokemukseen. 

Kirjan loppuratkaisu oli jollain tavoin arvattavissa. Ei ihan alusta lähtien, mutta kun palasia alkoi loksahdella paikalleen, ei syyllistä tarvinnut enää miettiä. Siitä huolimatta Fossum vie tarinansa hienolla tavalla alusta loppuun saakka. Nautin siitä, kuinka kirjailija oli keksinyt mielenkiintoisen ja erilaisen tavan saada yhteyden Emiliin, mieheen, joka ei puhunut. Tällaiset pienet yksityiskohdat tekevät dekkariin sopivaa lisämaustetta. Kaikki ei voi aina mennä niin kuin kuviteltaisiin. 

Kirjan norjankielinen alkuteos Svarte sekunder on ilmestynyt vuonna 2002. Kirjan on suomentanut Arvi Tamminen. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 2004. Itse luin kirjan pokkariversion. Ruotsin dekkariakatemia myönsi Karin Fossumin Mustille sekunneille Martin Beck -palkinnon vuonna 2002. 

Täytyy myös myöntää, että Karin Fossum on mennyt minulta täysin ohi. Mustat sekunnit oli ensimmäinen kirja, jonka Fossumilta luin. Nyt jälkikäteen voin vain todeta, että Konrad Sejer seikkailee ainakin osassa Fossumin kirjosta. Ihan mielenkiintoinen lisä pohjoismaisten dekkarisarjojen joukkoon. 

Karin Fossumin Mustat sekunnit on kannesta huolimatta oiva valinta dekkarinälkään. Kannattaa lukea, jos osuu silmiin.






 

5 kommenttia:

  1. Olen lukenut Karin Fossumilta Konrad Sejer -sarjan kirjoja sekä yksittäisiä psykologisia rikosromaaneja. Ne ovat yleensä varsin hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin minulta on mennyt koko kirjailija ohi, mutta oppia ikä kaikki. :) Onneksi avasin kirjan, vaikken kannesta pitänytkään.

      Poista
  2. Olen lukenut muutaman tämän sarjan dekkarin ja aina olen tykännyt. Onpa tosi outo kansikuva.

    VastaaPoista
  3. Kansikuvat ovat hankala juttu. Ei minuakaan tuo kansi yhtään houkuttele. Täytyy kuitenkin koettaa muistaa tämä, vaikuttaa oikein luettavalta.

    VastaaPoista
  4. Kannella on tosiaankin merkitystä! Kuinkahan monta kirjaa sitä onkaan jättänyt väliin ihan vain sen vuoksi ettei kansi houkuta.
    Mutta kuulostaa juuri hyvältä dekkareiden ystävälle!

    VastaaPoista