13.4.2020

Katja Kallio: Säkenöivät hetket


Lukupiirimme on toiminut ahkerasti kerran kuukaudessa pidettävässä Facebook-istunnossa. Sen sijaan passiivisesti on toiminut ruudun tällä puolella oleva bloggaaja. Postauksia ei ole syntynyt, mutta yritetään nyt kuitenkin. Täytyy myöntää heti, että otin postaamattomien kirjakasasta päällimmäisen eli kirjapostaukset eivät tule edes kronologisessa järjestyksessä. Oli miten oli, huhtikuun alun lukupiirissä ruodimme Katja Kallion kirjaa Säkenöivät hetket (Otava, 2013).

Eletään vuotta 1914. Inga Troberg on tullut tyttärensä Ellyn kanssa viettämään lomaa Hangon Hotel Pension Bellevueen tai ei se ihan tavallinen loma ole. Äiti kärsii unettomuudesta, johon toivoo löytävänsä sopivia hoitomuotoja kylpylästä. Äiti ja tytär vaikuttavat salaperäisiltä, mutta saavat silti seuraa arvostetuista hotellivieraista. Elly on menossa syksyllä Turkuun sairaanhoitajakouluun, vaikka hän itse unelmoikin täysin toisenlaisesta elämästä. Hän haluaisi ryhtyä kiertämään maailmaa laulajana. Onhan hänellä upea ääni.

Elämä on kuitenkin kummallista. Äkkinäiset tapahtumat johtavat siihen, että Ellyn äiti joutuu kuolemansairaana sairaalaan. Elly tukeutuu vastikään tapaamaansa nuoreen mieheen Theoon, ja lyöttäytyy hänen kanssaan yhteen. Nuorten kohtalo on sinetöity, koska Elly ei suostu irrottamaan otettaan Theosta. Pariskunnalle syntyy neljä lasta. Toiseksi vanhin tytär Beata on isän lempilapsi ja äidin vaikein tapaus. Beata on omapäinen ja periksiantamaton. Beatan rakastuessa vanhemman siskonsa Harrietin poikaystävään Effeen, on hän valmis uhraamaan kaikkensa, jotta saa olla miehen lähellä.

Lukupiiriläisten tuntemukset kirjasta olivat hyvin samankaltaiset. Kirjan alkua pidettiin laahaavana ja osin pitkäveteisenä. Tämä saattoi aiheuttaa sen, että kirjan alkutunnelmat jäivät vahvasti mieleen, eikä kirjan tarinaan meinannut päästä myöhemminkään mukaan. Tosin se on myönnettävä, että kirja paranee, mitä pidemmälle tarina etenee.

Kirjan nimi Säkenöivät hetket pisti lukupiiriläiset mietteliäiksi. Mikä kirjassa oli säkenöivää tai ennemminkin mitkä kohdat kirjassa olivat säkenöivää? Oikeasti säkenöiviä hetkiä piti hakemalla hakea, vaikka niitä sitten löytyikin etenkin kirjan lopusta. Pääosin kirjan tarina oli kuitenkin melkoisen alakuloista ja surullistakin. Jäi hieman tunnelma, rakastiko kukaan oikeasti ketään.

Kirjan takakannessa kerrotaan, että kyseessä on kolmen sukupolven tarina kolmesta naisesta. Täytyy myöntää, ettei lukupiiri ihan niellyt tätä. Inga jäi hyvin etäiseksi Ellyn ja Beatan tarinoiden rinnalla. Tosin näistä kahdestakin Ellyn tarina oli melko hentoinen. Toki kaikista kolmesta naisesta kuvastui vahvuus tehdä omia päätöksiään. Lisäksi naisten elämänkaarista löytyi paljon samankaltaisuuksia. Oli yksinhuoltajuutta, köyhyyttä, samaa työtä ja salaisia suhteita. Kirjassa kuvattiin paljon myös Harrietin elämää. Jäin miettimään, olisiko Harrietia pitänyt nostaa vielä enemmän pinnalle ja unohtaa kolmen sukupolven tarina. Harrietin ja hänen ystävänsä Lydian ystävyyssuhteesta olisi niin ikään jaksanut lukea enemmänkin. Olisi myös ollut mukava lukea enemmän Ellyn ja Theon suhteesta. Kirjan miehet jäivät selvästi statisteiksi.

Katja Kallio on jättänyt paljon lukijan oman mielikuvituksen varaan. Kirjassa on paljon hyppyjä, joita ei selitellä tarkemmin. Lukija joutuu itse miettimään, mitä on tapahtunut ja miksi. Yleensä tämä toimii hyvin, jos kirjan loppu jää tavallaan avoimeksi. Nyt osin ärsytti, kun ei kerrottu tiettyjä asioita. Kallio on kirjoittanut tarinan viipyillen ja vihjaten, mutta osan lukupiiriläisten mielestä hieman kömpelösti.

Kirjassa on hienoa ajankuvausta. Pidin siitä, kuinka Hankoa kuvattiin, vaikka jossain vaiheessa luulinkin, että nyt on hypätty Helsinkiin, koska paikoilla oli samoja nimiä. Beatan nuoruus vaikutti olevan melkoisen vapaata, vaikka kotonakin tehtävää riitti. Sitä tosin ihmettelin, oliko Beatan nuoruudessa aurinkovoiteet niin yleisesti käytössä kuin Beata ja Harriet voiteita käyttivät. Ihan vain pienenä yksityiskohtana.

Katja Kallion Säkenöivät hetket on kirja henkilölle, joka ei lue kirjan takakansia liian tarkasti, ja antaa mielikuvituksen lentää, jos jokin asia jää pimentoon.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3 (asteikko 1-5).





4 kommenttia:

  1. Pidin kyllä tästä kirjasta, vaikka siinä hypättiin vaikeat ajankohdat yli esim. sodista on joitakin mainintoja, mutta ne hypitään yli aika kevyesti. Teksti on mielestäni ollut upea. Luin kirjan ilmestymisvuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä odotin kirjalta enemmän, koska ihastuin Katja Kallion myöhemmin ilmestyneeseen Yön kantajaan tosi paljon. Ehkä tässä on tapahtunut kirjailijalla kehitystä, eikä Säkenöivät hetket missään tapauksessa huono kirja ollut.

      Poista
  2. Olen tykännyt Kallion kirjoista kovasti, mutta tätä en ole lukenut. Mutta nyt ehkä jää lukemattakin. Hitsi kun aika vaan menee ja sitä joutuu miettimään mitä kirjoja lukee ja mitä ei, ettei aika lopu kesken. ;)

    Sydämellistä viikonloppua Mannilainen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi vaikea valita kirjat, mitkä lukee. Se on niin totta, että kaikkea ei vain yksinkertaisesti ehdi lukea.

      Ihanaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista