Ilahduin, kun sain Pirjo Puukolta viestiä, että häneltä on
ilmestynyt uusi kirja Kunnes jalkasi
kantavat (Stresa, 2019), jota hän tarjosi luettavakseni. Tartuin tilaisuuteen,
koska Pirjo Puukon esikoisnovellikokoelma Mutkanlukutaito
oli hersyvän elämänmakuista luettavaa. Odotukset siis olivat korkealla, eikä
tarvinnut pettyä.
Kunnes jalkasi
kantavat kertoo kahden naisen elämästä. Ellin ja Anitan. Verisukulaisia toisilleen, mutta luonteeltaan hyvin erilaisia. Itäsuomalaisen Ellin lapsuus ei
ole ollut helppo. Isovanhemmat ovat ottaneet hoitaakseen kuolleen tyttärensä
nuoremman lapsen. Mummon kuollessa tytöstä jäävät huolehtimaan Ukko ja kaksi
tätiä. Ukko on kärkäs suustaan, eivätkä teotkaan ole aina kaikkein mukavampia.
Elli oppii lapsuudesta lähtien riuskan työnteon. Sotavuosina Elli on jo
itsenäinen nainen, mutta joutuu piiaksi maalaistaloon. Sota tuo tulleessaan
myös Oivan. Sotilaspojan, johon on helppo rakastua. Sodan jälkeen Oivaa ei vain
näy, eikä kuulu. Elliin syntyy ikuinen katkeruus. Hän menee naimisiin Taunon
kanssa, vaikka ei häntä rakasta,. Mies on kuitenkin luotettava. Syntyy
kolme lasta, joista vanhin on Anita.
Elli opettaa Anitalle pienestä pitäen rohkeutta. Rohkeutta
kohdata ihmisiä ja sanoa sanottavansa. Anita muuttaa perheensä mukana alle
kouluikäisenä Helsinkiin, koska isä-Tauno on saanut kaupungista töitä. Kaupunki
on erilainen kuin mikään aiemmin, mutta Anita sopeutuu nopeasti. Hänellä on
ystäviä ja hän pärjää koulussa. Anita on suvun ensimmäinen ylioppilas, joten
Ellillä on syytä olla ylpeä. Anita opiskelee opettajaksi ja työpaikalla
koulussa hän kohtaa Olan, johon hän ihastuu äkkipäätä. Ei aikaakaan, kun Anita
ja Ola muuttavat saman katon alle. Aluksi kaikki on upeaa ja asioista puhutaan,
eikä mistään vaieta. Vähitellen kulissit kuitenkin kaatuvat. Onko Anitan
loppuelämä samanlaista kuin Ellin? Katkeraa ja tympeää?
Ellin ja Anitan tarinat vuorottelevat kirjassa. Lukijan on
helppo pysyä mukana, koska lukujen otsikoina ovat aina Ellin tai Anitan nimi sekä
vuosiluku. Toisaalta mukana olisi pysynyt muutenkin, koska naisten äänet ovat
niin erilaiset. Oli myös hienoa lukea, kuinka Elli ja Anita kokevat samoja
asioita. Elli vanhempana ei osaa ehkä ottaa vastaan kaikkea muutosta sillä tavoin
kuin Anita. Aivan kuin Ellin pitäisi olla aina hieman vastahakoinen joka
asiassa. Pirjo Puukko on osannut hyvin vangita naisten luonteenpiirteet ja
kannattaa niitä vahvasti mukana koko kirjan tarinan ajan.
Kirjassa on hienoa yhteiskunnallista kuvausta vuosikymmenien
läpi. Lähdetään liikkeelle 1920-luvun lopulta ja päädytään vuoteen 2019. Sotavuosien
kuvaukset kotirintamalta antavat hyvin kuvaa siitä, kuinka naiset antoivat
kaikkensa, jotta sodan melskeessä olevilla miehillä olisi hieman parempi olla.
Sotien jälkeiset vuodet ovat niukkuuden aikaa. Pakko on mainita se, kuinka
Anita sai ensimmäiset kiiltokuvansa vuonna 1956. Tämä on niin pikantti yksityiskohta,
jonka kytkin heti Pirkko Vekkelin Muistojeni kiiltokuvat -kirjaan. 1960-luvulla nuoren ihmisen mieli vapautuu. Rakkaus
ei tunne rajoja. Ollaan vapaamielisiä, mutta samalla ollaan valveutuneita ja
tiedostavia poliittisista asioista. Ollaan radikaaleja.
Pidin siitä, kuinka Puukko kuvaa äidin ja tyttären suhdetta.
Vaikka Anita on ei-toivottu lapsi, haluaa Elli kuitenkin antaa hänelle parastaan.
Anita puolestaan on iloinen vaatteista, joita Elli tekee. Vaatteet ovat
kauniita ja Anita tuntee olevansa aina hyvin puettu. Elli on kuitenkin myös
tiukka kasvattaja. Kun Anita varttuu, alkaa Elli huolehtia tytöstä entistä
enemmän, ettei vain sattuisi mitään. Näennäisesti kaikki on hyvin, mutta välejä
hiertää Ellin kovuus. Elli on paha suustaan, joten Anitan on välillä pakko
ottaa aikalisä äitiinsä. Kaikkea ei vain voi sulattaa. Kirjan kansikuva kuvaa
mielestäni hyvin Ellin ja Anitan suhdetta. Yhteen sulautuneet kohdut. Kiehtovan
kansikuvituksen takana on Amelia Nyman.
Pirjo Puukon Kunnes
jalkasi kantavat on kirja kaikille niille, jotka pitävät tarinoista, joissa
eletään suomalaisen perheen arkea, ja joissa on myös omat salaisuutensa.
Tällaisen kirjan uskoisin ilahduttavan myös joululahjan saajaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti