25.10.2018

Eläinlääkärissä ja paniikkikohtaus


Tiistaina pidin etäpäivän, koska Herra Karvajalka piti viedä puoliltapäivin eläinlääkäriin. Tiedossa oli kampaajaa ja hammaskiven poistoa. Voisikohan nuo jollain tavoin laskea kissan hellimiseksi? Herra Karvajalan turkkihan on niin hienoa karvaa, että takkuuntuu tosi herkästi, vaikka joka aamu kissan turkin harjaankin. Se on vain sellainen juttu, että sitten kun oikein pahasti karva takkuuntuu ja huopaantuu, niin sille ei voi mitään. En edes halua alkaa sohimaan saksien kanssa ja yrittää leikellä takkuja pois. Valkoinen kissa ja vaaleanpunainen iho on hyvin haastava yhdistelmä.


Eläinlääkärireissuthan eivät ole kivoja. Ei Herra Karvajalan mielestä, mutta ei minunkaan. Aamulla piti ottaa ruoat pois pieneltä pojalta. Hieman kyllä ihmetteli, missä kaikki ruoka on, kun aamulenkiltä palasimme. Istui sitten kärsivän näköisenä työpapereideni päälle. Ei ottanut kuuleviin korviinsa, ettei niiden päällä saisi istua. Päiväunille oli mentävä ilman ruokaa, eikä palveluskunta ottanut ulkoilupukua eli valjaitakaan pois, koska ajatteli, että on helpompi saada kissa kuljetuskassiin, kun on valjaat päällä.

Minua tietysti hermostutti koko aamupäivän, kuinka homma sujuisi. Päätäkin särki. Puoli kahdentoista aikaan aloimme valmistautua lähtöön. Herra Karvajalka pois yksiöstä, jossa nukkui sikeässä unessa. Oli ihan tokkurainen, kun mies, joka täällä asuu, nosti hänet syliinsä ja siirsi kuljetuskassiin. Minä vedin vetoketjun kiinni ja sitten alkoi mellakka. Hirvittävä huuto. Minua ahdisti tietysti entistä enemmän. Kyytimmekään ei tullut juuri sillä minuutilla, jolloin oli ollut puhe. Oli peräti minuutin myöhässä, joten piti jo soittaa perään, ettei vain ollut unohtanut asiaa.


Eläinlääkäriin päästyämme Herra Karvajalka oli hiljaa. Silmät pelosta mustina. Meidän piti odottaa odotustilassa hetki. Samassa tilassa oli nuori nainen koiransa kanssa. Yritin rauhoitella kissaa, vaikka itsekin olin aivan hermorauniona. Sitten tuli eläinlääkäri, joka sanoi, että mennään tänne ja anteeksi, että hän on myöhässä. Aamulla oli tullut pari kiiretapausta. Menimme yhteen huoneeseen ja nostin kantokassin pöydälle. Lääkäri katsahti kassin sisälle ja sanoi, että hetkinen, piti olla koiran rokotus. No huh! Onneksi ei tyrkännyt rokotetta pienelle pojalle.

Jouduimme vaihtamaan huonetta ja taas odottelemaan. Minua alkoi ahdistaa lisää. Miehen lähetin matkoihinsa, kun tuntui, että aika vain kului ja kului, ja hän oli ajatellut käväistä kaupassa. Lopulta eläinlääkäri palasi ja taas anteeksipyyntöjä sateli. Tietysti koiranomistajalla oli ollut monta kysymystä lääkärille rakkaasta lemmikistään.



Lopulta pääsimme siihen pisteeseen, että nostin herra Karvajalan pois kantokassista. Karvat vain tippuivat ja tassut olivat hiestä märät. Eläinlääkäri katsoi ensin toisen korvan taakse tullutta kaljua läikkää. Kerroin, että siihen oli iskenyt punkki, jonka olimme poistaneet. Jonkin ajan kuluttua korvan taakse ilmestyi kalju läikkä. Siinä yhteydessä vaihdoin juuri ostetun kuivamuonan viljattomaan sekä laitoin punkkilääkkeen niskaan, koska edellisestä kerrasta oli kulunut nelisen viikkoa. Lääkäri tutki myös kissan korvat ja sanoi, että hyvältä näyttää ja kaljukohdassa kasvaa jo karvoja ja iho on aivan ehjä sekä puhdas, joten sen kanssa ei ole ongelmia. Lupasi kuitenkin vielä tarkastaa korvan vierasesineen varalta, kunhan kissa olisi nukutettu.

Herra Karvajalka oli todella nätisti. Eläinlääkäri sai rauhassa tutkia purukalustoakin, eikä kissa reagoinut mitenkään muuten kuin karvanlähdöllä ja hikisillä tassuilla. Sitten otettiin stetoskooppi esille ja lääkäri alkoi kuunnella. Keuhkot krohisee! Onko krohissut aikaisemmin? Minä sitten sanomaan, ettei ole, mutta kissa kyllä toisinaan hieman kuorsaa. Joo, voi olla astmaa. Etenkin rotukissoilla astma on yleistä. Herra Karvajalka ei ole rotukissa, vaikka onkin ylevän näköinen. Sitten lääkäri alkoi selittää, kuinka nukutuksessa joudutaan laittamaan tippa ja operaatio joudutaan keskeyttämään, jos kissan tila heikkenee ja tulee keuhkoödeema tai ainakin näin sen muistan. Sen jälkeen on aloitettava nesteytys ja omistajalle soitetaan. Tämän tarinoinnin päätteeksi nukutuspiikki. Yritin olla reipas ja kysyin rokotuksesta, joka olisi menossa marraskuussa vanhaksi. En ollut huomannut asiaa aikaa varatessani. Rokotus voidaan kuulemma laittaa samalla kertaa.



Nukutuspiikin saatuaan Herra Karvajalka alkoi erittää sylkeä. Eläinlääkäri pyysi minua odottamaan kissan vieressä muutaman minuutin, jonka jälkeen hän tulee takaisin hakemaan kissan. Eläinlääkärin lähdettyä huoneesta minusta tuntui, että huone pyöri. Minulle tuli hirvittävä hikoilukohtaus. Kuivatessani kasvojani muutama nenäliina kastui läpimäräksi aivan hetkessä. Yritin silitellä kissaa ja olla muka rauhallinen ja vakaa. Hoin kissalle, ettei ole mitään hätää, ei yhtään mitään hätää. Hikoilun ohessa alkoi vapina ja sydämentykytys. lisäksi tuli pahoinvointi. Menin hetkeksi istumaan, mutta oli pakko nousta saman tien ylös, kun kissa liikahti. Sitten kun kissa tuntui simahtaneen täydellisesti, niin istahdin alas ja aloin katsella ympärilleni, eikö mistään löytyisi paperipussia. Minun oli pakko saada oloni kohentumaan. Eihän siellä mitään paperipussia ollut. Kärvistelin ja totesin, että olin varmasti odotellut jo vartin eläinlääkäriä takaisin. Lopulta, kun eläinlääkärin askeleet kuuluivat käytävältä. Syöksyin ylös pöydän ääreen ja yritin olla normaalisti. Eläinlääkäri sanoi, että soittavat 2-3 tunnin kuluttua, kun Herra Karvajalan voi tulla hakemaan kotiin. Hoipuin ulos eläinlääkäristä ja menin kyytiautooni istumaan.



Päästessäni kotiin, jatkoin töiden tekemistä. Vilkuilin koko ajan kelloa ja olin aivan hermona, milloin soitetaan, että kissa on nesteytyksessä ja tilanne on vakavaakin vakavampi. Töitä tein rutiinimaisesti mitään ajattelematta, joten voi olla, että jälkikäteen korjailen omia jälkiäni, koska ajatus ei ollut työnteossa ollenkaan.

Lopulta eläinlääkäristä soitettiin iloinen puhelu. Herra Karvajalan voisi hakea kotiin. Homma oli hoidettu. Mitä? Ei tullut keskeytystä, vaan kaikki meni rutiinilla. Haimme kissan kotiin. Eläinlääkäri vielä huomautti, että jos krohina pahenee, niin pitää tulla jatkotutkimuksiin. Lysti maksoi hieman vajaa 217 euroa kaikkinensa. Kissa oli ihmeen pirteä, koska joskus on voinut huonomminkin. Sain vielä jatkettua etäpäivääkin niin, että työtunnit täyttyivät. En silti väitä, etteikö tokkuraisuutta olisi ollut ilmassa koko illan ajan.


Kun itse sain työtuntini täyteen, sanoin, että menen hetkeksi sängyn päälle makaamaan, koska olen henkisesti ihan loppu. Ei mennyt kuin vartti, kun mies, joka täällä asuu, tuli sanomaan, että tule katsomaan. Herra Karvajalka oli ilmeisesti laskenut jo kantokassissa alleen ja olikin aivan märkä, kun kotiin tulimme. Kissa oli sitten mennyt hiekkalaatikolle ja pissaaminen oli vielä sitä sun tätä. Lopputulos oli, että häntä, takajalat, peräpää ja mahanalus olivat täynnä paakkuuntuvaa hiekkaa. Se siitä kampaajakäynnistä. Sanoin, että nyt kissaa ei aleta pesemään, vaan on pakko odottaa, että hiekka kuivuu, niin sitä on helpompi irrottaa. Märkänähän se vain leviää ympäriinsä.



Kissa piristyi iltaa kohti sen verran, että mies kävi pienellä ulkoilulenkillä kissan kanssa. Oli kuulemma hyökkäillyt mustarastaiden kimppuun ja vauhti oli ollut kova. Keskiviikkoaamuna kissa ei meinannut pysyä nahoissaan, koska ulos piti päästä heti. Märkäruokakuppi tyhjeni saman tien, kun ruokaa sinne laitoin. Illalla kissa oli kuitenkin mielestäni hieman flunssaisen oloinen. Aloin taas epäillä keuhkotautia, mutta sitten tulin lukeneeksi, että stressitilanne saattaa laukaista kissalla flunssan, kuten ihmiselläkin. Toisaalta työkaverini sanoi, että hänen toinen kissansa on rokotteen jälkeisenä päivänä saanut flunssan oireita, jotka hävisivät nopeasti. Voihan se olla sitäkin, koska tänään Herra Karvajalka ei ole vaikuttanut flunssaiselta.


Täytyy kyllä sanoa, että eläinlääkärireissut ovat stressaavia sekä kissalle että minulle. Jopa niin stressaavia, että saan itselleni aiheutettua paniikkikohtauksen. Tämä taisi olla toinen ihan aito paniikkikohtaukseni. Ensimmäisen koin kesällä hammaslääkärissä, joka oli älyttömästi myöhässä aikataulusta. Tällaiset myöhästymiset kun tapaavat antaa lisäaikaa minun mielikuvitukselleni.

Onko teidän eläinlääkärireissut helppoja vai hermoiletteko rakkaitten lemmikkienne puolesta?



6 kommenttia:

  1. Eläinlääkärireissut on kauheita. Pelkkä rokotus vielä menee, jos ei itse katsele ollenkaan piikkiin vaan keskittyy kissan rapsutukseen. Mutta se kun joutui jättämään Maxin hampaiden hoitoon ja nukutuksen alkaessa siltä tuli oksennus ja kotona nukutus kesti vielä monta tuntia... Joo, olin tosi tosi ahkera sinä etätyöpäivänä (niin varmaan joo). Ps. Herra Karvajalasta on taas ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt syksyllä kuvat onnistuvat. :)

      Eläinlääkärireissut ovat todella kammottavia. Vaikka tietää, että reissu on eläimen hyväksi, niin vierestä on kauhea seurata. Nukutustilanteet ovat todella inhottavia. Onko Pepsi selvinnyt ilman hammaskiviongelmaa? Onnen tyttö, jos näin on. <3

      Poista
    2. Pepsillä on rapsutettu hammaskiveä vain silloin kun hänet sirun laiton yhteydessä nukutettiin pari vuotta sitten. Eikä sitä silloinkaan paljon ollut :) Pepsi on kyllä päässyt helpolla.

      Poista
    3. On kyllä helpotus, jos kissa ei kärsi hammaskivestä. Hyvä Pepsi!

      Poista
  2. Apua luin tätä kuin jännitysnäytelmää. Sinulla on kyllä taito kuvata tilanteet niin elävästi, kuin itse täällä saman kokisi. Onkin tosin tullut koettua moneen kertaan. Meidän edesmennyt Onni aina pökälöi autossa kauhusta jo ensimetreillä. Uskon, että eläimet vaistoavat eläinlääkärissä myös siellä poisnukkuneiden tuoksut ja sekös kauhistuttaa.


    Huh mikä reissu, mutta onneksi upea Karvajalka iltaa kohden toipui jo ja sai emäntäkin siellä hengittää. <3

    Kivaa viikonloppua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. :) Nyt Karvajalka voi tosiaan jo ihan hyvin ja komentelee palveluskuntaa kovaan ääneen.

      En muuten olekaan ikinä ajatellut, että eläimet vaistoaisivat eläinlääkärissä poisnukkuneet, mutta sehän on ihan totta. Kamala ajatus kaikkinensa. Tuo Onnin pökälöintikin on ollut todella kauheaa. Mikä stressi eläimillä onkaan, kun tietävät joutuvansa lääkäriin. :(

      Ihanaa viikonloppua teillekin <3

      Poista