7.10.2017

Katja Kallio: Yön kantaja

Luin jo elokuun lukumaratonilla Katja Kallion Yön kantajan (Otava, 2017) loppuun, mutta koska näitä kirjapostauksia on jäänyt roikkumaan, on tämäkin odottanut vuoroaan. Nyt on kuitenkin aika hoitaa tämä osuus loppuun saakka. Kirjan sain äidiltäni lainaksi. Luultavasti kirjaan on monissa kirjastoissa pitkät jonot, mutta paikalliset Kirkes-kirjastot yllättävät taas. Kirjaa löytyy lähes jokaisen kirjaston hyllystä. Hyvä Kirkes. Ei teitä suotta kehuta.

Amanda Aaltonen on levoton nainen, joka tunnetaan huonoista tavoistaan, irtolaisuudestaan sekä huoraamisesta. Välillä Amanda joutuu tutustumaan vankilan elämäänkin. Amanda on kuitenkin sinnikäs. Hän ei herroja kumarra, vaan haluaa päästä maailmassa eteenpäin. Nuori nainen tutustuukin ranskalaiseen kuumailmapallolentäjään Duplessikseen, jonka kanssa hän lentää suureen maailmaan Pariisiin. Duplessis osoittautuu rentuksi, eikä elo Duplessiksen siskon perheen kanssa saman katon alla ole sitä, mitä Amanda haluaa. Amandan on aika palata takaisin Suomeen ja Turkuun.

Vuonna 1891 Amanda saa passituksen Seilin houruinlaitokseen. Diagnoosina Insania epileptica menstrualis. Siis epileptinen kuukautishulluus. 26-vuotias Amanda kuvittelee olevansa vain hetken aikaa Seilin saarella, mutta hän ei tiedä totuutta. Ken Seilille joutuu, sieltä pois ei kulje tie. Seilin saaren naispotilaat ovat tuomittuja loppuiäkseen. Vähitellen Amanda oppii laitoksen tavoille. Hän tekee töitä muiden mukana ja yrittää välillä miellyttääkin päästäkseen nokkimisjonossa ylöspäin. Amanda saakin niin sanotun vapaakävelijän, luottopotilaan, statuksen, jonka toisinaan menettää, kun oikein alkaa keittää. Amanda on nainen ja hän haluaa olla rakastettu ja hän haluaa itsekin rakastaa. On mukava hoitaja Sofia, on Amandan potilasystävä Pikku-Greta ja on Isaksson, saarella asuva kalastaja ja kaiken korjaava mies. Ihmisiä, joihin Amanda ihastuu, vihastuu ja rakastuu.

Yön kantaja on uskomattoman hieno kirja. Tarina on taitavasti kirjoitettu ja vie lukijaa mukanaan. Kirjan alkupuoli jäi ehkä hieman irralliseksi muuten eheästä kokonaisuudesta, mutta tällekin on selityksensä. Katja Kallio oli vieraana kevään viimeisessä Kirja vieköön! -illassa, jossa hän kertoi, että kirjan kuumailmapalloilu on symbolista. Tunne, ettei liikuta, mutta kuitenkin koko ajan edetään. Seilin saarella tämä tuli hyvin esiin. Saaren elämä oli täysin eristettyä muusta maailmasta, mutta pieniä muutoksia saarella kuitenkin vuosien aikana tapahtui. Lisäksi tietenkin vuodenaikojen vaihtelu toi saarelaisten elämään omia muutoksiaan. Kallio kertoi myös, että Amanda oli itsenäinen ja poikkeava nainen. Ajanjakso, jolloin Amanda eli, ei tällaista käytöstä naiselta hyväksynyt.

Kirjan tekee vielä mielenkiintoisemmaksi se, että Amanda on oikeasti elänyt. Amanda Fredrika Aaltonen (1864-1918) on kapinoinut kaikkia naisia kohtaan olevia odotuksia kohtaan ja päätynyt Seilin saarelle vuonna 1891, kuten kirjan päähenkilökin. Kallio on kirjoittanut Amandan tarinasta hyvin elävän. Pidin myös erityisen paljon Seilin saaren kuvauksista. Kallio on selvästi vieraillut saarella ja tehnyt loistavaa taustatyötä tämänkin osalta. Minäkin tahdon Seilille heti ensi kesänä. Pidän myös tällaisesta, kuinka historiaa voidaan tuoda tutuksi tavalliselle lukijalle romaanin muodossa.

Yön kantaja on myös surullinen kertomus siitä, kuinka kovan hinnan naiseudesta on voinut joutua maksamaan Suomessa. Ensinnäkin jo se, että naiseuden takia ihminen suljetaan mielisairaalaan. Voiko hullumpaa ajatusta ollakaan? Toisekseen Amanda halusi esimerkiksi tuoda esiin naiseuttaan, mutta sitä ei hyväksytty. Seilin muut naispotilaat olivat kateellisia punaisesta hiusnauhasta tai Pariisista tulleista vaatteista. Kirjasta löytyy monia ajatuksia herättäviä asioita. 

Katja Kallion Yön kantaja kannattaa lukea jo pelkästään taitavan suomen kielen käsittelyn takia. Lisäpisteitä tulee tietenkin loistavasta ja hienosti kerrotusta tarinasta.



2 kommenttia:

  1. Aivan uskomattoman koukuttava kirja. Olen käynyt Seilillä ja sillä on hurja menneisyys, joista moni kirjailija on ammentanut materiaalia kirjoihinsa.
    Ajatteleppa saari, jonne vangitaan vain naisia. Todella julmaa puuhaa ja ne hoidot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallio toi kirjassaan todella hyvin Seilin historiaa esiin. Ei ole kyllä ollut helppoa naisilla, jotka sinne on passitettu. Todella julmaa touhua. Yön kantaja on kyllä kirja, jota ei kannata sivuuttaa.

      Poista