9.7.2016

Blogistanian kesälukumaratonin päivitysraportti

Tänään lauantaina 9.7.2016 kello 13.00 aloitan matkan ja päätän sen sunnuntaina kello 13.00. Siis minkä? Viikonlopun kuumimman jutun eli Blogistanian kesälukumaratonin. Postasin jo aiemmin kattauksen, joka odottaa lukemista. Aloitan Katja Tikan, Leea Lappalaisen ja Anu Järvisen Helsingin sisäpihat kertovat kirjalla. Matka jatkuu välillä Enni Mustosen Paimentytöllä. Illalla kaadun sänkyyn John Irvingin Ihmeiden tien kera. Aamulla maraton jatkuu kenties samoilla kirjoilla. En ole maailman nopein lukija, mutta mielelläni heittäydyn tällaiseen ja katson, paljonko ehdin vuorokauden aikana lukea.

Tämä postaus päivittyy matkan aikana, joten olkaa kuulolla ja pitäkää peukku pystyssä, jotta suoriudun elämäni ensimmäiseltä maratonilta ehjin nahoin.

Kuva: Niina Tolonen


Launatai 9.7.2016 klo 13.00

Lukumaraton alkaa! Vuorokausi pelkkää lukemista tai onhan tässä välillä tankkausta ja nukkumistakin. Lähden liikkeelle avoimin mielin ja fiilispohjalla.

Klo 16.49

122 sivua takana. Maraton alkoi parvekkeella palellen. Siirtyminen sisätiloihin aiheutti välittömän väsymyksen tunteen. Silmät menivät väkisin kiinni. Taas on kertynyt univelkaa arkiviikon aikana. Kupillinen teetä ja parvekkeelle, niin johan karisi unihiekat silmistä. Kirjamatka Helsingin sisäpihoilla on ollut ihanaa luettavaa. Olen kuvitellut itseni Ruoholahden villoihin, josta sujuvasti siirryin Puu-Vallilan ja Puu-Käpylän kautta Kruununhakaan. Täältä matkasin Katajanokan vankilaan kivutakseni lopulta Torkkelinmäelle. Lukumaratonin fyysiset vammat lienevät jonkinasteiset auringonpolttamat. Aurinkorasvaa tuli siveltyä iholle hieman myöhässä. Mutta nyt maraton jatkuu.



Klo 18.18

Luettuja sivuja 166 ja ensimmäinen kirja saatu päätökseen. Maratonin tämä osuus päättyi Arabianrantaan. Kylläpä oli hieno kirja. Taas on opittu paljon uutta ja mielenkiintoista. Seuraavaksi lähden herra Karvajalan kanssa ulkoilemaan. Tarkoituksena on ulkoilun lomassa lukea Paimentyttöä. Suokaa sateeton ulkoilutunti, ettei tule pakollista taukoa maratoniin.

Klo 20.16

Sivuja takana yhteensä 197. Hitaasti etenee. Ulkoiluhan meni sitten niin, että en ehtinyt montaa sivua lukea, kun taivaalta alkoi tipahdella isoja ja raskaita sadepisaroita. Herra Karvajalkaa ei sade haittaa, joten ulkoilua ei keskeytetty sateen takia. Maraton sen sijaan keskeytyi hetkeksi. Varusteet olivat kyllä viimeisen päälle. Kumisaappaat ja sadetta pitävät housut ja takki. Aluksi meinasi tulla hiki, mutta loppujen lopuksihan vaatevalinta oli mitä loistavin, koska taivaalta sadetta saatiin. Sivuhuomautuksena huomautettakoon, että ensimmäisessä lukemassani kirjassa Topelius mainittiin pariin otteeseen ja  Paimentytön tapahtumat puolestaan keskittyvät Topeliuksen ympärille. Ihme on, jos Ihmeiden tiessä on jokin viittaus Topeliukseen. Nyt hieman taukoa maratonille.






























Klo 22.17

Tauon aikana luin muutaman sivun eli luettuja sivuja on nyt yhteensä 209. Tuli käytyä Fiinan ja Lassen häissä Idan ja Irene-mamsellin kanssa. Nyt aion siirtyä makuukamarin puolelle John Irvingin kanssa. Saattaa olla, että uni tulee aika nopeasti, mutta ehkä saan kuitenkin muutaman sivun luettua. Aamulla jatkan päivittämistä. Tsemppiä kaikille muille maratonisteille, jos aiotte valvoa yön yli. Itse en siihen kykene. Täytyy nukkua hyvin, jotta jaksaa vielä huomisen aamupäivän pinkoa maratonin loppumetrit.



Sunnuntai 10.7.2016 klo 7.44

Luettuja sivuja yhteensä 242. Viimeiset kiritunnit alkamassa ennen maratonin päätöstä. Ei Ihmeiden tiestä löytynyt viittausta Topeliukseen, mutta pari yhtäläisyyttä tuli löydettyä Paimentytön ja Ihmeiden tien välillä. Molempien kirjojen päähenkilöt ovat orpoja ja he ontuvat. Sekä Ida että Juan Diego, molemmat nuoruutensa kynnyksellä, olivat äitiensä vieressä, kun nämä kuolivat. Molempien päähenkilöiden ontumisen taustalla on onnettomuus, jossa olisi voinut lähteä henki. Mutta nyt ei avata kirjojen tarinoita sen enempää, vaan lähdetään pukeutumaan. Ulkoilu herra Karvajalan kanssa odottaa. Toivottavasti kissa on ei juokse koko aamulenkkiä, vaan ehditään hetki seisahtua ja minä saisin muutaman sivun luettua.

Klo 9.45

Luettuja sivuja yhteensä 281. Aamu-ulkoilu suoritettu ja aamupala nautittu. Mikä siinä on, että aina alkaa sataa, kun pääsen ulkoilun lomassa lukemisen vauhtiin? Niin kävi nytkin. Ei kyllä sääherrat ole suosiollisia lukumaratonin suhteen. Lisäksi olen saanut ulkoilun jälkeen toimia portsarina. Herra Karvajalka on mennyt terassin ovesta ehkä sata kertaa suuntaan tai toiseen. On siis terassilla fleksissä kiinni, joten jatkuvaa oven avaamista ja fleksin irrottamista tai kiinnittämistä. Mutta sitten Paimentyttöön. Sain juuri luettua loppuun kohtauksen, jossa Ida pääsi ripille. Kyyneleet tulivat silmiini, kun luin kirkonmenojen jälkeisiä tapahtumia. Ihana kirja. Nyt kuitenkin takasin maratonille. Saa nähdä, ehdinkö lukea Paimentytön loppuun saakka.

Klo 13.00

Lukumaraton selätetty. Luettuja sivuja kertyi yhteensä 374. Itse olin ajatellut lukevani noin 350 sivua, joten olen ihan tyytyväinen tulokseen. Matka oli mukava. Paimentytössä tuli vielä pari yhteyttä Helsingin sisäpihat kertovat -kirjaan. Aika hauskasti näinkin erilaisista kirjoista voi löytää yhteneväisyyksiä. Ihmeiden tietä en ehtinyt illalla lukea muutamaa kymmentä sivua enempää, joten sen kanssa matka jatkuu edelleen. Paimentytöstä jäi lukematta viitisentoista sivua, jotka luen tänään.

Lopuksi tsempit lukijoille, jotka ovat vielä maratonilla. Ensi vuonna olen ehdottomasti mukana, jos tämä järjestetään, eikä ole mitään pakollista menoa samaan aikaan.


10 kommenttia:

  1. Oi, Paimentyttö on varmasti todella hyvä maratonkirja, Enni Mustonen on niin ihana. <3 Hyvää maratonia ja lukuiloa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aloitin Paimentyttöä jo viikolla työmatkalukemisena, mutta se on edelleen kesken, joten sitä on hyvä lukea myös marataonilla. Tykkään kirjasta todella paljon.

      Poista
  2. Lukuintoa sinulle! Oulun seudulla ei ole tarvinnut aurinkorasvaa, on ollut tasaisen harmaa sää :). Minullakin on Paimentyttö omassa pinossa, mutta saapa nähdä ehdinkö aloittelemaan sitä maratonin aikana vai jääkö ensi viikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä on ollut oikeastaan tosi hyvä ilma koko päivän, paitsi sen hetken, kun olisin nauttinut ulkoilusta kirja kädessä. Yritän saada Paimentytön luettua loppuun huomenna aamupäivän aikana, jos vain aika riittää.

      Poista
  3. Minulla on Paimentyttö kesäkirjapinossa, joten odotan innolla arviotasi siitä:) Irving<3 Ihmeiden tie oli huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeiden tie on todella ilkikurisen hauska. Kunnon Irvingiä<3 Yritän saada Paimentytön postauksen kasaan mahdollisimman nopeasti, kunhan saan kirjan loppuun asti luettua. Kirja on kyllä ihana.

      Poista
  4. Mukavalta kuulostava maraton. En minäkään öisin voi lukea - pakko nukkua :-)
    Kiitos myös, kun vastasit kyselyyn!

    VastaaPoista
  5. Hauskoja nuo yhtenevyydet kirjoissa, joskus ihmettelen, miten niitä sattuukin - sama asia, ihan pienikin, saattaa toistua peräkkäisissä kirjoissa monen monta kertaa. Oi, Mustosen kirjat, Helsingin historiaan hullulle herkkua! Ja mikä on tuo sisäpihat-kirja, nyt alkoi kiinnostaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua myös huvitti, kun aloin löytää kirjoista yhteneväisyyksiä. Tuo Helsingin sisäpihat kertovat kirja on ihastuttava. Monta uutta asiaa tuli taas opittua Helsingistä. Olin aina kuvitellut, että Puu-Vallilasta löytyy Helsingin vanhimmat asunnot, mutta Ruoholahden villat ovat vanhempia. Suosittelen lämpimästi, jos haluaa syventää Helsinki-tietämystään.

      Poista