16.11.2018

Henkimaailman juttuja


Kyllä taas on pientä poikaa kiusattu. Siis Herra Karvajalkaa. Vastahan me kuukausi sitten kävimme inhottavalla eläinlääkärikeikalla ja nyt sitten tämä tapaus. Meinaan, että taas käytiin eläinlääkärillä. Mistäkö syystä? Mistäköhän tämänkin tarinan alkaisi? Jos vaikka siitä edellisestä eläinlääkärikeikasta.

Herra Karvajalkahan oli viimeksi kampaamokäynnillä, jossa takut saivat kyytiä. Vaikka kukaan ei varmasti usko, niin harjaan kissan päivittäin, ja silti niitä takkuja tulee. Eläinlääkärireissun jälkeen kerran, jos toisenkin hieman kauhistelin, kun kissa alkoi kellistellä eteisen lattialla selällään. Onko niitä kaljuja läikkiä enemmänkin vai ovatko kohdat takkujen jäljiltä kaljuja? Kissaa ei kuitenkaan tuntunut kaljukohdat haittaavan, joten mitäpä niitä sen enempää miettimään. 


Reilu viikko sitten kissa ryntäsi ulkoa sisään ja alkoi pestä itseään kovalla tohinalla. Taisi hieman rapsutellakin itseään. Jokin kutitti. Aloin laskea viikkoja ja tarkastin asiat. Kyllä. Punkkilääkkeestä oli reilu neljä viikkoa aikaa. Päätin vielä kerran laittaa mömmöt kissan niskaan, koska marraskuun ilmat olivat olleet sen verran lämpimät. Varmasti niitä punkkeja vielä heinikossa majailee, ja jos ei majaile, niin auttaahan se lääke kirppuihin ja väiveisiin. Jotainhan täytyi olla vialla, kun kissa tuolla tavoin riehaantui.

Punkkilääke tuntuikin tehoavan, koska yltiöpäinen peseminen ja itsensä rapsuttelu loppui. Sitten tapahtui kuitenkin jotain. Pari iltaa sitten olin Herra Karvajalan kanssa ulkoilemassa. Yhtäkkiä kissa ryntäsi juoksuun ja kotiin. Hirvittävä kupeitten pesu ja itsensä ympäri kiertäminen, kun yritti saada sitä jotain pois, jota minä en nähnyt. Samana iltana sama toistui useampaan kertaan. Kissa ryntää terassilta sisälle ja aloittaa raivopäisen pesemisen, joka päättyy siihen, että kissa ikään kuin yrittää juosta kutinaa/hajua/kipua pakoon. Viimeinen juoksu oli niin hirvittävä, että ajattelin oikeasti, että joko kissa tiputtaa television tai paiskautuu suin päin ikkunaa kohti. Kissan silmissä oli todella pelokas katse. Ei ollut normaalia ei.



Eilen sitten soitin eläinlääkärille ja kerroin, että haluan tulla näyttämään Herra Karvajalkaa, koska tämä ei ole millään tavoin normaalia käytöstä. Saimme ajan tälle päivälle. Eilinen oli hieman rauhallisempi kuin edellinen ilta, mutta kissa selvästi pelkäsi mennä terassille. Kyräilevä katse ja supernopea juoksu terassin ohi nurmikolle. Takaisin tullessa ryntäys hengenhädässä sisätiloihin. Etenkin yksi terassin seinä vaikutti olevan todella epäilyttävä. No, mitä siinä hämäräsokea ihminen voi tehdä marraskuun pimeässä illassa, kun ei muutenkaan näe pimeässä mitään? Eikä se mieskään, joka täällä asuu, näe sen paremmin.

Tänään sitten töiden jälkeen eläinlääkärille. Pienelle pojalle asia tuli järkytyksenä. Tietenkin. Eläinlääkärissä oli ennen meitä toinenkin kissa. Pelokas katse hänelläkin. Oli kuulemma rokotuksen aika. Kolmaskin kissa tuli paikalle. Omistajat olivat jotenkin poissa tolaltaan, eikä ihmekään. Kuulin, että kyseessä oli kissan viimeinen matka. Lämpöisiä ajatuksia pariskunnalle. Minua itkettää, kun ajattelenkin asiaa. Raskas päätös heillä.


Päästessämme eläinlääkärin juttusille alkoi Herra Karvajalka saman tien erittää sylkeä. Ennen on riittänyt vain tassujen hikoilu. Syljen tai kuolan erittämisen olen aina laskenut rauhoittamiseen kuuluvaksi. Kertoilin lääkärille näitä samoja juttuja ja hän alkoi tutkia poikaa. Ensimmäisenä kyseltiin pissa-asiat, koska olihan herra Karvajalalla nuorempana poikana idiopaattiseen kystiittiin taipumusta. Luojan kiitos niitä ongelmia ei ole ollut vuosikausiin, eikä nytkään ole ollut pissa-, eikä sen puoleen kakkaongelmiakaan. Eläinlääkäri vielä tutki Herra Karvajalan takapäätä ja kaikki olivat normaalissa kunnossa siellä päässä. Kaljukohdat olivat kampaamoreissun jäljiltä tai ainakaan niissä ei ollut mitään merkkiä mistään muusta. Iho ja turkki olivat hienossa kunnossa ja anturat normaalit. Hengitys ei rohissut eli sekin asia oli kunnossa.

Eläinlääkäri oli todella ihmeissään. Sanoi, ettei selkeää syytä ole, mutta halusi vielä tutkia kissan lonkkia erikseen. Eihän herra Karvajalka siitä tykännyt ja hieman aristeli, mutta sitähän se teki muutenkin koko tutkimuksen ajan. Järkyttävää touhua kaiken kaikkiaan. Lopuksi kissa laitettiin lattialle, jotta eläinlääkäri näkisi, käveleekö kissa normaalisti. Ei kävellyt, vaan meni matalana, koska pelkäsi. Seuraavaksi kissa meinasi hypätä tutkimuspöydälle. Eläinlääkärin toppuutellessa hyppäsikin minun selkääni ja sitä kautta pöydälle ja siitä vihdoin kantokassiin. Kysyin vielä mahdollisista ruoka-aineallergioista, niin lääkäri piti sitä epätodennäköisenä, koska onhan Herra Karvajalka elänyt yli 10-vuotiaaksi ilman mitään tällaisia ongelmia. Toisekseen ongelmat olisivat alkaneet kasvojen ja pään alueelta.



Lopputulemana eläinlääkäri totesi, ettei hänellä ole vastausta, mikä kissaa vaivaa. On kuulemma henkimaailman asioita, mutta hän vahvasti epäilee, että jokin on säikäyttänyt kissan pahanpäiväisesti. Lisäksi kissan vilkas mielikuvitus siihen päälle, niin kissa voi oireilla eri lailla. Jos eläinlääkäri olisi ollut psykologi, olisi kysynyt Herra Karvajalalta, mikä on vialla, mutta kun ei ollut, niin ei voinut sitä kysyä. Lääkäri pyysi videoimaan, jos ja kun tällaista tapahtuu vielä. Lisäksi antoi särkylääkereseptin ihan varmuuden vuoksi, jos kissalla kuitenkin on jotain kipuja. Samalla reissulla muistin ostaa niskaan laitettavan matolääkkeen.

Tämä reissu kustansi hieman vajaa 57 euroa matolääkkeen kanssa. Särkylääke haetaan apteekista huomenna. Saimme ilmeisesti toimistokuluissa huojennusta, koska katsottiin toiseksi käyntikerraksi saman asian tiimoilta.


Tänä iltana on ollut pari lähes samanlaista kohtausta, mutta lievimpinä. Ensimmäinen tuli, kun kissa haisteli ulkoilmaa terassin oven raosta. Jokin taas pelästytti kissan. Jotain ehdin videoida, mutta en sitä videota nyt tähän laita, koska oli niin lievä ”kohtaus”. Toinen kohtaus tuli, kun olimme ulkoilemassa. Yhtäkkiä kissa syöksyi kotia kohti. Aivan kuin olisi aavistanut vaaran vaanivan lähistöllä. Toivon tällä hetkellä, että lumi sataisi maahan, niin näkisimme, jos joku käy terassillamme vierailulla. Pissahajuja en ole haistanut terassilla.

Mitä mieltä olette, onko henkimaailman juttuja vai tuttuja juttuja kissaihmisille?

12 kommenttia:

  1. Voi ei! Ensimmäisenä tuli mieleen hyperesthesia. Sopisiko oireet? http://pikkupeto.blogspot.com/2016/06/feline-hyperesthesia-syndrome.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! En ollut kuullutkaan tuollaisesta ja oireethan sopivat aika hyvin. Pissaamisongelmaa ei ole, eikä mouruntaa. Muutenhan Manni on kyllä hyvinkin kova puhumaan. Olen nyt seurannut tätä, ja oireet pahenevat iltaa kohti, kun pimeä alkaa laskeutua. Jotenkin tulee mieleen, että ulkona on tapahtunut jotain, jota emme ole nähneet. Entiset naapurit kertoivat aikoinaan nähneensä terassillaan lumikon. Mietin sitäkin, olisiko lumikko yrittänyt hyökätä kimppuun, jos sellainen täällä pyörii. Lumikkohan on aikamoinen peto.

      Täytyy nyt vain yrittää rauhoittaa tilanne ja olla vaikka lähtemättä ulkoilemaan, jos ei itse sinne hingu.

      Poista
    2. Hyvin mahdollista että Lumikko tai joku muu metsäneläin on jotain suhissut Mannille tai vain käynyt merkitsemässä reviiriään teidän terassille.

      Poista
    3. Voi olla, että salaisuudeksi jää, mikä on pelästyttänyt. Jokin tuossa terassialueella on kuitenkin varmasti käynyt. Joko pieni yhteenotto tai joku hajujen jättäjä. Kumoikaan ei miellytä herraa. :)

      Poista
  2. Onpa outoa, mutta mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi outo vaiva. Toivotaan, että olo rauhoittuu vähitellen. Surkea katsoa, kun toinen selvästi kärsii.

      Poista
  3. Voi apua, tämä oli kyllä aivan henkimaailman juttuja. Kirjoitat nämä aina niin jännittävästi ja elävästi, että ihan kuin jännitysnäytelmää henkeä pidättäen taas luin.

    Veimme kerran Oskun nuhan takia Ruotsissa eläinlääkäriin ja tuli todella kallis lasku ja nuha olikin sitten heti poissa. Järkyin juttu on kyllä kuitenkin, kun supikoira apua meniköhän nimi oikein, puraisi sekä Oskua, että edesmennyttä Onnia peffasta ja oli ihan kauheat kolot, siinä oli hoitaminen, mutta peffat parani kyllä.

    Kivaa uutta viikkoa ja toivottavasti Karvajalalla on kaikki ok ja jos peljästys on ollut, säikähdys on ohi nyt.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas Tiia <3 Kirjoitat aina niin kannustavasti :)

      Kauhea tuo supikoiran puraisu. Vieläpä sekä Oskua että Onnia. Kyllä noiden lemmikkien kanssa saa olla. Meillä on hieman tilanne rauhoittunut. Enää ei tule niin tiheästi kohtauksia tai itse asiassa ihan yksi tai kaksi päivässä, mikä on hyvä juttu.

      Ihanaa viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  4. Hieno ja elävästi kirjoitettu teksti. Tempaisi ihan mukaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marke. :) Sellaisesta, joka koskettaa kovasti omaa sisintä, on helppo kirjoittaa.

      Poista
  5. Voi, miten ikävää! Toivottavasti asia selviäisi! Silityksiä Mannille ja mukavaa loppuviikkoa kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja anteeksi, että vastaaminen on kestänyt. Viimeinen viikko on ollut ehkä vuoden kiireisin. Huh. Ehkä nyt alkaa helpottaa. :)

      Manni voi jo paremmin. Välillä saa pienempiä kohtauksia, mutta nyt kun hiiret ovat olleet aktiivisesti ulkona liikenteessä, on kissa keskittynyt niihin. :D

      Ihanaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista