28.2.2014

Idiopaattinen kystiitti

Kissamme on kärsinyt parin viikon ajan idiopaattisesta kystiitistä. Sairaus on tuttu juttu kolmen vuoden takaa. Kissojen virtsatietulehduksista jopa 2/3 on selittämättömiä eli idiopaattisia kystiittejä. Sairaus voi johtua esimerkiksi stressaavasta elämäntilanteesta, vuodenaikojen vaihtelusta, tylsistymisestä jne. Vaihtoehtoja on monia. Itse olen diagnosoinut kissamme sairauden johtuvan kevään tulosta. Lumet sulavat ja kaikki kissan aistimat tuoksut tulvivat nenään. Vähemmästäkin sitä menee sekaisin. Kolme vuotta sitten tilanne oli aivan sama kuin nyt: lumi suli, kevät tuli.

Kissamme virtsatessa verta otin yhteyttä eläinlääkäriin. Lääkäri tutki kissan ja kyseli kaikkea mahdollista. Kissa sai varmuuden vuoksi antibiootin ruiskeena sekä hivenainekuurin, joka tekee virtsarakossa olevaan haavaumaan kalvoa. Lisäksi määrättiin särkylääkettä. Toivottiin myös, että kissasta saataisiin otettua virtsanäyte jonkin ajan kuluttua.

Kissan tila paheni parin ensimmäisen päivän aikana. Luin kaikki mahdolliset nettipalstat kyseisestä aiheesta ja itkin itseni uneen, koska olin varma, että tämä on kissan kuolemaksi. Kissalla olisi kuitenkin virtsakiviä, jotka aiheuttavat kuoleman, jos kissa ei virtsaa, ja jos kissa ei saa hoitoa. Mietin jo kissan hautajaismenoja ja kävin kyselemässä lisäneuvoja eläinlääkäristä. Suosittelivat aloittamaan ruokavalion, joka auttaa pääsemään eroon virtsakiteistä. Tein kaikkeni ja kissan olo kohenikin. Mielialani nousi samassa tahdissa. Ehkä tauti ei olekaan kuolemaksi.

Seuraavalla viikolla postiluukusta tippui Kissafani. Lehdessä oli juttua idiopaattisesta kystiitistä. Mies, joka täällä asuu, oli lukenut artikkelin ja sitten alkoi viikon kestävä vouhkaaminen. Minun olisi pitänyt lukea artikkeli, vaikka sanoin lukeneeni jo kaikki mahdolliset nettijutut aiheesta. Mies sanoi joka ilta, että kissa voi kuolla. Aloin taas kerran pyöritellä aihetta mielessäni ja viikonlopun koittaessa itkin jälleen kerran itseni uneen. Kissahan siis oli kuolemassa käsiin.

Soitin jälleen kerran eläinlääkäriin varatakseni ajan virtsanäytteen ottoa varten. Kerroin samalla, että kissa on syönyt suhteellisen normaalisti, paitsi ei kanan sydäntä, jota olin edellisenä päivänä ostanut. Eläintenhoitaja sanoi, että nyt ei saisi antaa mitään muuta ruokaa kuin aiemmin ostamaamme dieettiruokaa. Ai jaa, minä olin antanut vähän muutakin, ettei olisi niin yksipuolista syötävää. Näytteenottoon hoitaja ehdotti, että meidän kannattaisi ensin kokeilla näytehiekkaa, ettei kissaa tarvitsisi turhaan rauhoittaa. Mitä ihmettä? Samassa muistin, että kolme vuotta sitten oli puhetta samasta asiasta, mutta eläinlääkärissä ei ollut juuri silloin saatavilla hiekkaa.

Menimme ostamaan hiekkaa. Hämmästys oli suuri, kun tyttö nosti myyntitiskille pienen littanan muovipussin. Pussissa oli ehkä maksimissaan kolme lasten hiekkalapiollista hiekkaa. Olimme odottaneet hiekkapussin olevan noin 3-5 kiloa painava säkki. Eläintenhoitaja selitti meille, kuinka hiekka toimii. Kissa pissaa hiekalle ja virtsa jää hiekan päälle virtsahelmiksi, josta se voidaan ottaa näyteputkeen. Olimme varmoja, ettei tämä onnistu meidän kissalla. Eläintenhoitaja sanoi, että kyllä useimmat onnistuvat hiekan avulla ja hän on jopa puolittanut hiekkapussin ja saanut samalla hiekkapussilla otettua kaksi eri näytettä kissaltaan. Epäuskoisina menimme kotiin ja totesimme, että näytteenotto jää maanantaille, koska näyte pitää toimittaa neljän tunnin sisällä eläinlääkäriin.

Maanantaiaamuna kissa herätteli jo ennen herätyskelloa. Ulos oli päästävä. Mies sanoi, että päästä vaan, koska kissa ei ollut tehnyt edellisenä iltana suurempaa hätäänsä. Laitoin kuitenkin kissanhiekkalaatikkoon näytehiekan ja seurasin kissan ulkoilua. Ei kissa käynyt tarpeillaan. Kissan tullessa sisälle, mies sanoi, että älä enää päästä ulos. Ennen kuin ehdin töihin lähteä, kissa jo riehui, koska ei päässyt pihalle. Sälekaihtimet saivat kyytiä ja kynnysmatto revittiin oven edustalta. Kissa myös meuhkasi siihen malliin, että huokaisin helpotuksesta, kun pääsin lähtemään töihin. Onnea vaan miehelle ja näytepissan otolle.

Töihin päästyäni kerroin kerrankin olevani iloinen työpäivästä. Mies soitti minulle ensimmäisen kerran kello 8.15 ja pyysi soittamaan eläinlääkäriin ja kysymään, pitkäänkö kissaa voi pitää sisällä. Lopetin puhelun lyhyeen ja kerroin kouluttavani osastomme uusinta tulokasta, ja etten ehtisi nyt keskustella. Hetken mietittyäni lähetin vielä tekstiviestin, jossa kerroin, että eläinlääkärissä sanottiin, että kissaa vaan täytyy pitää sisällä niin pitkään, että pissaa hiekalle. Ajattelin edelleen, että onneksi olen töissä. 
Puhelin soi toisen kerran kello 9.30. Kissa oli käynyt tekemässä näytehiekkaan isomman tarpeensa. Sanoin, että nyt on sitten lähdettävä ostamaan uutta hiekkaa. Tarpeet kuulemma olivat kuivia pötiköitä, joten mies vaan päätti ottaa pötikät hiekan päältä pois. Sanoin, että jos kissa pissaa, niin sitten on sanottava eläinlääkärissä, että kissa teki myös isomman tarpeensa hiekalle. Meni kymmenisen minuuttia ja puhelin soi taas. Bingo! Mies oli siivonnut isommat tarpeet laatikosta, niin kissa oli saman tien rynnännyt laatikkoon pissaamaan. Virtsa oli kaiken lisäksi valunut ihan eri paikkaan, missä kuivat pökäleet olivat olleet. Mies oli saanut näyteputken täyteen näyteainetta ja oli lähdössä eläinlääkäriin.


Jouduin lähtemään palaveriin. Neuvottelusta tultuani totesin, että mies oli soittanut minulle kolme kertaa. Soitin miehelle ja kysyin, mitä asiaa. Mies kysyi, soitettiinko minulle jo eläinlääkäristä. ”Joo, ei ole soitettu.” Kuulemma soittavat, kun ovat tutkineet näytteen. Olivat kehuneet hienoa näytettä. Huokaisin ja kävelin kohti ruokalaa. Salaattipöydän ääressä päätin kaivaa puhelimen taskusta ja laittaa sen tarjottimelle, jotta huomaisin tai kuulisin, jos se soisi. Samassa puhelin alkoikin soida. Eläinlääkäristä soitettiin ja kerrottiin, että näyte on puhdas ja kyseessä on tosiaan ollut idiopaattinen kystiitti. Kissamme on kuulemma herkkä ja reagoi vahvasti, joten joskus voisi kokeilla ruokaa joka hieman laannuttaa kissan mieltä. Olisikohan siitä ruoasta apua minulle itsellenikin?


PS. Nyt taas elämä maittaa.

16 kommenttia:

  1. Heippa! Meillä kanssa idiopaattista kystiittiä, vaivannut vuodenvaihteesta asti..joten tunnen tuskasi kun huoli eläimestä on suuri! Mikähän mieltä laannuttava ruoka mahtoi olla el:n mukaan olla, voisi meifän stressipellelle kanssa harkita?

    VastaaPoista
  2. Hei! Tuo idiopaattinen kystiitti on todella ikävä sairaus. Meidän kissalle syötettiin el:ltä ostettua Royal Canin Urinarya vaivan ollessa päällä. Kun virtsanäyte oli puhdas, el suositteli, että välillä voisi syödä "rauhoittavaa" ruokaa. En tietenkään kirjannut ruoan nimeä ylös, koska olin niin huojentunut ja tiesin, että ruoka on kirjattu kissan tietoihin el:n tietokantaan. Lisäksi Urinarysta on riittänyt näihin päiviin saakka syötävää, joten en käynyt hakemassa stressiruokaa, koska kissa näyttää voivan nyt mitä mainioimmin. Selasin äsken nettisivuja ja voisin veikata, että ruoka olisi Royal Caninin Calm. Voin vielä varmistaa asian el:ltä, kun arki koittaa. Ajattelin, että ensi vuonna ostan tammi-helmikuussa pussillisen stressiruokaa, jos vaikka estäisi idiopaattista kystiittiä. Toivottavasti saatte kisulinne kuntoon. Tuska on tosiaan käsittämätön, kun huoli kissasta on suuri.

    VastaaPoista
  3. Meidän kissalla on nyt tämä vaiva myös.. Oliko sinun kissallasi kestokatetria missään vaiheessa? Jos oli, oliko pissa kauankin veristä? Välillä tuntuu, että tuo on oikeasti pelkkää verta eikä edes pissaa :( http://www.kissamaailma.net/cgi-bin/yabb/YaBB.pl?num=1402923543 tuolla sivulla on aloittemani keskustelu kissamme tilanteesta, jos kiinnostaa. Neuvoja otan myös ilomielin vastaan!

    VastaaPoista
  4. Luojan kiitos, ettei ollut kestokatetria eli en osaa sanoa tuosta verisyydestä mitään. Olisin varmasti tullut hulluksi. Nyt jälkikäteen ajateltuna, kissa kuitenkin alkoi toipumaan aika nopeasti, vaikka silloin kaikki tuntui tosi tuskastuttavalta. Särkylääkkeenä oli Metacam, josta kissa tykkäsi tosi paljon.

    Luin juuri kauhulla tuota viestiketjua Kissamaailmasta. Tsemppiä sinulle ja kissallesi. Toivon todellakin, että kaikki on kääntynyt parempaan suuntaan. Sellainen tuli mieleen, että kun eläinlääkäri suositteli dieettiruokaa vaivan ollessa pahimmillaan, niin siitähän sain noottia, ettei olisi saanut syöttää muuta ruokaa. Dieettiruoan (Royal Canin Urinary) pitäisi nimenomaan auttaa tuohon todella ikävään vaivaan.

    Ja nyt tuli mieleen, etten saanut aiemman viestin aikoihin eläinlääkäriä kiinni, joten jäi selvittämättä stressiruoan nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävimme eläinlääkärissä rokotuksessa, niin muistin kysyä samalla rauhoittavan ruoan nimeä. Se oli juurikin tuo aiemmin veikkaamani Royal Canin Calm. Oli puhetta, että alkukeväästä, kun lumet alkavat sulaa, voisimme ottaa Calm-kuurin. Saattaisi helpottaa sitä, ettei idiopaattinen kystiitti alkaisi taas vaivata.

      Poista
  5. Hei!
    Meillä todettiin eilen tuo idiopaattinen kystiitti. Solmu on n 5 vuotias leikattu tyttökissa. Saatiin kanssa Royalin diettiruokaa ja kipulääkettä. Neiti vain ei suostu syömään kuin kuivanappuloita ja juokin melko vähän. Vinkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi näitä idiopaattisia kissoja. Sääliksi käy.

      Nyt on tosi hankala antaa vinkkejä, koska Manni meinasi ahmia Metacam-annostelijan aina antaessani lääkettä. Tuntui tykkäävän lääkkeen mausta. Mitä kipulääkettä Solmulle annetaan? Me ostimme Urinaryn kuivanappuloina, koska niitä Manni syö. Vastaava märkäruoka ei kelpaa. Voisiko Solmulle ostaa Urinaryn kuivaruokana? Tuohon veden juomiseen työkaverini on joskus kokeillut ruiskua, mutta en sitten tiedä, kuinka helppoa se on.

      Jaksamista sinulle ja Solmulle. Idiopaattinen kystiitti on todella rasittava vaiva.

      Poista
  6. Vedenjuontiin ehdottaisin vesiautomaattia. Esim. Drinkwell tai CatIt. Virtaava vesi houkuttelee juomaan, samoin nuo Urinary-raksut janottavat normaaleja enemmän.

    VastaaPoista
  7. Juomista voidaan yrittää lisätä myös maustamalla kissan juomavettä esim. kanan tai kalan suolattomalla keitinliemellä, jota voi valmistaa kerralla isomman määrän ja pakastaa pieniksi annospaloiksi jääpalamuottiin. Yksi jääpala riittää maustamaan ison kupillisen vettä. Mössöruokaa voi myös jatkaa vedellä. Kannattaa kokeilla myös erilaisia vesikippoja, korkeita, matalia, leveitä ja metallisia. Kuppeja voi sijoitella eri puolille asuntoa. Jotkut kissat tykkäävät juoda hanasta valuvaa vettä. On tärkeää, että veden vaihtaa usein ja pesee kulhon säännöllisesti. Juoma-automaattia kannattaa myös kokeilla, niin kuin tuossa joku ehdottikin. Olen itse maustanut virtsakiteistä kärsivälle kissalleni muiden kissojen märkäruuista (Thrive, Canacan, applaws. Saa eläinkaupasta ja esim. Zooplus) makunestettä ja siivilöinyt sattumat pois, näin sain kissan juomaan sen kipeimmillä ollessaan paljon vettä. Tätä kikkaa suositeltiin myös eläinlääkärissä. Kissallamme (leikattu poikakissa 5v) oli katetri kotona 5 päivää. Lisäksi rakkoa huuhdeltiin monta kertaa eläinlääkärissä ja kotona omatoimisesti suolaliuoksella, aina kun katetri meni tukkoon kiteistä. Rankkaa se oli kaikille, saa nähdä kuinka kissa lähtee paranemaan uudella ruokavaliolla, jossa on raksut kokonaan kielletty loppuiäksi ja virtsakiteiden liotusmärkäruokaa tulee syödä ainakin kahden kuukauden ajan. Voimia ja paranemisia kaikille kissoille ja niiden hoitajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä vinkkejä kissan veden jatkamiseen, jos kissalla on ongelmia juomisen kanssa.

      Kuulostaa tosi pahalta tuo katetrointi. Toivottavasti kissanne kaikesta huolimatta toipuu ja oppii elämään uuden ruokavalion kanssa.

      Poista
  8. Meillä on ollut pissavaivaa jo seitsämän vuotta. Ekalla lääkärikäynnillä vaivaksi diagnosoitiin struviittikiteet ja saatiin pissaraksuja sekä antibiootit. Vaiva uusi hoidosta huolimatta neljän kuukauden välein. Viimeisimmällä sairastelukerralla pissanäytteessä ei ollut bakteeriperäistä tulehdusta eikä kiteitä, siitä huolimatta sain pissaruuat sekä antibiootit varmuuden vuoksi. Selvästikään hoito ei auta mutta lääkäri ei edes etsinyt vaihoehtoja. Kyselin ruokavalion vaikutuksesta ja feliwayn käytöstä mutta vastaus oli aika tympeä: Niistä ei olisi hyötyä tässä tapauksessa. Siirryin barffaukseen ja jätin kaiken teollisen kissanruuan pois, sekä lääkkeeksi Cystaidia jatkuvaan käyttöön. Kissamme oli oireeton lähes neljä vuotta. Selvisi myös erehdysten kautta että oireilu alkaa jos annan edes kourallisen raksuja tai märkäruokaa. Nyt viimeisen vuoden aikana sairastelujaksoja on ollut useampi kuin neljä. Ruokavaliossa tai lääkityksessä ei ole ollut muutoksia joten saattaa olla joku muu syy. Vien näytteen eläinlääkäriin ja katsotaan saanko taas pissaraksuja sekä antibiootteja tai kortisonipiikkiä. -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjaa, että kissalla on lähes jatkuvasti pissavaivoja. Minua jännittää joka kevät, kuinka kissan kanssa käy, mutta nyt on menty kaksi kevättä puhtain paperein. Toivottavasti saatte kissanne sairauden selville ja siihen oikean hoidon. Epävarmuus on todella kamalaa ja kuluttavaa. Kissalle haleja ja rapsutuksia. <3

      Poista
  9. Idiopaattinen kystiitti saatiin diagnoosiksi. En tiedä mikä sen laukaisee kun ainakaan ihmisen aisteilla arki ei ole muuttunut. Maanantaina lääkäriin niin selviää jatko. Mieltä rauhoittavaa ravintolisää lääkäri taisi ainakin suositella jos on stressiperäistä.-Jenni-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Mannilla sairauden laukaisi vuodenajan vaihtuminen. Syy voi hyvinkin löytyä kodin ulkopuolelta. Toivottavasti saatte sairauden kuriin ja kissanne normaalielämä voi jatkua. Idiopaattinen kystiitti on todella inhottava sairaus.

      Poista
  10. Meidän itämaisella lyhytkarvalla on myös idiopaattinen kystiitti ja se ilmaantuu n. 2-5kertaa vuodessa. Vaiva menee yleensä ohi alle tunnissa. Vertakin tulee joskus. Yleensä pystymme päättelemään mistä syystä vaiva on tullut, esim. muutto tai jokin muutos kotona. Inhottava vaiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Todella nopeasti menee ohi, jos jo tunnissa. Mutta on totta, että on todella ikävä vitsaus. Täytyy ihan koputtaa puuta, ettei Herra Karvajalka ole nyt kolmeen vuoteen oireillut idiopaattista kystiittia.

      Poista