19.4.2016

Uusintana Hannu Mäkelä: Muistan – Otavan aika

Tuli hehkutettua sen verran paljon lukupiiriläisille lukemaani Hannu Mäkelän Muistan – Otavan aika (Tammi, 2015), että osa lukupiiriläisistä halusi lukea kirjan lukupiirikirjana. Eihän siinä mitään. Kirja lukulistalle. Itse en nyt heti kirjaan uudestaan tarttunut muuta kuin selatakseni kirjan parhaimpia kohtia. Kirkes-kirjastoissa kirja on edelleen hyvin suosittu. Tällä hetkellä vain yksi kirja odottaa lukijaansa yhden kirjaston hyllyllä.

En nyt kerro tarkempaa kuvausta Otavan ajasta, koska olen kirjasta jo aiemmin postannut, vaan keskityn siihen, mitä lukupiiriläiset kirjasta pitivät. Kirjasta pidettiin erittäin paljon. Kirjasta löydettiin paljon tartuntapintaa ja monesta asiasta oltiin samaa mieltä Mäkelän kanssa, vaikka lukupiiriläisillä ei olekaan iloa tuntea kirjailijaa henkilökohtaisesti. Kirjasta kirposi paljon lukumuistoja. Lisäksi yhdelle lukupiiriläiselle tuli omia muistoja kirjapainotyöstä sekä Uudenmaankadusta, jolla lukupiiriläinen oli asunut 80-luvulla. Tuttua kuulemma oli vanhan ajan kirjapaino-ongelmat ladonnassa.

Ajankuvaukset olivat kirjan parhaimmistoa. Oli kuin olisi ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tapahtumia. Eräs lukupiiriläinen kertoi, että kirja toi elävästi mieleen seitsemänkymmentäluvun taistolaistyötoverit. Postasin jo aiemmin, kuinka vasta kirjan myötä itse ymmärsin taistolaisuuden voimakkuuden ja radikaaliuden.

Lukupiiriläiset tykkäsivät Mäkelän tavasta kertoa kirjailijoista. Osa kirjailijoista vaikutti vähän vinksahtaneilta tai osa jopa vastenmielisiltä. Useat kirjailijat olivat kuitenkin mielenkiintoisia, kuten esimerkiksi Samuli Paronen. Antti Hyrystä ja Alpo Ruuthista lukija sai erittäin sympaattisen kuvan. Kirja antoi myös joitain perusteluja esimerkiksi Helena Anhavan suhteellisen vähäiseen suosioon. Otavan aika toi myös mieleen kirjailijoita, jotka olivat syystä tai toisesta päässeet vuosien saatossa unohtumaan. Paavo Haavikkoa Mäkelä ensin jumaloi, mutta vähitellen Haavikko tippui jumaluuden valtaistuimeltaan tavallisten kuolevaisten joukkoon myös Mäkelän mielestä. Haavikosta lukija sai kuvan hyvin surullisesta tapauksesta. Jarkko Laine oli ristiriitainen hahmo. Aluksi mies oli hauska ja rento, mutta myöhemmin välit katkesivat Mäkelään täysin.

Otavan aika on myös herkullinen paljastuskirja. Ainakin lukupiiriläiset tunsivat vastenmielisyyttä muutaman kirjailijan vaimoon tai muusaan. Näistä mainittakoon Nadja Pyykkö ja Mia Berner. Toisaalta lukupiiriläiset keskustelivat, oliko kirjassa mukana hiven naisvihaa vai pelkästään persoonan synnyttämää inhoa. Yksi lukupiiriläinen kertoi, että oli päätellyt Pentti Saarikosken elämäkerrasta, että Mia Berner olisi antanut miehelle vähän lisää luomisaikaa.

Mäkelän kuvaukset kirjallisuusmatkoista olivat hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa. Syntyi kunnon kuvauksia, kuinka 70-luvulla matkustettiin. Matkat tuntuivat olevan etenkin aikamoista resuamista ja viinanhuuruista menoa. Aina ei päästy edes itse aiheeseen, vaan matka saattoi menmä suoraan hyväntekeväisyydelle.

Lukupiiriläiset olivat sitä mieltä, että Hannu Mäkelän Otavan aika antoi sysäyksen lukea muutkin Muistan –sarjan kirjat. Hannu Mäkelän elämä alkoi kiinnostaa, etenkin isä-suhde ja ne lukuisat vaimot. 

Lukupiiri palkitsi kirjan 4½ tähdellä (asteikko 1-5).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti