Meidän viikonloppu lippuarvonnan voittajat

ELMA-messupostauksen lippuarvonta päättyi tänään puolilta päivin. Mies, joka asuu täällä, toimi arpojana eli miespuolisena Onnettarena, koska herra Karvajalalla ei tuntunut olevan kiinnostusta asiaa kohtaan. Onni potkaisi Ameliaa ja Haaruhaista, joihin on otettu yhteyttä sähköpostitse. Onnea voittajille ja mukavia messuhetkiä!

Teatterissa: Nummisuutarit

Lukupiirissämme alkoi jo kesäkuussa keskustelu mahdollisesta teatteriretkestä Kansallisteatteriin, koska ohjelmistoon oli tulossa Aleksis Kiven legendaariseen huvinäytelmään perustuva Nummisuutarit (1864). Elokuussa yksi ihana lukupiiriläinen varasi liput, koska alkoi näyttää siltä, että liput vietäisiin käsistä. Kiitokset Heidille näin bloginkin välityksellä lippuvarauksesta. Pyhäinpäivänä 31.10.2015 oli sitten h-hetki ja teatteri odotti meitä. Näytelmä sai ensi-iltansa Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 23.9.2015.

Nummisuutarit on ohjannut Janne Reinikainen. Sovituksesta on vastannut niin ikään Janne Reinikainen sekä Eva Buchwald. Rooleissa nähdään Inga Björn, Aku Hirviniemi, Johannes Holopainen, Leo Honkonen, Olli Ikonen, Paavo Kääriäinen, Juhani Laitala, Karin Pacius, Seppo Pääkkönen, Tuomas Rinta-Panttila, Markus Riuttu ja Maruska Verona. Kati Lukka on vastannut lavastuksesta ja Tarja Simonen pukusuunnittelusta. Musiikki on Timo Hietalan käsialaa ja valosuunnittelu Max Wikströmin. Äänet Jani Peltola ja Esko Mattila, koreografia Milla Koistinen sekä naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi. 

Maruska Verona, Tuomas Rinta-Panttila, Paavo Kääriäinen, Johannes Holopainen, Leo Honkonen, Inga Björn, Seppo Pääkkönen, Karin Pacius, Olli Ikonen, Juhani Laitala, Aku Hirviniemi ja Markus Riuttu. 

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Nummisuutarien Esko (Aku Hirviniemi) lähtee kosiomatkalle hakemaan hänelle luvattua morsianta Kreetaa (Johannes Holopainen). Puhemieheksi matkaan lähtee Mikko Vilkastus (Inga Björn). Miesten saapuessa määränpäähänsä ovat juhlat ylimmillään. Kreeta on lupautunut vaimoksi ulkomaan kieltä puhuvalle Jaakolle (Paavo Kääriäinen). Vietetään hääjuhlaa. Siitäkös Eskon mieli mustenee. Olo on petetty. Samaan aikaan Eskon veli Iivari (Leo Honkonen) ja hänen enonsa Sakeri (Seppo Pääkkönen) ovat juopotelleet rahat, joilla on ollut tarkoitus kestitä häävieraat Eskon ja Kreetan häissä. Kuinka kaikki päättyy, kun veljekset Esko ja Iivari tahoillaan ovat ikävässä tilanteessa?

Aku Hirviniemi Nummisuutareiden Eskona. Täytyy myöntää, että olin aluksi hieman skeptinen. Tunnustan, etten ole ikinä seurannut Putousta, ja jotenkin yhdistin herran kyseiseen tv-sarjaan, vaikka Hirviniemen ansioluettelo koostuu paljosta muustakin. Onneksi olin skeptisyyteni kanssa väärässä. Aku Hirviniemi oli todella vakuuttava. Hääjuhlan ollessa ylimmillään, mies sai aikaiseksi surullisen painostavan ilmapiirin pelkällä istumisella pöydän ääressä. Tunnetilojen vaihtuminen hetkessä yhdestä toiseen oli vakuuttavaa ja mahtavaa katseltavaa. Kreetan roolissa oli yllättäen mies: Johannes Holopainen. Holopaisen fyysinen ilmaisuvoima on hienoa seurattavaa. Tanssikohtaukset antaisivat olettaa, että mies on tanssija, mutta näyttelijä hän on.

Eskon isää Topiasta esittää Juhani Laitala. Karismaattinen mies, joka ei paljon esittelyjä tarvitse. Mies vetää roolinsa rautaisella ammattitaidolla. Karin Pacius esittää puolestaan Eskon äitiä Marttaa. Nainen on osannut hienosti ottaa tiukan roolin itselleen. Ei ole ihme, jos veljeksiä hieman pelottaa äidin suhtautuminen, kun miehet retkiltään kotiin palaavat. Leo Honkonen esiintyy Iivarina, Eskon renttuna veljenä. Miehen nimi oli minulle vieras, mutta ei varmasti enää tämän jälkeen. Honkosen roolitus on hengästyttävää (ja komeaa) katseltavaa. Miehen vimmaisa eläytyminen lavalla ei jätä taatusti ketään kylmäksi. Seppo Pääkkönen tekee Sakerina tasaisen hyvää jälkeä. Miehen rauhallisen varma olemus Iivarin rinnalla tuo näytelmään tasapainoa.

Aku Hirviniemi ja Johannes Holopainen

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Inga Björn Mikkona jää ehkä hieman etäiseksi voimakkaan Eskon rinnalla, mutta toisaalta Eskon rinnalla ei olisi voinut olla toista yhtä voimakasta roolitusta, koska silloin esityksestä olisi helposti tullut liian sekava. Björnille on kuitenkin myönnettävä tunnustus kohtauksesta, jossa hän viettelee Eskon. Olli Ikosen rooli on pieni, mutta ammattimainen. Talonisäntä Karrina hän pitää hääpuhetta nuorelleparille juuri niin vakuuttavasti kuin hääjuhlissa on tapana. Paavo Kääriäinen on Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen opiskelija. Hän on mielestäni hyvä valinta Jaakoksi Kreetan rinnalle. Miesten tanssiesitys on hieno ja ammattimainen. Koska kansallisen Nummisuutarit on moderni esitys, on lukkari Sepeteuskin vaihtanut sukupuoltaan miehestä naiseksi. Lukkarina mylvii Maruska Verona. Nainen, jonka saarnaaminen on voimakasta ja pelkoja aiheuttavaa. Merimies Nikoa esittävä Tuomas Rinta-Panttila tekee taitavaa työtä. Mies on vakuuttava ja sopii hyvin rooliinsa. Markus Riuttu kraatari Antreaksena joutuu Eskon hampaisiin aivan syyttä ja suotta. Mies eläytyy rooliinsa juuri niin hölmistyneenä kuin tuollaisessa kohtauksessa voisi olettaa tapahtuvankin.

Kansallisteatterin Nummisuutarit on moderni sovitus Aleksis Kiven teoksesta. Janne Reinikainen on vienyt teoksen todella kauaksi syntyjuuriltaan, mutta alkuperäinen tarina on siitäkin huolimatta löydettävissä näytelmästä. Tämä kertonee sen, että Aleksis Kiven teksti elää ja on voimissaan tänä päivänäkin. Nummisuutareiden legendaarinen sitaatti ”niin muuttuu maailma, Eskoni” on osattu kääntää myös näytelmän muotoon. Onhan Nummisuutareiden ilmestymisestä yli 150 vuotta aikaa, joten on selvää, että maailmaa on muuttunut, vaikka perusasiat eivät ehkä olekaan. Hienoa työtä Reinikainen on tehnyt. Pidin myös siitä, kuinka vanhempia konkarinäyttelijöitä oli laitettu lavalle rinnakkain nuorten näyttelijätulokkaiden kanssa.

Leo Honkonen ja Seppo Pääkkönen

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Näytelmän lavastus oli huikeaa. Iivarin krapulakohtaus oli pitkä, mutta todella vaikuttava. Kaiken maailman demonit pyörivällä lavalla tekivät kohtauksesta hyvin aidon. Sivukommenttina huomautettakoon, että meni myös hyvin Halloween-teemasta. Erikoismaininnan saa myös lavalle ilmestynyt metsä. Missä ihmeessä niitä puunrunkoja säilytetään? Esityksen koreografia oli mielestäni huikea. Näytelmän alussa esitetty tanssikohtaus oli todella tehokas mustine ihmishahmoineen. Nummisuutareissa käytetty musiikki täydentää eri kohtauksia hienosti. Etenkin Iivarin deliriumin aikaiset kuvat oli täydennetty todella pitkällä ja painajaismaisella musiikkiosuudella.

Kansallisteatterin Nummisuutarit on kaiken kaikkiaan hieno toteutus, joka kannattaa käydä katsomassa, jos ei ole ennakkoluuloinen. Näytelmä rikkoo perinteitä, joten en kuitenkaan suosittele sitä perinteitä rakastaville. En myöskään suosittele näytelmää lapsille, koska osa kohtauksia oli todella voimakkaita. Aku Hirviniemi ei todellakaan ole tässä näytelmässä sama kuin hassunhauskassa Putouksessa.

Kiitos Kansallisteatterille kuvalainauksista.

Milla Ollikainen: Pirunkuru

Törmäsin kesällä Facebookin Dekkariryhmässä minulle tuntemattomaan kirjailijaan Milla Ollikaiseen. Koska Ollikaisen kahta julkaistua kirjaa ryhmässä hehkutettiin, oli pakko marssia kirjastoon lainaamaan luettavaa. Ihastuin, joten laitoin kirjastoon ennakkovarauksen Milla Ollikaisen uusimpaan kirjaan Pirunkuru (Like, 2015). Kirja ilmestyi tänä syksynä, joten sain siis käsiini uunituoreen, lukemattoman kirjan. Kirja vaikuttaa olevan haluttu. Paikallisten kirjastojen kaikki niteet ovat parhaillaan lainassa.

Pirunkuru on Ollikaisen rikostrilogian viimeinen teos. Kirja jatkaa Veripailakoista ja Vesiraukasta tutun Krissen tarinaa. Krisse on muuttanut Ylläksen maisemiin rakkauden perässä ja on onnistunut saamaan harjoittelupaikan paikallislehdestä. Vanhempi konstaapeli Vuontisjärvi saa ilmoituksen, että Pirunkurusta on löytynyt ruumis. Hän lähtee ruumiin löytöpaikalle nuoremman konstaapeli Kukkolan kanssa. Hyvin pian käy ilmi, että kyseessä ei välttämättä ole tapaturmainen kuolema. Ruumiiksi paljastuu mies, jonka vaimo on lähtenyt lätkimään parikymmentä vuotta aikaisemmin. Nyt samainen vaimo on tullut käymään vanhalla kotipaikkakunnallaan. Onko vaimolla jotain tekemistä miehensä kuoleman kanssa? Mutta sitten kuolee toinenkin mies. Krissen lapsen isä. Samaan aikaan paikkakunnalla hehkutetaan kaivosyhtiön uutisoimaa suurta hanketta, joka toisi paikkakunnalle paljon uusia työpaikkoja.

Pirunkurussa Vuontisjärvi on vienyt enemmän tilaa Krisseltä, joka on mielestäni hyvä. Mielelläni lukisin jatkossakin Vuontisjärven selvittämistä murhamysteereistä, koska Ollikainen on osannut luoda Vuontisjärvestä sympaattisen ja kiinnostavan ja ehkä hieman hassun henkilöhahmon. Mielestäni Vuontisjärvi sopisi hyvin Timo Harjunpään, Jussi Vareksen, Maria Kallion ja muiden dekkaripoliisien kanssa samaan jonoon, joten on harmi, jos Vuontisjärvestä ei saa jatkossa enää lukea mitään. Ollikaisen edellisissä teoksissa seikkaili Krissen ystävä Eerika. Nyt nainen vain mainittiin ohimennen, mikä mielestäni osoittaa sen, että kirjailija on osannut jättää taakseen henkilöhahmon, jolle ei ole enempää käyttöä.

Milla Ollikainen on jälleen kerran osoittanut taitonsa kirjoittaa mukaansatempaavan kirjan. Ollikainen on kehittynyt entisestään kirjailijana. Yleensä tällaisten useampiosaisten kirjojen sarja heikkenee viimeisimmissä teoksissa, mutta Pirunkuru on mielestäni Ollikaisen trilogian paras kirja. Kirjan kieli on loistavaa. Lapin murretta on viljelty sopivassa suhteessa. Ei liian paljon, mutta ei liian vähääkään. Juoni on hyvä ja kirjan loppuhuipentuma hämmentävän yllättävä. Kirja etenee mukavan sutjakkaasti, eikä kirjassa ole mielestäni turhia kikkailuja.

Nyt jään toiveikkaana odottamaan, mikä on Milla Ollikaisen seuraava veto kirjallisuuden saralla. Toivottavasti jatkoa seuraa tavalla tai toisella.

Pirunkurua suosittelen kaikille, jotka ovat lukeneet Ollikaisen aiemmat kirjat. Kirja on nopealukuinen ja mukavasti kirjoitettu.

Kirjalle annan tähtiä 5- (asteikko 1-5).

ELMA-messut 6.-8.11.2015 + arvonta

ELMA-messut ovat yksi viidestä mielenkiintoisesta tapahtumasta Helsingin Messukeskuksessa Meidän viikonloppuna 6.-8.11.2015. Sain ELMA-messuille bloggaajapassin, mutta nyt kävi niin ikävästi, että en pääsekään paikalle kyseisenä viikonloppuna. Haluan kuitenkin kertoa hieman ELMA-messuista ja näytteilleasettajista.

ELMA maaseutumessujen tarkoituksena on esitellä messukävijöille suomalaisen maaseudun tuotteita ja palveluita. Messuilta löytyy maaseudun elintarvikkeita, maaseudun kehittämistä, maaseutumatkailua, maallemuuttoasioita sekä mikä ihaninta: kotieläimiä ja niiden hoitoa. Eläinhallista löytyy mm. alpakoita, laamoja, lehmiä, possuja, koiria, poneja, kanoja, kissoja ja lampaita. ELMA-messuja voikin suositella erityisesti koululais- ja päiväkotiryhmille. Perjantai 6.11. onkin suunnattu nimenomaan näille ryhmille.

ELMAn eläinhallissa on todella kattavasti esillä suomalaisen maaseudun eläimiä. ELMA-messuilla on vuosittain oma kummieläin. Tänä vuonna kummieläimenä on suloinen, valkoinen, suomenkarjaa oleva vasikka Mollamaija. Osa ELMAn eläimistä esiintyy Eläinareenalla ja nyt seuraa muutama täsmävinkki messukävijöille. Miniatyyrihevoset esiintyvät eläinareenalla päivittäin koko viikonlopun ajan kuten myös Mollamaija. Perjantaina areenalla on kello 12.30 Lehmä-show Miss & Mr. Elma. Lauantaina kello 15.45 esittäytyvät maaseudun työkoirat ja sunnuntaina kello 14.00 on varsafinaali 2 v. suomenhevoset.

Kun puhutaan maaseutumessuista, on ruoka tietenkin yksi tärkeä aihe. Tämä kiinnostaisi tietysti etenkin allekirjoittanutta. ELMA-messuilla on uusi luomualue, jolta voi ostaa Suomessa tuotettuja luomutuotteita. Luomualue on toteutettu yhdessä Pro Luomu ry:n kanssa. Luomualueelta voi tuotteiden lisäksi hankkia tietoa luomutuotannosta, sen kehityksestä ja uutuustuotteista. Luomualueella esittäytyvät mm. seuraavat yritykset monen muun rinnalla: Leader Foods Oy, Lapin Maria Oy, Finnamyl Oy ja Bioferme Oy.

Yksi ELMAn mielestäni mielenkiintoisimmista kohteista on ilman muuta Ruokatiedon näytöskeittiö. Perjantaina näytöskeittiö on suunnattu erityisesti koululaisryhmille. Silloin keittiössä tutustutaan monipuolisiin ammatteihin kuten esimerkiksi juustoalan yrittäjyyteen, puutarhuriin ja lampuriin. Lauantaina näytöskeittiössä Hyvää Suomesta –jäsenyritykset valmistavat erilaisia ruokaherkkuja. Sunnuntaina Atria Mestarit kertovat parhaita paistin käsittely- ja ruoanlaittovinkkejä.

Muuta maalle! –alueeseen kannattaa myös tutustua. Alue esittelee kaksikieliset kaupungit Loviisan ja Raaseporin. Maaseutukaupungit lähellä pääkaupunkiseudun palveluita. Loviisa ja Raaepori järjestävät Muuta maalle –lavalla ohjelmaa ja esittelevät esimerkiksi kaupunkien kulttuuritarjontaa. Muuta maalle –alue toteutetaan yhdessä MaaseudunTulevaisuus –lehden kanssa.

Helsingin Messukeskuksen Meidän viikonlopun muita mielenkiintoisia messutapahtumia ELMAn lisäksi ovat Metsämessut, Kädentaitotapahtuma, OutletExpo sekä lauantaina ja sunnuntaina lisäksi Lemmikkimessut. Mielenkiintoisia kohteita kaikki ja mikä parasta yhdellä lipulla pääsee kiertämään kaikki viisi messualuetta. Täältä löydät lisätietoja messujen aukioloajoista ja lippujen hinnoista.

Lopuksi päästään postauksen jännitysmomenttiin. Arvonta! Pääsen arpomaan kahdelle onnekkaalle pääsylipun Meidän viikonloppuun. Lipulla voit vierailla yhtenä messupäivänä kaikilla Meidän viikonlopun messuilla. Kerro, mikä Meidän viikonlopun messuista kiinnostaa sinua eniten ja miksi. Laita kommenttisi yhteyteen sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyttä, jos onni osuu kohdallesi.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy tiistaina 3.11. klo 12.00. Tämän jälkeen suoritan arvonnan ja otan yhteyttä voittajaan. 

Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!

Arvonta suoritettu. Haaruhainen ja Amelia pääsevät messuille ihastelemaan. Onnea voittajille!

Teatterissa: Kummitusjuna

Helsingin Kaupunginteatteri järjesti Facebookissa kilpailun, jossa palkintoina oli lippuja uutuusmusikaali Kummitusjunaan. Osallistuin ja voitin! Voi riemua. Ystävättärelle viesti ja ei muuta kuin suunta kohti Studio Pasilaa maanantaina 19.10.2015. Ensi-iltansa Kummitusjuna sai 14.10.2015.

Kummitusjunan ovat käsikirjoittaneet Lauri Maijala ja Sinna Virtanen. Anna-Mari Kähärä ja Jussi Tuurna ovat vastanneet teoksen sävellystyöstä. Lauri Maijala on vastannut myös musiikkinäytelmän ohjauksesta. Musikaalin tulkitsee Kaupunginteatterin lauluryhmä Ochetti, johon kuuluvat Petrus Kähkönen, Tuukka Leppänen, Sanna Majuri, Janne Marja-aho, Emilia Nyman, Tiina Peltonen, Ursula Salo ja Antti Timonen. Orkesterissa musisoivat Sara Puljula, Topi Korhonen ja Esko Grundström. Orkesterin kapellimestarina taiteilee Jussi Tuurna. Janne Vasama on vastannut lavastuksesta ja puvustuksesta. Valosuunnittelu on William Ilesin ja äänisuunnittelu Ari-Pekka Saarikon käsialaa. Naamioinnista ja kampauksista on vastannut Aino Hyttinen.

Petrus Kähkönen, Janne Marja-aho, Tiina Peltonen, Sanna Majuri, Emilia Nyman, Antti Timonen, Ursula Salo ja Tuukka Leppänen

Kuva © Jori Grönroos, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Kummitusjuna on groteski, tragikoominen ja mustaa huumoria sisältävä musikaali. Kaikki Kummitusjunan kyytiin uskaltautuneet tekevät metromatkan, joka jää varmasti mieleen. Matka alkaa Itä-Helsingistä Mellunmäestä ja suuntautuu kohti Ruoholahtea tai oikeastaan kohti suurta ja kaunista Espoota. Metro pysähtyy eri pysäkeillä, joilla sattuu ja tapahtuu. Välillä sattuu hieman kovemminkin. Jokaisella läpikäydyllä asemalla on oma tarinansa ja musiikkiesityksensä.

Katsojaa kylmää, kun Sanna Majuri eläytyy Mellunmäessä yksinäisen vanhuksen nahkoihin. Suoritus on hämmästyttävän taidokasta. Mielestäni Kummitusjunan parhaimman kohtauksen vetää Janne Marja-aho Kontulassa. Hävyttömän irstas ja iljettävä mies, joka naurattaa kaikessa kammottavuudessaan. Kontulan mies jaksaa vetää huulet hymyyn vielä jälkikäteenkin esitystä mietittäessä. Hulvaton tapaus. Antti Timosen ja Tiina Peltosen esitys on kamala positiivisessa mielessä. Antti Timonen vaikuttaa ensin olevan rehti suomalainen mies, kunnes miehen synkkä ja musta puoli avautuu katsojalle. Hui. Tiina Peltonen puolestaan vetää morsiamen roolinsa aivan kuin oikeasti haudan takaa. Loistavaa heittäytymistä.

Janne Marja-aho

Kuva © Jori Grönroos, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Kuinka sitten käy Siilitiellä? En halua paljastaa, mutta koska kyseessä on Kummitusjuna, voi lukija aavistella jotain synkkää. Entä sitten Herttoniemen hiihtäjät ja etenkin se yksi hiihtäjä, Petrus Kähkönen? Sääliksi käy miestä, mutta hyvin Kähkönen rooliinsa eläytyy. Hieman katsojana ehkä voisi jopa itkettää miehen kohtalo. Kulosaaresta matkataan Korkeasaareen. Emilia Nyman ja Tuukka Leppänen esittävät lihanhimoisen kohtauksen tiikerin ja eläintenhoitajan suhteesta. Emilia Nyman eläintenhoitajana on suloinen ja ihastuttava. Tuukka Leppänen tiikerinä sen sijaan kiero ja itseään täynnä oleva otus. Molempien omistautuminen rooliinsa on erittäin onnistunutta. Ursula Salon laululahjoja voi vain ihailla naisen esittäessä papin roolia Sörnäisissä. Nainen vetää bluesia täysillä.

Kummitusjunan valo- ja äänisuunnittelulle on annettava omat aplodinsa. Loistavasti toteutettuja molemmat. Musikaali ei olisi myöskään onnistunut ilman taitavaa orkesteria. Yleensä musikaalit ovat iloisia, mutta tässä musikaalissa orkesteri laittoi välillä sellaiset paholaismaiset soundit kehiin, että katsojaa värisytti pelkkä musiikki. Pidin myös siitä, että orkesteri otti kontaktia yleisöön. Orkesterin jäsenet olivat pukeutuneet lipuntarkastajiksi ja ennen esitystä tarkastivatkin salissa olevien katsojien matkalippuja. Hienoa vuorovaikutteisuutta.

Emilia Nyman

Kuva © Jori Grönroos, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Vaikka itse en asu Helsingissä, on metrolla tullut kuitenkin sen verran liikuttua, että osa kohtauksista oli hyvin tyypillistä metroelämää. Kummitusjuna tarjoaa ihmiselämän kirjon kaikessa karmeudessaan katsojalle. Olisin ehkä kuitenkin toivonut esitykseen monikulttuurisuuden esiintuomista, koska se on hyvin tyypillistä metroissa kulkijoille. Hieman myös ihmetytti, että Sörnäisissä pyörivät vankilakundit ja –gimmat, vaikka vankila onkin osa Sörnäistä. Itse olisin luultavasti päätynyt jonkinlaiseen narkkarikohtaukseen. Musikaalin loppu mentiin mielestäni liian vauhdilla. Odotin kohtausta Rautatientorilta, mutta sitä ei tullut. Kokonaisuudessaan Kummitusjuna on todella virkistävä uutuusmusikaali, josta pidin paljon. Mahtava aloitus arkiviikolle.

Kummitusjunan ikärajasuositus on 16 vuotta. Mielestäni tämä on hyvä, koska osa kohtauksista ja sanoituksista ovat melkoisen makaabereja. Esitystä suosittelen kuitenkin kaikille, jotka kaipaavat jotain erilaista ja uutta teatterielämystä.

Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille kuvalainauksista sekä erityiskiitos Onnettarelle.

Sofi Oksanen: Norma

Vietin syyskuussa ikääntymispäivää. Äitini halusi hieman lahjoa minua, ja mitä paketista paljastuikaan? Sofi Oksasen uusin romaani Norma (Like, 2015). Olin todella iloinen lahjasta, koska olin vain haaveillut, että saan kirjan luettavakseni ehkä joskus parin vuoden kuluttua. Kuten arvata saattaa, on kirja paikallisissa kirjastoissa todella varattu. Jono on sen verran pitkä, että ihmettelen, milloin jonon viimeiset saavat kirjan luettavakseen.

Norma kertoo naisesta nimeltä Norma. Norman äiti on tehnyt itsemurhan hyppäämällä metron alle. Norma ei voi ymmärtää äitinsä ratkaisua ja alkaakin selvittää, mistä kaikessa on ollut kyse. Vähitellen Normalle alkaa paljastua hämäriä asioita äidistä ja äidin lähipiiristä. Samaan aikaan Norma joutuu kiristyksen kohteeksi äidin velkojen takia. Norma ei ole millään tavoin normaali nainen. Hänen hiuksensa kasvavat vähintään metrin vuorokaudessa. Norman äiti on aina suojellut tytärtään piilottelemalla tytön hiuksia ja leikkaamalla niitä päivittäin. Myös Norma on oppinut varovaiseksi hiuksiensa suhteen. Hiukset ovat muutenkin erikoiset. Ne aistivat ihmisten sairauksia ja sitä, kuinka luotettavia ihmiset ovat. Hiukset niin ikään käyttäytyvät kuin olisivat oma itsenäinen persoonansa.

Sofi Oksanen on kirjoittanut nykyaikaan sijoittuvan kirjan, jota on mielestäni vaikea luokitella mihinkään omaan luokkaansa. Kirja on sekoitus muun muassa jännitystä, fantasiaa ja satua. Kirja on kiehtova ja jollain tavoin uskottava. Itse asiassa minun oli pakko googlata, onko tällaista hiusten kasvua oikeasti olemassa. Ilmeisesti ei, mutta sen sijaan kirjassa mainitaan hypertrikoosi, joka on perinnöllinen liikakarvaisuutta aiheuttava häiriö. Oksasen sanankäyttö on taitavaa ja hienoa. Normaa on mukava lukea jo pelkästään kielen takia. Oksanen osaa myös vangita lukijansa. Kirjan tarina etenee koko ajan rauhallisella tavalla, vaikka pinnan alla kuplii ja paljon. Mielestäni kirja on kaiken kaikkiaan hämmentävä ja erikoinen.

Oksanen ottaa kirjallaan kantaa ihmiskauppaan ja naisen asemaan. Lukija alkaa pakostakin miettiä, kuinka karmeita ihmiskohtaloita maailmassa on. Ihmiskauppa on uskomattoman rumaa ja voittajia pelissä ei ole. Niille, jotka itseään voittajiksi kuvailevat, soisin saman kohtalon kuin ihmiskaupan poloisille.

Sofi Oksanen on eniten palkittu suomalainen nykykirjailija. Viimeisimpiä ovat Ruotsin akatemian pohjoismainen palkinto ja Budapestin suurpalkinto. Sofi Oksasen tuotantoa on käännetty yli 40 kielialueelle

Normaa voin suositella luettavaksi, jos haluat ihastella taitavaa sanankäyttöä ja miettiä, millainen naisen asema voi kaikessa kaameudessaan olla. 

Tähtiä kirjalle annan 4+ (asteikko 1-5).

Hyväuskoinen hölmö ja vähän muuta

Aamulla mennessäni töihin piipahdin työpaikkani lähellä olevaan Valintataloon. Olin herännyt keskellä yöllä, enkä ollut saanutkaan heti uudestaan unta, vaan oli tullut valvottua ja mietittyä – yllätys, yllätys: työasioita. Silmäni olivat aamulla täysin ristissä, joten ajattelin hakea Valintatalosta Nescafén pikakahvia. Siis sellaisia pusseja, joiden sisältö sekoitetaan kuumaan veteen ja nautitaan. Makuina on esimerkiksi cappuccino. Kahvia juon todella harvoin, joten näillä Nescaféilla on välillä mukava herkutella ja herätellä itseään uuteen päivään.

Kauppaan päästyäni valitsin nopeasti kahvijuomapakkauksen ja olin jo aikeissa siirtyä kohti suklaahyllyä, kunnes silmäni nauliutuivat teehyllyyn. Työpaikalla oleva teepussilaatikko vetelee viimeisiään, joten päätin ostaa teetäkin. Työpaikallani jokainen tuo omat teet ja kahvittelijoille on oma kahvipakettisysteeminsä. Jaahas, kaupan hyllyn reunassa luki monessa kohtaa, että ”poistuva tuote alennettuun hintaan”. Hyvä, heti aamusta pelkkää säästöä siis. Hieman ihmettelin, miksei poistuvien tuotteiden kyljissä ole alelappua, ja paljonko sitä alennusta ylipäätään annetaan. Irtoteepakkauksissa lappuja näytti olevan, mutta ne eivät sovellu työpaikalle ja sitä paitsi alennetut irtoteet eivät mielestäni olleet mitenkään edullisia. Valikoin mukaani loppujen lopuksi jonkin Twiningsin lajitelman. Vielä suklaapatukka ja Mynthonit ja sitten kassalle.

Ihmettelin laskun loppusummaa ja sitä, miksi alennettuja teepaketteja oli kassahihnan vieressä. Ostokset kuitenkin kassiin ja nokka kohti työpaikkaa. Kävellessäni työpaikalle luin samalla kauppakuittia. Argh! Minua huijattiin! Ei se teepakkaus mitään alennuksessa ollut ja maksoin siitä kalliin hinnan. Prismasta olisin saanut teepakettini edullisemmin. Voi että minua harmitti heti aamusta, mutta tapahtuneellehan ei oikeastaan voi mitään. Mitäs luotin kaupan hyllyteksteihin. Miksen vain luottanut siihen, että aletuotteiden pitäisi olla oranssilla alennustarralla laputettuja. No, paras olla miettimättä asiaa sen enempää. Teepussilaatikko työpöydän laatikostoon ja töihin.

Saadessani koneen auki alkoi kännykkä muistuttaa. Piti soittaa työpaikkalääkärille. Torstai-illalla kaivoin esiin paperisen verenpainelääkereseptin antaakseni sen miehelle, joka täällä asuu. Miehen piti hakea minulle satsi lääkkeitä. Onneksi satuin vilkaisemaan päivämäärää. Reseptissä komeili päiväys 15.10.2014. Siis reseptihän oli vanhentunut keskiviikkona tai torstaina. Lääkärikeskuksen asiakaspalvelussa kerrottiin, ettei kumpikaan työpaikkani työpaikkalääkäreistä ollut paikalla perjantaina. Samalla kysyttiin, onko reseptillä kiire. Kerroin selviäni ehkä viikonlopun yli. Kuka sitä nyt tarkkaa määrää muistaa, paljonko niitä lääkkeitä on jäljellä. Ajanvaraus lupasi välittää jollekin muulle työpaikkalääkärille soittopyyntöni. Onpa muuten mukava kertoa avokonttorissa tällaisia asioita. Blogin välityksellähän se on aivan eri asia.

Siinä sitten tein töitä ja odotin lääkärin soittoa. Aina kun nousin työpöytäni äärestä, unohdin tietysti kännykän pöydälleni. Onneksi kuitenkin satuin istumaan pöydän ääressä silloin, kun lääkäri soitti. En sitten halunnut selvittää asiaa kaikkien kuullen, joten pakenin naisten vessaan keskustelemaan. Hyvä tuuri kävi siinä suhteessa, ettei siellä ollut kukaan parhaillaan asioimassa. Pyysin lääkäriä uusimaan reseptin, niin hänpä olikin tarkkana miehenä. Hirvittävä kuulustelu käyntiin. Tunsin olevani tuomiolla, ja vaikka puhuin totta, tuli tunne, että yritin jotenkin huijata. Myönnettäköön, että en ole aktiivinen verenpaineen mittaaja, joten sen suhteen minun on nyt tehtävä parannus. Lopputulema oli, että resepti tuli uusittua, mutta samalla sain passituksen kalium-kokeisiin. On kuulemma liian pitkä aika edellisestä. Minulla ei edes ollut tietoa, että sitä jotenkin seurattaisiin, jos on verenpainelääkitys. No, oppia ikä kaikki. Helpommalla olisin kuitenkin päässyt, jos olisin tajunnut hakea lääkkeet ajoissa ennen reseptin vanhenemista.

Töistä livahdin perjantain kunniaksi aikaisin pois. Viikolla tuli tehtyä sen verran monta pidempää päivää, että viikon tunnit tasan tarkkaan tulivat täyteen ja ylittyivätkin, joten pieni varaslähtö ei ollut haitaksi. Kotikaupunkiini päästessäni suunnistin kohti Citymarkettia. Tarkoitus oli katsastaa Hintarallit. Ostoskoriin päätyi kasvovettä ja kissanruokaa. Karkkihyllyn ohi kävellessäni huomasin, että vitosella saisi kolme Fazerin makusuklaata. Nam. Halpaa ja tästä olisi iloa pitkään tai sitten ei, koska joku kuitenkin syö kaikki suklaat kaapista. Siinä sitten valikoin suklaita. Sininen levy, punainen levy ja Mariannelevy. Sitten kassajonoon.

Vuoronikin tuli joskus. Hieman hämmästyin laskun loppusummaa. Katsoin aamusta viisastuneena heti kuittia. Kaikki kolme suklaalevyä normaalihintaan! Oli pakko kysyä. Kassatyttökin katsoi kuittia ja sanoi, että kyllä suklaiden piti alennuksessa olla. Otti vielä mainoslehtisen esiin ja totesi, että makusuklaat kolme kappaletta vitosella. Soitti infoonkin tarkastaakseen asian. Kyllä, makusuklaat kolme vitosella, mutta sininen ja punainen eivät ole makusuklaita. Juuri niin. Mitä ne sitten ovat, jos eivät miltään maistu? Tyttö sanoi, että voisin vaihtaa tuotteet. Vastasin, että antaa olla, mutta kannattaisi kyllä merkitä alennustuotteet hieman tarkemmin, koska siniset ja punaiset levyt ovat siellä niiden MAKUSUKLAIDEN keskellä. Luultavasti en ole viikonlopun ainoa ralliajaja, joka haksahtaa siniseen ja punaiseen luullen niidenkin kuuluvan alennuksen piiriin. Sen verran karvas maku tästä kaupasta jäi, että suklaalevyt ovat kaapissa, eikä niitä ihan heti avata. Tästäkin saan tietysti syyttää vain itseäni. Hölmö, kun en ymmärrä, mikä on makusuklaa.