Epämiellyttäviä kohtaamisia

En tiedä, johtuuko harmaatakin harmaammasta ilmasta, mutta olen tällä viikolla reagoinut pari kertaa todella voimakkaasti joutuessani odottamattomaan tilanteeseen. Mielestäni en normaalisti ole mikään hysteerikko ja osaan suhtautua asioihin aika rauhallisesti. Vai johtuuko seuraavien tapahtumien reagointi kaikesta ikävästä uutisoinnista vai mistä?

Menin eräänä iltana töiden jälkeen käväisemään Prismassa. Kaivoin lompakkoni käsilaukusta, koska piti ottaa kärrypoletti kolikkotaskusta. Paikkakuntani Prisma on kuuluisa taskuvarkaista, joten mielestäni olen nykyään todella tarkka lompakkoni suhteen kaupassa. Päätin pitää lompakon tiukasti kädessäni, koska hakisin nopeasti ostoslistan ruoat kaupasta ja sitten painelisin kotiin.

Yhdellä kassalla oli jotain säpinää. Kolmesta neljään, ei-suomalaista alkuperää (en mielestäni ole rasisti) olevaa henkilöä sähläsi kassalla. Yksi oli maksamassa ja toinen heilutti leipäpussia ja muutamaa kolikkoa kassapäädyssä. Selitys oli kova. Ohitin joukkion ja menin kaupan portille tai siis siihen sisäänkäynnille, jossa ovat ne automaattiset heiluriportit. Portista mennessäni tunsin, että joku oli aivan selässäni kiinni. Käännyin katsomaan ja mulkaisemaan, niin edellä mainitusta joukkiosta olivat mies ja nainen päättäneet lähteä takaisin kauppaan. Minulle tuli epämukava olo, mutta jatkoin matkaani. Pyöriessäni kaupassa ja hakiessani ostettavia ruokia huomasin, että joka kerta, kun käännyin, oli edellä mainittu pariskunta lähettyvilläni. Toinen oli aina kääntelevinään jotain ruokapakkausta ja toinen muuten vain pyöri ympäriinsä. Inhottava tunne jatkui entisestään ja käsi lompakon ympärillä kiristi otettaan.

Suoriuduin aika nopeasti kassalle ja yllätys, yllätys: kääntyessäni katsomaan taakseni, oli pariskunta kassajonossa takanani. En edes tajunnut katsoa, oliko heillä ostoksia, koska yritin keskittyä siihen, että kassa alkoi latoa ostoksiani maksulaitteen viereen. On muuten todella ärsyttävä tapa, koska minulla oli ostoksia kuitenkin jonkin verran, niin en niitä kuitenkaan ehtinyt niin nopeasti pakata ja sitä paitsi piti kaivaa toinen kangaskassi käsilaukusta. Lopulta päätin heitellä ostokset takaisin kärryn pohjalle ja siirtyä maksun jälkeen jonnekin vapaan kassan päätyyn pakkaamaan. Sain ostokset maksettua ja siirryin lompakkoineni muualle. Kun sain ostokset pakattua, en nähnyt pariskuntaa missään. Liekö kaikki sitten sattumaa vai ottivatko seuraavan uhrikandidaatin silmiinsä? Joka tapauksessa inhottava tunne jäi kauppareissusta.

 

Eilen illalla lähdin herra Karvajalan kanssa illansuussa puoli kuudelta ulkoilemaan. Ulkoilualueellamme harvoin, jos koskaan, törmäämme kehenkään. Kesällä ja syksyllä lapsia näkyi, mutta ei enää. Ehkä vanhemmat ovat kieltäneet lapsilta pimeässä metsikössä leikkimisen. Etenimme aika vauhdilla, kissa edellä ja minä perässä, kunnes kissa yhtäkkiä pysähtyi. Nostin katseeni. Pimeydestä tuli huppu päässä oleva mustatakkinen mies. Kissa yritti sännätä karkuun. Minä yritin rauhoitella ja sanoin, että ei nyt lähdetä minnekään. Inhottava tunne iski jälleen kerran. Mies ohitti meidät siten, että takkiemme hihat lähestulkoon hipaisivat toisiansa. Käännyin katsomaan miehen perään, niin mies asteli meistä noin viisi metriä eteenpäin ja otti kännykän esiin. Ilmaan jäi leijumaan imelä tuoksu.

Vapauttaessani fleksin lukituksen herra Karvajalka oli lähdössä pidemmälle pimeään metsikköön. En suostunut, koska minulla oli epämiellyttävä tunne. Lopulta kissa yritti toista reittiä, mutta ehdotin, että siirrytään taloyhtiömme parkkipaikalle, koska mies oli jatkanut matkaansa ja mennyt seisomaan naapuritaloyhtiön tontin viereen ja katseli meitä. Vilkas mielikuvitus kehitteli jos jonkinlaisia tapauksia aivoissani. Halusin pois koko tilanteesta. Myöhemmin palatessamme mies oli hävinnyt. Outo tapaus, mutta ehkä minä ja kissakin olimme miehen mielestä outoja. Oli minullakin huppu päässä, mutta minulla oli sentään ihana, suloinen, valkoinen kissa mukanani.

Kolmas epämiellyttävä kohtaaminen tapahtui eräänä arki-iltana, kun olin taas vaihteeksi kissan kanssa ulkona. Kissa alkoi haistella jotain maassa olevaa. Välillä piti tietysti hieman tökkiä tassulla ja kavahtaa taaksepäin. Mielenkiintoni heräsi. Mikä se on, kun kissaa noin kiinnostaa? Iso, lihava ja luikerteleva kastemato! Siis kaikkea kanssa. Kastemato joulukuussa! Mihin tämä maailma on menossa? 

Ehkä olen tosiaan ollut hieman herkällä tuulella, mutta tuollaiset jutut jättävät pitkäksi aikaa inhottavan tunteen. Vaikuttaako pimeä vuodenaika teidän mielikuvituksiinne millään tavoin?

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Lukupiirissä luetusta Eve Hietamiehen Yösyötöstä innostuneena kävin lainaamassa Eve Hietamiehen Tarhapäivän. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran Otavan kustantamana vuonna 2012. Itse luin Seven-pokkarin vuodelta 2013. Paikallisten kirjastojen hyllyistä kirjaa löytyy hyvin, vaikka moni teos onkin kierrossa.

Tarhapäivä jatkaa Yösyötöstä tutun Antin ja Paavon elämän seuraamista. Paavo on viisivuotias pojanviikari, jonka elämään kuuluvat tarhapäivien lisäksi jatkuva asioiden kyseenalaistaminen ja seuraavan kesän krokotiilinmetsästysretken suunnittelu. Pojalla on pojan leikit, mutta mitä tapahtuu, kun Antin ja Paavon elämä mullistuu kertaheitolla. Isä ja poika saavat kanssaan asumaan viisivuotiaan Tertun, jonka elämään puolestaan kuuluvat kaikki punaisen sävyt, sydämet, pallot, miljoona pehmolelua, kimalletta ja timantteja. Jos Paavoa ei niinkään ihmetytä Tertun tyttömäisyys, on Antti enemmän kuin pulassa. Mitä eroa on sukkahousuilla ja legginseillä ja milloin ne puetaan?

Tarhapäivä on hykerryttävän hauska, vaikka tarinassa on myös paljon surullisia ja ikäviä asioita. Eve Hietamies on tässäkin kirjassaan osannut eläytyä yksinhuoltajaisän rooliin hyvin uskottavasti. Kirja on helppo- ja nopealukuinen, vaikka sivuja on pitkälti yli neljäsataa. Kirjan tarina etenee loogisesti, eikä lukijan tarvitse kauheasti pohtia, kuinka mikäkin asia menikään. Vaikka Tarhapäivässä seikkailee samoja henkilöitä kuin Yösyötössä, on Hietamies edelleen osannut pitää henkilöhahmot hyvin luontevina ja uskottavina. Usein käy niin, että useampiosaisten kirjasarjojen ensimmäinen osa on loistava, mutta jatko-osista huokuu väkisin tehdyn maku tai jatko-osat ovat yksinkertaisesti huonompia kuin kirjasarjan ensimmäinen osa. Mielestäni Tarhapäivä ei kalpene yhtään Yösyötön rinnalla. Hietamies on osannut tehdä Tarhapäivästä kokonaisuuden, joka toimii joko itsenäisenä kirjana tai Yösyötön seuraajana.

Tarhapäivässä otetaan edelleen kantaa yksinhuoltajuuteen, ja etenkin yksinhuoltajaisän näkökulmasta. Lisäksi kirjassa käsitellään masennusta, millaista se voi pahimmillaan olla, ja mitä se voi lähipiirille aiheuttaa.

Lukupiirissä keskustelimme Yösyötön yhteydessä siitä, kuinka mahtavaa on, että Yösyötölle oli kirjoitettu jatko-osa. Heitimme huulta jopa Iijoki-sarjamaisesta kirjasarjasta, joka kuvaisi Paavon elämää, mutta ehkä ei kuitenkaan. Mielestäni Antin ja Paavon elämää ei kannata tätä enempää seurata, vaikka miesten matkassa hyvin viihdyinkin.

Tartu Tarhapäivään, jos haluat kepeää ja humoristista luettavaa. Sopii niin äideille kuin iseillekin sekä myös lapsettomille.

Kirja saa pisteitä 4+ (asteikko 1-5).

Livbox joulukuu 2015

Maanantait kuluvat töissä pääasiassa palavereissa istuen, joten olikin aivan mahtava juttu, kun iltapäivällä ehdin vilkaista kännykkääni ja huomasin tekstiviestin. Livbox odotti Postin pakettiautomaatilla. Töiden jälkeen pakettiautomaatille ja nopeasti paketti kassissa kotia kohti.

Oih! Joulunpunaisen silkkipaperin sisältö näyttää tältä.

Ja mitä tarkempi tutkiminen boxista paljastaakaan?

Colgate Max White One Hammastahna. Mintunmakuisella hammastahnalla pitäisi saada astetta valkoisemmat hampaat viikossa. Poistaa värjäytymiä hampaiden pinnalta ja palauttaa niiden luonnollisen valkoisen värin. Muuten kiva, mutta nyt olen todennut, että valkaisevat hammastahnat eivät yksinkertaisesti sovi minulle. Mies, joka täällä asuu, ei myöskään tykkää valkaisevista hammastahnoista. Täysikokoinen tuote lähtee siis kiertoon. Kaupasta tätä saa hintaan 3,29 €/75 ml.

Lavera Glossy Lips Huulikiilto. NaTrue-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Helposti levittyvä huulikiilto on Livboxin tilaajien toivetuote, jonka luvataan tekevän huulista pehmeät ja antavan niille kauniin hohteen. Huulikiilto sisältää kasviöljyjä sekä yhdistelmän vitamiineja ja mineraaleja, jotka rauhoittavat ja suojaavat huulien herkkää ihoa. Kiva tuote, josta tykkään. Piti heti tietysti testatakin ja ainakin ensikokeilulta tuote vaikuttaa lupaavalta. Boksista saamani huulikiilto on sävyltään 10 Sweet Melon. Tämäkin tuote täysikokoinen. Tuotetta saa hyvin varustelluista tavarataloista sekä luontaistuote- ja kosmetiikkaliikkeistä hintaan 15,20 €/6,5 ml.

Avène Sérénage Unifying Cream, SPF 20, Päivävoide. Aikuisen naisen iholle tarkoitettu suojakertoimella varustettu päivävoide. Tuote ravitsee ja kiinteyttää ihoa. Söpö, pieni, näytekokoinen päivävoidetuubi. Jotenkin minulla on sellainen muistikuva, että olisin joskus ostanut apteekista kyseisen tuotteen. Joka tapauksessa mukava tuote, jota tulen testaamaan, jos en ole sitten aiemmin testaillut. Sen verran kädensyrjään jo tuotetta kokeilinkin, että ensituntuma on hyvä ja tuoksu miellyttävä. Hintaa tuotteella on noin 35,- €/40 ml.

Palmolive Aroma Sensations Feel Glamours Suihkusaippua. Nimihirviö. Hellästi kuoriva suihkusaippua, joka sisältää karhunvatukkaa, bourbon-vaniljaa ja pitaiyaa. Öö, mielenkiintoisia nuo pari ainesosaa. Itse asiassa pyörittelin näitä ihastuttavan värisiä tuotteita käsissäni jo kerran kaupassa käydessäni, mutta päädyin lopulta perinteisempään vaihtoehtoon. Innolla kuitenkin testaan tätä ja heti tänä iltana. Boksin tuote oli näytekokoinen. Kaupassa tuote maksaa 3,29 €/250 ml.

Cutrin Bio+ Clear Shampoo. Hellävarainen hilseshampoo normaaleille ja värjätyille hiuksille jatkuvaan käyttöön. Tuotteen luvataan ehkäisevän tehokkaasti hilsettä ja kutinaa. Sitrus-minttu-vihreä tee –tuoksu virkistää hiuspohjan ja mielen. Hiukset jäävät hoidetun tuntuisiksi. Ilahduin shampoosta, mutta en niinkään hilseshampoosta. Otan tuotteen kuitenkin testiin, vaikken hilseestä kärsikään. Toivottavasti tuotteen käyttö ei edesauta hilseen muodostumista… Boksin mukana ollut tuote oli näytekokoinen. Tuotetta saa ostaa Cutrin-kampaamoista, Sokokselta ja Stockmannilta hintaan 14,90 €/200 ml.

Natusan^® 24 Hour Moisture Käsivoide. Bestseller, joka kosteuttaa käsiä 24 tuntia. Tuote sisältää ihoa hoitavia ja kosteuttavia ainesosia sekä pehmentäviä öljyjä. Imeytyy nopeasti jättäen kädet pehmeiksi ja sileiksi. Love this! Minulla kuluu käsivoiteita, joten niitä ei ikinä voi olla liikaa, Sitä paitsi yöpöytäkäsivoide vetelee viimeisiään, joten tämä on oiva täsmätuote minulle. Testasin tätä heti ja vaikuttaa perushyvältä tuotteelta, eikä tuoksukaan hypi silmille tai nenille. Livboxin tuote oli täysikokoinen. Kaupassa tuote maksaa 3,45 €/100 ml.

Cocovi Raakasuklaa. Boksin ensimmäinen yllätystuote. Kahvia sisältävä raakasuklaa, joka on käsintehty. Ehkä taas meinasin hajota. Tämä oli pakko heti avata. Mies, joka täällä asuu, otti muutaman palan ja loput jäivät minulle. Ikävää. Todella ikävää. Jostain kumman syystä palat ovat huvenneet tätä postausta kirjoittaessa, vaikka vain parikin palaa tätä herkkua olisi riittänyt makeanhimon taltuttamiseen. Tätä joutuu ehkä ostamaan lisää.

Ibero Hiusharja. Toinen yllätystuote, Ihana, timanttikoristeinen hiusharja. Tekisi mieli ottaa tämä käyttööni, mutta koska en nyt tarvitse enempää hiusharjoja kaappia täyttämään, laitan tämän eteenpäin. Ehkä jonkun joulupaketista löytyy söpöläinen.

Livboxin pitkäaikaistilaajia hemmoteltiin meikkipussilla, joka sisälsi kolme näytettä.

Philosophy Microdelivery Peel. Kaksivaiheinen kuorinta, joka vähentää hienoja juonteita ja uudistaa ihoa tehokkaasti. Lopputuloksena on pehmeä, kirkas ja tasainen iho. Miksi minulla on sellainen tunne, että tämä olisi joskus ollut Livboxissa? No, ei se kuitenkaan haittaa, koska jos on ollut, niin testaan mielelläni uudelleen. Täysikokoista tuotetta saa Sokokselta ja Emotion-myymälöistä hintaan 76,50 €/60 ml + 60 ml.

Philosophy Microdelivery Triple Acid Brightening Peel. Anti-aging-ominaisuudella varustettu kaksitehoinen, käyttövalmis ja yksittäispakattu kuorintalappu. Kirkastaa ihoa ja vähentää pigmenttiläiskiä. Tätäkin testaan mielelläni. Kohta iho kiittää näistä kuorinnoista. Tuotetta saa Sokokselta ja Emotion-myymälöistä hintaan 76,50 €/12 kpl.

Philosophy Purity Made Simple, 3-in-1 Cleanser. Puhdistustuote, joka puhdistaa, hoitaa ja poistaa kaiken kasvo- ja silmämeikin. Sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. Oi vitsi, mitä tuotteita. Myös tämä päätyy testiin hyvin pian. Tuotetta saa Sokokselta ja Emotion-myymälöistä. Hinta on 10,90 €/90 ml ja 24,90 €/240 ml.

Olen ihan tohkeissani. Ihana, ihana paketti. Saitteko samat tuotteet ja mitä piditte joulunpunaisen sisällön salaisuuksista?

Alice Munro: Kallis elämä

Lukupiiri tarttui vaihteeksi novellikokoelmaan lukemalla Alice Munron Kalliin elämän (Tammi, 2013). Englanninkielinen alkuteos Dear Life ilmestyi vuonna 2012. Kirjan on suomentanut Kristiina Rikman. Paikallisista kirjastoista kirjan sai helposti lainattua, mutta osalle lukupiiriläisistä kirjan saaminen meinasi koitua ongelmalliseksi.

Kallis elämä pitää sisällään neljätoista novellia, josta neljä on Alice Munron omaelämäkerrallista tekstiä. Amundsenissä Vivien saapuu opettajaksi parantolaan. Vivienille syntyy suhde parantolan lääkärin kanssa. Suhteen syventyessä lääkäri passittaa Vivienin junaan lopettaakseen tämän episodin elämästään. Ylpeys on kertomus kahdesta täysin erilaisesta persoonasta. Rikkaan perheen Oneidasta sekä tavallistakin tavallisemmasta kirjanpitäjämiehestä, jotka sattuman oikusta ystävystyvät. Suhde jää kuitenkin ystävyyden tasolle. He ovat kuin sisaruksia. Muistisairaan naisen kertomus Järvi näköetäisyydellä poikkeaa melkoisesti kirjan muista novelleista. Kuinka ihmisen käy, kun muisti pettää ja pahasti? Äänet kertoo Alice Munron ja hänen äitinsä tanssiaiskäynnistä. Alicen äiti lähtee tansseihin viimeisen päälle pynttäytyneenä. Äidin ja tyttären tanssiaismatka päättyy kuitenkin nopeasti, koska äiti huomaa tanssiaisissa huonomaineisen naisen.

Kaikille kirjan novelleille on yhteistä lähdöt ja saapumiset sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti. Lähdöt ja saapumiset antoivat lukijalle kuvan, millainen matka elämä voi olla ja kuinka jokaisella ihmisellä on oma taival kuljettavanaan. Kirjassa on myös rakkausteema, joka on yleensä vain hetkellinen ja ohimenevä, ja josta pitää luopua oikeastaan ennen kuin se on kunnolla edes alkanut. Kallis elämä esittelee myös hyvin monentyyppisiä miehiä laidasta laitaan. On mies, joka on totellut vaimoaan koko avioliiton ajan. Toisesta ääripäästä löytyy mies, joka hallitsee koko perhettä.

Alice Munron suoraviivainen tyyli puri lukupiirissä. Novelleja oli helppo lukea ja niitä pidettiin lohtukertomuksina. Kirjasta jäi haikea tunnelma, koska novellit päättyivät useimmiten jollain tavoin traagisesti. Lukupiirissä aiheutti paljon myös keskustelua Alice Munron suhde äitiinsä. Äitisuhde ei vaikuttanut olevan kovin läheinen. Munron lapsuudessa ei auktoriteetteja kiistetty, mutta hän itse huomasi myöhemmin, ettei äiti ole täydellinen, eikä hän voinut olla inhoamatta joitakin äitinsä tapoja. Lukijalle Alice Munron äiti vaikutti nousukkaalta. Kirjasta huokui myös se, että kirjailijan lapsuus ja kotiolot eivät olleet helppoja, vaikka Alicen suhde isään vaikutti olevan vahva ja hyvä.

Lukupiiriläiset pääosin pitivät Munron novellikokoelmasta. Muutamaa lukijaa kuitenkin hieman kaivertaa novellien lyhyys. Tarina ikään kuin loppuu kesken, vaikka toisaalta täytyy kiittää Munron kykyä kertoa kokonainen tarina lyhyesti. Lukupiirin suosikeiksi nousivat Alice Munron omaelämäkerralliset novellit ja niistä etenkin Äänet. Muita suosikkeja olivat Järvi näköetäisyydellä, Amundsen ja Juna.

Alice Munro on saanut Kalliilla elämällä Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2013.

Kallista elämää suosittelen luettavaksi, jos pidät novelleista. Munron teksti imaisee helposti mukaansa. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4 (asteikko 1-5).

Teatterissa: Olipa kerran minä – Narsistin kootut totuudet

Marraskuun viimeinen päivä oli mukava päivä. Etäpäivä kotona, jonka jälkeen läpi tuulen ja myrskyn kohti Helsinkiä ja Kansallisteatteria. Olin saanut kutsun Kansallisteatterin, Tammen, WSOY:n ja Johnny Knigan järjestämälle Bloggariklubille. Illan aloittivat mielenkiintoiset taiteilijatapaamiset Lavaklubilla, jonka jälkeen siirryimme Kansallisteatterin Pienelle näyttämölle seuraamaan uutuusnäytelmää Olipa kerran minä – Narsistin kootut totuudet. Näytelmän on käsikirjoittanut Heini Junkkaala. Olipa kerran minä sai kantaesityksensä Kansallisteatterissa 25.11.2015, joten oli mukava päästä katsomaan todella uutukaista esitystä. 

Näytelmän on ohjannut Milja Sarkola, joka kävi kertomassa bloggariklubilaisille näytelmän ohjaustyöstä Lavaklubilla. Rooleissa ovat Jessica Grabowsky, Minna Haapkylä, Iida Kuningas, Katja Küttner, Heikki Pitkänen sekä Antti Pääkkönen. Lavastuksesta on vastannut Kaisa Rasila ja pukusuunnittelusta Tuomas Lampinen. Valosuunnittelu on Ville Toikan käsialaa ja äänisuunnittelu Esa Mattilan. Timo Teräväinen on vastannut videosuunnittelusta ja Tuire Kerälä naamioinnin suunnittelusta. Dramaturgit ovat Elina Snicker ja Pauliina Feodoroff.

Katja Küttner ja Minna Haapkylä

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Olipa kerran minä kertoo kirjailijasta (Minna Haapkylä), joka kutsuu ystävättärensä (Katja Küttner) teatterin näyttämölle antamaan mielipiteensä kirjailijan tekstistä. Näyttämöllä alkaa tapahtua kahden pariskunnan erilaisia kohtaamisia arjen keskellä. Rikon (Heikki Pitkänen) ja Heilin (Iida Kuningas) suhde on hyvin tyypillinen kuvaus narsismista. Riko on pariskunnan hallitseva osapuoli, joka kaikessa narsistisuudessaan määrää kaikesta. Jopa siitä, että Heilin ollessa viimeisimmillään raskaana, Riko syöksyy sairaalaan seksihepenien kanssa ja vaatii Heiliä pukeutumaan asuun, koska mies ei ole saanut naista kahteen viikkoon. Eskon (Antti Pääkkönen) ja Siskon (Jessica Grabowsky) parisuhde on erilainen, mutta toisaalta hyvin tyypillinen sekin. Mies tekee pitkää päivää, mutta vaimo haluaisi seurustella – öisin. Koska mies ei jaksa yöllisiä, syvällisiä keskusteluja, puhkeaa Siskon itsekeskeinen narsistisuus pintaan, jossa Sisko tuntee olevansa hyljeksitty ja syrjitty osapuoli. 

Väliajan jälkeen narsististen kohtausten kuvaukset muuttavat muotoaan. Lavalle on tuotu televisiokamerat, joilla kuvataan esimerkiksi Jeesuksen (Antti Pääkkönen) haastattelua. Jeesus ei kuitenkaan pääse ääneen ollenkaan, koska homoseksuaalisen juontajan (Heikki Pitkänen) itsekeskeinen puhetulva ei anna Jeesukselle puheenvuoroa. Jossain vaiheessa näyttämölle ilmestyvät vuorotellen Mika Myllylä (Antti Pääkkönen), Jari Sarasvuo (Heikki Pitkänen) ja Jussi Parviainen (Heikki Pitkänen) – Jussi peräti kolmena kappaleena. Meno alkaa olla todella hurjaa, mutta jokainen näistä tuo näyttämölle omantyyppisen narsistisuuden. Kaiken kruunaa tai tuhoaa lopulta narsistien narsisti. Itse herra Breivik (Antti Pääkkönen) astelee kirjailijan haastateltavaksi.

Heikki Pitkänen ja Iida Kuningas

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Minna Haapkylän esitys on voimakas ja kova. Haapkylä on osannut tuoda narsistisuuden niin hyvin lavalle, jotta katsoja välillä oikeasti miettii, onko Haapkylä oikeasti tuollainen vai onko tämä kuitenkin vain näytelmää. Katja Küttnerin rooli ystävättärenä on aito. Tuollaisen mukavan ystävän jokainen ihminen itselleen haluaisi. Küttnerin empiminen esityksen alussa on hyvin todenmukaista ja sama tahti jatkuu läpi näytelmän. Mies, joka yllätti minut täysin, oli Heikki Pitkänen. Mitä roolitusta läpi näytelmän. Inhottavasta Rikosta sekopäiseen juontajaan ja vielä sekopäisempään Jussi Parviaiseen. Huh huh! Nostan hattua tai pipoa, minkä nyt seuraavaksi päähäni asettelenkaan. Iida Kuningas on minulle suhteellisen uusi näyttelijätuttavuus, jos näin voidaan sanoa, mutta nainen vakuutti. Kuninkaan lavatyöskentelyä oli hieno seurata. Nainen esiintyi niin luontevasti, että vaikutti siltä kuin olisit sattumalta päässyt kärpäseksi kattoon seuraamaan jonkin yksittäisen pariskunnan yhteenottoja. Kuninkaan esiintyminen on realistista ja todentuntuista. Antti Pääkkönen tekee lavalla tasaisen varmaa työtä. Mies on ammattilainen ja sen näkee jokainen. Hienoa katseltavaa. Kaunis Jessica Grabowsky taipuu lavalla moneen. Nainen siirtyy hetkessä roolista toiseen tavalla, jota on ilo katsella. Ensin raivotaan ja itketään. Seuraavassa hetkessä tepastellaan lavalla pitkävartisissa jalkineissa kaiken tietävänä ja osaavana.

Milja Sarkolan ohjaustyö vakuutti allekirjoittaneen. Sarkola kertoi taiteilijatapaamisessa, että näytelmän harjoitukset sujuivat helposti. Näytelmäteksti teki näyttelijäkokoonpanosta itsetietoisen ja narsisimiin oli helppo samaistua. Näytelmän lavastus oli hyvin suunniteltu. Väliajan jälkeen lavalle tuodut televisiokamerat ja monitorit poikkesivat niin paljon ensimmäisen puoliskon lavastuksesta, että katsoja joutui hieman hämilleen, mutta positiivisessa mielessä. Näytelmä antoi uutta odotettavaa.

Jessica Grabowsky ja Antti Pääkkönen

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Olipa kerran minä –näytelmästä katsoja löytää ehkä yllättäen tapahtumia, jotka ovat kuin kuvia omasta elämästä. Näytelmä kertoo sen, kuinka narsismia on montaa eri tyyppiä. On itsekeskeistä ja sairaalloista narsismia. Itseään vähättelevä kääntyykin yllättäen narsismin puolelle, kun asiaa seuraa pidempään. Pidin näytelmästä paljon, vaikka aluksi hieman hirvitti lähes kolmen tunnin kestoaika. Vaikka näytelmän narsismiaihe onkin sinänsä ikävä, on näytelmä toteutettu tavalla, joka laittaa katsojan odottamaan, mitä seuraavaksi lavalla tapahtuu. Näytelmää katsoessa sai myös nauraa ja yleisö otettiin välillä osaksi näytelmää. Hienoa interaktiivisuutta. 

Jos haluat viihdyttää itseäsi hieman erilaisella, mutta ajatukset liikkeelle laittavalla teatteriesityksellä, mene katsomaan Olipa kerran minä – Narsistin kootut totuudet. Uskon, että et tule pettymään.

Kiitos Kansallisteatterille kuvalainauksista sekä Bloggariklubin mahdollistamasta mahtavasta illasta.

Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan

Postasin syyskuussa Ulla-Lena Lundbergin Leosta. Tartuin tämän jälkeen Ulla-Lena Lundbergin Suureen maailmaan (Gummerus, 2015). Kirjan lukeminen on ollut hidasta ja hidasta ja hidasta. Olen aina välillä tarttunut johonkin toiseen teokseen palatakseni Suureen maailmaan uudestaan ja uudestaan. Nyt on kirja kuitenkin lopulta saatu luettua. Teoksen ruotsinkielinen alkuteos Stora världen ilmestyi jo vuonna 1991. Kirjan on suomentanut Leena Vallisaari. Paikallisissa kirjastoissa kaikki vuoden 2015 käännökset ovat lainassa, mutta vuoden 1991 käännöksiä hyllystä tai varastosta löytyy.

Suureen maailmaan jatkuu siitä, mihin Leo päättyi. Eletään 1900-luvun alkua, suurten purjelaivojen kulta-aikaa. Eskilsin Leonard palaa Amerikasta takaisin kotimaahansa. Mies on edelleen rauhaton sielu ja hakee paikkaansa maailmassa. Leonardin vanhin veli Isidor on suorittanut teologian opintonsa ja elää vaatimatonta pappilanelämää vaimonsa Emelien kanssa, kunnes vaimon kuoleman jälkeen mies saa seurakuntansa suunniltaan käytöksellään. Maailman merillä seilataan Eskilsin vävymiehen Ragnarin ja merikapteeni Richardin kanssa. Kirja etenee 1930-luvulle, jolloin aika menee purjelaivoista ohi ja höyrylaivat yleistyvät.

Lundberg tietää merenkulusta paljon. Suureen maailmaan antaa hyvin realistisen kuvan purjelaivojen seilaamisesta maailman merillä 1900-luvun alkupuolella. Kaupankäynti kuuluu olennaisena osana merenkulkuun ja tämä on myös hyvin esitetty kirjassa. Elämän kuvaaminen purjelaivoilla on myös kuvattu realistisesti, turhia romantisoimatta, vaikka yhdellä merimatkalla yksi palava rakkaus roihahtaakin. Kirjassa kerrotaan myös Gustaf Eriksonista, joka on oikeasti ollut olemassa. Laivanvarustaja, joka on omistanut vielä 1930-luvun lopussa useita suuria purjelaivoja. Myös tuberkuloosi on kuulunut Suomen 1900-luvun alkupuolen historiaan. Hienosti Lundberg on tämän ikävän aiheenkin kirjaansa mahduttanut. Mielestäni Suureen maailmaan ei ole pelkkä kaunokirjallinen teos, vaan sitä voidaan oikeutetusti pitää historiallisena kuvauksena.

Lundbergin Leo ei sytyttänyt minua, joten en laittanut kauheasti odotuksia Suureen maailmaankaan. Lundbergin kirjoitustyyli on kuitenkin selkeästi kehittynyt Leon jälkeen. Vaikka kirja oli välillä hyvin raskasta luettavaa, parani se mielestäni loppua kohti, ja jaksoin jopa nauttia lukemastani. Lundberg on keskittynyt ahvenanmaalaisten merenkulkuun, mutta mieluusti olisin lukenut myös enemmän tarinoita ulkomailta. Esimerkiksi Leonardin Amerikan vuosista olisi voinut olla jopa oma erillinen kirjansa. Myönnettäköön, että Leonardin Amerikan vuodet olisi kenties ollut täysin kaunokirjallinen teos.

Suureen maailmaan on Lundbergin trilogian toinen osa. Olisi loogista lukea myös trilogian viimeinen osa Mitä sydän halajaa, mutta luulen, että nyt pidän hieman taukoa Lundbergiin ja keskityn muihin teoksiin. Suosittelen kuitenkin tarttumaan Lundbergin Suureen maailmaan, jos tykkää historiallisista teoksista. Lundberg on todellakin onnistunut ajankuvauksessaan hienosti.

Tähtiä kirja saa 3+ (asteikko 1-5).

James Bowen: Bobin maailma

Joulu on vain kerran vuodessa, mutta niin on syntymäpäiväkin. Mies, joka täällä asuu, oli tänäkin vuonna muistanut minua ikääntymispäivänäni kirjalla. Viime vuonna sain syntymäpäivälahjaksi James Bowenin Katukatti Bobin. Tänä vuonna oli vuorossa James Bowenin Bobin maailma (WSOY, 2015), joka on jatkokertomus Katukatti Bobille. Bobin maailman englanninkielinen alkuteos on nimeltään The World According To Bob (2013). Kirjan suomennoksesta on vastannut Kimmo Paukku. Paikallisissa kirjastoissa kirja on suosittu, mutta sen voi hyvällä tuurilla saada lainatuksi suoraan hyllystä.

Bobin maailma jatkaa siitä, mihin Katukatti Bob päättyi. James on saanut huumevieroitushoitoa ensin metadonin avulla, josta on siirrytty lievempään Subutexiin. Vihdoin tulee se päivä, jolloin Subutexistä on luovuttava kokonaan. Luopuminen on yllättävän helppoa, vaikka James myöntääkin olevansa loppuelämänsä ajan huumeidenkäyttäjä. Aina on pelko, että jokin sysää Jamesin uudelleen huumekierteeseen. Jamesin paras tuki huumevieroituksessa on kuitenkin ollut Bob, kissa, jonka James adoptoi vai kävikö siinä toisinpäin? Bobin maailma seuraa katusoittaja Jamesin ja hänen kissansa Bobin elämää Lontoon kaduilla. Parivaljakolle käy tuuri, jollaisen vain harva saa kokea elämässään. Heistä halutaan tehdä kirja. Bobin maailmassa käydään läpi sitä, kuinka Katukatti Bob syntyi, mediakohusta ja siitä, kuinka James näki valoa tunnelin päässä monien irtolais- ja köyhyysvuosien jälkeen. Katukatti Bob mahdollisti Jamesille ja Bobille paremman ja helpomman elämän.

Bobin maailma on ihana ja sympaattinen kirja, vaikka Lontoon katuelämä osaa näyttää kurjemmatkin puolensa. Kirja antaa uskoa parempaan elämään. Syvimmästäkin suosta voi aina nousta, ja etenkin, jos seurana on hyvin erikoislaatuinen kissa, joka on täysin samalla aaltopituudella omistajansa kanssa. Kirja kertoo myös sen, kuinka harvinaislaatuisen herkkävaistoisia lemmikit voivat olla, ja kuinka valmiita ne voivat olla puolustamaan emäntäänsä tai isäntäänsä. Bob tuntuu olevan kaikkea tätä ja vielä hieman enemmän.

James Bowenin Bobin maailma ei ole maailman hienoimpia kaunokirjallisia tuotoksia, mutta kirjan lukee mielellään, koska se on koskettava. Lukija ei voi muuta kuin toivoa, että parivaljakko Jamesin ja Bobin elämä jatkuisi tulevaisuudessakin yhtä hienona, mihin se Bobin maailmassa päättyy. Vaikka itse toivonkin kaikkea parasta parivaljakolle, lukijana tulin mietineeksi, kuinka Jamesin käy, jos Bobille sattuu jotain. Kirja on myös helppolukuinen ja hauska, vaikka ikäviäkin asioita kirjasta löytyy.

James Bowenin Bobin maailmaa suosittelen kaikille kissaihmisille, mutta myös henkilöille, jotka haluavat lukea kertomuksen tosielämästä, ja siitä kuinka rankkaa se voi välillä olla. 

Kirja saa tähtiä 4 (asteikko1-5).