5.12.2015

Alice Munro: Kallis elämä

Lukupiiri tarttui vaihteeksi novellikokoelmaan lukemalla Alice Munron Kalliin elämän (Tammi, 2013). Englanninkielinen alkuteos Dear Life ilmestyi vuonna 2012. Kirjan on suomentanut Kristiina Rikman. Paikallisista kirjastoista kirjan sai helposti lainattua, mutta osalle lukupiiriläisistä kirjan saaminen meinasi koitua ongelmalliseksi.

Kallis elämä pitää sisällään neljätoista novellia, josta neljä on Alice Munron omaelämäkerrallista tekstiä. Amundsenissä Vivien saapuu opettajaksi parantolaan. Vivienille syntyy suhde parantolan lääkärin kanssa. Suhteen syventyessä lääkäri passittaa Vivienin junaan lopettaakseen tämän episodin elämästään. Ylpeys on kertomus kahdesta täysin erilaisesta persoonasta. Rikkaan perheen Oneidasta sekä tavallistakin tavallisemmasta kirjanpitäjämiehestä, jotka sattuman oikusta ystävystyvät. Suhde jää kuitenkin ystävyyden tasolle. He ovat kuin sisaruksia. Muistisairaan naisen kertomus Järvi näköetäisyydellä poikkeaa melkoisesti kirjan muista novelleista. Kuinka ihmisen käy, kun muisti pettää ja pahasti? Äänet kertoo Alice Munron ja hänen äitinsä tanssiaiskäynnistä. Alicen äiti lähtee tansseihin viimeisen päälle pynttäytyneenä. Äidin ja tyttären tanssiaismatka päättyy kuitenkin nopeasti, koska äiti huomaa tanssiaisissa huonomaineisen naisen.

Kaikille kirjan novelleille on yhteistä lähdöt ja saapumiset sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti. Lähdöt ja saapumiset antoivat lukijalle kuvan, millainen matka elämä voi olla ja kuinka jokaisella ihmisellä on oma taival kuljettavanaan. Kirjassa on myös rakkausteema, joka on yleensä vain hetkellinen ja ohimenevä, ja josta pitää luopua oikeastaan ennen kuin se on kunnolla edes alkanut. Kallis elämä esittelee myös hyvin monentyyppisiä miehiä laidasta laitaan. On mies, joka on totellut vaimoaan koko avioliiton ajan. Toisesta ääripäästä löytyy mies, joka hallitsee koko perhettä.

Alice Munron suoraviivainen tyyli puri lukupiirissä. Novelleja oli helppo lukea ja niitä pidettiin lohtukertomuksina. Kirjasta jäi haikea tunnelma, koska novellit päättyivät useimmiten jollain tavoin traagisesti. Lukupiirissä aiheutti paljon myös keskustelua Alice Munron suhde äitiinsä. Äitisuhde ei vaikuttanut olevan kovin läheinen. Munron lapsuudessa ei auktoriteetteja kiistetty, mutta hän itse huomasi myöhemmin, ettei äiti ole täydellinen, eikä hän voinut olla inhoamatta joitakin äitinsä tapoja. Lukijalle Alice Munron äiti vaikutti nousukkaalta. Kirjasta huokui myös se, että kirjailijan lapsuus ja kotiolot eivät olleet helppoja, vaikka Alicen suhde isään vaikutti olevan vahva ja hyvä.

Lukupiiriläiset pääosin pitivät Munron novellikokoelmasta. Muutamaa lukijaa kuitenkin hieman kaivertaa novellien lyhyys. Tarina ikään kuin loppuu kesken, vaikka toisaalta täytyy kiittää Munron kykyä kertoa kokonainen tarina lyhyesti. Lukupiirin suosikeiksi nousivat Alice Munron omaelämäkerralliset novellit ja niistä etenkin Äänet. Muita suosikkeja olivat Järvi näköetäisyydellä, Amundsen ja Juna.

Alice Munro on saanut Kalliilla elämällä Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2013.

Kallista elämää suosittelen luettavaksi, jos pidät novelleista. Munron teksti imaisee helposti mukaansa. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4 (asteikko 1-5).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti