Heinäkuun Livbox

No, onkos tullut joulu, nyt kesän keskelle… Ei se tainnut ihan noin mennä, mutta hieman joululta tuntuu, koska tuli Livbox. Kerrankin boksi tuli myös minulle ensimmäisten joukossa, joten en ehtinyt edes spoilaantua, paitsi yhden blogin verran. Mutta onneksi oli sen verran kiire, etten ehtinyt reagoida muuhun kuin kynsilakkaan, joten oikeastaan laatikon sisältö oli täysin yllätys. Boksin värinä oli pirteä oranssi ja tältä se näytti:

Tuubia ja lippulappuja. Jos tutkisimme tuotteita kuitenkin hieman tarkemmin.

CK One Red for Him and for Her. Tuoksunäyte molemmille sukupuolille. Naisten tuoksu on kukkais-hedelmäinen tuoksu. Miesten tuoksu on raikas, aromaattinen ja metsäinen. En jaksa innostua tuoksuista, joten siirsin pahviläpyskän syrjään antaakseni sen eteenpäin jollekin, joka asiasta innostuu. Ihmettelin näytteen ohuutta ja siihenkin tuli selvyys internetin kautta. Tämä ei ole kunnon näyte vaan sellainen kelmun alla oleva raaputustuoksu. Ei sitä voi kenellekään edes eteenpäin antaa, joten kaivoin pahvin esiin ja tuoksuttelin. Miesten tuoksu on hyvä, mutta naisten tuoksu mitäänsanomaton. Näitä mahtuu kolmetoista tusinaan. Toisaalta tuollainen pahviläpyskä ei kerro koko totuutta tuoksusta, joten tuomioni saattaa olla täysin väärä. Hintoja tällaisilla EdT-tuotteilla on 35,- €/50 ml miehet ja 48,- €/100 ml naiset.

Dermosil Summer Glow Nail Polish. Kullanvärinen kynsilakka. Tästä innostuin kovasti, koska minulla ei ole yhtään kultalakkaa kaapissani tai yksi on, mutta se vetelee viimeisiään ja on enemmän pronssiin vivahtava. Ihana lakka, jota tuli jo testattua varpaankynsiin. Boksissa tulleen lapun mukaan kynsilakan pitäisi olla laadukas ja kestävä. Jää nähtäväksi. Varpaankynsissähän lakka yleensä pysyy pidempään kuin sormenkynsissä. Tätä tulee kyllä varmasti laitettua syksyn pimenevinä iltoina sormenkynsiinkin. Sädehtivällä tuotteella on hintaa 3,90 €/12 ml.

Australian Gold huulivoide SK30. Toukokuun paketissa tuli juuri Acon suojakertoimella varustettu huulirasva, mutta en silti pettynyt tästä vastaavasta tuotteesta. Huulirasvoja kuluu aina ja niitä on laukuissa, yöpöydällä, työpöydällä, kylppärin peilikaapissa jne. Tulee varmasti käyttöön, vaikka en ole vielä ehtinyt tuotetta korkata. Suojakertoimella varustettu huulirasva on aina kiva juttu. Tuote sisältää mm. jojobaa, E-vitamiinia ja aloe veraa. Tuote luonnollisesti pehmittää, tasoittaa ja ravitsee kuivia huulia. Tämä olisi myös hyvä vaihtoehto etelän reissun huulirasvaksi. Tuotteen hinta on 4,60 €/4,2 g.

Rich Pure Luxury Rejuvenating Argan Oil Elixir. Jotain olen oppinut Livboxeista. Argan-öljyn nimittäin. Sitä on tässäkin tuotteessa. Kyseessä on hiusöljy. Tuotteen pitäisi olla kevyt, eikä sen pitäisi tuntua rasvaiselta. Imeytyy nopeasti hiuksiin tehden hiuksista pehmeämmät ja kiiltävämmät. Ihan kiva juttu, mutta en pidä näytepussukasta. Tällainen öljy vaatisi ehdottomasti pienen pullon, vaikka olisi kuinka näyte. Näytepussukassa lukee, että 3-4 tippaa riittää yhteen hoitokertaan. Öö, mihin se loppu öljy sitten laitetaan? Tiedän jo etukäteen, että jos avaan näytteen, leviää kaikki öljy käsiini ja sen jälkeen kyllä tuntuu rasvaiselta. Nyt mietin kuumeisesti, mistä keksin jonkin pienen purkin tai pullon, johon voisin tuon 2 ml:n näytteen valuttaa. Vaikka määrä vaikuttaa pieneltä, on se kuitenkin loppupeleissä yllättävän paljon. Jos tällaista ihmeöljyä haluaisi ostaa, on sillä kaupassa hintaa 16,90 €/70 ml.

Mitäs muuta laatikosta löytyi?

Avene After Sun Repair Lotion eli emulsio auringonoton jälkeen. Loma alkaa vasta maanantaina, joten ei tässä ole kovin paljon ehditty auringossa aikaa viettää, paitsi tietenkin kissan kanssa ulkoillessa. Peruskiva tuote. Olen tätä ehtinyt jo testailla käsivarsiini. Ei aiheuta mitään riemunkiljahduksia, mutta ei toisaalta raivonkarjahduksiakaan. Tuotteen pitäisi viilentää, kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Soveltuu käytettäväksi vartalovoiteen tapaan. Tuotetta voi käyttää myös kasvoille. Käsivarret ovat olleet ihan tyytyväiset tuotteesta, joten näytetuubi tulee varmasti käytettyä loppuun. Eri asia on sitten se, ostaisinko tuotetta apteekista. Saattaisin ostaa tai sitten en. Hintaa normaalikokoisella tuotteella on 15,- €/200 ml.

Herbina Volume letitys- ja rakennesuihke. Tämän nähdessäni ajattelin, mitä ihmettä teen letityssuihkeella. Tarkemmin tuotetta tutkiessani huomasinkin, että tämä on suolasuihke eli salt spray. Tällaisista olen lukenut netin ihmeellisestä maailmasta. Tuotetta piti heti testata. Suihketta hiuksiin ja viisipiikkinen käyttöön. Aika näppärästi sain kertaheitolla hiukset pöyhittyä siihen malliin, että olisin voinut lähteä pidemmällekin kuin kissan kanssa korttelikierrokselle. Tuote sisältää karviais- (luin pullon kyljestä ensin, että karvainen), lehmus- ja mallasuutetta. Suihke suojaa hiuksia ja niiden väriä auringossa eli kiva kesätuote hiuksille. Suihke on miellyttävän tuoksuinen. Jopa niin miellyttävän, että ulkona ollessani ampiainen ja kimalainen pyörivät pääni ympärillä. Boksissa tullut pullo oli normaalikokoinen ja hintaa tällaisella on 5,- €/150 ml.

Rich Pure Luxury Intense Moisture Shampoo. Hiusöljyn kanssa samaa sarjaa oleva shampoonäyte. Ihan mukavan kokoinen näyte onkin, 80 ml. Tällä saa hiukset pestä aika monta kertaa, joten saa varmasti tuntuman, millainen tuote on kyseessä. Itse olen tietenkin jo ehtinyt testailla tätä ja hyvä tuote on kyseessä. Tuotteen luvataan syväkosteuttavan ja antavan kiiltoa hiuksille. Korjaa myös huonokuntoista hiusta palauttamalla hiuksen luonnollista elinvoimaa. Ainakin kiiltoa on antanut. Hiukset tuntuvat suorastaan silkkisiltä. Tuotteella on hintaa14,90 €/250 ml.

Boksissa oli lisäksi mukana pari lappua. Toisella saa verkkokauppa Salon24.eu:sta -30 % alennuksen. Dermoshopin lappu sen sijaan lupaa ilmaisen toimituksen. Nähtäväksi jää, hyödynnänkö kumpaakaan.

Mukavia tuotteita vai mitä? Tästä juuri pidän Livboxissa. Yllättäviä ja itselle uusia tuotteita testattavaksi ja kenties ihastuttavaksi. Toisille tuotteet saattavat olla hyvinkin tuttuja, mutta tällainen normi Prismassa asioija ei kaupan hyllyltä juuri muuta mukaansa valitse kuin vakituotteita. Livboxin kautta saattaa löytyä uusia tuttavuuksia.

Kesäretki

Aktiivinen lukupiirimme päätti tehdä kesäretken kulttuurin kehtoon Tuusulan Rantatielle. Tuusulan Rantatie on kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja käymisen arvoinen paikka. Rantatiellä on asunut 1800-1900-lukujen vaihteessa monia Suomen kulttuuritaiteen merkkihenkilöitä. Millainen sitten oli lukupiirin retki?

Koska kaikki kulttuurin harrastaminen vaatii rankkaa aivotoimintaa, oli meidän ensin aloitettava lounaalla Rantatien Krapihovin Ravintola Mankelissa. Krapihovi on viehättävä ja monipuolinen palvelukeskus, josta löytyy hotelli, pari ravintolaa, oma palvaamo, viinikellari, neuvottelutiloja, savusauna ja ties mitä kaikkea. Ravintola Mankelin lounas oli hintansa arvoinen. Alkusalaatti, lämmin keitto, pääruoka ja jälkiruoka kahvin kera kustansi 14,- euroa ja mikä parasta, ruoka oli todella hyvää.

Broilerin rintaa salvialla ja parmankinkulla, yrttiriisiä ja luumutomaattikastiketta

Rauhassa nautitun lounaan jälkeen olikin hyvä suunnistaa kohti kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven kuolinmökkiä. Aleksis Kivi vietti elämänsä viimeiset kuukaudet mökissä veljensä perheen parissa. Itse olen mökissä vieraillut ainakin kerran aikaisemmin ala-asteen eka- tai tokaluokkalaisena. Herää kysymys, mitä järkeä on ollut raahata sen ikäisiä lapsia katsomaan jotain tönöä, josta ei taatusti kukaan ole ymmärtänyt yhtään mitään. Mutta nyt oli toisin. Kunnioitettavaa käydä ihmettelemässä, kuinka niin pienessä mökissä on voinut asua kokonainen perhe ja onhan siinä hieman fiilistelyäkin, että tietää kansalliskirjailijan asuneen kyseisessä mökissä. Mielenkiintoista oli myös saada tietää, että aikoinaan ylioppilaslakit olivat mustia. Aleksis Kiven kuolinmökki näyttää Rantatiestä sen puolen, millainen Rantatie oli ennen mahtavia huviloita ja kuuluisia taiteilijoita.

Aleksis Kiven kuolinmökki

Kansalliskirjailijan kuolinmökiltä oli pieni kävelymatka taiteilijakoti Erkkolaan, retkemme toiseen kohteeseen. Tämä kohde tuli valituksi sen takia, että kohde sijaitsee Kiven kuolinmökin läheisyydessä. Tästä kohteesta ei itselläni ollut mitään aiempaa käsitystä. Sattui myös siten, että yksi lukupiiriläinen halusi tutustua Satukuningatar Anni Swan –näyttelyyn ja näyttely olikin sopivasti Erkkolassa. Erkkola on vuonna 1902 valmistunut runoilija J.H. Erkon koti. Erkkolan huvila on ulkoiselta olemukseltaan suhteellisen moderni. Voisi luulla, että rakennus on uudempi. Anni Swanin näyttely oli ihastuttava. Lapsuudesta ja nuoruudesta tutut kirjat palautuivat mieleeni. Tottisalmen perillinen, Iris rukka, Sara ja Sarri ja kaikki ne muut ihanat kirjat. Anni Swan oli naimissa kirjailija Otto Mannisen kanssa, mutta mielenkiintoista oli kuulla, että myös Eino Leino on kirjoitellut runoja Anni Swanille. Vaikka Anni Swan ei ikinä Rantatiellä asunut, vieraili hän kuitenkin aikoinaan Rantatiellä taiteilijakodeissa ja Rantatien läheisyydessä sijaitsevassa Suvirannassa jo pelkästään sen takia, että hänen siskonsa Saimi oli naimisissa Eero Järnefeltin kanssa.

Erkkola

Auton parkkipaikalla oli kyltti, jossa kerrottiin Fjällbon puistoalueesta. Kuvassa oli kaunis ja koristeellinen huvimaja. Olihan tämäkin tutkittava. Alue on Tuusulan kunnan puistoalueen hoidossa ja täytyy sanoa, että huonosti oli hoidettu. Missään ei ollut kylttiä, mistä huvimaja löytyisi, mutta seikkailuhenkinen lukupiiri seuraili polkuja ja löytyihän huvimaja, mutta millaisessa kunnossa. Ikkuna-aukot levyillä peitettyinä. Fjällbon huvilaa oli aikoinaan kunnostettu, mutta huvila oli palanut kunnostustöiden loppuvaiheessa 1980-luvun alussa. Ainoastaan huvimaja oli jäänyt jäljelle. Unohtunut huvimaja sijaitsee mahtavalla ja jyrkällä kalliolla, josta on hienot näkymät Tuusulanjärvelle. Suosittelisin ehdottomasti, että Tuusulan kunta laittaisi hieman verorahoja alueen kunnostamiseen. Alueella olisi hienot puitteet käydä esimerkiksi piknikillä.

Fjällbon huvimaja

Näkymä Fjällbon huvimajalta Tuusulanjärvelle

Halosenniemi oli seuraava kohde ja tavallaan myös pääkohde. Halosenniemi on taidemaalari Pekka Halosen vuonna 1902 valmistunut ateljeekoti. Pelkästään Halosenniemen piha-alueelle tulo sai lukupiiriläiset haukkomaan henkeä. Erämaahenkinen huvila on yksinkertaisesti mahtava. Halosenniemessä on nyt kesäaikana Lunta ja kirsikankukkia –näyttely, joka esittelee japonismia Pekka Halosen ja hänen aikalaistensa taiteessa. Japani-aihe oli lukupiirille läheinen Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin sekä Haruki Murakamin Norwegian Wood kirjoista. Näyttelyn japonismi ei itselle kyllä auennut täysin muutamaa taulua ja joitakin esineistöä lukuun ottamatta. Lumiaiheiset taulut sen sijaan tulivat hyvinkin huomatuiksi. Halosenniemi on rakennuksena niin erikoinen, että jo pelkästään siihen tutustuminen on mielenkiintoista. Mahtavaa suomalaista rakennustaidetta parhaimmillaan.

Halosenniemi

Ateljeen ikkunat

Halosenniemen piha-alueella on myös hieno saunarakennus, joka jostain syystä jää usein vähemmälle huomiolle. Itsekin oikeastaan vasta tällä kertaa Halosenniemessä vieraillessani ymmärsin aivan järven rannalle rakennetun (nykyään kiellettyä) saunarakennuksen viehättävyyden. Olisi ollut hienoa päästä saunomaan, mutta ovet olivat visusti lukittuina. Jäin pohtimaan, käytetäänköhän saunaa koskaan? Olisiko tässä markkinarako hyödyntää saunaa jotenkin? Olisipa se fiilistelyä, jos voisi sanoa saunoneensa Halosenniemessä.

Halosenniemen saunamökki

Halosenniemen puutarha on myös tutustumisen arvoinen paikka. Puutarhassa on kasvatettu aikoinaan valtavasti erilaisia kukkia ja hyötykasveja. Lisäksi on ollut paljon viinimarjapensaita, omenapuita ja valtava raparperimaa, joka on vieläkin kuosissaan. Raparpereistä tehtiin perinteisesti Halosenniemessä viiniä. Päärynäpuu ei ollut menestynyt Halosenniemessä. Halosen lapsikatras oli joutunut myös osallistumaan kasvimaan hoitoon. Puutarha on edelleen kaunis paikka kierrellä.

Halosenniemen kukkaloistoa

Halosenniemessä vieraili aikanaan paljon naapuruston taiteilijayhteisöä. Juhani Aho oli Pekka Halosen apuna, kun puutarhaan rakennettiin tiilipolkuja. Puutarhan tiilipolut olivat sen verran mutkaisia, että epäilimme herrojen nauttineen melkoisesti raparperiviiniä polkuja tehdessään. Pekka Halosen Maija-vaimo saattoi toisinaan soittaa pianoa nelikätisesti Aino Sibeliuksen kanssa.

Halosenniemestä minulla on nuoruusmuisto. Jouduimme yläasteikäisinä kävelemään Halosenniemeen ja takaisin koululle. Eniron sivuilta juuri tarkastin, että matkalle tulee pituutta edestakaisin kymmenisen kilometriä. Mikäköhän järki tällaisessakin urheilupäivässä on ollut? Emme saaneet silloin edes mennä sisälle Halosenniemeen ja toisaalta ei se kyllä ollut varmasti teini-ikäisen tytön päällimmäinen haavekaan.

Viimeisenä kohteena meillä oli Lottamuseo, joka sijaitsee Rantatiellä Syvärannan tilalla. Syvärannan huvila on kaunis ja sopii hyvin Rantatien miljööseen. Parhaiten Syvärannan tunnistaa vanhasta hämähäkinseittiportista. Lukupiiriläisten kanssa sovimme, ettemme kierrä enää museon näyttelyä, koska olimme niin kulttuurin kyllästämiä, ettei enää uponnut mikään kulttuuriin vivahtava. Lottamuseoon halusimme kuitenkin päättää retkemme ja käydä juomassa pullakahvit.

Lottamuseo, Syväranta

Syvärannan portti väärästä suunnasta kuvattuna

Pari vinkkiä Rantatien kohteisiin tutustujille. Ensinnäkin älä ahmi kaikkia kohteita saman päivän aikana, koska et ehdi nauttia kaikista kohteista, jos kierrät ne kieli vyön alla. Mekin jätimme suosiolla Ainola ja Aholan seuraavalle kerralle. Suvirannassakin olisi mukava vierailla, mutta se on edelleen Järnefeltien yksityiskäytössä joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Toinen vinkki, että Halosenniemessä Pingviini-jäätelöt ja Laitilan virvoitusjuomat olivat kummallisen halpoja. Limupullo maksoi 1,80 euroa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Lottamuseon kanttiinissa samainen limupullo maksoi 3,- euroa.

Heidin kasvispiirakka

Olin ystävälläni Heidillä kyläilemässä ja sain maistella mitä mainioimpia herkkuja. Kasvispiirakan ohjeen pyysin Heidiltä, koska tämä oli yksinkertaisesti niin mahtavan makuista Nyt laitan hyvän kiertämään ja jaan ohjeen teidän kanssanne. Pohja on jostain napattu peruspohja, joten tässä voit käyttää omaa lempparipohjaasi.

Heidin kasvispiirakka

Pohja:

150 g margariinia tai voita

4½ dl vehnäjauhoja

vajaa 1 tl suolaa

4½ rkl vettä

Täyte:

öljyä

2 eriväristä paprikaa

½ kesäkurpitsa

1 punasipuli

aromisuolaa

½ pkt viherpippurikoskenlaskijaa

2 dl maitoa

1 kananmuna

juustoraastetta

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja voitele piirakkavuoka. Vaahdota rasva puuhaarukalla ja sekoita joukkoon jauhot, suola ja vesi. Minä tietysti vain sekoitin rasvan ja muut aineet sekaisin ilman puuhaarukkaa. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla taikinapohjaan reikiä. Esipaista pohjaa noin 10-15 minuuttia. Voit myös laittaa hernepussin esipaiston ajaksi taikinapohjan päälle estämään turhaa taikinan kohoilemista. Minulla ei tällaisia hienouksia ole, joten en ole kokeillut toimiiko.

Esipaiston aikana pilko kasvikset ja koskenlaskija pieniksi paloiksi. Kuullota kasvikset pienessä määrässä kasvisöljyä ja mausta pienellä määrällä aromisuolaa. Lisää kasvisten joukkoon paloiteltu viherpippurikoskenlaskija ja anna juuston sulaa kasvisten joukkoon. Lisää maitoa ½-1 dl ja sekoita tasaiseksi. Ota pannu liedeltä.

Ota esipaistettu pohja uunista, jos aikaa on jo ehtinyt kulua 10-15 minuuttia.

Sekoita muna lopun maidon joukkoon. Lisää munamaitoseos hitaasti valuttaen kasvisjuustoseoksen joukkoon. Lisää seokseen hieman juustoraastetta ja sekoita.

Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista piirakkaa vielä noin 20 minuuttia 225 asteessa. Tiskit voit jättää jonkun muun hoidettavaksi, jos et itse enää jaksa tiskata tai ei huvita oleskella kauempaa aikaa keittiössä.

Heidi sanoi, että on joskus laittanut kesäkurpitsan tilalle kaksi isoa herkkusientä. Piirakan pitäisi maistua myös lihansyöjille, mutta meillä ei lihansyöjä uskaltautunut maistamaan tätä herkkua. Niin, ja jostain kumman syystä Heidin tekemä kasvispiirakka oli kauniimman näköinen kuin minun tekeleeni.

Heidille suurkiitokset luvasta jakaa reseptiä eteenpäin.

Kesäteatterissa: Ulvova mylläri

Postasin pari viikkoa sitten lukemastani Arto Paasilinnan kirjasta Ulvova mylläri. Nyt tuli sitten käytyä katsomassa teatterisovitus kyseisestä kirjasta Keski-Uudenmaan teatterin (myöhemmin KUT) kesäteatterissa Tuusulan Krapilla. Hieman jännitti etukäteen, kuinka ilmojen haltija suosii, koska sadetta ja kylmyyttähän oli riittänyt enemmän kuin tarpeeksi. Keskiviikkoillasta 2.7.2014 tuli kuitenkin loistava. Aurinko paistoi, eikä satanut. Tuuli oli kuitenkin sen verran voimakas, että vaatetusta ei ollut yhtään liikaa. 

Ulvovan myllärin on sovittanut ja ohjannut Milko Lehto. Päärooleissa ovat Jussi Lampi ja Sari Havas. Muissa rooleissa esiintyvät Seppo Halttunen, Johannes Korpijaakko, Jari Pahkin, Juha-Pekka Palonen, Nora Raikamo, Juha Svahn ja Susanna Roine.

Sari Havas ja Jussi Lampi, Ulvova mylläri

Kuva © Keski-Uudenmaan teatteri

Pitkänhuiskea Jussi Lampi on oiva valinta mylläri Gunnar Huttuseksi. Mieshän on kuin suoraan Paasilinnan kirjan sivuilta revitty. Lammen roolityö on vähäeleistä, mutta sitten kun tapahtuu, sitten myös tapahtuu. Sari Havas eläytyy kerhoneuvoja Sanelma Käyrämön rooliin loistavasti. Hieman naivia, mutta tulenpalavasti rakastunutta naista Havas näyttelee rautaisella ammattitaidolla. Muut näyttelijät esiintyivät useissa eri rooleissa, joka mielestäni kuvastaa näyttelijän ammattitaitoa. Osataan heittäytyä hetkessä roolista toiseen. Johannes Korpijaakko esiintyi mm. Vittavaarana, nimismiehenä ja hullujenhuoneen lääkärinä. Silmälaseja alati hinkkaavan lääkärin roolin Korpijaakko veti antaumuksella. Kauppias Tervolan roolissa riehui yllätyksekseni nainen; Nora Raikamo, jonka lavasuoritus oli sitä luokkaa, että välillä mietin, kuka onkaan pääroolissa. Kauppiaan ukkona ja renki Launolana vakuutti Juha Svahn. Juha-Pekka Palonen vaihteli rooleja Siposesta Happolaan. Välillä Palosen ilmeestä näki, että pokka ei meinannut pitää. Susanna Roine oli napannut ehkä eniten roolituksia. Roine ehti näytellä mm. Siposen emäntää, pankinjohtajaa, maaherraa ja hullujenhuoneen hoitajaa. Näitä kaikkia rooleja yhdisti tietynlainen kylmäverisyys ja ilkeys. Roine veti roolinsa läpi hienosti ja uskottavasti. Seppo Halttusen roolit olivat Piittisjärvi ja lääkäri Ervinen. Etenkin Ervisen roolin Halttunen veti hengästyttävällä tavalla. Poliisi Portimoa, Jeesusta ja Siposen koiraa esitti Jari Pahkin. Pahkinin tanssijan taidot olivat huomattavissa hyvin vedetyissä koira- ja Jeesusrooleissa.

Kuinka KUT oli onnistunut työssään? Hullunhauskasti tietenkin. Esitys seurasi kirjan juonta hyvin tarkasti ja siinä olivat mukana kesäteatterille tyypilliset piirteet: hulluttelua, juopottelua, rakkautta ja pieruhuumoria. Tällaiset seikat saattavat häiritä osaa katsojista, mutta mielestäni kesäteatterin tehtävä on olla viihdyttävä. Itseä ainakin nauratti ja sain heitettyä aivot narikkaan muutamaksi tunniksi. Vakavuutta voi harrastaa muulla ajalla. Ei kesäteatterissa. Kirjaan verrattaessa esityksestä puuttui kirjasta löytyvä surullisuus, mutta en sitä kaivannut, koska koin sen jopa hieman ahdistavana efektinä kirjaa lukiessani.

Lavastus oli vähäinen, mutta toimiva. Kohtaukset tapahtuivat pääosin keskelle näyttämöä tehdyllä puisella esiintymislavalla muutamine puulaatikoineen. Lavasteina toimivat myös näyttämön reunalle asetellut mylly, kasvimaa porkkanoineen, kauppa ja kylän silhuetti. Näissä käytiin myös joitakin kohtauksia, mutta selvästi vähemmän kuin esiintymislavalla.

Jussi Lampi ja Jari Pahkin, Ulvova mylläri

Kuva © Keski-Uudenmaan teatteri

Suosittelen Ulvovaa mylläriä etenkin henkilöille, jotka eivät muuten teatterista perusta. Esitys ei ole liian syvällinen, mutta on uskollinen Paasilinnan teokselle. Lisäksi näyttelijäsuoritukset ovat hyviä. Käsiohjelmassa näytelmän kestoksi on mainittu noin kaksi tuntia väliajan kanssa, mutta esitys kesti huomattavasti kauemmin, lähes kolme tuntia. Tämä ei kuitenkaan mielestäni tuntunut liian pitkältä ajalta, koska näyttämöllä tapahtui koko ajan jotain.

Alussa mainitsemaani vaatetukseen palatakseni, minulla oli farkkujen alla sukkahousut ja nilkkasukat sekä jaloissa kunnon kengät. Ei mitään sandaaleja eikä korkkareita. Muuna vaatetuksena oli t-paita (olisi voinut olla pitkähihainen), lämmin neuletakki ja päällystakki. Kaulassa huivi. Väliajan jälkeen puin vielä käsineet käsiini. Ensi vuonna lisään vaatetuslistalle huovan ja kenties piponkin. Kunnon vaatetus lisää kesäteatterin mukavuutta, koska Suomen kesäillat saattavat olla yllättävän viileitä. Suosittelen myös oman istuinalustan mukaan ottamista kesäteatteriin. Joissain kesäteattereissa saa lainata istuinalustoja, mutta Krapilla en tällaisia nähnyt. Istuinalusta paransi mukavuutta, koska istuimet eivät sinällään olleet mitenkään erikoisen mukavat istua.

Kati Hiekkapelto: Suojattomat

Jonkin aikaa sitten postasin Kati Hiekkapellon Kolibrista. Nyt tuli luettua Hiekkapellon toinen teos Suojattomat (2014, Otava). Sain kirjan lainaksi äidiltäni, joten en osaa sanoa kirjan suosiosta kirjastoissa. Hiekkapelto vaikuttaa kuitenkin olevan vielä melko vieras kirjailija tuttavapiirissäni, kun olen tehnyt pikagallupia. Olen kuitenkin hehkuttanut Hiekkapellosta, joten luulen, että ainakin muutama työkollega tai ystävä tarttuu kirjaan, jos sellainen vastaan sattuu.

Suojattomissa päähenkilönä seikkailee Kolibrista tuttu Anna Fekete. Kolmikymppinen maahanmuuttajataustainen Anna on kotiutunut uuteen työpaikkaansa, eikä työkaveri Eskokaan tunnu enää niin hankalalta tapaukselta kuin alussa. Anna uppoutuu työhönsä, mutta pohtii samalla omaa elämäänsä. Hän tuntee olevansa vieras sekä Suomessa että entisessä kotimaassaan Jugoslaviassa. Toisaalta Suomessa on paljon hyviä puolia, mutta toisaalta etelän lämpö ja ihmisten erilaisuus tuovat Annan elämään kaihomieltä. Esko puolestaan kamppailee samantyyppisten ajatusten kanssa. Esko harkitsee jättävänsä poliisin työt, myyvänsä kotinsa ja häipyvänsä työskentelemään jonnekin pakolaisleirille. Erikoista ajattelua rasistiselta mieheltä.

Annan ja Eskon rinnalla kirjan kertojaäänenä on afganistanilaislähtöinen Sammy, joka on saanut käännytyspäätöksen Suomesta. Sammy on Subutexin orja. Ainetta on saatava lisää ja lisää. Samalla on pakoiltava poliisia. Sammy joutuu aineriippuvuutensa takia ongelmiin ja hänen tapauksensa kietoutuu eittämättä Annan ja Eskon työkuvioihin.

Anna joutuu tulkin tehtäviin, kun unkarilainen au pair –tyttö Gabriella ajaa tiellä maanneen vanhuksen yli. Gabriella haluaa Annasta ystävän, mutta Anna ei ole kovin innostunut asiasta. Samaan aikaan, kun yritetään selvittää vanhuksen henkilöllisyyttä, löytyy metsästä verinen puukko. Mistä puukko on lähtöisin ja mitä metsässä on tapahtunut? Annalla riittää työsarkaa. Toisaalla Esko on saanut KRP:ltä tehtäväkseen estää pahamaineisen maahanmuuttajajengin Black Cobran rantautumisen Suomeen. Esko on työstä tohkeissaan ja ottaa työnsä hyvin vakavasti, vaikkakin välillä olutta ja Koskenkorvaa naukkaillen.

Hiekkapellon teksti on soljuvaa. Ympäristökuvaukset ovat hyviä. Kirjaa lukiessa voi tuntea märän lumen kastelemat kengät jaloissaan tai hiihtoretkellä valuvan hien. Annan tunnetilat ovat uskottavia. Kirjaa on helppo lähestyä, eikä sitä mielellään laske käsistään.

Kuten Kolibrissa, on myös Suojattomissa, otettu paljon kantaa maahanmuuttajakysymyksiin. On yritetty antaa kuva siitä, millaista on maassa, josta ihmiset joutuvat pakenemaan. Toisaalta taas pohditaan maahanmuuttajan tuntoja uudessa, vieraassa maassa. Mielestäni Hiekkapelto on onnistunut näissä kuvauksissaan loistavasti.

Pidin kirjasta kovasti ja voinkin sitä suositella kaikille dekkareitten ystäville. Murhaajan henkilöllisyys saattaa olla yllätys.

Tähtiä kirja saa 4 (asteikko 1-5).

Annie Proulx: Näin on hyvä

Valitsin lukupiirin luettavaksi Annie Proulxin Näin on hyvä –teoksen (Otava 2011). Kirjan on suomentanut Juhani Lindholm. Englanninkielinen alkuteos on nimeltään Fine Just the Way It Is (2008). Ensimmäisen luvun luettuani totesin, että tämähän on novellikirja. Onneksi se ei kuitenkaan haitannut lukupiiriläisiämme. Kiva lukea välillä novelleja, vaikkei kirja aivan suurta suosiota lukupiirissämme saavuttanutkaan. Kirja on helposti saatavilla kirjastoista. Itselläni kirjasta oli pokkariversio (2012), jonka olin ostanut jostain kirja-alesta.

Kirjassa on yhdeksän eri novellia, jotka sijoittuvat Wyomingiin eri aikakausille. Kahdessa novellissa seikkailee sama päähenkilö, Paholainen. Muiden tarinoiden päähenkilöt ovat kukin jollain tavalla elämän murjomia yksilöitä. Ikääntynyt Ray Forkenbrock, joka yrittää kertoa tyttärentyttärelleen sukunsa salaisuutta. Lapseton pariskunta, joka ottaa lapsekseen kammottavan marunapuun. Nuoren pariskunnan Archien ja Rosen surullinen rakkaustarina. Hi ja Helen Alcorn, jotka kärvistelevät lapsikatraansa kanssa ja yrittävät järjestää elämäänsä siten, että perheen taloudellinen tilanne olisi tyydyttävä. Patikointia harrastavat Marc ja Catlin ja heidän tarinansa. Sisukkaan Dakotahin kummallinen elämä. Tarina ikiaikaisesta biisoninmetsästyksestä, joka syntyi siitä, kun Proulxin taloa rakennettaessa löydettiin noin 2500 vuotta vanha tulisija.

Annie Proulxin kirjat ovat yleensä tykättyjä, jos on sattunut jonkin kirjan lukemaan. Lukupiiriläisistämme neljä viidestä oli aiemmin tutustunut Proulxin tuotantoon, joten odotukset olivat korkealla. Novellikokoelma oli kuitenkin pettymys lähes jokaiselle lukupiiriläiselle. Itse tykkäsin osasta novelleista ja olisin voinut lukea tarinoista pidempiäkin versioita ja tämä tuntui olevan myös muutaman muun lukupiiriläisen tunnetila. Osa tarinoista puolestaan ei sytyttänyt yhtään. Paholaistarinoista ei pitänyt kukaan lukupiiriläinen yhtä lukuun ottamatta. Suurimmat suosiot saivat novellit Maha pystyssä ojassa ja Suku on rakkain.

Yleensä novellikokoelmissa on jokin punainen lanka, joka sitoo novellit jollain lailla yhteen. Näin on hyvä ei tätä olettamusta lunastanut. Yhteinen tekijä oli Wyoming, mutta muuten tarinoilla ei mielestämme ollut mitään muuta yhteistä kuin masentavuus ja sekavuus. Keskustelua herätti myös se, miksi paholaistarinat olivat kokoelmassa mukana. Proulx on teksteissään satiirinen, mutta lukemassamme novellikokoelmassa ei meinannut löytyä edes satiirisuutta kaiken kurjuuden keskeltä. Henkilöhahmot kyllä olivat loistavia kaikessa surkeudessaan.

Näin on hyvä on jatkoa Proulxin kertomuksille Wyomingista. Tunnetuin Wyoming-kertomus on luultavasti elokuvamuodonkin saanut Brokeback Mountain, joka löytyy Proulxin suomennetusta novellikokoelmasta Lyhyt kantama. Proulx tunnetaankin maailmalla parhaiten nimenomaan novelleista. Annie Proulx on myös useasti palkittu kirjailija. Näin on hyvä kannattaa lukea, jos on lukenut Proulxin aiemmat novellikokoelmat Wyomingista. Kirja sopii luettavaksi myös, jos tuntuu siltä, että kaipaa elämäänsä jotain surkeutta ilon keskelle.

Lukupiiri oli tällä kertaa ankara ja antoi tähtiä vain 2½ (asteikko 1-5).

Uusi leikki

En tiedä, onko muilla kuin minulla aamuisin minuuttiaikataulu. Arkiaamuisin herätyskello soi 5.30 ja sen jälkeen aamun minuutit ovatkin hyvin käytettyjä siihen asti, kunnes kello 6.57 lähden kohti rautatieasemaa. Pienikin kömmähdys aamurutiineissa sekoittaa aikataulun ja kaikki tuntuu menevän sekaisin. Kuinkas sitten kävikään tänä perjantaiaamuna?

Kissa meni terassin ovesta edestakaisin sisään ja ulos. Yritin ehtiä irrottamaan fleksiä ja jatkaa touhujani. Jostain syystä ruokapöydän tabletti oli sen näköinen, että jokin kissa oli käynyt istumassa sen päällä, koska tabletin päällä oli multaa ja karvoja. Aivan multaa ja karvoja! Herra Karvajalka oli käynyt ulkona kaivelemassa kuoppaa ja sen jälkeen marssinut sisälle saamaan joka aamuisen jogurttipurkin kannen nuoltavakseen. Kyllä. Tällaista on elämä kissaperheessä, jos joku tätä ihmettelee. Kissa hyppää sinne minne haluaa ja meillä on ruokapöytä kova sana.

Otin tarranauhan esiin ja aloin vedellä pahimpia sotkuja tabletista pois. Samassa kissa taas ryntäsi sisälle ja meni istumaan tuolilleni. Tuolinvaltaaja iski jälleen kerran. Huokaisin ja menin itse pöydän toiselle puolelle istumaan. Otin meikkipeilin käteeni ja aloin laittamaan ripsiväriä silmiini. Kyllä, meikkaan ruokapöydän ääressä, koska siinä on parempi valaistus kuin kylpyhuoneessa. Siinä sitten ripsaria sukien ja kelloa tuijottaen ihmettelin, miksi kissa alkoi ryntäillä pitkin lattioita.

Jatkoin meikkaamista ja yritin varoa, etten saa kissankynsistä paljaisiin varpaisiini. Sanoin miehelle, joka täällä asuu, mitä tuo kissa oikein säntäilee tuolla tavoin. Mies alkoi nauraa ja totesi, että peilistä lähtee varjovalo lattialle, jota kissa yrittää pyydystää. Vähän niin kuin laservalo, jollaisella kissa myös leikkii. Kissa oli aivan into piukeana uudesta viihdykkeestä ja minä tuskailin kellon kanssa. Aamupalakin oli syömättä ja kello tikitti tik tak tik tak.

Ei auttanut muu kuin aloittaa kissan viihdytys. Peili käteen ja varjovaloa lattialle luomaan. Kissa säntäili ympäri lattioita ja nautti uudesta kivasta leikistä. Viisi minuuttia ja leikki vaan jatkui. Eikö kissa väsy ikinä? Ei, leikki jatkukoon ja kello kävi edelleen. Aloin tuskailla oikeasti. Mies, joka täällä asuu, sanoi, että voithan ottaa leivän mukaan ja syödä sen eväänä junassa. Hieno idea. Kymmenen minuutin junamatka ja meikäläinen vetää eväsleipää. Ehkä ei kuitenkaan.

Lopulta mies tuli pelastamaan tilanteen ja jatkoi leikkiä kissan kanssa. Minä yritin tunkea leipää ja banaania suuhuni ja huuhtoa kaiken hyvin jäähtyneellä haudutetulla inkivääriteellä. Samalla silmäilin päivän sanomalehteä. Vessassakin täytyi vielä ehtiä käymään. Sanomalehti jäi lopulta tänäkin aamuna puolitiehen, koska kello oli jo 5.54 ja vielä piti laittaa korut ja pukea ulkovaatteet päälle. Onneksi on kesä ja ulkovaatetus on vähäisempää kuin talvella.

Lopulta pääsin matkaan. Kipitin kohti asemaa. Vilkaisin kelloa. Hyvin ehdin. Samassa tajusin yhden asian. Kotiavaimet jäivät kotiin. Tällainen aamu tällä kertaa. Ei saisi tulla yhtään poikkeusta aamurutiineihini, koska muuten kaikki menee aivan sekaisin.