Anne Tyler: Oikukas planeetta

Tämän vuoden ensimmäinen lukupiirikirja oli sopivaa luettavaa flunssapotilaalle. Luit sen verran, mitä jaksoit, jonka jälkeen nukuit ja herättyäsi saatoit jatkaa lukemista siitä, mihin se oli jäänyt. Anne Tylerin Oikukas planeetta (Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1999) on se kirja, jota sopii flunssapotilaan kiittää.

Barnaby on kolmikymppinen eronnut ja tyttärensä menettänyt mies. Hän on myös sukunsa musta lammas. Hän on töissä yrityksessä, joka avustaa kotona asuvia vanhuksia erilaisissa tehtävissä. Välillä käydään kaupassa, välillä koristellaan joulukuusi ja toisinaan on hyvä laittaa asunnon haltijan kalustus uuteen järjestykseen. Vanhukset ovat tyytyväisiä ja he saavat samalla itselleen juttuseuraa. Barnabyn suku ei kunnianhimotonta ja matalapalkkaista työtä ymmärrä. Muille suvun miehille on ilmaantunut enkeli ohjaamaan miesten elämää. Barnaby on poikkeus. Enkeliä ei ole näkynyt tai ehkä sittenkin. Oliko enkeli junassa oleva nainen? Tiedä sitten, mutta yhtäkkiä Barnaby huomaa seurustelevansa junassa olleen naisen kanssa.

Barnaby on ehdottomasti oman tiensä kulkija, josta lukupiiri antoi kiitosta. Mies, joka on uskaltanut valita poikkeavan ammatin sukunsa paineista huolimatta. Vanhempien epärealistiset toiveet eivät ole toteutuneet, ja siitä on saatu hyvää konfliktia kirjaan. Mies, joka auttaa vanhuksia ja pitää heidän kanssaan olemisesta. Perhe on ikään kuin korvautunut vanhuksilla. Konstikkaat perhesuhteet ja mehevät tarinat sekä työt vanhusten parissa ovat ehdottomasti kirjan helmiä.

Kirjan henkilöt ovat loistavalla tavalla kuvattuja. Aivan kuin henkilöt olisivat oikeasti olleet olemassa. Anne Tyler on ehdottomasti taitava kuvailemaan erilaisia persoonia. Barnabyn äidistä sai hyvin niuhon kuvan. Pelottavaa, jos oma äiti olisi samanlainen. Toisaalta Tyler osaa kertomuksessaan peilata myös hyvin tulevaa. Sophian, Barnabyn naisystävän luonne alkoi jossain vaiheessa ikävällä tavalla muistuttaa Barnabyn äidin luonnetta. Olisiko Barnabyn tulevaisuus äitinsä kaltaisen naisen rinnalla?

Lukupiiri piti kirjaa nopealukuisena hyvänmielen lukukirjana. Sellainen kunnon elämänmakuinen kirja. Siirappimaista loppua oli hieman pelätty, mutta kirjan loppu jäi avoimeksi. Kuinka Barnabyn oikeastaan kävi? Kohtasiko hän enkelinsä vai löysikö hän elämänsä naisen vai oliko hänen elämänsä nainen jo entuudestaan hänen rinnallaan? Lukupiiriläisillä oli monia ajatuksia, eikä varmasti mikään ollut väärä.

Itse ihmettelin aluksi, miksi Barnabyn työpaikan nimi oli kirjassa käännetty suomeksi. Yrityksen nimi oli Lainaselkä Oy. Ei tarvinnut kyllä pitkään lukea, kun asia oli täysin selkeä. Tämähän on mainio käännös sille, mitä työtä Barnaby teki. Jos firman nimeä ei olisi käännetty, ei se välttämättä avautuisi kaikille lukijoille samalla tavoin kuin nyt varmasti avautuu. Mahtavaa kielenkäyttöä.

Oikukkaasta planeetasta on moneksi. Kirjassa käsitellään vanhusten arkea, mutta samalla tarjottimella on avioerolapsi ja isä, joka ei saisi tavata lastaan. Myös matalapalkkaisuus on aihe, jota ei sovi unohtaa, kun ajattelee kirjan sanomaa syvällisemmin. Monta suurta aihetta, mutta hyvin on saatu mahdutettua samojen kansien väliin.

Kirjan englanninkielinen alkuteos A Patchwork Planet on ilmestynyt vuonna 1998. Kirja on suomentanut Kristiina Drews.

Anne Tylerin Oikukkaassa planeetassa on monta maukasta kohtaa, jotka houkuttavat lukemaan lisää. Voisin melkein vannoa, ettei tämä kirja jää moneltakaan lukijalta kesken. Tätä kirjaa voin lämpimästi suositella.

Anne Tyler: Äkäpussi

Juuri kun sain postattua Shakespearesta, niin täältä tulee lisää. Miten niin ei voi olla mahdollista, jos postauksen otsikkoa katsoo? Anne Tyler ja William Shakespeare voidaan hyvinkin yhdistää samaan virkkeeseen. On nimittäin niin, että joukko nimekkäitä kirjailijoita on saanut kunniatehtävän tuoda William Shakespearen tekstejä nykymaailmaan. Anne Tyler otti haasteen vastaan ja nykyaikaisti William Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään. Syntyi kirja Äkäpussi (Johnny Kniga, 2018).

Kate Battista on 29-vuotias suorasukainen ja muita mielistelemätön nainen. Hän elää yhdessä hajamielisen tutkijaisänsä ja hemmotellun pikkusiskonsa Pupun kanssa. Katen harteille on jäänyt kaikki kotityöt. Hän toimii ikään kuin äitinä isälleen ja pikkusiskolleen. Katen isällä on ongelma. Hänen ulkomaalaisen tutkimusassistenttinsa Pjotr Štšerbakovin viisumi on menossa umpeen ja miehen on kohtapuoliin palattava takaisin kotimaahansa. Tutkimus ei kestä tärkeän assistentin menetystä, joten tohtori Battistan on tehtävä jotain. Hän aikoo naittaa Katen Pjotrille, jotta mies saisi jäädä maahan. Tästäkös Kate riehaantuu. Ei. Todellakaan ei. Lopulta Kate kuitenkin myöntyy avioliittoon paperilla. Tästä alkaa häävalmistelut ja edessä on monta mutkaa ennen kuin Katesta tulee rouva Štšerbakova.

Apua. Tämä on aivan hullu kirja, joka oli ehdottomasti lukemisen arvoinen ihan ilman William Shakespeare -taustaakin. Anne Tyler on luonut Shakespearen tapaan mehukkaita henkilöhahmoja, joille ei voinut muuta kuin nauraa. Aivan uskomatonta, kuinka Katen isä yrittää ensin salaa pakkonaittaa Katea. Ei ole ihme, että Kate kiivastuu ja suuttuu. Tyler on ainakin pystynyt pitäytymään komediallisessa otteessa, kuten alkuperäinen tekstikin.

Entä mitä muita yhtäläisyyksiä löydän? Kate on tietenkin äkäpussi, kuten Shakespearen Katherinakin. Pjotr on tuotu Tylerin kirjaan ulkomaalaisena. Shakespearen näytelmässä Petruchio tuli Veronasta eli ei ollut paikkakuntalaisia. Yhtäläisyyksiä tässäkin siis. Pupu on ilmiselvä Shakespearen Bianca. Molemmat ovat suosittuja ja kaunita. Samankaltaisuuksia löytyy todella paljon, mutta jos ei tietäisi, niin voin vakuuttaa, ettei lukija taatusti arvaisi, että kirjan tarina on alkuperältään Shakespearelta ja kirjassa tarina on vain tuotu nykymaailmaan.

Äkäpussin lukeminen ei kuitenkaan ole pelkkää yhtäläisyyksien hakua. Pidin siitä, kuinka Tyler on esimerkiksi sohaissut kirjassa koe-eläinlaboratorioita. Toisaalta lukijan pääteltävissä on se, mitä mieltä itse kirjailija asiasta on. Rakastin myös Pupun vegaanisuutta ja tohtori Battistan kehittelemää lihamuhennosta. Ihania yksityiskohtia, joiden ympärille saatiin taiotuksi herkullisia yksityiskohtia ja tarinan eteenpäin vientiä.

Pidin myös siitä, että Tyler oli uskaltanut jättää alkuperäistekstin kehystarinan pois kirjastaan. Kuten Shakespeare-postauksessa mainitsin, se oli melko turha osuus. Kirjaan ei ollut myöskään syytä tuoda yhtään enempää Pupun ihailijoiden välisiä kohtaamisia. Riitti, että Pupun ympärillä pyöri jatkuvasti naapurin epämääräinen Edward.

Tylerin Äkäpussi on hyvä avaus 8-osaiselle nykymaailmaan sijoittuville Shakespeare-tulkinnoille. Nyt odotan vain elokuuta ja sitä, kuinka Jo Nesbø esittelee meille Macbethin.

Anne Tylerin Äkäpussi on kirja, jota suosittelen lomalukemiseksi. Sopivan kevyttä ja hauskaa.

Englanninkielinen alkuteos Vinegar Girl on vuodelta 2016. Kirjan on suomentanut Tarja Lipponen.

Anne Tylerin Äkäpussilla osallistun myös Tuijata -blogin klassikkotuunaukseen.