Naivistit Iittalassa 2020

Olen käynyt vuosittain Naivistit Iittalassa -näyttelyssä. Jostain syystä viime vuoden näyttelypostaus jäi tekemättä, mutta tänä vuonna aiheeseen on syytä jälleen palata. Yleensä näyttely on ollut yksi kesälomakohde myöhemmin kesällä, mutta tänä vuonna suuntasimme näyttelyyn jo juhannuksen jälkeen, koska minulla oli lomautusviikko. Toinen ja parempi syy näyttelykäynnille on pikkuveljeni 50-vuotispäivä. Äitini oli nimittäin luvannut ostaa näyttelystä veljelleni taulun, kuten osti minullekin, kun pyöreitä vuosia täytin. 

Näyttelyn teokset tuovat iloa ja hyvää mieltä, joten pitemmittä puheitta valikoitujen teosten ääreen.

Stina Engvall: Viidakkoystävät (2020)

Stina Engavallin näyttelyteokset ovat hätkähdyttävästi maalattu öljyväreillä lasille. Jollain tavoin värit tulevat hyvin vahvasti esiin. Yllä oleva taulu ilahdutti tietenkin eläinaiheen takia.

Kirsi Jalava: Ulpukkaunelmia (2019)

Kirsi Jalavan Ulpukkaunelmia on unenomainen taulu. Tuolla tavoin kuin pääsisikin ulpukan lehdelle makoilemaan ja haaveilemaan. Olisi ihan minun juttuni. Ja nuo värit ovat niin kauniit.

Mia Bergqvist: Haaveilija (2020)

Olen ilmeisesti jonkinlaisessa haavetilassa, koska yllä olevakin teos viittaa aiheeseen. Mia Bergqvistin taulut jaksavat ilahduttaa vuodesta toiseen. Ja miksi eivät ilahduttaisi? Kissat!

Terho Peltoniemi: Se on siinä! (2020)

Ai jestas, mitä vauhdin hurmaa! Peltoniemen iloisessa teoksessa mummo keulii tuhatta ja sataa kissa perässä. Aivan uskomattoman hauska taulu! Tässä teoksesa on suloista tunnelmaa.

Esa Leppänen: Nakki vinkuu (2019)

Yllä oleva taulu on kuin suoraan jonkin kylänraitilta kuvattu. Pilluralli (tiedän, ruma sana) menossa ja nakkikioskilla yöherkkuja tarjolla. Hulvaton teos.

Riitta Kolari: Linnunpelätin (2020)

Riitta Kolarin työt ovat upeita. En ymmärrä, kuinka nainen on teokset maalannut, mutta upeita ne ovat. Yllä olevasta teoksesta ei varmaan tarvitse kertoa, miksi otin sen postaukseen mukaan. Hellepäivinä on kyllä voinut makoilla nurmella, jos ei aurinkoa pelkää.

Matti Laine: Suurenmoinen harvinaisuus (2020)

Matti Laineen teokset ovat ihanan puhdasvärisiä ja selkeitä. Tauluista löytyy useimmiten myös aina yksi tai useampi vitsinpoikanen, kuten tästäkin.

Eino Viikilä: Se oli vahinko (2020)

Joka vuosi jaksan ihastella Eino Viikilän keramiikkateoksia. Ne ovat niin uskomattoman osuvia ja suloisia. Katsokaa nyt noita koiran silmiä. Vahinkohan se oli.

Pirkko Pullinen-Valtonen: Tilkkupeiton kissat (2020)

Kåira: Kanalan buduaarissa (2020)

 

Näyttelyä kierreltyämme veljeni pähkäili yllä olevien kahden teoksen välillä. Ottaisiko kissataulun, jossa näkyvät hänen entisiä kissoja ja nykyinen kissa sekä jokin pieni ruskea pentu. Ehkä tulevaisuuden visio. Toisaalta olisiko kanataulu kuitenkin kivempi? Kanoihin kun on jonkinlainen tunneside. Tiedä sitten, tuleeko siitä, että varhaislapsuudessamme meillä oli kanala vai siitä, että äitini vanhempien luona oli kukkotaulu, josta kaikki tuntuivat pitäneen. Joku äidin sisaruksista taulun nappasi itselleen siinä vaiheessa, kun äidinäidin eli Miirin tavaroita oli käyty läpi. 

Itse päädyin muutama vuosi sitten Aimo Vuorisen Syleily -tauluun, koska taulun värityksessä oli samaa kuin kukkotaulussa. Tiesin heti, kun taulun näin, että tuossa se on. Minun tauluni. No, veljeni ei olisi veljeni, ellei olisi valinnut Kåiran kanataulua. Taulu on oikea ilontuoja, ja kun Iittalan näyttely päättyy, saa veljeni seinälleen kanataulun, joka tuo varmasti muistoja lapsuudesta.

Aimo Vuorinen: Extremeurheilua (2020)

Hassu juttu muuten. Kun näin yllä olevan taulun, ihastuin siihen heti. Taulussa on jotain uskomattoman sykähdyttävää. Eläinhahmot aurinkolaseissaan harjoittamassa extreme urheilua. Kun katsoin taiteilijan nimen, niin Aimo Vuorisen tauluhan siinä. Taidan olla Vuorisen teosten fani.

Reijo Kivijärvi: Peräkorven iloinen poikamies (2019)

Naivistinen taide ilahduttaa. Repesin nauramaan, kun näin Reijo Kivijärven teoksen Peräkorven iloinen poikamies. Jotenkin hulvattoman näköinen ukko. Tällaista taiteen pitää olla. Sen pitää naurattaa.

Tällainen otos tuli tähän postaukseen. Paljon olisi ollut muitakin ihania teoksia, mutta kaikkea ei voi vain postata. Sitä paitsi on mukava, jos joku menee Iittalan naivistinäyttelyyn, niin paikan päältä löytää sankoin joukoin toinen toistaan upeampia teoksia.

Oletko käynyt Naivistit Iittalassa -näyttelyssä tai aiotko mennä käymään? Näyttely on todella käymisen arvoinen paikka. Vinkkinä mainittakoon, että näyttelyn läheltä löytyy myös mukavia puoteja, joissa on kiva piipahtaa ja tehdä heräteostoksia.

Naivistit Iittalassa 2017

Yksi kesän hauskimpia hyvän mielen tuojia on Naivistit Iittalassa -kesänäyttely Iittalan vanhalla puukoululla. Näyttely on ollut vuodesta 1989 lähtien yleisölle avoin. Itse olen vieraillut näyttelyssä useana vuonna, ja nykyään näyttely onkin yksi kesän ehdottomista ohjelmanumeroista. Tänä vuonna näyttelyssä on mukana 48 taiteilijan toinen toistaan ihastuttavampia teoksia.

Eino Viikilä: Suomi 100 vuotta

Tämän vuoden näyttelyteemana on itseoikeutetusti Suomi 100 vuotta. Näyttelyn nimi Satojen tarinoiden kesä onkin mielestäni erittäin osuva ja naivistitaiteelle sopiva. Näyttely sisältää myös suomalaiselle naivistitaiteelle merkittävän työn tehneen taidemaalari Martti Lehdon (1933-2016) muistonäyttelyn. Mennessäni näyttelyyn, en kuitenkaan ollut pahemmin tutustunut ennakolta mihinkään, koska tarkoituksenani oli vain nauttia näyttelystä ja saada kiva näyttelykokemus. Niin, ja oli kolmaskin syy, mutta siitä tuonnempana. Näyttelyn teema avautui katsojalle hetimiten. Suomi-teema on teoksissa hyvin vahvasti edustettuna, ja mikä parasta; teema on tuotu naivistitaiteelle luontaisella humoristisella tavalla esiin. Myös Martti Lehdon ihastuttavat kissataulut toivat hymyn huulille, vaikkakin hieman haikean tunnelman. Lehdon kissatauluja ei enää tulisi lisää.

Martti Lehto

Mielestäni on loistavaa, että Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyitä järjestetään vuodesta toiseen. Naivistista taidetta on helppo lähestyä, ja siitä tulee oikeasti hyvälle tuulelle. Teosten nimet ovat osuvia ja hauskoja. Katsojan ei tarvitse miettiä, mikä on teoksen sanoma. Voi vain keskittyä siihen, että löytää teoksesta kaikki kivat yksityiskohdat ja nauttii näkemästään ja useimmiten vielä huumorilla höystettynä.

Matti Laine: Luonnollista

Näyttelyssä on taulujen lisäksi keramiikkatöitä ja erilaisia erikoismateriaaleista tehtyjä teoksia. Olen huomannut, että olen vuosi vuodelta alkanut nauttia enemmän myös näistä muista töistä. Ennen keskittymiseni kiinnittyi lähestulkoon tauluihin ja muut työt tuli ohitettua äkkipikaa. Tänä vuonna tuli hihkuttua etenkin Eino Viikilän keramiikkatöiden edustalla. Aivan mielettömiä töitä. Jos vain olisi paljon rahaa ja isot tilat, niin varmasti hankkisin kotiini naivistista keramiikkaa.

Eino Viikilä: Proteiinit ja hiilarit

Mikä muuten oli kolmas syy, miksi näyttelyyn menin? Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta ja minä puolet vähemmän. Kauhistuttava ajatus, mutta ihminenhän on juuri sen ikäinen, minkä ikäiseksi itsensä tuntee. Äitini oli jo aikoja sitten luvannut ostaa minulle Naivistit Iittalassa -näyttelystä taulun, kun olisi juhlavuoteni. Näyttelyä oli siis kierreltävä ja katseltava myös sillä silmällä, mikä taulu olisi myymättä ja minkä haluaisin kotini seinälle. Kyllä, näyttelystä saa siis ostaa teoksia. Aika hyvin teoksia myydäänkin. Heinäkuussa lähestulkoon kaikki teokset ovat saaneet teostietojensa viereen punaisen tarralapun, joten on oltava ajoissa liikkeellä. Meidänkin piti mennä jo toukokuussa näyttelyyn, mutta emme ehtineet.

Sergei Arhipov: Asetelma. Varis

Aimo Vuorinen: Syleily

Mihin sitten lopulta päädyin valinnassani? Vaikea on valita, kun on toinen toistaan hienompia teoksia. Piti tiputtaa yksi kerrallaan vaihtoehtoja pois. Jäljelle jäivät yllä olevat taulut. Arhipovin taulussa minua ihastuttavat värien sinfonia. Syntymäpäiväni on syyskuussa ja taulusta löytyy syksyn kauneutta ja kuulautta. Pidän myös syksystä vuodenaikana silloin, kun luonto on pukeutunut värikylläiseen näkyyn ja kun puista pudonneet lehdet rapisevat saappaiden alla. Vuorisen taulussa puolestaan on jotain sykähdyttävää. Ihastuin tauluun yksinkertaisesti heti, kun sen näin. Taulussa voi nähdä äidin pitävän lastaan sylissään tai vaihtoehtoisesti näen taulussa yksinkertaisesti värit, jotka löytyivät isovanhempieni luona olleesta kukkotaulusta. Tulee lapsuus ja huolettomuus mieleen. Vuorisen taulu tuo myös hymyn huulille. Kahden ihastuttavan taulun välillä piti käydä useampaan otteeseen. Lopulta päädyin valitsemaan Vuorisen Syleilyn. Kumman taulun sinä olisit valinnut?

Eino Viikilä: Kiipeävä kissa

Tauluvalinnan ohessa mietin myös sitä, olisiko valintana voinut olla Viikilän Kiipeävä kissa keramiikkateos. Aivan mahtava teos, mutta sitten aloin miettiä sitä, entä jos teos tippuu lattialle ja menee rikki. En uskaltanut ottaa riskiä, vaikka mies, joka täällä asuu, sanoikin, että onhan siinä jokin kiinnityssysteemi, ettei se nyt niin vain seinältä olisi tippunut. Olisihan seinällä kiipeävä kissa ollut kyllä tosi kiva.

Petra Heikkilä: Rauhassa rupsahtanut

Naivistit Iittalassa -kesänäyttely on avoinna 20.8.2017 saakka joka päivä klo 10-19. Näyttelyssä kannattaa ehdottomasti poiketa, etenkin jos ajelette Hämeenlinnan seutuvilla. Iittala on aivan siinä nurkilla. Plussaa on annettava myös siitä, että ostamasi pääsylippu kelpaa näyttelyyn läpi kesän. Näyttelyä voi siis käydä ihailemassa useaan otteeseen samalla lipulla. Näyttelyn pääsylippuaulassa on kaikkea kivaa pientä myytävänä. Löytyy esimerkiksi näyttelytauluista tehtyjä postikortteja ja jääkaappimagneetteja sekä kierrevihkoja. Myös minun ihana taulu on päässyt koristamaan postikorttia.

Oletko sinä käynyt Naivistit Iittalassa -näyttelyssä tai aiotko mennä? 

Kiitokset vielä kerran Naivistit Iittalassa -näyttelylle. Näin näyttelyn vieraslipulla ja kotiin viemisiksi sain ihanan goodie bagin, josta löytyi kaikkea mukavaa.